Löpinöitä itsestä :)

Moikka =) onpa kertakaikkiaan monimutkainen palsta kun joka asialle on oma osio.... eikös kaikki asiat voisi olla yhdessä pötkössä! No mutta...

Me ollaan 28v (mä) ja 30v pariskunta Helsingistä joka ehti seurustella vain pari kuukautta ennenkuin esikoisemme sai alkunsa, Mea täytti eilen 1v3kk. Tiemme on onnellinen kun toisesta lapsesta alettiin haaveilemaan ennen esikoisen 1-v synttäreitä! Joulukuun puolessa välissä jätin minipillerit pois mutta ne oli sekottanut kierron jo valmiiksi ihan hunningolle joten ei se ihan selkeä ollut sen jälkeenkään mutta noin 29-35 päivää.... neljännestä kierrosta tärppäs, esikoinen aikanaan ensimmäisestä.

En uskonut olevani raskaana, mutta ihmettelin kyllä kun ruuan himo ei lakannutkaan silloin kun menkkojen olis noin suunnilleen pitänyt alkaa. Menkkakipua oli ja on joka päivä joten aina ravasin veskissä että nytkö ne alkoi... vaan ei alkanut ja eilen rohkenin tehdä testin johon ilmaantui samantien kaksi viivaa =) Oltin vähän ällikällä lyötyjä! Ensi viikolla on jo eka neuvola kun neuvolatäti laski että ensi viikko olis jo kuudes tai seitsemäs, laskettua aikaa se uumoili 19.1.... jotenkin pelottaa ja jännittää että pysyykö tää kaveri matkassa ja sitä yrittää toppuutella itseään pitämään matalaa profiilia vielä useamman viikon!

Mä allekirjoitin juurikin työsopparin kolmiperhehoitajana.. tein testin ennen sitä päivää ja se näytti vielä negaa vaikka samaa kiertoa olikin. Noh jotenkin vähän nolottaa sitten kertoa vauvasta kun haastattelussa sanoin ettei suunnitella edes..... no sattuuhan sitä vahinkoja ;) nyt en vaan tiedä kerronko heti vai vasta lomien jälkeen kun masu pullahtaa esiin. Nyt jo turvottaa... Mutta siis Tiamii sun ei tarvitse kertoa raskaudesta mitään siinä haastattelussa! Täällä on toinen samassa veneessä että tsempataan sitten toisiamme kun on aika paljastaa.... eihän tässä kauaa mene kun masu alkaa näkyä kun toinen raskaus kyseessä.

Kiva lukea että täällä on paljon pikkukakkosia oottavia =)

Onnea odotukseen kaikille!
 
Heippa Tammikuiset!

Mäkään en ole kamalasti vielä kerennyt tänne kirjoitella, mutta nyt päätin ottaa itteäni niskasta kiinni kun oli vapaa hetki :-)

Olen siis 28 wee, yhden juuri 4 vuotta täyttäneen pojan äiti Helsingistä. Tosin nyt vaikutan jo Pyhtäällä Kotkan lähellä ja kohta siirtyvät myös kirjat tänne. Elämässä on ollut kovia mullistuksia viimeisen vuoden aikana :-)

Mutta tosiaan toista odotellaan ja kamala pelko on persiissä koko ajan, sillä menneisyydestä löytyy yksi hyvin rankka keskenmeno. Vauva on kovin toivottu ja siksi tietenkin kovasti pelottaa, jos joku menisi vikaan mutta eihän tässä auta, kun antaa luonnon hoitaa asian parhaakseen näkemällään tavalla.

Viime raskaudessa kärsin erittäin pahasta raskausdiabeteksestä ja sama on varmaan edessä tällä kertaa. Huomaan jo nyt, että sokerit on alkaneet pomppia kovasti...Esikoisen raskaudessa mentiin insuliineilla viikosta 30 ja insuliinia meni 4 kertaa päivässä ja silti sokerit pomppivat että sellaista on tiedossa mutta silti olen AIVAN INNOISSANI JA ONNEISSANI joka tapauksessa tulevasta.

