La marraskuu 2016
- Ketjun aloittaja Pilvisydän
- Aloituspäivämäärä
Sadetuuli
Kommentoinnin ninja
Olen todella pahoillani!!! Ei ole sanoja kannustamaan, otan osaa
Olen todella pahoillani!!! Ei löydy sanoja lohduttamaan, otan osaa suruunne!
Vaikka itsellä mennyt kaikki tähän mennessä suhteellisen hyvin niin eilisen jälkeen olen ollut tosi itkuherkkä ja tuntuu todella pahalta.
Samaa mietin Erykahin kanssa että tosi vaikeaa sanoa täällä ketjussa (en edes montaa viestiä ole kirjoittanut) enää mitään.
Vaikea käsittää miksi näin tapahtuu kenellekkään.
Eräs ystävä joutui kokemaan kohtukuoleman myös muutama vuosi sitten. Pelko ollut läsnä sieltä saakka. Ja vaikka en usko että tämä oma olo on mitenkään verrattavissa olevaa niin silti tuntuu että sydän pakahtuu.
Voimia meille kaikille!
Samaa mietin Erykahin kanssa että tosi vaikeaa sanoa täällä ketjussa (en edes montaa viestiä ole kirjoittanut) enää mitään.
Vaikea käsittää miksi näin tapahtuu kenellekkään.
Eräs ystävä joutui kokemaan kohtukuoleman myös muutama vuosi sitten. Pelko ollut läsnä sieltä saakka. Ja vaikka en usko että tämä oma olo on mitenkään verrattavissa olevaa niin silti tuntuu että sydän pakahtuu.
Voimia meille kaikille!
Minusta tuli eilisen jälkeen tosi pelokas. Kuuntelen jatkuvasti tuntuuko liikkeitä ja latasin puhelimeenkin liikelaskurin. Ei sitä vaan uskalla vielä täysin iloita ennen kuin on saanut terveen lapsen syliinsä. Mitä vaan voi vielä tapahtua :/ niin surullista.
Eilen tulin puoli-tuohduksissa kirjoittamaan jotain nyt "mukamas" ärsyttävää omaan raskauteen liittyen ja up:n viestin luettuani en edes muistanut enää mitä olin tulossa valittamaan... :'(
Pistää ainakin oikeisiin mittasuhteisiin nämä vaivat ja kiukut, mitkä enemmän tai vähemmän kuuluvat jokaiseen raskauteen! Yritän siis olla kiitollinen omienkin tuskien keskellä, muistaen samalla ne todelliset surun aiheet!
Kyllähän näitä up:n uutisia jää varmasti kaikki mietiskelemään ja osaltaan asia varjostaa tätä ketjua, mutta en usko, että kukaan meistä (up mukaan lukien) haluaisi, että hänen suru-uutisensa jää tämän ketjun viimeiseksi aiheeksi! Uskon, että meidän kaikkien raskauksien päätepysäkki ja siihen liittyvät ilot ja tuskat ovat edelleen keskustelun arvoisia, kunhan näistä huonoista uutisista vähän aikaa toetaan!
Tsemppiä kaikille omien pelkojen keskellä eläville <3
Pistää ainakin oikeisiin mittasuhteisiin nämä vaivat ja kiukut, mitkä enemmän tai vähemmän kuuluvat jokaiseen raskauteen! Yritän siis olla kiitollinen omienkin tuskien keskellä, muistaen samalla ne todelliset surun aiheet!
Kyllähän näitä up:n uutisia jää varmasti kaikki mietiskelemään ja osaltaan asia varjostaa tätä ketjua, mutta en usko, että kukaan meistä (up mukaan lukien) haluaisi, että hänen suru-uutisensa jää tämän ketjun viimeiseksi aiheeksi! Uskon, että meidän kaikkien raskauksien päätepysäkki ja siihen liittyvät ilot ja tuskat ovat edelleen keskustelun arvoisia, kunhan näistä huonoista uutisista vähän aikaa toetaan!
