Katjusha, näinhän se taitaa olla. Meillä kyllä ultraaja oli sinänsä ihan motivoituneen oloinen, mutta tosiaan itse ultraus kesti todella vähän aikaa ja tuntui, ettei itse ehtinyt nähdä kunnolla oikein mitään. Mutta toki luotan hoitajaan, kun hän sanoi, että kaikki on kunnossa, istukka toimii ja sydän sykkii vahvasti. Mutta jotenkin olen siinä mielessä itsekäs, että haluaisin saada itsekin sellaisen tunteen, että kaikki on hyvin ja nähdä pikkuisen vähän pidemmästi, ettei tarvi olla huuli pyöreänä ultran jälkeen

Sen muistan, että esikoisesta se kunnallinen rakenneultra oli kyllä floppi. Hoitaja oli tympeä ja hätäinen, eikä osannut sanoa yhtään, kumpi tulossa. Onneksi olin silloin edellisviikolla käynyt yksityisellä, joka oli tarkkaan katsonut, että kaikki rakenteet ym. olivat ok ja antoi myös 100% varman lupauksen lapsen sukupuolesta, joka myös piti paikkansakin.
Mulla muuten tosiaan tuo väsymys jatkuu aina vaan, ja ärsyttää, kun en jaksa kotona touhuta juuri ollenkaan. Nyt alkaa vaikuttaa jo töiden tekemiseenkin, kun olen aamusta asti aivan tööt. Neuvola ohjeisti aloittamaan rautakuurin, vaikka hemoglobiini ei sinänsä kovin alhainen ollutkaan, vaan siinä alarajoilla. Mutta toivon todella, että rautakuuri auttaisi, muuten alkaa syödä naista tämä tahaton flegmaattisuus
