me keksittiin tytölle nimi jo juhannuksen aikaan, kun mietittiin asiaa autoillessa mökille. silloin taisi olla jo niin vahva tyttötunne kuitenkin, vaikka epäiltiin kyllä, että poika tulisi.
tytön etunimi oli yhteinen päätös ja myös niiden harvojen ulkopuolisten, jotka nimen nyt etukäteen jo tietää, mielestä tyttö on ihan nimensä näköinen. toka nimi meni säätämiseksi, koska se, mitä mä alunperin mietin, ei sopinutkaan miehelle, se nimi kuulosti kuulemma erään etnisen vähemmistön nimeltä (ei mun mielestä, nimi ois ollut Aleksandra). tehtiin tokan nimen kohdalla kompromissi ja löydettiin kumpaakin tyydyttävä vaihtoehto. kolmas nimi on mun isomummon nimi, jonka olen jo teini-ikäisestä lähtien halunnut antaa mun mahdolliselle tyttärelle. nyt sit tytär saa sen nimen, toinen joka sitä nimeä kantaa on mun täti, hänkin kolmantena nimenään.
meillä sukunimi menee itsestään selvästi sillai, että tyttö nimetään isänsä sukunimelle. mä otin myös elokuussa mieheni sukunimen (en avioitumisen yhteydessä vaihtanut nimeä) enkä nytkään ottanut kokonaan mieheni sukunimeä, vaan pidin oman ja menen tuplanimellä. jotenkin tuntui luontaiselta ottaa nyt miehen sukunimi osaksi omaa nimeä, etenkin kun meille syntyi yhteinen lapsikin.