Kuka kukin onkaan?
- Ketjun aloittaja Knööri
- Aloituspäivämäärä
Tellu_
Jostain jotain jo tietävä
ALKUPERÄINEN: anskuu
Anskuu, laskettu aika 4.11, ekaa kertaa raskaana, 21v. ja Etelä-karjalan ks
tää on vielkii niin uskomatonta, et en vaa tajuu mistää mitää.. parin viikon pääst on eka neuvolakäynti, ehkä sen jälkeen toivottavasti viimeistään älyäis et tää on oikeest totta, et miun sisällä on jotai , jolla on pienen pieni sydän! <3 tää on iha uskomatonta! [:)]
hello anskuu et oo ainut lappeenrantalainen itel LA 15.9 ja ekks... 9ja täst iha läheltä oon eli joutsenosta.. toivottavast kaikki menee hyvin siel
Hei!
Nyt on taas viimeisimmät nimet lisätty listaan. Tervetuloa kaikille! [:)] Anteeksi, että mulla kesti tässä näin kauan... (Pyhitin kerrankin viikonlopun reippailulle, joten jätin netinkäytön varsin vähälle.)
Mä olen kiinnittänyt ihan samaan asiaan huomiota kuin luomuleena: täällä on tosi paljon esikoistaan odottavia! Hih, tarvitaankohan me ensikertalaiset jotenkin erityisen paljon vertaistukea ja -lätinää! Ihanaa, että täällä on kuitenkin myös kokeneempia odottajia, jotka varmaan voi sisarellisesti opastaa meitä noviiseja! [:D]
Huomasin myös, että Seinäjoen lähiseuduilla asustavia on myös täällä suhteellisen paljon... Törmäilläänköhän me sit kesäkuussa Provinssissa mahoinemme! [;)]
Kuulemiin, naiset!
/Knööri
Nyt on taas viimeisimmät nimet lisätty listaan. Tervetuloa kaikille! [:)] Anteeksi, että mulla kesti tässä näin kauan... (Pyhitin kerrankin viikonlopun reippailulle, joten jätin netinkäytön varsin vähälle.)
Mä olen kiinnittänyt ihan samaan asiaan huomiota kuin luomuleena: täällä on tosi paljon esikoistaan odottavia! Hih, tarvitaankohan me ensikertalaiset jotenkin erityisen paljon vertaistukea ja -lätinää! Ihanaa, että täällä on kuitenkin myös kokeneempia odottajia, jotka varmaan voi sisarellisesti opastaa meitä noviiseja! [:D]
Huomasin myös, että Seinäjoen lähiseuduilla asustavia on myös täällä suhteellisen paljon... Törmäilläänköhän me sit kesäkuussa Provinssissa mahoinemme! [;)]
Kuulemiin, naiset!
/Knööri
Korianteri
Satasella mukana keskusteluissa
Terve! Taidanpa liittyä mukaan... Olen 30 vuotta ja ensimmäista lasta odotan. (toinen raskaus) Laskettu aika 8.11.2010 ja sairaala KOKS
charlottez
Oman äänensä löytänyt
Moi,
eli minun tietoni täytynee poistaa luettelosta... kerroinkin jo tuolla ultrakuulumisien puolella, ettei meidän pienokainen jaksanut tämän pidemmälle.. Toivotan teille kaikille iloista odotusta ja toivon että minäkin pääsen uudelleen odottajiin myöhemmin..
eli minun tietoni täytynee poistaa luettelosta... kerroinkin jo tuolla ultrakuulumisien puolella, ettei meidän pienokainen jaksanut tämän pidemmälle.. Toivotan teille kaikille iloista odotusta ja toivon että minäkin pääsen uudelleen odottajiin myöhemmin..
Hei,
Jasmiina ikä 39v LA 30.11.10 ensimmäinen lapsi.
Tämä oli todellinen yllätysraskaus.
ja nyt pakko kertoa oma tilanteeni tänne. Olemme olleet avioliitossa 7vuotta. Lasta olemme toivoneet monta, pitkää vuotta. Lapsettomuushoitoja olemme käyneet monia.
Viime elokuussa-09 päätimme, että nyt saa hoidot jäädä ja elämme ilman lasta.
Nyt kuitenkin tulin raskaaksi ilman hoitoja ja olin todella onnellinen ja hämmästynyt. Tätä iloa kesti n.6h siihen asti kun mies tuli töistä kotiin. Hän haluaa eron !
