Kuinka paljon synnytys sattui?

Avautumisvaiheen kivut tutkimushuoneessa käyrillä ollessa, ilman mitään kivunlievitystä ehkä 8. Oli tuskaista istua paikallaan, ja mulle jäi sellainen käsitys, että totuus supistuksista ei välittynyt laitteisiin, kätilö meinas vaan, että lyhyitä&lieviä supistuksia ja kestää kauan, kunnes totes mun olevan 9cm auki. 😬😅 Viimeiseen senttiin ja ponnistuksen alkuun ilokaasu, ja kipu pysyi suurinpiirtein ennallaan, tai oikeastaan sattui kyllä, mutta pää oli sen verran sekaisin, ettei siitä välittänyt. Ponnistusvaiheen loppu ilman mitään kivunlievitystä varmaan 13, tuntui ihan järkyttävän epäterveelliseltä kivulta, kyllä sen sitten ymmärsikin kun paljastui 3-asteen repeämä. 😳😔 Ja ensimmäiset ompeluyritykset toimimattomien puudutepiikkien kanssa, niin meinas lähteä taju. Mutta sitten mut päätettiin onneksi kuskata leikkaussaliin ommeltavaksi ja kivut päättyi siltä erää siihen. 😊
 
Esikoisesta väittäisin että vähintään 10 siinä kohtaa, kun olin avautunut kokonaan. En ole ikinä tuntenut mitään niin suurta kipua ja luulin kuolevani. Perätilavauvaa jäätiin odottelemaan kuitenkin vielä paremmin laskeutuvaksi siinä kohtaa, niin sain sitten kuitenkin vielä epiduraalin vaikka lääkäri jo meinasi että nyt syntyy lääkkeettä 🙈 En vaan saanut enää mitään itsestäni irti, kun se kipu turrutti kaiken. Epiduraalin jälkeen kaikesta tuli siedettävämpää ja kuolemanpelkokin hävisi.

Esikoisen synnytyksessä luulen myös ettei supistukset näkyneet oikeen käyrillä, koska kätilöt ihmetteli ettei niitä juuri oo vaikka minä kärvistelin kivuissani.

Kuopuksen synnytyksessä saatiin kipu pidettyä paremmin hallinnassa, kun oltiin käyty ennakkoon läpi mun pelkoja kivuista. Oli ihanaa kun ne otettiin huomioon. Silti avautumisvaiheessa kipu oli varmaan 9 pintaan, kunnes sain epiduraalin ja spinaalin.
 
Esikoisesta järkyttävän kovat, kovin kipu koko elämäni aikana. En ehtinyt saada puudutteita, koska kätilö oli sitä mieltä että ei täällä koko yössä mitään tapahdu ja yhtäkkiä olinkin jo kokonaan auki, joten ilokaasulla mentiin, sitä ennen tens-laite. Toisen kohdalla kipu oli kova, mutta synnytys lyhyt ja nopea, vain 2 h ja ponnistusvaihe 10 min, en ehtinyt taaskaan saamaan mitään, vain ilokaasua muutaman henkosen. Toisaalta kivun kestää kun tietää, että se tuo lapsen syliin. Kakkosen kohdalla olisin voinut lähteä synnyttämään vaikka heti uudestaan,ja jotenkin luomusynnytys tuntui todella hyvältä.
 
Supistukset tuli heti 4-5 min välein ja jokainen kesti 2 min. Se kipu oli jotain niin kauheaa (10), etten voisi koskaan synnyttää luomuna. Epäilenkin, että mulla supistukset on normaalia kivuliaampia. Väännyin jokaisesta supistuksesta kaarelle, huusin, tärisin ja puristin miehen kättä niin kovaa, että häntä kuulema ihan sattui 😅 Sitten kun sain epiduraalin, kipu oli luokkaa 0 ja hoidin homman hymyssä suin (avautuminen, ponnistaminen ja vauvan syntymä).
 
