La marraskuu 2016

Minulla kyllä vatsa on niin mittava aamusta asti, että pitää miettiä, miten pääsen sängystä ylös.
 
Mun kaverin kaksoset syntyivät viikolla 24 alle puolikiloisina. Alku oli toki hirveä ja rankka, mutta nyt ovat perusterveitä, pitkänhuiskeita 6-vuotiaita. Ihan tarkalleen en tiedä, mutta ainoat "vammat" taitaa olla toisen silmälasit ja lievät oppimisvaikeudet (mutta liittyvätkö nyt sitten tuohon keskosuuteen vai ei, vaikea tietää).

Oma esikoiseni syntyi 35+0 ilman mitään ongelmia, mutta toki näin ei valitettavasti aina ole. Nyt kun menen jo kohta 31. viikolla, alan jo hiukan huoahtaa helpotuksesta, vaikka minun puolestani saisi kyllä säilyä sisäpuolella vielä tuonne 37:ään asti ainakin. Yli ei tarvi mennä :D


piipaa 29+6
 
Mä oikeestaan ekaa kertaa jopa toivon, että syntyisi joko just laskettuna, tai sit vaikka viikonkin sen jälkeen. Toinen jousimies-tyttö olis ihan tosi jees.
 
Istuin ystäväni parturituolissa ja uusattiin mun tukkaa tänä iltana. Tuli puheeksi, tai mainitsin, että melko yksinäistä odotusta olisi jos ei voisi jakaa ajatuksia ja tuntemuksia samassa tilanteessa olevien kanssa. Ystäväni oli sitä mieltä, että kyllä naiset odotusaikansa muistaa pitkään. No ei mennyt siinä aikaakaan, kun päästiin keskusteluun raskausajan seurannasta yms. Kovin moni asia on muuttunut 10-20 vuodessa esim seulontojen ja suositusten kanssa. "Ei ole ennenkään" tekstiä alkoi sitten tulla melko pian. Ystäväni siis hyvin todisti mitä ajattelinkin, että mikä meille nyt on arkipäivää - en kauan sitten synnyttäneen kanssa voi edes jutella tai vertailla kokemuksia, kun toinen ei edes tiedä mistä puhun.
Huoh, kiitos näistä ryhmistä.
Katjusha rv 27+5
 
Järjetön väsymys vaivannu jo pitkään. Aamulla meinaa nukkua pommiin kun torkuttaa kelloa ja unissaan saattaa jopa sammuttaa. Töissä pitää välillä taistella, että pysyy hereillä. Onneks enää 4 työpäivää!

Kuinka moni alottaa äitiysloman varhennettuna? Mietin, että kumpi kannattais valita
:think005 Joko liitosta ansiosidonnaista 22.10 asti tai sitten alottaako varhennettu äitiysloma. Kumpi on rahallisesti fiksumpaa?


26+0
 
  • Tykkään
Reaktiot: Eea
Katjusha, todellakin! Mun ekan raskauden seuranta, suositukset, neuvolakäynnit, tutkimukset jne. oli silloin 12 vuotta sitten aivan toista kuin nyt! Ja ihan sit vauvan seuranta, neuvolakäynnit jne. on muuttuneet jopa todella lyhyessä ajassa.

2004 ja 2007 ei esim. Kuopiossa tarjottu kuin yksi ultra ja siellä piti käydä rv12 mennessä. Siellä paljon muuta tehty, kuin todettiin, että on syke ja toki se niskaturvotus mitattiin. Muut ultrat oli omakustanteisia. Kolmannesta oon ollut ekassa rakenneultrassa. Ja se oli mieletön kokemus!

Silloin kun esikoinen 2004 syntyi, annettiin vielä yleisesti kaikille vastasyntyneille calmette-rokote synnärillä... Toisen kanssa 2007 sitä ei enää annettu, vaan oli rokote, joka annetaan vaan, jos kuuluu riskiryhmään. Kolmas kun syntyi 2012, niin olin tosi onnellinen rota-rokotteesta, joka nyt kuuluu rokoteohjelmaan. Ja vielä 2004 alkuvuodesta syntyneet meni vanhan rokoteohjelman mukaan, jossa oli triplasti enemmän rokotuksia, kuin tässä 2005 alkuvuodesta voimaan tulleessa ohjelmassa, joten olin kiitollinen, kun tyttö syntyi joulukuun puolivälissä 2004 ja oli automaattisesti uuden ohjelman piirissä.
 
