Voimia toivottelen minäkin Nasupossulle, vähän jälkijunassa. Itse en ole onnistunut pysymään palstan kyydissä, kaikenlaisten pienten kiireiden ja huolien keskellä.
Ilmeisesti saitte kuitenkin jo tilanteen selville, ja hyvä niin, vaikka tieto lisääkin tuskaa. Kaikenlaisia pahempiakin vikoja kuitenkin voi olla. Onneksi olet jo löytänyt vertaistukea!
Myötäelän kokemuksen, kun itsellänikin nt-ultra ei luvannut hyvää. Turvotusta näkyi reilusti ja otin vastaan lähetteen jatkotutkimuksiin. Olimme yksimielisiä että vfaihtoehdot on parasta selvittää, koska fataalikin sydämen toimintahäiriö on hyvin mahdollinen. Sitten pystyy varautumaan tilanteeseen. Tuloksia odotellaan vielä, mutta kyllähän tämäkin jo tosi vakavaksi veti. Sydän kyllä löi normaalisti ja muutenkin oli virkeänoloinen, viikkoja vastaavan kokoinen sikiö.
Tosiasiahan se on, että lapsen saaminen on aina pieni ihme ja kaikki eivät onnistu aina hyvin. Heti alkoi tuntua epätodelliselta, miten olenkin aikoinaan odottanut esikoistani niin täysin luottavaisena.
Nyt kun vielä saisi raskauden piiloteltua, ei ole ihan helppoa enää

. Olin valmis kertomaan asiasta np-ultran jälkeen mutta en nyt vielä sittenkään. Ikävä jos tila arvataan jo ilmiselvänä ja sitten ennuste onkin huono, mutta täytyy varautua jo siihenkin tilanteeseen.
Onnea ekan kolmanneksen ohittamisesta ja hyvää vointia kaikille, se on yksi tärkeä rajapyykki!