Lahjamunasoluihin siirtyminen / munasarjojen toiminnan heikkeneminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sydän_toivoa_täynnä
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
S

Sydän_toivoa_täynnä

Vieras
Hei!

Haluaisin kuulla muiden ajatuksia lahjamunasoluihin siirtymisestä. :) Tarinana: olen 37-vuotias lapseton nainen ja olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta parin vuoden ajan. Epäonnistuneet IVF-kierrokset (ei kertaakaan päästy siirtoon asti) johti tähän tilanteeseen, eli nyt on ehdotettu luovutettuihin munasoluihin siirtymistä. Miehessäni ei vikaa, eli ongelmana munasarjojen toiminnan heikkeminen (matala amh, koholla oleva FSH ja matala AFC). Menkat pyörivät vielä säännöllisesti, ja ovulaatiotestien mukaan ovuloin joka kierto. Löytyyköhän tältä palstalta ketään suurinpiirtein samassa tilanteessa olevaa? Olisi ihana keskustella aiheesta ja miten teillä on asiat edenneet.
 
Hei, minulla ikää yli 40. Useita tuloksettomia ivf kierroksia, juurikin noin että ei edes siirtoon päässyt. Päädyin lahjamunasoluhoitoon, joka tapahtuu kuukauden parin sisällä. Olen itsellinen joten kyseessä täysdonaatio. Asia suretti paljon ja surettaa vieläkin. Toisaalta olen katsonut kavereiden lapsia ja tiedän että he eivät rakastaisi lapsiaan yhtään vähempää vaikka olisivat eri geeniperimää. En missään nimessä haluaisi jäädä lapsettomaksi joten ainut vaihtoehto on lahjasolut.
 
Hei! Ihana, kun vastasit. Sinulla siis tiedossa siirto ihan piakkoin siis. Paljon onnea siihen! 😊 Meillä varmasti vasta vuoden päästä, koska olemme julkisella puolella. Ehkä itse olen kipuillut tosi paljon sen kanssa, että miksi oma kroppani ei toiminut ja pystynyt tuottamaan hyviä munasoluja. Eikä myöskään reagoinut lääkkeisiin kunnolla. Mietin myös paljon sitä, että mitä muut ajattelee. Luulisi, että tähän ikään mennessä olisi jo päässyt eroon siitä, mitä muut ajattelee. 😅 Ja vaikka oma geeniperimäni ei ole mitään priimaa, niin välillä sitä miettii niinkin yksinkertaisia asioita, kun että lapsi ei sitten näytä minulta. Vaikka mitä väliä sillä lopulta on, olemmehan kaikki yksilöitä.
 
Tuota samaa olen miettinyt että lapsi ei näytä minulta mutta en usko että se on merkitsevä tekijä lapsen synnyttyä.
Olen harmitellut todella paljon että en älynnyt pakastaa nuorempana munasoluja. Joskus 10 vuotta sitten asiasta ei niin paljoa ollut julkista keskustelua, tänä päivänä varmaan tulisi itsellekin mieleen😅. Olen odotellut sopivaa elämäntilannetta liian pitkään, samoin kuin puolison löytymistä. Onneksi on lahjasolu mahdollisuus, olen ikuisesti kiitollinen lahjoittajalle. Hoitoni tapahtuu yksityisellä, jonoa ei juurikaan siellä ole ja summa on aika pieni mielestäni kun ajattelee pidemmän päälle.
 