Raskaus on aina ollut minun kohdalla vaikea asia, en tule nimittäin kovin helposti raskaaksi. Mutta nyt kuitenkin natsasi ja toivon ja rukoilen että loppuun saakka mennään ja kaikki päättyy hyvin :-) Toki toivon sitä samaa meille kaikille ja oikein kovasti <3 <3

Raskausoireita on ollut vaihtelevasti, mutta kyllä tässä koko ajan huomaa että ei ihan normaalissa tilassa olla. Ja tänään on taas ollut oikein raskauspäivä! Yrjöilyä, raivoamista, itkemistä, kamalaa väsymystä ja maha on niin turvonnut, että ihan ahistaa housut ja muutenkin on ihan ilmapallomainen olo ja röyhtäytyttää koko ajan :-) Eli ihan normaalia tässä tilassa oleville!

Tässä itseasiassa juuri päivystelen, kun ajelen taxia täällä Pyhtäällä. Toivottavasti ei paha olo yllätä kesken ajon, kun on asiakkaita kyydissä, olisi aika noloa :-D

Semmosta löpinää itsestä! Kiva oli lukea teidän kaikkien kuulumisia ja kiva lukea jatkossakin, kun tätä yhteistä matkaa taitetaan kuitenkin jonkun verran tässä <3

Mukavaa viikonloppua kaikille Tammimammoille ja heidän perheilleen!

- Emunainen ja pikkiriikkinen -

 
No minäkin sitten: Olen 27 -vuotias äiti-ihminen keskisestä Suomesta. Naimisissa olen pari vuotta vanhemman miekkosen kanssa, yhdessä ollaan oltu 9 vuotta. Ensimmäinen lapsukainen syntyi 03/2010 ja nyt tosiaan sitten plussasin viime viikolla uudemman kerran. Ensimmäisen jälkeen ei otettu mitään ehkäisymenetelmiä käyttöön, kun ajateltiin, että tulee kun tulee ja hyvä kun tulisi pienellä ikäerolla. No, menihän tässä tovi ja ikäeroa tulee vajaa kaksi vuotta!
Töihin palasin alkuvuodesta ja nyt voin kertoa, että kyllä tämä alkuraskaus ottaa voimille. Hyvä, että jaksaa olla pystyssä, saati käydä töissä! Mutta olen aina hitusen ollut sairauslomavastainen...sisulla mennään!
 
Moikka Josu25! Ja tervetuloa mukaan keskusteluihin! :) Tuu ilmottaan ittes tuonne listaketjuun niin lisään  sut sit sinne. :)

 
Minä oon 28-vuotias kotiäiti helsingistä, mies on saman ikäinen. Esikoistyttö syntyi 08/10, mun oli tarkoitus palata töihin lokakuussa, mutta enpä nyt sitten palaakaan jos kaikki sujuu hyvin... :) Määräaikainen työsopimus, eli ei varmaankaan jatku enää toisen lapsen syntymän jälkeen, mutta sitä murehditaan sitten aikanaan. Me asutaan aika ahtaasti, pienessä kaksiossa, ja onpa meillä vielä kaksi koiraakin... varaa isompaan ei kuitenkaan ole, joten näin on toimeen tultava. Jos kakkonen on yhtä vaativa tapaus kuin ensimmäinen, niin saattaa olla edessä koirista luopuminen (mitä en kyllä tahtoisi edes ajatella!). Asutaan kolmannessa kerroksessa eikä hissiä ole, joten aika rankka talvi oli kahden koiran ja pienen vauvan kanssa.... miten sitä sitten jaksaisi kahden koiran ja kahden pienen lapsen kanssa?!