Mun edellinen synnytys käynnistettiin ballongilla ja ohje oli et odotetaan sen "putoamista" pois koska sit vasta synnytys on lähtenyt käyntiin. No mulla alkoi supistukset klo 2 yöllä ja nopeesti tihenivät niin et niitä tuli 5min välein. Toi supistuskipu on ehkä luokkaa 8-9 🤔 lopulta sit tutkivat aamulla klo 9 ja totesivat et oon jo 6cm auki, ballonki ei vaan oo mahtunut tulemaan ulos sieltä vaan oli jäänyt matkan varrelle 🤷‍♀️ epiduraalin sain sit kun olin ehkä jotain 8cm auki mut sen jälkeen kivut oli enää 4 luokkaa. Epiduraaliin asti menin tens laitteen voimin (iso suositus tälle!!).
 
Yllättävän vähän kipeää teki. 🫣 Meillä lapsi tuli huonossa tarjonnassa ja kipulääkkeen sain ennen kuin pyysinkään(ei myöhemmin olisi saatu enää). Supistukset näkyi monitorissa mutta osaa en edes tuntenut ja pahimmat saivat toki irvistelemään. 😐 oltiin auki jo hyvin sairaalaan mennessä ja saliin päästiin heti jossa sitten hetken lepäilin ennen vauvan puskemista ulos ja ponnistusvaihe oli onneksi lyhyt. Sanoisin 6-7 kivun olleen. Enemmän on murtumat yms sattuneet ja synnytyksessä kipu on vaan sen hetken 🫣
 
Esikoisesta supistukset oli kyllä pahimmillaan täysi kymppi. Mulle kävi silloin niin, että synnytys lähti etenemään tosi yllättäen ja nopeasti. Olin ehtinyt kerran käydä näytillä, kun kohdunkaula oli ehkä 1cm auki. Tästä muutama tunti myöhemmin sairaalaan tultaessa esikoinen oli jo melkein syntymässä, joten luomuna mentiin. Ne supistukset oli vaan aivan hirveitä ja en oikein ymmärtänyt, että mulla oli jo ihan valtava ponnistamisen tarvekin siinä kohtaa. Mun mielestä se ponnistaminen sattui kyllä jopa vähemmän kuin ne supistukset.

Toinen synnytys meni luomuna (tällä kertaa omasta tahdosta) ja ponnistusvaihe ammeessa. Sanoisin kivun olleen ehkä 6-7. Supistukset oli huomattavasti laimeampia ja ponnistus niin nopea, ettei sekään ollut paha. Pahin hetki oli pari supistusta ennen ponnistamista, mutta ei nekään ollut läheskään samaa luokka luin esikoisen kanssa.
 
Oli erilaisia vaiheita. Pahimpia oli ekassa synnytyksessä se kotona odottelu panadolin voimalla ja ponnistusvaihe, tokassa synnytyksessä jonotus jalat ristissä synnytyssaliin (oli ruuhkaa) sekä se ponnistus. Nuo oli niitä kymppikohtia, muuten kivunlievitys auttoi kyllä tosi hyvin ja oli oikea-aikaista. Tokalla kertaa olin varautunut synnyttämään ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta mieli muuttui tuossa jonottaessa.
 
Jaa a.. sanoisin että synnytyskivut ovat olleet jokaisessa aika samanlaisia. Pahimmillakaan hetkellä en ole kokenut sellaista että en selviytyisi. Ehkä enintään 8. Olen kuitenkin ottanut lääkkeitä kipuun lopulta kun sellainen mahdollisuus on, kiitos lääketieteen, ollut. 😊
 
Supistuskivut pahimmillaan ehkä 9, sain epiduraalin joka vei sitten melkein kaikki kivut pois. Ponnistusvaihe oli epämiellyttävä ja rankka, mutta kivuilta ehkä 4-5, vaikka repesin pahasti. Synnytyksen jälkeinen aika ollut pahempaa kuin synnytys, koska synnytyksessä tietää että kivut päättyy synnytykseen, mutta haavakipu, paineentunne ym on todella inhottavaa ja kestää pitkään.
 
Sektiolla synnyttämisessä spinaalipuudutuksen laittamisen aikainen kipu 10. Kun puudutus lakkasi kesken leikkauksen, ehkä 9..
 
ekassa avautumisvaihe 2-3
ponnistus 8

tokasta avautumisvaihe 4-5
viimenen vartti ennen spinaalia 9-10
ponnistus 1
 
Takaisin
Top