Kyllä varmaan sen ikäiselle jo. Olin itse kutosella tai seiskalla kun sain älypuhelimen, ja oon näin jälkikäteenkin kokenut että ihan ok ikä. Tosi koukuttavia vehkeitä kuitenkin, ja koen että herkästi voivat "pilata lapsuuden". Voisihan sitä vieläkin venyttää, mutta koen että nykymaailmassa toi ois jo tosi myöhään. Että tulisiko jo kiusatuksi/syrjityksi asiasta. Ehkä nelosluokkalaiselle jo voisin kuvitella hankkivani, käyttörajoituksilla tosin sitä ennen joku kellopuhelin tai muunlainen älytön luuri jolla sais yhteyden lapseen ja lapsi kavereihinsa.
Samaa mieltä kuin @Kissanpolkka . Meillä esikoinen sai 4-luokkalaisena. Oli ajatus, että vasta yläkoulussa, mutta puhelin piti vaihtaa joka tapauksessa (oli näppäinpuhelin) ja päätettiin ostaa älypuhelin. Kokeiltiin ensin kesä isän vanhalla ja katsottiin, miten pysyy homma pojalla hanskassa ja hyvin pysyi. Hän katsoo lähinnä konevideoita ja etsii harrastusvälineistöä. Ei käytä paljoa. 1-luokkalaiselle ostettiin kellopuhelin, mutta se on niin ärsyttävä, että en toista osta. Ja jos hänelle pitää vielä vaihtaa laitetta, niin näppäinpuhelin ennen älypuhelinta.
Osallistuisin ja osallistunkin aktiivisesti taitoluistelun parissa
@Kissanpolkka mä olin 20-vuotias kun hankin ekan älyluurin eikä ne olleet silloin olleet montaa vuotta markkinoilla tää varmaan aika pitkälle määrittää mun mielipiteitä asiasta
Muuttaisitko unelmiesi omakotitaloon, jos kaikki palvelut ja tekemiset olisivat sieltä 10+ kilometrin päässä?
Paketoisitko miehesi lahjan sanomalehteen? (Kuten mieheni minulle ostamansa lahjan ensimmäisenä yhteisenä jouluna. Se onkin ollut viimeinen ja ainoa paketoitu lahja )