Haudi hau!
Nyt on ultrassa käyty

Erittäin aktiivinen vauva monitorin ruudusta vilkkui ja heilutteli. Hikkasikin ja ultraaja ihmetteli ääneen, ettei tiennyt näin pientenkin hikkailevan

Ei meinannut mittailut onnistua, kun niin kovasti heilui (vauva siis, ei kätilö

). Olin yllättynyt, kun ultrattiin mahan päältä, viimeksi nimittäin oli ihan "sisäinen" tutkimus ja siinä muistan, että mittaus onnistui kyllä huomattavasti paremmin kuin nyt.
Mutta tosiaan: viikkoja vastaava vauva, ja laskettu aika pysyi siis samana. Seulonnan tulokset OK. *helpotuksen huokaus*
Sain tänään myös töissä kerrottua ja voi että sitä helpotusta. Luulen, että aika moni osasi arvatakin ja sain kyllä onnitteluja osakseni. Nyt saan ihan luvan kanssa olla väsynyt ja huonovointinen sekä pukeutua vartalonmyötäisiin vaatteisiin
13+1
P.S. Onko teillä jo aavistuksia tulevan vauvan sukupuolesta. Itse veikkailen meille tyttöä, koska himoitsen raikkaita hedelmiä ja jogurtteja. Ja naamassa on KIPEITÄ finnejä PALJON.

Ja olo ei muutenkaan ole sellainen "hehkuvainen", vaan lähinnä väsynyt ja nääntynyt

No, tulee kumpi vaan, ei sillä ole väliä, mutta hauska tätä on spekuloida kuitenkin!