Tsemppiä kaikille omien pelkojen keskellä eläville <3
Muokattu viimeksi:
UnNa
Oman äänensä löytänyt
Täysin samaa mieltä!
Viime yön olin töissä, enkä millään meinannut saada itseäni kokoon.. Ajatus oli lastensa menettäneiden äitien ja heidän perheidensä luona, ja sitä vaan mietti kuinka epävarmaa kaikki ihan oikeasti on.
Ja koko ajan sitä piti tunnustella omaa vointia ja vatsaa ja oli jotenkin tosi vainoharhainen olo
Vatsaani vääntää ja kurkkuani kuristaa ajatuskin nuin suuresta menetyksestä.
Voimia sinulle ja koko perheellenne 
Yhdyn edellisiin. Tuntuu niinku musta varjo olis laskeutunut oman mielen ja tämän foorumikeskustelun ylle. Tuo on niin järkyttävä asia, että lapsi kuolee äitinsä kohtuun. Ei jotenkin ymmärrys yllä tähän.
Näin untakin asiasta ja tuntui herätessä, että ei jaksa nousta. On niin lamauttavan tuo uutinen ja se että kenellekään meille ei on luvattu sitä, että saadaan elävä ja terve lapsi syliin asti. Tuntui että tarvitsin eilen paljon lohdutusta, koska elin niin voimakkaasti läpi näitä tunteita. Koitin
aina olla ajattelematta asiaa, mutta sitten se taas vyöryi mieleeni. Onneksi tänään on mies kotona ja oon viini enemmän vaan levähtää ja olla poissa.
Voimia tosiaan kaikille meille omien tuntemusten kanssa ja erityis paljon sitä toivon Up:lle synnytykseen.
Näin untakin asiasta ja tuntui herätessä, että ei jaksa nousta. On niin lamauttavan tuo uutinen ja se että kenellekään meille ei on luvattu sitä, että saadaan elävä ja terve lapsi syliin asti. Tuntui että tarvitsin eilen paljon lohdutusta, koska elin niin voimakkaasti läpi näitä tunteita. Koitin
aina olla ajattelematta asiaa, mutta sitten se taas vyöryi mieleeni. Onneksi tänään on mies kotona ja oon viini enemmän vaan levähtää ja olla poissa.
Voimia tosiaan kaikille meille omien tuntemusten kanssa ja erityis paljon sitä toivon Up:lle synnytykseen.
Mullakin asettui asiat oikeisiin mittasuhteisiin - eli nyt huomenna lekuriin ja saikkulappu kouraan. Mikään tässä maailmassa ei ole oman lapsen menettämisen arvoista. Mutta - mitäänhän me emme voi hallita ja kontrolloida, elämä vain pitää elää hetki kerrallaan.
Laalaa82
Vauhtiin päässyt keskustelija
Ystäväni on todennut kohtukuoleman jälkeen, että joskus elämä antaa, joskus se ottaa.
Vaatii suurta elämän rohkeutta ja rauhaa kohdata asiat tosiasioina vaikka ovat toisinaan niin suuria vääryyksiä joita ei kenellekään soisi. Suru-uutiset järisyttävät usein eniten heitä, jotka sen kokevat läheltä sekä heitä joita elämän raadollisuus yllättää uudelta ennalta ajattelemattomalta suunnalta.
Riskit on hyvä tiedostaa, mutta pelossakaan ei saisi elää. Kerran joku äiti sanoikin "osuvasti", että matka äitiyteen on oppimista elää pelkojen kanssa.
Elämä jatkuu on karkea kommentti..mutta usein se on myös ainut mikä lopulta ihmistä omankin surun keskellä helpottaa, että ihan oikeasti elämä jatkuu..ensin ympärillä..sitten omalla kohdalla, kun surun ensimmäinen porras on astuttu. Tästä syystä uskon, että myös meidän on täällä jatkettava normaalia keskustelua mikä on kuitenkin monelle myös kannatteleva voimavara.