Hänen elämä on tylsää, on kyllästynyt mikään ei tunnu miltään. Olen huomannut ,että mies on pikkuhiljaa muuttunut parin kuukauden aikana eteäisemmäksi ja mietinkin , että joku häntä painaa mutta kuitenkin ollut hellä ja rakastava kuten ennenkin.Olemme puhuneet näin viikkona paljon. Sanoin että lähde 1kk:deksi pois kotoan ja mieti mitä oikeasti haluat. Ajattelin niin että tämän kuukauden aikana ei soita, ei nähdä ei mitään niin mies siihen että voiko hän tulla käymään kotona? kun tulee niin ikävä. En ymmärrä enää yhtään mitä mies puhuu. Nyt alkuviikosta sanoi puhelimessa että ei halua minua menettää mutta siitä parin päivän päästä puhui että kyllä hän on päättänyt että haluaa eron.
Miehen tärkein tuki , hänen veljensä kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen helmikuussa-09 ja hän puhui siitä kuinka ei pääse veljensä kuolemasta yli . Yhtä pahaolo nyt kuin sillloin kun veli kuoli. On miettinyt maasta muuttoa kaiken uudelleen aloittamista.
Olen miettinyt tätä asiaa niin paljon. Mietin, että miksi tuntuu että vain MINÄ olen se este hänen onnellisuudelle? Miksi minusta eroaminen tekee hänen elämästään yhtään helpompaa? eihän hän voi ajatuksiaan karkuun juosta. Työtä tekee kuin hullu. Kuulemma se helpottaa kun ei tarvitse miettiä asioita kun paahtaa vaan duunia.
Tuntuu kuin tämä raskaus olisi ollut hänelle se viimeinen niitti ja mietinkin ,että jos en olisi tullut raskaaksi olisiko hän puhunut erosta. Kuulemma olisi mutta sitähän en koskaan saa tietää.
Hän on tällähetkellä vielä kotona. Olemme kuin emme olisikaan. Näytämme että kaikki on normaalia mutta eihän tämä ikinä enää palaa siihen mitä ennen oli. Enkä rehellisesti enää tiedä haluanko ko.miestä enää eläämäni. Miestä joka on niin raukka että haluaa sille sekunnilla avioeron kun vaimo on raskaana vuosien jälkeen. Eihän tässä ole mitään järkeä.
ja mikä pahinta kaikesta huolimatta edelleen rakastan niin että kipeää tekee:( ja nämä raskaushormonit eivät mieltä ainakaan saa paremmaksi:(
Tämä on nyt tällähetkellä minun tilanteeni enkä todellakaan tiedä miten kaikki menee vai meneekö mitenkään.
Jos sanotaan että itku ei tee hyvää lapselle niin tällä lapsella on sitä itkua riittänyt.
En osaa iloita tästä raskaudesta, elän kuin sumussa kun tuntuu, että missään ei ole enää mitään järkeä.
Eihän tämä varmasti tänne saitille kuulu koko homma mutta oli jotenkin pakko avatua kun tuntuu, että kukaan ymmärrä miten pahalta minusta nyt tuntuu. Jo tämä raskaus tekee pahoinvoivaksi ja itkuiseksi niin sitten kun päälle vielä kaadetaan tämä paska niin ..siinä on soppa valmis.
Voi, olkaa te onnellisia joilla on rakas aviomies tukena tässä niin ihanassa raskaus ajassa.
Itsekin kuvittelin ,miten onnellisia olemme kun tulin raskaaksi mutta väärin meni.Niin kovin väärin.
Jasmiina ikä 39v LA 30.11.10 ensimmäinen lapsi.
Tämä oli todellinen yllätysraskaus.
ja nyt pakko kertoa oma tilanteeni tänne. Olemme olleet avioliitossa 7vuotta. Lasta olemme toivoneet monta, pitkää vuotta. Lapsettomuushoitoja olemme käyneet monia.
Viime elokuussa-09 päätimme, että nyt saa hoidot jäädä ja elämme ilman lasta.
Nyt kuitenkin tulin raskaaksi ilman hoitoja ja olin todella onnellinen ja hämmästynyt. Tätä iloa kesti n.6h siihen asti kun mies tuli töistä kotiin. Hän haluaa eron !