Kyllä aika paljon on myös samanlaista kuin 21 vuotta sitten kun olin ensimmäisen kerran raskaana. Juuri vertailin neuvolakorttia.
 
Aika paljon samaakin on kyllä, mutta itselle näissä keskusteluissa anti voi olla laiha (tai riippuu kenen kanssa juttelee). Minusta on mielenkiintoista kuulla vinkkejä ja vertailuja - nettikin on keksitty aika vastikään loppujen lopuksi - moni pitää keskustelupalstojakin aivan sekopäisten paikkoina. Kun se se ei omakohtaisesti itseä kosketa tai hyödytä.
 
Eilen käyty äitiyspolilla . Vauvalla kaikki ok ja itselläkin :happy: Paino arvio oli jo yli 1200g, istukka edelleen kohdunsuulla. Seuraava käynti onkin taas neljän viikon päästä siellä, ellei muuta tuu matkan varrelle.

Neuvolassa käyty myös hakemassa ohjeistuksia ja verensokerimittarit. Aamulla herättyäni aloitin mittailut, ruokavaliota olen hiljakseen muuttanut jo etukäteen. Itse asiassa on kyllä ihan hyvä oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa syödä fiksummin kuin aikaisemmin. :)

Auringonkukka rv 27+3
 
Ei vitsi näitä suonenvetoja! Viime yönä kramppas pohje pahasti kaks kertaa ja monen monta kertaa tunsin alkamassa olevan suonenvedon, mitkä sain onneksi venytettyä pois. Inhottava vaiva.

Meillä on ollut nyt viime päivinä miehen kanssa riitaa.. Tiedän sen omalta osaltani johtuvan suurelta osin raskauden tuomista hormoneista. Harmittaa kun mies ei ymmärrä ottaa sitä huomioon vaikka itsekkin on puhunut että viime raskauden aikaan oli samanlaista. Ja sitten joku pikku juttu voi paisua vaikka kuinka isoksi kun en osaa antaa asioiden olla. Ja ärsyttää kun mies ei muutenkaan tajua yhtään ottaa tätä raskautta huomioon normaaleissa asioissa. Viikonloppunakin järjesteltiin yhdessä paikkoja, mun piti joka kerta pyytää apua tosi painavien laatikoiden nostamisessa kun ei itse tajua. Pikku juttuja mutta minkäs teet :woot:

Onko muuten muilla ollut sormien turvotusta? Mulla on parina aamuna ollut yön aikana turvonneet sormet jotka tuntuu tosi jähmeiltä. Tänä aamuna ei taas ollut. Saattaa se tosin johtua näistä niska hartia jumeistakin..

Pikkuinen on alkanut myllertämään mahassa ihan kunnolla, niin ettei se aina tunnu kovin mukavalta, mutta silti kiva juttu kun huomaa hänen voimistuvan ja vahvistuvan :)

Torstaina on neuvola pitkästä aikaa :)
 
Mulla on usein aamuisin niin kevyt mahaton olo, jos vauva ei liiku, että tulee lähes paniikki, oonko mä sittenkään raskaana. No juu, maha on kyllä hyvän kokoinen ja viimeistään aamupalan jälkeen vaavi aloittaa kunnon aamujumpan.

Väsymys vaivaa täälläkin. Tässä raskaudessa oli varmaan viikko energistä aikaa.

Mulla on nyt sen lauantain ihme tuskakohtauksen jälkeen ollu vähän oudot olot.
Istuessa tulee hyvin pian huono tuskainen olo. Samoin kun kävelin eskarilaisen viemään/hakemaan niin supistuksien lisäksi pysähtyessä tulee huono olo. Matkaa on vain n.500m suuntaansa.
Huomenna neuvola, näkeepä ainakin verenpaineen ja hb.
Luultavasti mitään ei osaa th sanoa vaan veikkaan että laittaa lääkärille.
En kyllä muista olleen tämmöisiä oloja missään raskaudessa.
 