Vaatii suurta elämän rohkeutta ja rauhaa kohdata asiat tosiasioina vaikka ovat toisinaan niin suuria vääryyksiä joita ei kenellekään soisi. Suru-uutiset järisyttävät usein eniten heitä, jotka sen kokevat läheltä sekä heitä joita elämän raadollisuus yllättää uudelta ennalta ajattelemattomalta suunnalta.
Riskit on hyvä tiedostaa, mutta pelossakaan ei saisi elää. Kerran joku äiti sanoikin "osuvasti", että matka äitiyteen on oppimista elää pelkojen kanssa.
Elämä jatkuu on karkea kommentti..mutta usein se on myös ainut mikä lopulta ihmistä omankin surun keskellä helpottaa, että ihan oikeasti elämä jatkuu..ensin ympärillä..sitten omalla kohdalla, kun surun ensimmäinen porras on astuttu. Tästä syystä uskon, että myös meidän on täällä jatkettava normaalia keskustelua mikä on kuitenkin monelle myös kannatteleva voimavara.
Joo, kyllä toi up:n viesti todellakin pysäytti.
Nyt kun vielä itekin täällä sairaalassa edelleen makaan. Ja meillekin tulossa myös pienen pieni prinsessa...
Siis aivan kamalaa todellakin olisi, jos jotain ikävää nyt kävisi, mut...sitä en kyllä nyt suostu edes ajattelemaan.
Mutta ei ole kyllä mikään kiire kotiin täältä sairaalastakaan. Makaan täällä vaikka syntymään saakka, jos on tarvis.
Ja onneksi minulla on kotonakin dopplerit sun muut, että tulee kyllä varmasti seurattua ja maattua vain ainakin sen seuraavat 4vk putkeen...jos nyt kotiin vielä pääsen.
Tällä hetkellä 3 askelta sängystä vessaan ja takasin on ok...sit 5-7 askelta suihkuun ja suihku siihen päälle, niin se onkin jo liikaa. Kovat supistukset iskee saman tien....
Ja sit saadaan taas rauhotella.
Mutta kunhan VAIN makaan, ja saan tarvittaessa lääkettä, ni tilanne on taas rauhallinen.
Mitään ei vielä ultrata, eikä muutenkaa kurkita, eikä sorkita, et ei tilanne pahene.
Mutta ilmeisesti huomenna...ja jos kaikki hyvin, niin pääsen EHKÄ kotiin jatkamaan lepäämistä.
Ja kaveri tossa jo muistuttikin, miten hän kävi näillä viikoilla samanlaista läpi ja oli myös sairaalassa ja pääsi kotiin, eikä oikein pystynyt kunnolla lepäämään, kun oli muitakin pieniä lapsia, niin viikolla 31 ja jotain syntyi poika.
Eli kyllä todellakin uskon ja aion VAIN levätä!
Mitään riskejä en aio ottaa.
Ja hyvin olenkin saanut apua läheisiltä, kun olen pyytänyt.
Mm.mun firma pitäisi vielä tyhjentää tämän kuun aikana, kun vuokrasopimus loppuu.
Ja nyt on vaan uskottava ja luotettava homma muille. Pakko.
Kun minä en nyt vaan saa...
Mut hyvin se menee!
Ja paperityöt voin onneksi hoitaa vaikka sängyssä maaten tänä päivänä, että siitäkään ei tarvitse murehtia.
Ja siis...aivan kuin jokin olisi mun sisällä niin vahvasti jo alusta asti sanonut, että nyt vaan kaikki pian valmiiksi, kun ei tosiaan koskaan tiedä, jos vaikka jotain tulee. Ja miten kävi??
Mutta niin olen onneksi tehnytkin.
Ja ennen kuin sairaalaankin jouduin ompelin tytön sänkyyn uudet lakanat ja pesin ja senkin valmiiksi petasin. Ja kaikki on kyllä sen puolesta jo aika kivasti valmiina.