Tämä toinen raskaus oli pieni yllätys. Oonkin jo tuolla jossain toisessa ketjussa kertonut, että imetän yhä useita kertoja päivässä eikä kuukautiset olleet alkaneet synnytyksen jälkeen, joten vaikka ihan tietoisesti oltiin muutama kerta ilman ehkäisyä, niin yllätyksenä ja ehkä pienenä järkytyksenä tämä tuli. Tarkoitus oli aloittaa varsinainen yrittäminen vasta tytön ollessa lähempänä vuoden ikäinen, mutta näin nyt kävi. :) Kovasti toivotaan, että kaikki menee loppuun asti hyvin.

Ekassa raskaudessa pelkäsin ihan älyttömästi keskenmenoa. Olin ehtinyt vauvakuumeilla jo melkein 10 vuotta, mutta elämäntilanteiden (eli ei sopivaa miestä :)) vuoksi lapsi oli mahdollinen vasta tämän nykyisen miehen kanssa. Yhdessä ollaan oltu suunnilleen  4 vuotta, kihloissa vajaa vuosi. Nyt en enää keskenmenoa pelkää, jotenkin on parempi luottamus siihen, että asiat menee niin kuin on mennäkseen. Silti tietysti toivon ja rukoilen, että kaikki menisi hyvin.

Mulla oli ekassa raskaudessa todella paha raskausihottuma, jonka takia jouduin syömään yli kuukauden kortisonia. Silloin lääkäri sanoi, että on suuri todennäköisyys ihottuman toistuvan myös uusissa raskauksissa, joten vähän kauhulla odotan...
 
Moikka!

Piti munkin sitten kirjotella tänne. :) Elikkä oon 24 vuotias Lähihoitaja ja kolmevuorotyötä tekevä naimisissa oleva "tyttönen". :) Vapaa aika menee suurimmaksi osaksi koirien kanssa harrastaen, meillä on 4 karvaista lasta kotona. Kymenlaaksossa asutaan omakotitalossa jonka remontonti alkoi yllättäen heti kun plussa oli tehty. Minulla on perus sairauksina diabetes ja kilpirauhanen on poistettu johon on loppuelämän kestävä lääkitys, olin jo asennoitunut siihen etten välttämättä voi ikinä saada lapsia, pessimisti ei pety. ;) Jätin joulukuun lopulla pillerit pois ja sitten 4 kierrolla tärppäsi, 3 ekalla kierrolla en saanut kertaakaan bongattua ovista, mutta sitten 4 kierrolla bongasin. Olin jotenkin silloin jo varma että nyt tärpääsi, mutta en vieläkään usko asiaa ennenkuin saan jotain konkreettisia todisteita. Höpösönä kokeilin väitettä että näyttääkö ovistesti plussan aikasemmin kun raskaustesti ja kyllä voin kertoa sen toimivan. Ja voin kertoa myös sen että koska näin höpsö olen niin minun on melkein 1,5 viikon välein tehtävä aina raskaustesti uusiksi, koskan en meinaan vieläkään uskoa tätä. :) Lapsi on siis todella toivottu ja odotettu ja itse pidän sitä jonkinlaisena ihmeenä joten toivon tosiaan kaiken menevän hyvin. :) Keskenmenon pelko on kyllä kokoajan suuri ja kulkee mukana jatkuvasti, onneks olen oppinut olla ajattelematta asiaa. Mutta ehkä keskiviikkona selviää että asuuko siellä masussa oikeasti joku. <3
 
Moikka kaikille :) 
Olen 34-vuotias ja meidän porukkaan kuuluu kaksi teini poikaa ja 08/10 syntynyt tyttö mies, koira ja nyt olisi LA 29.1. Alun perin meidän oli tarkoitus tehdä vain yksi iltatähti, mutta sitten mietitttiin tytön tulevan kovin yksinäiseksi kun nämä teinit lähtevät pesästä ja päätettiin yrittää pikkusisarta, mikä suureksi hämmästykseksi tärppäsikin ensimmäisellä kierrolla. Kovin olen edelleen hämmentynyt ja ehkä hiukan pelokaskin pienestä ikäerosta, mutta niin kovin onnellinen!! 
 
Heippa!
Täällä foorumiin tutustuu 31-vuotias LVI-insinööri. Syksyllä tulee 32v mittariin ja mies täyttää kesällä 35v. Yhdessä ollaan oltu 12 vuotta, mistä yksi naimisissa. Kihloissa kerittiin olemaan 10 vuotta.

Kaveripiiri on "lapsettunut" vuosien saatossa mutta meillä ei ole ollut hinkua lisääntymiseen. Kuitenkin ollaan aina oltu samaa mieltä että kyllä niitä lapsia sitten täytyy "joskus" saada. Kuulin kaverilta syksyllä että heillä on takana 2 vuotta yrittämistä ja siinä sitten miehen kanssa pohdittiin että mehän aletaan olemaan jo aika vanhoja jos tärppääminen sitten kestääkin. Jouluna poistettiin kuparikierukka ja neljännestä kierrosta tuli plussaus. Ekassa kierrossa olin ihan varma että olen raskaana mutta sieltä ne menkat saapui, säännöllisesti kuten aina. Tässä viimeisessä kierrossa kävi sitten ihan päinvastoin, menkkojen piti alkaa keskiviikkona ennen vappua, tein perjantai-iltana eli aaton aattona negatiivisen raskaustestin ja vappuaattona olin jo ihan varma että kyllä ne menkat sieltä tulee, vähän kuoharia ja siideriäkin maistelin. Sitten vappuaamuna ei vieläkään verta ja toinen raskaustesti näyttikin positiivista! Siinä oli miehellä mieleenpainuva krapula-aamu kun näytin mitä pissasin tikkuun =)

Olen vähän työnarkomaani siinä mielessä että pidän työstäni ja haluan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Ylitöitäkin on tullut tehtyä, olen käytännössä harrastanut töitä. Nyt kun on vuosien varrella kohottanut omaa osaamistaan ja miesvaltaisella alalla saanut jo kokemusta ja arvostustakin, onkin ollut kova pala tottua ajatukseen missä mun pitää "jäädä sivuun" vähintään vuodeksi töistä ja työkavereista. Tulee kokonaan uusi arki ja ajanviettotavat eteen. Rutiinit muuttuvat =)
 
Heipsan!

Olen 28-vuotias (kohta jo 29) esikoisodottaja. Miesystäväni on 33-vuotias. Emme asu yhdessä; emme edes samalla paikkakunnalla! Yhdessä ollaan oltu vasta hieman yli puolitoista vuotta. Lopetin ehkäisypillerien syönnin viime marraskuussa, ja muun ehkäisyn jätimme pois vaivihkaa sanattoman sopimuksen turvin alkukeväästä. Raskaus ei siis ollut suunniteltu; emme yrittäneet aktiivisesti. Molemmat kuitenkin ymmärsimme olemassa olevan "riskin".  Plussa oli meille molemmille ihana yllätys <3

Emme ole naimisissa, mutta olemme jo sopineet, että meidät vihitään maistraatissa 12 raskausviikon jälkeen, jos sinne asti siis selvitään.Yhteenmuuttokaan ei vielä ole ajankohtainen asia. Meillä molemmilla on työt, joista emme halua luopua. Suhteemme on toiminut hyvin pienestä välimatkasta huolimatta.

