La marraskuu 2016

Mä sain kuulla riskilukemat neuvolassa joka oli nt ultran jälkeen olikohan rv 15+4. Th katsoi ne koneelta ja kirjoitti äitiyskorttiin,näin on ollut meillä joka kerta. Sykkeet + merkillä. Edellisissä raskauksissa isoummilla viikoilla vasta laitettu sykkeistä lukema mukaan. Viimeksi minulka vauva karkaili koko ajan ettei pitkäö tovia saatu putkeen ääniä kuulumaan. Th sanoi että 160 tuntumassa näkyy olevan. Luulen että jokainen saa nuo riskiluvut tietää seuraavassa neuvolassa :)
 
Mulla on kaikista kolmesta kirjoitettu neuvolakorttiin sydänäänten lukemat. Nt-ultrassa kätilö laittoi vain ++ merkinnän, mutta terveydenhoitaja on neuvolassa laittanut ihan sen varsinaisen lukeman.
 
Mä just sanoin siskolle, että olo on jotenkin zen! Totta kai mielialat heittelee välillä tosi holtittomasti (anteeks.. :shy:), mutta muuten oon hyvinkin rauhallinen - ei paina työstressi, rahahuolet enkä jostain syystä osaa pelätä oikein Munasenkaan puolesta, vaan tuntuu kuin eläisin jossain vaaleanpunaisessa kuplassa, jossa "kaikki kyllä järjestyy ja muuttuu hyväksi".

Mulla jotenkin niin samanlainen olo. Mulla jäi osittain työhommia kesken viime työpätkässä, osaksi mun totaaliväsymysten ja pahoinvointien takia, jälkiviisaana olisi pitänyt hakea reilusti saikkua eikä nuokkua töissä puolikuolleena, kun työteho siitä kärsi, ja osaksi ihan työntilaajan väärinkäsityksistä, mitkä ei siis mun syytä olleet. Sanoin, että voin kotosalla hommaa hiukan jatkaa, mutta en mä ole mitään saanut jatkettua ja ens ma tosiaan jatkuisi taas työt ja pitäisi hommaa kattoa. Noh, en jaksa stressata, jotenkin tuntuu, että aivan sama. Ei ole mun ongelma. Vaikka toki työt pitäisi jaksaa hoitaa tosi hyvin, että niitä olisi jatkossakin luvassa. Stressasin tossa jo kuukauden hulluna ja kun tietää, ettei stressi ole vauvalle hyväksi, niin päätin, että nyt en enää stressaa. Kyllä asiat tosiaan järjestyy ja nyt keskityn pitämään mahdollisimman hyvää huolta itsestäni ja sitä myötä masuasukista.

Unohdin noista oireista mainita oikeastaan varmaan tällä hetkellä rasittavimman, nimittäin jatkuvan pissahädän. Etenkin iltasin risoo, kun menen nukkumaan ja mulla aina kestää unen saanti ja joudun nyt lisäksi juoksemaan vartin välein vessassa. Tulee sellanen paineen tunne virtsarakon päälle ja välillä tuntuu, et on samantien taas vessahätä, kun sieltä on tultu.


Ootteko muut miettineet jo kummi-ehdokkaita? Me ollaan oltu vasta niin vähän aikaa yhdessä (pitkä tarina..), ettei oikein toistemme sukulaisia vielä tunneta ja yhteiset kaveritkaan ei mun mielestä ole hyviä valintoja, mutta miehen pikkuveljeä ajateltiin pyytää ainakin yhdeksi kummiksi.. se tulee tänään yökylään, joten katsotaan, miten jätkä reagoi mahdolliseen tehtäväänsä.. :)

Ilyana & Munanen 15+6

Me ei kuuluta kirkkoon, joten ei kummeja ole tulossa. Sikäli meillä hassu perhe, kun muut ei kuuluta kirkkoon, mutta mun poika on katolinen (isänsä katolinen ja halusi). Tosin kun poikani asuu meillä ja näkee isäänsä noin kerran kuukaudessa niin eipä toi katolisuus meillä arjessa mitenkään näy. Saa sitten halutessaan erota, kun sen aika tulee. Mun poika onkin siis ainoa, jolla on kummit.