Mulla turpoaa sormet aina iltaa myöten, huomaan sen siitä kun sormuksia ei meinaa saada pois.

Onko muilla repäisykipuja? Yöllä kun käänsin kylkeä ja venytin toista jalkaa niin alavatsasta repäisi todella kivuliaasti.

Enkä tiedä onko sattumaa vai ei mutta mun suonenvedot hävisi heti kun aloin syömään lisäksi magnesiumsitraattia!

Rv 27+3
 
  • Tykkään
Reaktiot: Eea
Kuinka moni alottaa äitiysloman varhennettuna? Mietin, että kumpi kannattais valita
:think005 Joko liitosta ansiosidonnaista 22.10 asti tai sitten alottaako varhennettu äitiysloma. Kumpi on rahallisesti fiksumpaa?


26+0
Jos aloittaa äitiysloman varhennettuna, niin eikös se ole toisesta päästä sitten pois ne varhennetut päivät? Jos jää äitiysloman jälkeen hoitovapaalle niin kotihoidontuki ei ainakaan ole iso raha. Itse olisin tilanteessasi liiton ansiosidonnaisella 22.10. asti. :)
 
Huomenta !

Täällä kanssa todella liikkuvainen baby masussa, joka potkii niin että masu heiluu ja ulospäin näkyy jo välillä hyvin missä pieni puuhastelee. Miehen kanssa eilen oikein seurattiin. Koirat toki ihmetteli vieressä myös.

Mä aloitan äitiysloman 30 päivää ennen, juurikin siitä syystä että saa pidemmän aikaa äitiyslomaa. Meinaan kuitenkin olla koulusta koko ens vuoden pois ja loppu vuosi mennään tiukilla rahojen kanssa. Opintotukien kanssa on saanu pelata koska nostaa viimeiset ja nyt näyttää siltä että 5.9 saan viimeisen opintotuen ja sitten seuraavan kerran äitiysraha marras - joulukuun vaihteessa. Täytyy töitä yrittää tehdä tuonne loppuun jos vaan jaksaa.

Mulla ollut olot nyt aika kivat ! Pitkästä aikaa taas voi ihan nauttia raskaudesta ! Töihin pääsin takaisin , lyhennetyillä tunneilla. Jaksan touhuta ja selkä kestää kävellä. Isoja supistuksia ei ole tullut ja olen saanut hyvin nukuttua. Aamuisin ei ole tarvinnut yökkiä ja oma fiilis tasaisempi.

Ainoat haitat on nyt ollut välillä ärtyvä selkä, menkka tyyliset jomotukset ( onko muilla? ) , välillä pääkipua..

Hampaita tosin särkee :( niitä on nyt paikattu , puhdistettu ja nyt olis ala viisuri alkanut kasvaa ja tulehtua. Eli lähipäivinä odottaa leikkaus!! :o en tykkää yhtään ! :(

Lakritsi 25+5
 
  • Tykkään
Reaktiot: Eea
Nyt on tällä lapsella isä! :D käytiin eilen isyystunnustus neuvolassa, se oli kyllä helppo homma. Mitenkäs muitten hemoglobiini? Täälä oli laskenut vaan vaikka popsin rautaa minkä ehdin, nyt siis 97. Neuvolasta väläyteltiin jo että pitäskö verikokeilla katsoa jotain rauta- arvoja ja mahdollisesti tiputtaa rautaa suoneen :s kohtu oli jo tosi ylhäällä ja sf mitta 29. Tuo kohdun korkeus tuntuu kyllä hengittämisen vaikeutena ja jatkuvana närästyksenä! Ja heti jos jotain touhuaa enemmän niin kivuttomat supistukset iskevät päälle :(