Hei! Olen reilu nelikymppinen itsellinen äiti ja minulla on lahjasoluilla syntynyt reilun vuoden ikäinen tyttö. Minäkin mietin ulkonäköä ennen raskautta ja lapsen syntymää ja katselin tuttavien lapsia ja heidän vanhempiaan. Jotenkin silmiä avaavaa oli sekin että vaikka tuttavani lapset olivat geneettisesti 100% heidän, lapset eivät muistuttaneet ollenkaan vanhemiaan, vaan olivat aivan itsensä näköisiä. Sen ymmärtäminen että lasten ulkonäöstä ei voi tietää miltä tulee näyttämään oli jotenkin hyvin valaiseva. Hassua kyllä tyttöni on aivan minun näköinen ja jopa sairaalassa lastenosastolla ollessamme lastenlääläri totesi että onpa kyllä äitinsä näköinen tyttö. :Grinning Face: Totesin siinä tilanteessa vain että niin ne on muutkin sanonu.
Lapsettomuustutkimukset aloitin jo kymmenen vuotta sitten, silloin munasoluja ei oikein pakastettu, vaan alkioita olisi pakastettu. Minun munasolut olivat vähentyneet merkittävästi jo 30-vuotiaana. Nelikymppisenä päätin yrittää toteuttaa elämäni suurimman haaveen ja hakeuduin uudelleen lapsettomuushoitoihin. Olin asennoitunut siihen että ainut keino minulle on lahjamunasoluhoito. Lapsettomuuslääkäri totesi että minun kohdalla on suurempi todennäköisyys voittaa lotossa 7 oikein täysosuma, kuin saada omilla munasoluilla lapsi syliin saakka. Tyttö on minulle äärimmäisen rakas ja kauan kaivattu :red-heart:
 
Sydän_toivoa_täynnä sanoi:
Hei!

Haluaisin kuulla muiden ajatuksia lahjamunasoluihin siirtymisestä. :) Tarinana: olen 37-vuotias lapseton nainen ja olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta parin vuoden ajan. Epäonnistuneet IVF-kierrokset (ei kertaakaan päästy siirtoon asti) johti tähän tilanteeseen, eli nyt on ehdotettu luovutettuihin munasoluihin siirtymistä. Miehessäni ei vikaa, eli ongelmana munasarjojen toiminnan heikkeminen (matala amh, koholla oleva FSH ja matala AFC). Menkat pyörivät vielä säännöllisesti, ja ovulaatiotestien mukaan ovuloin joka kierto. Löytyyköhän tältä palstalta ketään suurinpiirtein samassa tilanteessa olevaa? Olisi ihana keskustella aiheesta ja miten teillä on asiat edenneet.
Click to expand...
Tarinasi kuulostaa muutoin aivan omalta, mutta minulla pari vuotta ikää enemmän, ja tässä reilun vuoden yrityksen aikana on jo 2 keskeytynyttä keskenmenoa takana. Loppukesästä selvisi matala amh, koholla oleva FSH ja matala AFC, ja lähdettiin yrittämään IVF:ää yksityisellä, mutta vaste oli huono eikä punktioon päästy. Tultiin kuitenkin ihmeen kaupalla luomuna siitä kierrosta raskaaksi, mutta ollaan vasta hyvin varhaisilla viikoilla, ja aiempien keskenmenojen historia painaa mielessä koko ajan, enkä uskalla vielä tähän raskauteen ja sen onnistumiseen luottaa.

Todennäköinen suunta meilläkin on (jos tämä ei onnistu) uudet IVF-kierrokset, mutta todennäköisesti jo aika varhain tulee harkittavaksi myös lahjamunasolut, ja sitä olen itsekin surkutellut miten sitten lapsi ei näyttäisi yhtään minulta. Tiedän, että se ei aina näy myöskään biologisten lasten osalta, mutta itse näen myös esimerkiksi omien sisarusteni lapsissa sekä sisaruksiani että jopa itseäni, ja havaitsin heti heidät syntymän jälkeen nähtyään biologisen hoivavietin nostavan päätään koska he näyttivät niin tutulta (mikä ei ole tyypillistä minulle, koska en ole mikään erityinen vauvafani ollut aiemmin), niin oikeasti surettaa jos sitten kävisi niin etten samaa yhteyttä kokisi omaan lapseen.

Itse en muutenkaan ole niitä jotka ovat ikuisesti halunneet äidiksi, vaan enemmän kasvanut tähän juuri läheisten lasten ja myös sopivan puolison löydyttyä, ja ihan rehellisesti pitää miettiä, että haluanko olla äiti niin paljoa, että minua ei haittaisi ettei lapsi olisi "omani". Toisaalta puoliso (meillä se enemmän lapsikaipuinen) ansaitsisi oman jälkeläisen, ja harmittaa nämä omat ajatuksetkin siitä, että voisinko estää toiselta vanhemmuuden vain siksi etten itse suostuisi lahjamunasoluhoitoihin.
 
Takaisin
Top