Minä olen lasta yksin toivova yli 40-vuotias. Useamman vuoden odotin parisuhteessa sitä että toinen saisi elämänsä niin hyvin kuntoon että voisimme hakeutua ivf-hoitoihin joita olen tiennyt tarvitsevani endometrioosidiagnoosin ja korkean ikäni vuoksi. Sitä ei koskaan tapahtunut eli emme päässeet ikinä hoitoihin asti. Normaalilla yrityksellä oli n. 4 vuoden aikana tullut yksi kohdunulkoinen ja joitakin varhaisia keskenmenoja/kemiallisia tms.
Erosin, ja nyt keväällä hakeuduin lopulta yksin yksityiselle klinikalle. Ensikäynnillä todettiin, että tässä muutaman vuoden odotuksen aikana omat munasolut ovat melkolailla vähissä ja onnistumisprosentti ivf-hoidoilla omia soluja käyttäen ikä ja endometrioosi huomioiden olisi kaikista huonoimmillaan n. 5% luokkaa. Alkuun tämä tosiaan oli melko suurikin järkytys, en ollut koskaan ajatellut että haluaisin hakeutua hoitoihin lahjamunasolulla. Yksin hoitoihin hakeutumista olin miettinyt jo n. parin vuoden ajan eli varmaan tuon ajan olin myös tehnyt mielessäni sitä eroa.
Lopulta kuitenkin käsittelin asian yllättävänkin nopeasti ja totesin että enpä minä itsekään omilta vanhemmiltani juuri näytä, eikä ne omat geenit ehkä ole niin tärkeät (tai niin laadukkaat)sitten kuitenkaan loppujen lopuksi. Sain tutultani vertaistukea lahjamunasoluhoitoihin liittyen ja kovasti sain kannustusta myös ystäviltä.
Kävin siis pian ensikäynnin jälkeen lahjasoluneuvonnassa ja siitä muutaman viikon päästä jo hoidon suunnittelukäynnillä jonka yhteydessä jo löytyi siittiöluovuttaja ja kaksi mahdollista munasoluluovuttajaa joille oli tulossa keräykset parin viikon kuluttua. Tällä hetkellä on tilanne se, että ensimmäinen pas on tehty 4-päiväisellä alkiolla ja yksi 5-päiväinen on pakastettuna. Olisin toivonut vaikka paria alkiota lisää, niin olisi ehkä turvallisempi olo onnistumisen suhteen. No, aika näyttää miten käy.
Kaikki kävi lopulta niin äkkiä kun tähän ryhdyin itsekseni, monet kysyi että olenko valmis siihen että asiat tapahtuu näin äkkiä. Koko äitiys tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta, tuntuisi niin uskomattoman ihmeelliseltä jos minä saisin oikeasti joskus olla äiti. Vuosia asiaa toivoneena olen todellakin valmis, eikä tässä iässä mahdollisuudet ainakaan parane odotellessa. Ja luulen että kestäisin senkin ja toipuisin siitä jos näistä lahjasoluhoidoistakaan huolimatta minusta ei äitiä tulisi. Mutta luulen että olisin katunut ikuisesti sitä etten edes olisi yrittänyt nyt kun vihdoin mahdollisuus hoitoihin tuli.
Kovasti itsekin kaiken tämän keskellä vertaistukea ja juuri niitä onnistumiskokemuksia olen yrittänyt etsiä, ne kun luo toivoa aina itsellekin. Paljon olen asiasta lukenut, mutta haluaisin lukea vielä paljon enemmänkin. Kiitos jo kaikille asioita jakaneille, toivottavasti täällä saataisiin aktiivista keskustelua aikaan. Vuosia olen tämän palstan keskusteluita lukenut raskautta ja hoitoja toivoneena mutta tää nyt on virallinen eka viestini.