ErykahB: Onpa teillä kinkkinen tilanne sukulaistesi kanssa.

Tuo on todella vaikea tilanne, että lähisuvussa on lapsettomuuskriisiä. ..Saatika, jos välejä hiertää jokin muukin.
Itse syvän lapsettomuuskriisin kokeneena voin vain sanoa, että syvempää "helvettiä" ei ole. Se on suruprosessi mitä ei voi prosessoida loppuun vaan aina se alkaa alusta.
Toisten onni ja lapset, eivät ole itseltä pois, mutta ovat niin suuri pisto sydämessä muistutuksena siitä mitä itse ei ole saanut aikaan ja mitä elämässään eniten toivoisi.
Minulla ihan kaikki ystävät ja tuttavat olivat jo perheellisiä...aina vauvauutisen kuultuani vetäydyin joksikin ajanjaksoksi nuolemaan haavojani. Olin aina vilpittömästi iloinen ystävien puolesta. Eihän heidän vauvat ole minulta pois. ..mutta se suru, minkä se aina konkretisoi, mitä toisille suodaan, mutta itselle ei.. Tänä päivänäkään vaikka onnekseni toista lasta odotan, en pysty vauvauutisellani iloitsemaan ja huutelemaan, koska tiedän liian hyvin miten se minunkin onni on toiselle muistutus omasta surusta. Myöskään en ikinä, milloinkaan ,en kysy keneltäkään milloinkas teille on lapsia suunniteltu tms..

Toki kokemuksia ja kriiseja on niin monia erilaisia kuin ihmisiäkin, tämä oli minun kokemukseni aiheesta "infona" muille.
Täällä on olotilat "olenkohan edes raskaana". Dopplerilla sykkeitä välillä kuulostelen, mutta selvästi etuistukka häiritsee sykkeen löytymistä. Esikoisesta se löytyi aina...nyt kuuluu vain pitkään ensin viuhviuh-ääniä ja vaimeana jostain takaa lopulta kuuluu tykytys. ...ja tietty siinä välissä omat tykytykset nousevat kun jo ehtii pelästymään..

oon jo laskuistakin sekaisin.. olisko tänään 15+0 vai 16...
sekoittaa se, että puhun alkaneesta viikosta kun joku kysyy, enkä tyyliin 15+2 ,vaan 16.viikko menossa.
Ainiin ja Ellami: Tsemppiä tilanteeseesi.

Monesti yksin ollessa ahdistaa vähemmän, vaikka käytännönjututut voivatkin stressata, kun ei tarvi kuluttaa energiavarojaan toisen ihmisen aiheuttamaan vi#¤*ukseen.