Olen teini-iästä asti suunnattomasti pelännyt lapsettomuutta. En tiedä, miksi.
Kaksi viivaa raskaustestissä olivat valtava helpotus, sillä nyt tiedän, että olen sentään hedelmällinen :D

DumDum
 
Minäkin löpisen vähän itsestäni, kun olen uusi palstalla.
Olen siis 26-vuotias avovaimo, heinäkuulla tuleva vaimo. Asustellaan Länsi-Suomessa, tarkemmin en uskalla paikkakuntaa sanoa, kun pelkään että tutut bongaavat minut palstalta liian aikaisin, kun raskauteni on vielä salaisuus
 emoticon

Ollaan oltu yhdessä nelisen vuotta miehen (30) kanssa, ja laskettu aika pienokaiselle olisi tammikuun 14. päivä. LA voi toki muuttua vielä, mutta ensi vuoden alussa joka tapauksessa haikaran pitäisi vierailla! Ei olla mitenkään tietoisesti yritetty raskautua, mutta näin onnellisesti pääsi käymään (tietysti juuri kun teetin hääpuvun mittojeni mukaan ja hääpäivänä pitäisi olla jo rv 16...Toivottavasti mahdun pukuun vielä silloin...) ja vauva on todella toivottu! Ensimmäinen raskaus siis kyseessä, pitää toivoa että pikkuinen jaksaa pysyä menossa mukana loppuun asti!

 
Heips, ehkäpä tässä rohkaistuu kertomaan omaa tarinaansa.

Tässä joku viikko sitten menin työterveys huoltoon pohjattoman väsymyksen ja hieman ällöttävän olon vuoksi.Kaiken maailman kokeita otettiin ja tutkittiin ja niin edelleen...... ja sitten pyydettiin uudelleen lääkärin vastaanotolle, siinä vaiheessa alkoi jo hermostuttamaan kun meillä on yleensä tapana että puhelimitse saa tiedot. Siinä vastaan otolle odottaessa risteilikin jo vaikka millaiset ajatukset......, lääkäri totesi hymyillen, että onneksi olkoon olette raskaana!!! yritin kaikin keinoin väittää vastaan ja kinata ja jne. -miksikö? Siksipä että 24-vuotinaana minulle kerrottin gynellä etten koskaan voi saada lapsia ja vielä 27-vuotiaana asia edelleen vahvistettiin ja NYT 44-vuotiaana 16-vuoden ehkäisyttömän ajan jälkeen olen kahden ultran varmistamana raskaana viikoilla 7+6. Eli laskettu aika olisi 20.1.2012. Shokki on onneksi  muuttunut jo lapsen odotukseksi ja onnekseni mieheni on ottanut yllätysvauvan odotuksen reippaasti vastaan.

Tässä on kohdannut itsensä uudesta näkökulmasta ja joutunut työstämään asioita todella paljon. ja elämäni ensimmäistä kertaa olen myös hieman pelokas, riskit lapselle tässä iässä odottavalle ovat aika suuret ja kehitysvamma riskit ovat jo melkoiset. Niin ja keskenmenon riski on melkoinen ja jatkuu kuulemma vieläpä viikoille 20 asti.

Todellakin olen ollut jo kahteen kertaan neuvolassa ja kahteen kertaan ultrassa kyllä, ainakin meidän paikkakunnalla, "vanhoista" ensisynnyttäjistä pidetään huolta. Toivon todellakin, että lapsi voi hyvin ja jaksaa pysyä matkassa loppuun asti ja että saisi syntyä terveenä vanhoista vanhemmista huolimatta.

On aivan uskomatonta että saamme lapsen. Olen koko elämäni toivonut sitä ja uutinen vuosia sitten lapsettomuudesta oli suuri järkytys, sillä olin toivonut suurta perhettä.

Onnellista odotusta kaikille
 
Hei Mimmikkä!

Voi aivan mahtavan ihana tarina sinulla!! Kiitos, että halusit jakaa sen meidän kanssamme. Toivon sinulle hurjasti hurjasti onnea ja voin vain kuvitella miten onnellinen olet tällä hetkellä.

Koen jonkinlaista yhtenäisyyttä kanssasi koska meille plussan saanti kesti 11-vuotta ja tällä hetkellä mennään 9+2,  päivä kerrallaan...varovasti toivoen...ja varovasti onnellisuuden tunnetta kokien. Onko tämä todellakin totta? Näin pitkän odotuksen jälkeen on nyt meidän vuoro.  

Kaikista peloista huolimatta tsemppiä ja kuin myös sinulle aivan ihanaa odotusaikaa!! 
 

Heips, vasta löysin tämän keskustelusivuston, niin tulen vähän "jälkijunassa" mukaan... Olen 31-vuotias työssäkäyvä opiskelija, avomies on 39-vuotias ja asutaan kahden koiran kanssa kerrostalokaksiossa Helsingissä. Tänään kyllä tuli just tieto, että päästään muuttamaan isompaan asuntoon elokuun alussa. Ja talossa on hissi ja asunnossa oma sauna - aah! emoticon (nykyisessä ei ole kumpaakaan).

Oltiin miehen kanssa oltu ilman ehkäisyä jo kaksi vuotta ennen kuin tärppäsi. Oltiin kyllä otettu aika rennosti asian kanssa kun en mä mitään ovulaatioaikoja ollut miettinyt tms. Ja kierto oli ihan sekaisin ensimmäisen vuoden pillereiden lopettamisen jälkeen, että eipä siinä olis mistään ovulaatioajasta mitään osannu sanoakaan. Kyllä kuitenkin sen ensimmäisen vuoden jälkeen alkoi jo vähäsen huolestuttamaan, varsinkin kun mulla on nuorempana todettu PCO ja silloin sanottu, että raskautuminen ei ehkä käy niin helposti, varsinkin jos jättää sen tuonne kolmenkympin korville (kuten minä tietysti jätin), mutta minkäs teet kun elämä menee niin kun se menee, että ei sitä aina ole mahdollista hankkia lapsia silloin kun on se biologisesti optimaalisin aika. Lisänä varmaan raskautumista viivästytti se, että mies on yötöissä, niin ei niitä vauvantekohetkiä ehkä spontaanisti syntynyt niin monia kuin "normi"pareilla, kun pyöritään tuolla sängyssä useimmiten eri aikaan ;) Ei kuitenkaan ehditty mitään lapsettomuustutkimuksia tai -hoitoja alkaa käymään läpi, kun pikkuinen jo alkoi ilmoitella tulostaan :)

Nimittäin vapun tienoilla alkoi tulla erilaisia oireita, joista jo uskalsin toivoa hiukan, että josko sitä olisi raskaana. Juhlallisissa tunnelmissa jääkiekon MM-finaalin jälkeen tein testin ja positiivinen tulos sieltä tuli emoticon

Olen kovasti yrittänyt ottaa rauhallisesti ja olla innostumatta, mutta kaikenlaista on tullut jo hankittua vauvalle. On esimerkiksi jo ensimmäisen parin kuukauden kestovaipat ja jos jonkinmoista vaatetta. Ei ollut myöskään tarkoitus kertoa kuin ihan läheisimmille ihmisille näin alkuun, mutta olosuhteiden pakosta olen joutunut kertomaan yhdelle jos toisellekin. Myös äiti on levittänyt sanaa aika tehokkaasti (esim. kaikille työkavereilleen).

No tulipas tässä nyt kerrottua kaikenlaista - ehkä olis osan tekstistä voinut laittaa muiden aiheiden alle, mutta tulipa nyt laitettua kaikki tähän yhteen pötköön :)

Mahtavaa, että täällä on erikseen meille tammimammoille oma osasto, tulee heti sellaista yhteenkuuluvuudentunnetta kun ollaan samaa porukkaa :)
Toivotan meille kaikille oikein onnellista ja menestyksekästä odotusaikaa!