Pikkumyy 29+3
 
Mullakin on aamusin usein sormet ihan turvoksissa, että yöksi on pakko ottaa sormuksetkin pois kokonaan.
Luulin aluksi, että turvotus johtuu ihan siitä, mitä olen edellisenä iltana syönyt ( = liikaa hiilaria/suolaa), mutta ei se siitä johdukkaan. :bored:Vaan neuvolan mukaan ihan tästä raskaudesta.
Mutta äkkiä se laskee taas, kun alan liikkumaan. :happy:

Ja mulla on kans toi huono olo. Ja vielä mieletön väsymys siihen päälle... :dead:
Mutta niin oli neuvolassa verenpaineet hyvät ja hemo ja kaikki, ja neuvolantäti oli sitä mieltä, että hormoonit ne nyt vaan mulla jyllää niin kovin. Ja sen kyllä huomaa muutenkin. :hilarious:
Myös vauvan melskaaminen vatsassa saattaa kuulemma aiheuttaa huonoa oloa.
No sitä toi neiti pikkunen kyllä tuntuu harrastavankin. :dummy1:
Ja etenkin iltasin, kun haluaisin itse nukkua.
Ja nii se, miten sen olemassaolo vaikuttaa väkisinkin myös ruoansulatukseen.
Mistä sit johtuu mm närästykset ym.
Mutta sen olen nyt huomannut, että vedenjuonti tuntuu kyllä auttavan mulla. Ja nyt olen lisännyt vielä sitruunaa ja joskus ruokasoodaakin veden sekaan, niin pitäis vaikuttaa jonkun verran noihin ph-arvoihinkii. Kun inhottaa vielä kaiken lisäksi toi tulehus tuolla alapäässä, ja haluaisin siitäkin nyt vaan nopeesti eroon.
Paikallista antibioottia vielä 4/10 päivää.
Ja sit vielä bakteeribalancet päälle.
Niin eiköhän ala tämäkin mammeli olemaan taas astetta paremmassa kunnossa.

Mutta täytyy kyllä sanoa, että ei ole aina helppoa olla nainen...
Mutta ei kyllä välttämättä se mieskään, joka tämän naisen kanssa elää ja asuu. :p:wink
 
Onnea iskälle ja koko perheelle, Pikkumyy93 :)
Mulla lähti vähän paranemaan, kun aloitin 45 mg:n sijaan ottamaan 100 mg (104 -> 108). Eihän tuo vieläkään huipussaan ole, mutta täytyy ruokavaliota vielä rukata sisältämään enemmän rautapitoisia aineksia.
Tuo kohdunpohjan korkeus ja siihen liittyvät vaivat varmaan liittyy äidin pituuteenkin. Itsellä on pitkä selkä, että en äkkiäkään uskoisi, että painais keuhkoja. Kapeana ihmisenä vatsa kasvaa tällä hetkellä tasan eteen- ja ulospäin. Sf-mitta viikko sitten 26.
Ruokasoodavesi on kyllä hyvä pika-apu närästykseen, DI-mieheni vakiokikka. On meillä kyllä rennietäkin, mutta ei ilmeisesti niin helposti osu käteen :)
 
Minulla alkoi turvotus viikolla 27. Katsoin vanhoja neuvolakortteja, niin siellä turvotus alkoi vasta viikoilla 35-36. Painoa oli tullut nyt viikossa 1200g!! Ja sen tuntee, kun sukat puristaa ja sormet on nakit. Tänä aamuna oli helpompi olo ja vaaka näytti kilon vähemmän kuin eilen. Ehkä tämä ei vielä ole lopullinen tuomio ja turvotus vielä laskee.
 
Katjusha, minä olen kapea ja lyhyt. Vatsa kasvaa suoraan eteenpäin. Ja painaa keuhkoja ja virtsarakkoa ja suolisto on ahtaalla... Vielä reilut kaksi kuukautta jäljellä ja sinä aikana vauva vasta kasvaakin!
 
Argh, Yölento! Voin kuvitella, että tuntuu tukalalta monelta kantilta!! Itse en oo saanut potkuja kylkiluihin enkä virtsarakkoon. Pitkästä selästä ei vaivoineen useinkaan paljon iloa ole, mutta tässä asiassa voi hiukan olla.
 
Takaisin
Top