Hänen elämä on tylsää, on kyllästynyt mikään ei tunnu miltään. Olen huomannut ,että mies on pikkuhiljaa muuttunut parin kuukauden aikana eteäisemmäksi ja mietinkin , että joku häntä painaa mutta kuitenkin ollut hellä ja rakastava kuten ennenkin.Olemme puhuneet näin viikkona paljon. Sanoin että lähde 1kk:deksi pois kotoan ja mieti mitä oikeasti haluat. Ajattelin niin että tämän kuukauden aikana ei soita, ei nähdä ei mitään niin mies siihen että voiko hän tulla käymään kotona? kun tulee niin ikävä. En ymmärrä enää yhtään mitä mies puhuu. Nyt alkuviikosta sanoi puhelimessa että ei halua minua menettää mutta siitä parin päivän päästä puhui että kyllä hän on päättänyt että haluaa eron.
Miehen tärkein tuki , hänen veljensä kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen helmikuussa-09 ja hän puhui siitä kuinka ei pääse veljensä kuolemasta yli . Yhtä pahaolo nyt kuin sillloin kun veli kuoli. On miettinyt maasta muuttoa kaiken uudelleen aloittamista.
Olen miettinyt tätä asiaa niin paljon. Mietin, että miksi tuntuu että vain MINÄ olen se este hänen onnellisuudelle? Miksi minusta eroaminen tekee hänen elämästään yhtään helpompaa? eihän hän voi ajatuksiaan karkuun juosta. Työtä tekee kuin hullu. Kuulemma se helpottaa kun ei tarvitse miettiä asioita kun paahtaa vaan duunia.
Tuntuu kuin tämä raskaus olisi ollut hänelle se viimeinen niitti ja mietinkin ,että jos en olisi tullut raskaaksi olisiko hän puhunut erosta. Kuulemma olisi mutta sitähän en koskaan saa tietää.
Hän on tällähetkellä vielä kotona. Olemme kuin emme olisikaan. Näytämme että kaikki on normaalia mutta eihän tämä ikinä enää palaa siihen mitä ennen oli. Enkä rehellisesti enää tiedä haluanko ko.miestä enää eläämäni. Miestä joka on niin raukka että haluaa sille sekunnilla avioeron kun vaimo on raskaana vuosien jälkeen. Eihän tässä ole mitään järkeä.
ja mikä pahinta kaikesta huolimatta edelleen rakastan niin että kipeää tekee:( ja nämä raskaushormonit eivät mieltä ainakaan saa paremmaksi:(
Tämä on nyt tällähetkellä minun tilanteeni enkä todellakaan tiedä miten kaikki menee vai meneekö mitenkään.
Jos sanotaan että itku ei tee hyvää lapselle niin tällä lapsella on sitä itkua riittänyt.
En osaa iloita tästä raskaudesta, elän kuin sumussa kun tuntuu, että missään ei ole enää mitään järkeä.
Eihän tämä varmasti tänne saitille kuulu koko homma mutta oli jotenkin pakko avatua kun tuntuu, että kukaan ymmärrä miten pahalta minusta nyt tuntuu. Jo tämä raskaus tekee pahoinvoivaksi ja itkuiseksi niin sitten kun päälle vielä kaadetaan tämä paska niin ..siinä on soppa valmis.
Voi, olkaa te onnellisia joilla on rakas aviomies tukena tässä niin ihanassa raskaus ajassa.
Itsekin kuvittelin ,miten onnellisia olemme kun tulin raskaaksi mutta väärin meni.Niin kovin väärin.
Miilo
Sanaisen arkkunsa ammentaja
ihmettevä, kuulostaapa ikävältä tuo tilanne. voimia sulle jaksamiseen!!! ja tietenkin onnittelut raskaudesta vaikka tilanne onkin hankala.
mä olen itse sairastanut masennusta ja tuo miehesi käytös tuntuu jotenkin tutulta. luuletko että saisit miehesi puhumaan jollekin tai lääkärille joka voisi diagnosoida mahd masennuksen? mulla itellä isä kuoli vuosi sitten ja sen jälkeen tuli tasaisin väliajoin 3 keskenmenoa, en kestänyt sitä. elämä ei tuntunut miltään ja kaikki oli ihan paskaa. mäkin olisin vain halunnut karata jonnekin ja aloittaa alusta. miehen kanssa meni sukset ristiin ja tuntui että hän vain pahentaa mun oloa. koska mulla oli jo aikaisemmin ollut masennusta menin lääkärille ja keskivaikea masennushan se oli. sain lääkkeet ja olen käynyt alkuvuodesta terapiassa. lääkkeet lopetin tosin kun tulin raskaaksi. en olisi pärjännyt ilman niitten apua ja terapiassa käyn edelleen. nyt elämä tuntuu hyvältä enkä haluaisi vaihtaa miestä enkä maisemaa. en tiedä auttaako tämä sinua mutta kysele lisää jos siltä tuntuu! halauksin, tulitikku!