 
Helou kaikki mamit :)

Täällä kohta 24-vuotias akan alku odottelee ekaa :).
Miehen kanssa Ollaan seurusteltu vasta puoli vuotta, mut joka hetki on ollut sen arvoista :). Tää raskaus tuli todella yllätyksenä, koska mulla oli heikompi mahdollisuus saada pikkuista.
5vuoteen ei napannu kunnolla, vaan tuli varhaisia keskenmenoja kolmesti.
No nyt kuitenkin, tuo alivuokralainen tänään 10+0 neuvolan mukaan. Plussasin 31.5 ja seuraavana päivänä oli pakko tehä uus testi. En kyllä vieläkään voinut iloita, mut kyllä siin itku pääs. 
Eka neuvola takana, ja ekaa ultraa odotellaan 11pvä vielä. Sit saa jonkunlaisen kuvan alivuokralaisesta :) LA olis 27.1 mut luulen että toi muuttuu kun on ollut niin epäsäännöllinen kierto. 
Perheessä kaks kissaa ja koira, mitenköhän ne sit (ehkä) sopeutuu? Siskot on ainakin innoissaan ja paras kaveri sanoi että tuntuu että se olis taas raskaana, kun kyselen siltä koko ajan tyhmiä kysymyksiä :) Mieskin totuttelee vielä asiaan, ja ollaan molemmat sillä kannalla, että mitään ei uskota ennenkun nähdään tai kuullaan :)
Onnea kaikille, ja HAUSKA TAVATA :)
 

Jos tännekin sit rustais sitä tarkempaa infoa itsestäni.. Eli tosiaan oon 25 vuotta ja mies on 27. Asutaan kymenlaaksossa ja viime syksynä löydettiin itsellemme peltojen keskeltä oma ihana koti, jonne siis muutettiin. Meillä on jo yksi tyttö, joka on nyt 1v 2kk vanha. Lisäksi meillä täällä asustaa 4 kissaa! :) Nyt tosiaan kakkosta odotellaan ja la 24.1. Viikon kuluttua ultra ja luultavasti tuo la muuttuu jonnekin suuntaan vielä, koska kierto oli niin sekaisin.. :)

Mie oon ammatiltani restonomi. Valmistuin 2009 ja rupesin melkein valmistumisen jälkeen odottamaan tota esikoista. Töissä ehdin olla vuoden verran kuitenkin ennen äippälomalle jäämistä yhdessä kahvilassa. Niin ja tosiaan miehen kanssa ollaan yhdessä oltu 3,5 vuotta, ei olla naimisissa eikä edes kihloissa.. Ehkä joku päivä! :P

Eipä tässä kait muuta.. Palataan aiheisiin taas tarkemmin! :)

Niin ja Mimmikälle piti sanoa vielä että aivan upea tarina. Toivottavasti nyt pikkuinen pysyy matkassa mukana riskeistä huolimatta!! Onnea ja tsemppiä raskauteen!

 
Minäkin!
Eli olen pian 36-vuotias esikoistaan odottava aika lailla työkeskeinen ihminen Helsingistä. Mies on pari vuotta nuorempi. Muutimme yhteen 2 viikkoa ennen plussaamistani (14.5) ja vaikka tulos oli toivottu, niin aikamoisen järkytyksen se aiheutti. Olin vielä toisessa kaupungissa ystävieni kanssa viikonloppua viettämässä ja kun kellontarkkoja kuukautisia ei kuulunut, niin olihan se pakko testata. Siinä sitten itkettiin 5 lähimmän ystävän kanssa hetki ennen kuin joku tajusi että kai mun pitäisi miehellekin soittaa... Välillä tuntuu ettei mies vieläkään ihan tajua tilannetta emoticon

Onneksi tässä on nyt aikaa vielä totutella ajatukseen. Kävimme ultrassa 6+5 tarkistamassa että siellä todella on jotain ja niinhän siellä pieni kiivas sydän pampatti 170 kertaa minuutissa. Mieskin hämmentyi ihan sanattomaksi. ENsi viikolla olisi sitten eka "oikea" ultra, mutta päivää ennen meidän on käytävä keskustelemassa sikiötutkimuksista kun miehen suvussa on eräs perinnöllinen sairaus, jonka voimme testauttaa halutessamme. Emme kuitenkaan taida - todennäköisyys on 1/1000. No, tämä ratkaistaan ensi viikolla.

