Lähtisitkö tai tekisitkö…

En. Muuten ehkä voisinkin mutta oon fiksoitunut siihen että hypyn alapisteessä/takaisin ponnahtaessa oliko se nyt että silmän verkkokalvo voi irrota tjsp jos käy huono tuuri. 🫣 Mistään muista riskeistä en tiedä eikä kiinnostakaan. 🤣

Sanomalehtilahjapaperista muuten pakko sanoa että joskus oli markkinoilla ihan oikeaa lahjapaperia jonka kuosi oli joskus 1900-luvun alussa ilmestynyt sanomalehden sivu, ja sillä sivulla mainittiin yksi meidän etäinen sukulainen 😂 Oli suuri hitti meidän perheessä 😂

Kiipeäisitkö tikkaita pitkin kerrostalon katolle?
 
En

Tekisikö töitä jossa pitäisi matkusta eri kohteisiin ympäri maailmaa puolet vuoden päivistä? Leikitään, että tämä on aika ennen tai jälkeen lapsien, koska tuskin kovin moni pikkulapsen äiti vastaisi positiivisesti 🫢
 
En. Matkustelun idea on että sitä pitää tehdä harvoin ja hitaasti, joten tuskinpa tuollaisessa työssä olevana pystyisi enää ollenkaan nauttimaan lomistakaan ulkomailla. Ja joka tapauksessa rakastan liian paljon maata kotona sohvalla 😂

Osallistuisitko Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan (jos et olisi naimisissa/vakiintuneessa suhteessa)?
 
Kyllä, jos oltaisiin siinä juteltu ja olisin hänestä kiinnostunut. En koe että kasvojen näkemisellä ois heti alkuun niin paljon väliä 🤔

Istuisitko aamusta iltaan buffetravintolassa syömässä olettaen että työntekijä ei häätäisi sinua pois?
 
Jos tietäisin ettei lahjansaajalla niitä ole ja tulisi tarpeeseen, niin ehdottomasti 👍 hyötykäyttöön tulevat lahjat parhaita.

Antaisitko viimeisillään raskaana olevalle ystävällesi joululahjaksi vauvaan liittyvää tavaraa?
 
En. En erityisemmin nauti autolla ajosta niin kuulostais tosi pitkästyttävältä ja stressaavalta reissulta. En seuralaisenkaan kanssa kyllä lähtis.

Lähtisitkö 3kk laivaristeilylle välimeren maihin?
 
Ideaaliminä sanoo kyllä, todellinen minä sanoo ööh no jos on ihan pakko 🤣 Mutta nautin kyllä usein (ainakin lämpimänä vuodenaikana) siitä jos sade yllättää kesken lenkin, koen jonkinlaisen vapautumisen tunteen siinä kun on vaan todettava että nyt kastun eikä voi mitään.

Lähtisitkö ryhmämatkalle maailman ympäri?
 
Riippuu ryhmästä. 😅😂 Olen enemmän yksin tai kaksin matkustavaa sorttia niin saattaisi jäädä tekemättä.

Silittäisitkö tuntematonta koiraa ilman lupaa?
 
En missään nimessä, enkä välttämättä vaikka kehotettais silittämään. 😬 Säikyn koiria tosi helposti kun saattavat olla niin äkkinäisiä liikkeissään.

Ottaisitko rotan lemmikiksi?
 
Lapsena toivoin sellaista, kun perheenjäsenissä oli allergisia esim. kissalle ja koiralle. Näin aikuisena ajattelen, että tuskin koskaan tulee hankittua.

Lähtisitkö pitkälle karhunkierrokselle parin tunnin varoitusajalla, jos maantieteellinen sijainti ja perhetilanne sen sallisivat?
 
Voisin lähteä. Ei kyllä nappaisi tähän aikaan vuodesta, mutta joskus loppukesästä vaeltaminen on pohjoisessakin ihan mukavaa. 😊
Tulisi kyllä nopea kauppareissu eteen, kun on retkeilyvarusteet päivityksen tarpeessa. 🤭

Antaisitko kolmevuotiaan leikata puukolla vihanneksia?
 
Takaisin
Top