Mutta ei vielä pikkuinen...minä maltan, ja sinä maltat...vielä hetken...
Ja hei te kaikki kanssamatkustajat, yritetään silti nauttia raskaudestamme, vaikkei se aina niin helppoa olekkaan. Todellakaan. Ja vielä kun ikävät uutiset siivittää...
Mutta pakko se on vaan yrittää luoda uskoa ja toivoa parempaan huomiseen ja siihen, että hyvin tämä vielä menee.
Ja 1000pst vinkki!
Jos supistaa, lepää!
-moona78-
Vk29+5
Nyt kun vielä itekin täällä sairaalassa edelleen makaan. Ja meillekin tulossa myös pienen pieni prinsessa...
Siis aivan kamalaa todellakin olisi, jos jotain ikävää nyt kävisi, mut...sitä en kyllä nyt suostu edes ajattelemaan.
Mutta ei ole kyllä mikään kiire kotiin täältä sairaalastakaan. Makaan täällä vaikka syntymään saakka, jos on tarvis.
Ja onneksi minulla on kotonakin dopplerit sun muut, että tulee kyllä varmasti seurattua ja maattua vain ainakin sen seuraavat 4vk putkeen...jos nyt kotiin vielä pääsen.
Tällä hetkellä 3 askelta sängystä vessaan ja takasin on ok...sit 5-7 askelta suihkuun ja suihku siihen päälle, niin se onkin jo liikaa. Kovat supistukset iskee saman tien....
Ja sit saadaan taas rauhotella.
Mutta kunhan VAIN makaan, ja saan tarvittaessa lääkettä, ni tilanne on taas rauhallinen.
Mitään ei vielä ultrata, eikä muutenkaa kurkita, eikä sorkita, et ei tilanne pahene.
Mutta ilmeisesti huomenna...ja jos kaikki hyvin, niin pääsen EHKÄ kotiin jatkamaan lepäämistä.
Ja kaveri tossa jo muistuttikin, miten hän kävi näillä viikoilla samanlaista läpi ja oli myös sairaalassa ja pääsi kotiin, eikä oikein pystynyt kunnolla lepäämään, kun oli muitakin pieniä lapsia, niin viikolla 31 ja jotain syntyi poika.
Eli kyllä todellakin uskon ja aion VAIN levätä!
Mitään riskejä en aio ottaa.
Ja hyvin olenkin saanut apua läheisiltä, kun olen pyytänyt.
Mm.mun firma pitäisi vielä tyhjentää tämän kuun aikana, kun vuokrasopimus loppuu.
Ja nyt on vaan uskottava ja luotettava homma muille. Pakko.
Kun minä en nyt vaan saa...
Mut hyvin se menee!
Ja paperityöt voin onneksi hoitaa vaikka sängyssä maaten tänä päivänä, että siitäkään ei tarvitse murehtia.
Ja siis...aivan kuin jokin olisi mun sisällä niin vahvasti jo alusta asti sanonut, että nyt vaan kaikki pian valmiiksi, kun ei tosiaan koskaan tiedä, jos vaikka jotain tulee. Ja miten kävi??
Mutta niin olen onneksi tehnytkin.
Ja ennen kuin sairaalaankin jouduin ompelin tytön sänkyyn uudet lakanat ja pesin ja senkin valmiiksi petasin. Ja kaikki on kyllä sen puolesta jo aika kivasti valmiina.
Mutta ei vielä pikkuinen...minä maltan, ja sinä maltat...vielä hetken...
Ja hei te kaikki kanssamatkustajat, yritetään silti nauttia raskaudestamme, vaikkei se aina niin helppoa olekkaan. Todellakaan. Ja vielä kun ikävät uutiset siivittää...
Mutta pakko se on vaan yrittää luoda uskoa ja toivoa parempaan huomiseen ja siihen, että hyvin tämä vielä menee.
Ja 1000pst vinkki!
Jos supistaa, lepää!
-moona78-
Vk29+5
Muokattu viimeksi:
