Mulla kirjoitettiin myös äitiyskorttiin riskilukema ja lisäksi ultrassa kätilö näytti tietokoneen ruudulta ja selitti mitä mitkäkin luvut tarkoittaa. Meillä oli kyllä tosi ihana kätilö muutenkin, selitti tosi tarkkaan kaikki ja kysyi vielä, että onko jotain kysyttävää. En varmaan olisi älynnyt kysyä muuta kuin onko kaikki hyvin vauvalla, ellei olisi selittänyt niin tarkkaan.
Oireista, mulla pahoinvointi siirtynyt lähes kokonaan iltapainotteiseksi. Aamulla ja päivällä olo on ihan ok, mutta joskus tossa seittämän kaheksan jälkeen illalla alkaa taas etomaan. Huomasin, ettei tarvi enää ihan tunnin välein olla jotain haukkaamassa etovaa oloa torjuakseen. Pelkäsin et jos se tapa jää päälle, mut aika hyvin siitä onneksi päässyt eroon. Väsymys ei ole enää sellainen totaalinen ja järkyttävä, mutta sitä edelleen on. Iltasin tulee kaaduttua melko aikaisin sänkyyn ja päivisinkin tekisi mieli torkkua. Varsinkin nyt kotona ollessa väsyttää, kun ei ole sillä tavalla pakko tehdä yhtään mitään. Hyvä jos saa pakotettua ittensä tekemään vähän kotitöitä. Varmaan tää kahvittomuuskin vaikuttaa. Juon yhden mukin aamulla jo toisen joskus päivällä. Tuplasti enemmän maistuisi, mutta ei voi.

Ensi maanantaina alkaakin sitten taas työt, joten toivotaan, että töissä on sitten taas erilainen vire päällä, kun on pakko.
Mielialasta, mulla on taas niinpäin, että olen jopa rauhallisempi kuin normaalisti. Normaalisti kiihdyn nopeasti ja hermostun herkästi, mutta lepyn nopeasti, mutta nyt ei ole tullut hermostuttua mistään kunnolla pitkään aikaan. Luulen, et siihenkin varmaan vaikuttaa tää väsymys, ei vaan oikein jaksa.