La marraskuu 2016

Kävin Lidlissä hypistelemässä vaatteita, mut sinne ne vielä jäi. Jotenkin tuntu et pitää ensin kattoa et mitä oikeesti tarvii. Esikoisen kohdalla niitä kivoja vaatteita oli ihan liikaa eikä kaikkia ehtiny millää edes pitämään. Nyt yritän välttää sitä.
 
Olipas fiksua lähteä labraa ennen aamupalaa kun nyt tunti jo jonoteltu ja vielä kestää..

Mulla on kanssa alavatsassa kaikenlaisia tuntemuksia, vihlomista, jomotusta jne. Ja välillä jossain tuolla kohdun suulla tms tuntuu inhottavaa 'pistämistä'. Olisko ne niitä sukkapuikkokipuja?

Mulla on vatsa välillä aika kova ja sit kunnon supistusten aikaan tulee alavatsaan / nivusiin menkkamaisia polttaja ja selkä menee jumiin / kuumottaa.

Mulla on tuolla alapäässä välillä tykytystä ja vihlovia kipuja ja itse yhdistän sen siihen että siellä tapahtuu muutoksia. Silloin kun ne alkoi pystyin itse kokeilemaan sen että olen pehmennyt ja sitten varasin ajan yksityiselle. Oikeassa olin.

Nyt hetkeen niitä ei ollut vaikka supisteli ja kohdunkaulan tilanne oli heti parempi :)

Nyt taas alkanut vihlonnat ja tykytykset , minkä lisäksi supistelee.. :( olen alkanut oikeasti pelätä että tää lapsi syntyy kohta , mutten haluaisi Sairaalaan mennä kun se tietää taas osastoa ja vuodelepoa .. Pystyn kuitenkin paremmin rentoutumaan kotona. Mutta saa nähdä onko tänään taas poli päivä :(

Lakritsi 31+0
 
Meillä mies pelasti päivän ja kävi mulle Lidlissä!! :D olen siis itse liikkumiskiellossa ..

Tein mainoksesta kuvia ottamalla miehelle ostoslistan, mitä väriä ja mitä kokoa ja kaikki sain !! :o joku 60€ sinne upposi mutta on kyllä kivan tuntuisia ja näköisiä :)

Kyllä nyt veti mies pisteet kotiin , nää tais viel olla ekat sen ostamat vauvan vaatteet ;) ja löysi oikeat koot viellä .. Tein meinaan tosi tarkan listan mitä kokoa ja väriä. Meillä niin paljon vaatteita et piti fiksusti katsoa mitä kokoa ja mitä vaatettaa puuttuu :)

Lakritsi 31+0
 
Tosi nättejä nuo Lidlin vaatteet, siis ihan kuvista päätellen. Meillä tässä vieressä on Lidl, pitäisiköhän minunkin siellä pistäytyä. :D
 
Ihana lista Lakritsi :grin Se pitää olla tarkka että onnistuu mieheltä ostosten teko, meillä ainakii. Miun mies siis ei käy kaupassa, oli ihan pulassa kun joutu kuukauden ajan tekee yksin ruokaostokset esikoisen synnyttyä kun mie en kyenny liikkumaan. Tein sit aina sen kauppaan lähtiessä pitkän listan paperille johon kirjotin tarkasti tuotteen nimen ja kappalemäärän, ja kerroin vielä jokaisesta tuotteesta miltä hyllyltä löytyy :hilarious:
 
Mun ostoslistat on aina laatua "omppuja, maito, kurkku+muut, voi, ruikkari, sokeri" yms. ja mies aina valittaa, kun en osa kirjoittaa määriä.. mutta mä en edes tykkää kauppalapuista, kun yleensä kehittelen sen hetkisen valikoiman/tuoreuden/tarjouksien mukaan parin seuraavan päivän ruokalistan.. kyllä taas mies kiittää, jos ja kun joutuu vähän enemmän käymään tulevaisuudessa ruokakaupoilla. :rolleyes:

Minkäs ikäisen vauvan kanssa voi muuten lähteä käymään kävelyllä/kaupassa? Kun marraskuussa tuskin on kovin kylmä, niin varmaankin voi sen puolesta ulkoilla, mutta onko siinä joku varoaika? (Heti tuli mieleen, ettei koiranpentujenkaan kanssa saa mennä ihmisten ilmoille ennen kuin ne on saaneet rokotuksensa..:happy: )
 
Me ollaan jokaisen aikaan lähdetty heti normaalin arjen tapaan kauppaan ja ulkoilemaan. Kaupassa vaan kaukalon päälle harsoa,että on suojassa isommilta ihmisten aivasteluilta yms. Osa ihmisistä joskus työntynyt ihan vauvan naaman eteen lepertelemään,mikä on tosi ärsyttävää. Sama kun silloin lapset on iässä koska vierastavat,niin siihen vaan työnnytään silittelemään eikä ymmärretä perääntyä kun lapsi huutaa kauhuissaan vierasta ihmistä :o
Neuvolan ohjeen ulkoiluun olen saanut että viikko ikää tai kun syntymäpaino saavutettu voi ulos mennä.. Mutta ollaan menty jo ennen viikon ikää. Ja nyt tämän kanssa melkein pakko kun eskari on vietävä jalan.
 
96b5c2976c35d88164d6699d6ac39932


Havahduin tänään siihen ajatukseen että about kuukausi laskettuun aikaa! Valitsin vaaville jo vaatekerran millä sitten kotiutuu <3

Pikkumyy 34+6
 
Mulla on vatsa välillä aika kova ja sit kunnon supistusten aikaan tulee alavatsaan / nivusiin menkkamaisia polttaja ja selkä menee jumiin / kuumottaa.

Mä en usko et mulla on supistuksia ollu, mut menkkamaista kipua kyllä toisinaan. Maha menee myös usein kovaks. Neuvolassa on kysytty et onko ollu harjotussupistuksia? Mun mielestä ei. Edellisestä kerrasta on 7 vuotta ni en oikeesti muista miltä ne tarkalleen tuntuu :D

Toi yöllä tuleva mahakipu on just sellasta menkkakivun kaltasta. Yleinsä alavatsalla ja viime yönäkii tuli sen takia niin huono olo et tuntu et pitää varmaan kohta mennä oksentamaan :/


31+3
 
Tuntuuko teillä mahassa välillä sellasta ihmeellistä räpiköintiä? En osaa paremmin kuvailla ;) Jotain sellasta värähtelyä kun vauva liikkuu. Välillä on ihan selkeitä potkuja, mut välillä sellasta ihmeellistä värähtelyä. Oon välillä miettiny et onkohan sillä kaikki kunnossa. En muista edellisessä raskaudessa sellasta. Toisaalta 7 vuodessa unohtuu moni asia.
 
Tuntuuko teillä mahassa välillä sellasta ihmeellistä räpiköintiä? En osaa paremmin kuvailla ;) Jotain sellasta värähtelyä kun vauva liikkuu. Välillä on ihan selkeitä potkuja, mut välillä sellasta ihmeellistä värähtelyä. Oon välillä miettiny et onkohan sillä kaikki kunnossa. En muista edellisessä raskaudessa sellasta. Toisaalta 7 vuodessa unohtuu moni asia.
Kyllä tuntuu välillä just tuota räpiköintiä. Oli myös esikoiselta. Hän siellä äitiä kutkuttelee.:Heartred
 
Mango 16 kyllä mulla ainaki tuntuu "räpiköintiä" :grin
Jos meillä mies menee kauppaan niin etten oo kirjottanu mitää se tuo aina melkee samat asiat sieltä ja jos viime kerralla olin sanonu vaikka että olipa mandariinit hyviä niin se tuo kasan niitä, niin että mä jo sit kyllästyn niihi :hilarious: sit se ei osaa miettiä mitään uutta ruokaa mitä vois tehdä vaan sillä on aina ne vakiot mitä laittaa ja jos pyydän jotain mikä ei oo sen "listalla" joudun selittää yli tarkkaan kaikki ohjeet ja ite laitan esim mausteet oman mielen ja tunteen mukaan ilman mitää mittoja:rolleyes:
 
Joo täälläkin vatsa värähtelee, oon ihmetelly että mitä se pikku tyyppi siellä touhuaa kun värisee vatsa:grin
 
Tuntuuko teillä mahassa välillä sellasta ihmeellistä räpiköintiä? En osaa paremmin kuvailla ;) Jotain sellasta värähtelyä kun vauva liikkuu. Välillä on ihan selkeitä potkuja, mut välillä sellasta ihmeellistä värähtelyä. Oon välillä miettiny et onkohan sillä kaikki kunnossa. En muista edellisessä raskaudessa sellasta. Toisaalta 7 vuodessa unohtuu moni asia.

Joo täällä kans tuollaista räpiköintiä. Jos oikein muistan niin oli myös esikoisen kanssa :happy:
 
Tota räpiköintiä ja värähtelyä on myös mulla mutta mä taas en muista että sitä olisi ollut kahdesta edellisestä...

Mango16, jos sulla selkeesti menee maha välillä ihan kovaksi niin kyllä juuri ne on niitä harkkasuppareita :)
 
Onnea auringonkukka! Ja hirveesti tsemppiä pienen kanssa tähän alkuun :Heartred

Ite kans pakko todeta et olisin niin onnellinen jos oltas selvitty vain noilla perus ultrilla ja neuvolakäynneillä, esikon kanssa oli muutama lisä käynti kun meinas aikases vaiheessa supistelut tehdä jo liikaa muutoksia.
Nyt tässä raskaudessa ei riitä kahden käden sormet ultra käynteihin tuskin neljänkään:sad001 ja ne lukuisat kerrat kun menty ihan sillä asenteella etteivät enään hengissä ole. Ihan jo lääkärit sillä mielin vastaan ottaneet kunnei periaatteessa olisi ollut edes mahdollista enää et pienet sydämet siellä löisi. Ja koettu vaikea ja vaarallinen leikkaus sikiöille..Etenkin kun kriittisimmät viikot oli sillon kun en vielä edes liikkeitä tuntenut. Tää on ollut henkisesti niin raskasta et mulla on kaikki hankinnat ja kaikki ihan kesken vaatteet pesemättä pusseissa jne.
Kiire tulee, mut ei ole vielä tajuntaan menny et he oikeesti syntyvät.. voihan tässä vaikka mitä vielä sattua en uskalla iloita kunnolla edes koko asiasta.
Kaiken lisäks pitäs asunto koittaa löytää mahd pian nykyinen ei oikein sovi tulevaan arkeen.:meh:

Rv31+1 taitaa nyt olla :nailbiting:
 
Tänään käyty neuvolalääkärillä ja kaikki näyttäis olevan ok! Pikkanen on raivotarjonnassa ja laskeutunut jo hyvin. Kohdunsuu vielä kiinteä ja kiinni :) painoarviota ei saatu vieläkään... Mutta sanoi että ei ainakaan tuntunut erityisen isolta. Sf-mitta nyt keskikäyrällä kun aijemmin meni yläkäyrällä, sanoi sen johtuvan laskeutumisesta.
Kutinan suhteen ei vielä tehdä mitään,nyt jopa vähän helpottanut. Maksa-arvot edelleen hyvät ja niitä ei tarvitse enää seurata.
Nyt tihenee neuvolakäynnit 2 viikon välein :)
Taidan vetää marraskuisten painoennätyksen rikki, +21kg lähtöpainoon :D :D oops. Mut ei ollut huolissaan kun verenpaine hyvä jne. En oo herkkumätöillä noita kiloja kerännyt. Osa tietysti turvotusta mitä on jonkin verran. Mun äidillä tullu kans aina 20kg ja vuodessa kaikki lähteny, toivottavasti multakin :'D

Jeanney 34+6
 
Mango16, jos sulla selkeesti menee maha välillä ihan kovaksi niin kyllä juuri ne on niitä harkkasuppareita :)

Pitää kiinnittää huomiota ens kerralla :) Kun mun mielestä ne ei aina liity yhteen siis menkkakipu ja kova maha. Ja se menkkakipu on sellasta pitkäkestosta et joskus voi jomottaa melkein koko päivänkin mahaa. Kun supistushan tulee ja menee..? Siks en o yhdistäny sitä supistuksiin.

Ja hyvä, että muillakin maha värähtelee ni ei o syytä huoleen :D
 
Pitää kiinnittää huomiota ens kerralla :) Kun mun mielestä ne ei aina liity yhteen siis menkkakipu ja kova maha. Ja se menkkakipu on sellasta pitkäkestosta et joskus voi jomottaa melkein koko päivänkin mahaa. Kun supistushan tulee ja menee..? Siks en o yhdistäny sitä supistuksiin.

Ja hyvä, että muillakin maha värähtelee ni ei o syytä huoleen :D

Ei mulla harkkasuppareihin kuulukaan mitään jomotuksia. Jomottaa ja vihloa saattaa muuten mutta harkkasuppareissa riittää kovaksi menevä maha eli kohtu (lihas) siis supistuu. Mulla on joskus maha ollut ihan kova ja en ole edes itse sitä huomannut vaan mies joka on mahaa koskettanut :grin Ja sitten jos suppareihin kuuluu selkeä kipu niin kannattaa jo vähän huolestuakin. Harkkasuppareissa toki mullakin toisinaan voi olla paineentunnetta ja tuntuvat kiristäviltä, mutta eivät kipeiltä.
 
Takaisin
Top