Muoks. Ai niin, voihan sitä toki olla ns. siviilikummit kuitenkin, vaikka ei kirkkoon kuulukaan. Eipä ole vielä tullut mietittyä.
 
Siis mitä tää nyt on? Pitkään on selvitty kuvotuksella ja tyhjän yökkäilyillä mutta tänään tyhjentyi syönnin jälkeen koko vatsalaukun sisältö pönttöön.. En halua alkaa taas oksentelemaan!

Rv 13+6
 
Mulla myös pahoinvointi siirtynyt enempi iltaa kohti. Siihen lisäksi edelleen todella kova väsymys, ysiin mennessä on voimat loppu ja on pakko mennä nukkumaan.

Huimausta ja heikotusta myös ollut nyt muutaman viikon. Mulla on perinnöllisen poikkeavuuden vuoksi liian korkea hemoglobiini (ekassa neuvolassa maltillinen 160), jonka epäilen nyt nousseen 170-180 välille, koska pahoinvoinnin vuoksi en ole pystynyt juomaan riittävästi vettä, tai mitään muutakaan. Lisäksi mulla on matala verenpaine, joten mun veri ei ihan hirveen nopeesti päähän asti ehdi, kun pomppaan ylös.

Muuten olo on ihan ok. Jaksan jo päivän aikana touhuta ilman päikkyjä ja pääkivut on helpottaneet. Vielä ei edes närästä, joten tämähän on melkein ihana olotila.
 
Lakritsi: et ole suinkaan viimeinen,itsellä rv 12+2 ja tänään np-ultraa! Aika vähän tässä marraskuisissa höpötteleb kun pääsin enemmän mukaan juttuihin joulukuu ryhmässä :) laskettu aika 30.11, saa nähdää muuttuko
 
Moikka kaikille!

Olen jo heti plussan tehtyäni lukenut aktiivisesti keskusteluita, mutta nyt vasta uskaltaudun mukaan. On ollut mukava lukea juttujanne ja saada vertaistukea :) Täällä on käyty np-ultrassa ja siellä näytti kaikki olevan hyvin ja riskilukematkin oli hyvin pienet.

Rv 13+1
 
Kummeiksi mietitty että tulisi meidän molempien ainoat sisarukset :)
Pitää tajuta ens kerralla kysästä neuvolassa noi lukemat, olis vain kiva tietää :) Tohkeissani en tajunnut kysyä viimeksi :confused004
 
Tervetuloa Voikukka9! :)

Me saatiin heti nt-ultrassa paperi, jossa luki mm. se riskilukema, ja se kirjoitettiin myös äitiyskorttiin.

Meilläkin on hassu tilanne perheessämme: poika kuuluu kirkkoon, mutta tyttö, minä ja mieheni emme. Pojalla siis eri isä. Tytölläkin on kuitenkin kummit (siviilikummit siis). Joten tulevallekin vauvalle haluamme kummit. Emme vielä tiedä keitä pyytäisimme.

Mullakin pahoinvointi on iltapainotteista, mutta toki muulloinkin saattaa oksennus olla tuloillaan. Esim. tänä aamuna. :depressed: Saisi jo loppua nämä pahoinvoinnit...

