Kuinka monta sisarusta sinulla on ja mikä on lapsilukutoiveesi?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Vaikuttaakohan oman lapsuuden perheen koko siihen kuinka monta lasta haluaa... Kuinka monta sisarusta sinulla on? Entä puolisollasi? Ja mikä olisi teille paras lapsiluku?

Itselläni on kaksi sisarusta, miehellä taas ei yhtään. Toinen lapsi ainakin on haaveissa, kolmannen suhteen on asia auki. Katsotaan sitten kun on se toinen. Neljättä tuskin enää halutaan.
 
Itsellä 2 sisarusta ja miehellä myös 2 sisarusta.
3 lasta löytyy ja ainakin 1 vielä toiveissa. Eli toistaiseksi 4 lasta toiveena.
Alunperin se lapsiluku toive oli 2, mutta koko ajan kasvanut:woot:
 
Itse olen ainoa lapsi. Jos olisin saanut lapsen nuorempana, niin olisin ehkä halunnut useammankin, mutta kun tämä ensimmäinen ja viimeinen tuli kun olin 43-vuotias, niin yhteen jäi lapsiluku.
 
Minulla on kaksi sisarusta, mutta en ole asunut kummankaan kanssa lapsuuttani. Periaatteessa siis olen ainoa lapsi. Miehellä on kolme, ollaan kummatkin perheen nuorimmaiset. Toiveissa olisi varmaankin 3 lasta, saa nähdä. :)
 
Meillä on kummallakin yksi sisarus. Omia lapsia on kolme, mutta iltatähti tai tähtöset on vielä ainakin itselläni toiveena elämäntilanteesta riippuen. Nyt se on erittäin huono uusille lapsille.
 
Minulla ja miehellä molemmilla kolme sisarusta, lapsia toistaiseksi yksi. Kolmesta lapsesta ollaan haaveiltu, mutta en tiedä saadaanko aikaiseksi. Ennen kuin sain tietää etten ole kovin hedelmällinen haaveilin useammastakin, jopa viidestä tai kuudesta, mutta niin moneen ei näillä munasarjoilla kyllä pysty.
 
Minulla on yksi sisarus, miehellä kaksi. Lapsilukutoiveeni on 4, kuitenkin vähintään 3. Huonolta näyttää, nyt 5 vuodessa ollaan saatu yksi lapsi.

Minulla vaikuttaa jonkin verran omien sisarusten määrä lapsitoiveeseen, miehestä en tiedä.
 
itselläni on veli, miehellä kaksi sisarusta. sen verran huomaa vaikutusta omasta perhekoosta, että mies selkeästi olis valmiimpi useampaan kun mulle riittäis se kaks. tässä vaiheessa, kun niitä vasta yksi on, saa nähdä miten mieli muuttuu :p
 
Mulla on kolme sisarusta ja miehellä yksi. Mies haluaisi 4-5 lasta ja on tosi lapsirakas ja ollut aina. Mäkin salaa ehkä toivon neljää lasta, mutta mulla on oma sairauteni, joten täytyy katsoa miten edes sen kahden kanssa menee. :happy:
 
Itsellä ja miehellä molemmilla yksi sisarus - nyt meillä on 7 omaa lasta. Jos ikä antaisi myöten niin ehkä vielä yhden kerkeisi(tuskin tulee tapahtumaan). Omasta mielestä sellainen 10 voisi olla oikein optimi! Mutta se pitäisi tietää /toteuttaa hyvissä ajoin.. Mies oli tyytyväinen jo kahteen lapseen - että 2 ja 10 välisessä kompromississa kai tässä ollaan :grin..
oikeesti en usko että lapsilukua voi etukäteen edes toivoa oikein (ainakaan useamman lapsen kohdalla), on niin paljon variaabeleja näissä aiheissa. Toiveetkin kun tuppaa muuttumaan matkaa kulkiessa.
 
Minä olen ainoa lapsi, miehellä on vanhempi ja nuorempi sisko. Meillä on nyt kaksi lasta, itse toivoisin vielä kolmatta, miestä lämmittelen ajatukselle.

Sen verran perhekoko vaikutti, että halusin aina kahta lasta (paitsi nyt kun haluan kolme) koska minulla ei ole sisaruksia. Näin vanhemmiten niitä on alkanut kaipaamaan.
 
Itsellä on 3 sisarusta, kaksi siskoa ja yksi veli. Miehellä vain yksi veli. Ja minulla siis kaksi lasta, ehkä jos olisivat helpompia tapauksia olisin halunnut vielä kolmannen.. Mutta nyt 2 vilkasta poikaa riittää ❤️
 
Mulla ja miehellä molemmilla kaks sisarusta. Kolmatta odotan ja veikkaan että lapsiluku on tässä, mut en vielä täysin tyrmää ajatusta neljännestä. Mies ei niin innoissaan oo neljännestä, ainakaan vielä :joyful:
 
Mulla on neljä sisarusta ja miehellä yksi. Molemmat haluttiin ainakin kaksi ja jos onnistuu niin kolmaskin saa tulla.
Sitä kolmatta tässä nyt odotellaan ja toivotaan että jaksaa kyydissä loppuun saakka.
 
Minulla on kaksi sisarusta ja miehellä yksi. Alunperin ajatuksena oli kaksi lasta ja sen jälkeen mahdollisuus iltatähteen, mutta elämä päätti toisin ja kolmonen syntyi 13 minuuttia myöhemmin kuin kakkonen :grin.
 
Itsellä on 1 kuollut isosisko eli viikon miehellä on 3isosiskoa ja 1pikkuveli lisäksi kaksoisveli kuollut.Isän puolelta on veljiä keitä ei ole koskaan tavannut ja ei ole tekemisissa sieltä kaks tai kolme en siis tarkoin muista/en tiedä.Meillä realistinen haave, mikä voisi oikeasti toteutua on kaksi lasta elävää. Kotona nyt on vain yksi lapsi. kaksi raskautta ja lasta toinen on enkeli ja toinen kotona kolme raskautta siis ainakin toivotaan :) Edellinen raskaus alussa oli kaksoisraskaus niin hoitoalkuinen IVF ja on tietenkin mahdollista, että kaksi tulee yhtä aikaa mikä ei haittaa. Miehen suvussa 6lapsen verran perheitä ja miehen siskoilla 4lasta ja anopilla 10lastenlasta meillä todennäköisestä jää haaveksi noin isot perheet. Ollaan suunniteltu hoitoihin paluuta 2022 kesästä-syksystä, kun silloin elämä sallii jos hoidot tuottaa lapsen kotia asti ja 3raskauden niin hoitoja tämän jälkeen emme saa jos ei pakaste alkioita pakkasessa ole. Tuon 3raskauden jälkeen jos luomusti tulee se on iloinen yllätys tuon 3raskauden jälkeen ei enää yritetä hoidoilla eikä kotona. Ei siis ainakaan suunnitelmissa ole 4 raskautta edes yksityisen puolen kautta raskautua, kun kalliita IVF hoidot ovat yksityisellä eikä koetta, että tarvittaisiin lapsiasian takia velkaa ottaa siis lainaa. Tottakai mietitään uudestaan jos säästöjä kertyy sitten, kun kumpanenkin ollaan työelämässä ja omatalo. Tähän voi siis mennä ainaki lähemmäs 10-vuotta ja silloin miehellä jo ikää 39v ja minulla 34v ja nytkin ongelmaa tulla raskaaksi niin jää haaveeksi todennäköisesti meillä :sad001
 
Takaisin
Top