Olemme kertoneet perheillemme (logiikkana, että he saisivat kuitenkin tietää jos jotain ikävää tapahtuisi) ja minun oli puolipakko kertoa töissä myös esimiehelle kun olimme tekemässä ihan väärää rekrytointia syksylle alaisekseni. Minkäs teet. Kaikkea pahaa voi sattua, mutta toisaalta - maailmassa on 6mrd ihmistä, joten aika moni raskaus on sujunut myös normaalisti

Tänään ajattelin käydä ostamassa itselleni uuden hameen, jos se ei sitten puristaisi ja uudet rintaliivit - miten ne VOIVAT kasvaa kuin murkkuiässä!

Ihanaa hellepäivää kaikille ja pidetään peukkuja pystyssä toisillimme!
 
Heipsan,

Oon hieman kanssa myohaisemmassa vaiheessa lahossa liikkeelle, mutta... 
ja....Alkuun, talla hetkella nappaimistosta puuttuu viela nuo pisteet aan ja oon paalta, pahoitteluni. toki toisinaan mun tekstit aiheuttaa huumorihetkia. ^O^ 

Mutta, ittestani sen verran, etta alan lahestya 23 ikavuotta ja mies lahes 9vuotta vanhempi. 
Seurusteltu ollaan noin vuoden verran... osa ajasta liian pitkassa kaukosuhteessa ja kaipauksen tuskan ja ihanuuden varittama taival on ollut aikamoista hulabaloota mutta onnellista kuitenkin. 
Nyt kevaalla kihlauduttiin ja haat on suunnitteilla jonnekkin vuodelle 2012/-13 kunhan taas sitten mahdun unelma mekkoon :)

Maaliskuussa lopetettiin ehkaisy periaatteella etta se tulee jos on tullakseen. 
Ja huhtikuussa tarppas. 
Tiesin samana paivana kun menkkojen ois pitany alkaa, etta jahas, siella taitaa tyyppi kasvaa. Ja testi todisti tan kaks viikkoo jalkeen pain.. 
Ja sit viela laakariin heti 5+1 tarkistaa totuus. Ja siella se pavun nakonen tyyppi oli. 
Usko oli koetuksella tonne kymppiviikolle asti kun kuitenkin aiemmassa elamassa ollut useampi keskenmeno, mutta kun 10+6 ultra oli ja kaveri zumbas menemaan niin jo alkoi uskokin palautua <3


Asutaan talla hetkella Japanissa, ja taalla ei oo ollenkaan tuota meille tuttua neuvolakulttuuria vaan ihan vaan joka kerta ultrataan ja kahden vkon valein siella pitais ravata vkolle 16 asti ( ja maksaa lahes 100e/ krt), mika on tietenkin ihanaa nahda aina se vauva, mutta isalle ei anneta mitaan tietoa mistaan eika kuulumisia kysella tai pelokkaille ensiaideille anneta neuvoja.. 
Onneksi rv14 muutto Suomeen ja "tuttuihin" kuvioihin.  ainakin ymmarran KAIKEN mita tohtori kertoo :) 

Mutta.. josko tassa ois nain alkuunsa tarpeeksi... :) Ihanaa kun niin moni on tammosessa mukana ja nuo ihmetarinat saa melkein kyynelehtimaan. Ihanaa lukea tuommoisia tarinoita! ONNEA MEILLE KAIKILLE! 

p.s. jos en nyt osannut salata itseani ja joku tuttu tunnisti niin plz ollaan viela hiiskumatta...kiits! 


 
Takaisin
Top