Rv 15+1
 
No nyt miekin oon käyny nt ultrassa :) mun epäily oli oikee et on päiviä vähä enemmän vastasi 13+2 (12+6 oli menkoista arvio mut ne oli muutaman kk tosi lyhyelläkin kierrolla ja heitteli).
Meen nyt ton 13+2 mukaan. Mietinkin jo kun sain plussan niin selvän testiin "aikasin".
Ultrassa kaikki hyvin :) HUH. Nyt voi tosissaan olla raskaana :D
 
Mekään ei saatu vielä nt-ultrassa riskillukuja selville, mut arvelin ne seuraavalla neuvolakäynnillä kysäistä joka oiskin kuun lopussa =)

Auringokukka rv 13+5
 
Heips , mä taidan kuulua tän ryhmän ihan viimeisiin jännääjiin.. meinaan ultra tiistaina. Nyt 12+0 et katotaan jos laskettu aika siirtyy ollaanko joulukuun ryhmäläisiä. Vähän jännää jo nyt.. :)
Minulla on ultra keskiviikkona, joten et ole viimeinen. :D LA on joulukuun alussa mutta alunperin se piti olla marraskuussa, joten jäin tähän ryhmään. :)
 
Mies toi apteekista maitohappobakteereja, toivottavasti helpottavat löysää vatsaa..
 
Siis mitä tää nyt on? Pitkään on selvitty kuvotuksella ja tyhjän yökkäilyillä mutta tänään tyhjentyi syönnin jälkeen koko vatsalaukun sisältö pönttöön.. En halua alkaa taas oksentelemaan!

Rv 13+6

Mulla ainakin vaihdellu tosi paljon, oli just tosi hyvin menny viikko takana mut sit tänää armoton kuvotus koko aamun ja päivän, nyt iltaa kohden helpottanu. Neuvolassakin sanoi että pahoinvointi ja väsymys kulkee käsikädessä, näin ainakin mulla kyllä menny..

Jeanney 16+0
 
Mä en ole edes väsynyt, en tällä hetkellä ole töissä ja päivät on menny ihan vaan kotosalla. Tosin mulla on nyt pientä kurkkukipua niin johtuisiko sitten siitäkin, tosin se ei kyllä vaikuta siihen miksi vatsakin on löysällä. Jospa tämä tästä!

13+6
 
No tietysti lähihoitajalle:D tästä oli vasta jossain uutisessa juttu kun jollekin lh/sh oli monta vuotta tehty näin...se oli sitten jo laitonta...
Mut, mie tykkään paikasta jossa oon niin... Ja siis työvuorosuunnittelussa oon kuitenkin mukana niin että saan 3 vko vuorot kyllä etukäteen. Sitte soppareita sitä myötä eri pituisia. Vähän outoa. Tulee just mieleen se et jos mulla tuliskin viikon saikku eikä soppari voimassa niin sehän olis työnantajalle helppoa ja edullista, mulle ei.
Ja jos raskauden takia pyydän kevyempiä tehtäviä tai jotain niin voisko sitten käydäkin niin että "sua ei nyt tarvita enää"...
onneks saan noi suunnitellut vuorot kuitenkin ni jaksaa uskoo et sopimukselle tulee aina jatkoa ja osaa suunnitella lasten hoidot ym

Ihan tarkennuksena: siis työnantaja tekee väärin ja se on työhtosopimusten ja työlaknsäädännön vastaisia teooja jos teke sulle työvuorot ajalle ettei sulla ole soppari voimassa. Siihen voit puuttua.

Toinen asia minkä huomasin että mielestäni työnantaja voi kirjoittaa useita työsopimuksia (määräaikaisia) peräkkäin ja etenkin jos aina ns lomitat jota kuta toista (ensin tätä saikkua ja sit tätä vuorotteluvapaata jne) niin voi tehdä peräkkäisiä soppareita määräakkaisia. Mutta siihen pitää olla peruste.

Ja kolmantena: työnantaja voi ilmoittaa sinulle määräaikaisuuden jälkeen ettei enää tarvi työpanostasi ja on oikeutettu siihen. Mutta hyvin usein työnantaja on alakynnessä jos työntekijä vie asian eteenpäin (jos omasta mielestään työnantaja lopetti töiden tarjoamisen raskausilmoituksen jälkeen ja sen takia ). Etenkin jos raskausilmoitus on kirjallisesti annettu eli esim maililla.

Näkn luulen asioiden olevan ☺
 
Takaisin
Top