mä olen itse sairastanut masennusta ja tuo miehesi käytös tuntuu jotenkin tutulta. luuletko että saisit miehesi puhumaan jollekin tai lääkärille joka voisi diagnosoida mahd masennuksen? mulla itellä isä kuoli vuosi sitten ja sen jälkeen tuli tasaisin väliajoin 3 keskenmenoa, en kestänyt sitä. elämä ei tuntunut miltään ja kaikki oli ihan paskaa. mäkin olisin vain halunnut karata jonnekin ja aloittaa alusta. miehen kanssa meni sukset ristiin ja tuntui että hän vain pahentaa mun oloa. koska mulla oli jo aikaisemmin ollut masennusta menin lääkärille ja keskivaikea masennushan se oli. sain lääkkeet ja olen käynyt alkuvuodesta terapiassa. lääkkeet lopetin tosin kun tulin raskaaksi. en olisi pärjännyt ilman niitten apua ja terapiassa käyn edelleen. nyt elämä tuntuu hyvältä enkä haluaisi vaihtaa miestä enkä maisemaa. en tiedä auttaako tämä sinua mutta kysele lisää jos siltä tuntuu! halauksin, tulitikku!
tulitikku - Niin olenkin miettinyt , että miehelläni on masennus ja puhuin siitä erään ystäväni kanssa joka on erikoislääkäri ja hän sanoi, että kuulostaa juuri masennukselta. Mies on pariin otteeseen sanonut, että ehkä pitäisi mennä lääkäriin mutta samaan hengenvetoon ettei hän tarvitse kenenkään apuja ja että hän hoitaa tämän itse sekä sanoi, että jos hän alkaa jotain lääkkeitä syömään(ei halua syödä edes buranaa jos päätä särkee) niin sitten kun hän ne lopettaa hänestä tulee vielä hullumpi. Niinpä niin.
En enää tiedä mitä muuta voisin tiedä kuin sanoa uudelleen ja uudelleen että mene lääkäriin ja että olet sen velkaa itsellesi, minulle ja meidän tulevalle lapselle mutta jos mies on päättänyt että ero tekee hänestä uuden ihmisen niin minkäs minä sille enää mahdan [:(]
Tekee niin kovin kipeää kun huomaan että mieheni joka on aina ollut maailman kiltein, herttaisin, rakastettava onkin aivan erimies kuin olisin vieraan miehen kanssa naimisissa.
Välillä mietin, että pitäisikö vain luovuttaa ja antaa hänen mennä???
sitten tulee suru kaikki ne yhteiset tulevaisuuden haaveet kaikki..meni.....ja juuri nyt kun meidän pitäisi viettää elämämme onnellisinta aikaa[:(]
En enää tiedä mitä muuta voisin tiedä kuin sanoa uudelleen ja uudelleen että mene lääkäriin ja että olet sen velkaa itsellesi, minulle ja meidän tulevalle lapselle mutta jos mies on päättänyt että ero tekee hänestä uuden ihmisen niin minkäs minä sille enää mahdan [:(]
Tekee niin kovin kipeää kun huomaan että mieheni joka on aina ollut maailman kiltein, herttaisin, rakastettava onkin aivan erimies kuin olisin vieraan miehen kanssa naimisissa.
Välillä mietin, että pitäisikö vain luovuttaa ja antaa hänen mennä???
sitten tulee suru kaikki ne yhteiset tulevaisuuden haaveet kaikki..meni.....ja juuri nyt kun meidän pitäisi viettää elämämme onnellisinta aikaa[:(]
Toivottavasti sinulla Ihmettelevä on ystäväpiiri ympärillä joka on tukenasi näinä vaikeina hetkinä. Muistathan vaan itsekin että apua tulee uskaltaa pyytää ja pitää pyytää. Puhu puhu ja vielä kerran puhu pahaa oloasi pois. Itse olen sen monessa asiayhteydessä huomannut miten tärkeää se on. Olisi hienoa jos miehesi suostuisi menemään lääkäriin, ei ne lääkkeet huonoasia ole, päin vastoin. Itselläni on yksi ystävä joka sairasti syvän masennuksen ja meillä kesti vuosi ystäviemme kanssa että saimme hänet lääkäriin ja myöntämään että tarvitsi apua/lääkitystä masennuksesta selviämiseen. Lääkkeet ei tee kenestäkään hullua tai niiden asianmukaine syöminen ja lopettaminen.
Toivon sinulle todella paljon voimia ja jaksamista.
Voimahaleja
Toivon sinulle todella paljon voimia ja jaksamista.
Voimahaleja