Kotisynnytys - voisitko ajatella synnyttäväsi kotona?

[Hansuuu]

Esikoinen päätyi heti synnyttyään lasten teho-osastolle hapen puutteen vuoksi. Siinä tilanteessa hoitoon pääsyn nopeus on kriittistä vaurioiden välttämiseksi. Kukaan ei tiedä, mistä hapen puute johtui: lapsen tila oli niin huono, että lääkäri arvioi hapen puutteen kehittyneen joko loppuraskaudesta tai pitkäksi venähtäneen synnytyksen aikana. Olin paria päivää aiemmin käynyt äitiyspolilla kontrollissa, mutta siellä ei havaittu mitään poikkeavaa. Onneksi lapselle ei aiheutunut kehityshäiriöitä.

Meillä on haaveissa toinen, mutta synnytys pelottaa. Ensimmäisestä kokemuksestani johtuen haluan synnyttää sairaalassa, jos toinen meille suodaan. Todennäköisesti hakeudun hyvissä ajoin sairaalaan seurantaan, jotta apu on lähellä, jos jokin ei mene niin kuin piti.

 

[Meliora]

Ehdottomasti en uskaltaisi synnyttää kotona. Synnytyksessä kuitenkin hätätilanne voi tulla kohdalle yllättäen täysin ennustamatta ja ilman mitään riskitekijöitä, terveisin kokemusta on. Samalla tavalla ajattelin kyllä jo omaa kokemustanikin. Oma olo tuntuu turvalliselta sairaalassa ammattilaisten käsissä, jotka osaavat auttaa ja toimia myös mahdollisessa hätätilanteessa. Mielenrauhaa antaa myös tieto, että jos asiat menisivät pieleen, leikkaussali on metrien päässä ja vauva mahdollista saada ulos minuuteissa...

 

[syllogismi]

En missään nimessä synnyttäisi kotona vaikka ei riskiraskaus olisikaan, erityisesti juuri synnytyksen ennalta-arvaamattomuuden takia. Ja senkin että mihin ihmeeseen se kaikki veri ja muut eritteet kotona oikein menee ja kuka pesee pyykit. En mä haluaisi jatkuvasti kotona muistaa että joo, tossa mä makasin ja huusin tuntitolkulla ja edelleen näkyy lattiassa jäljet.

Itse menin myös aikoinaan todella paljon yliajalle (käsittääkseni ei nykyään edes päästettäisi niin pitkälle) ja olisin aika varmasti kuollut kohtuun ellei lopulta olisi tehty sektiota, kotona odottelu että suvaitsiskos nyt syntyä ei mun tapauksessani auttanut. Kaikki kunnia kotisynnytyksen valitseville mutta mulla on vahva tunne että nykyinen erittäin matala synnytyskuolleisuus on hämärtänyt joidenkin käsityksen siitä, miten vaarallinen tapahtuma sekä äidille että lapselle on edelleen kyseessä.

 

[Pilkki24]

Kun esikoisen komplisoitunut synnytys oli varsin traumaattinen kokemus, joka päättyi kiireelliseen sektioon nukutettuna ja viikon sairaalareissuun niin en ottaisi riskiä kotisynnytyksessä. Onneksi lapsi on terve, vaikka jouduttiin virvottelemaan synnytyksessä. Oliko hän 4pisteen muksu, jos oikein muistan. Synnytys alkoi jokusen viikon ennen laskettua aikaa ja lapsi oli avotarjonnassa ja miulle kehittyi kohtutulehdus, kun synnytys ei kahdessa vuorokaudessa edennyt. Kotona olisimme molemmat kuolleet, sillä lapsen sykkeiden laskun takia tehtiin se kiireellinen sektiopäätös. Menetin paljon verta synnytyksessä ja olin todella huonossa kunnossa pitkään synnytyksen jälkeenkin.

Ymmärrän, että kotisynnytys voi olla upea kokemus, mutta tässä pitkien välimatkojen maassa se on aikamoista riskipeliä. Jos synnytyssairaala olisi naapuritalossa niin voisin ehkä harkita ilman tuota omaa kauhukokemusta.

Miulla supistukset olivat alusta asti todella kipeitä (ehkä johtuen siitä avotarjonnasta tai tulehduksesta) enkä todellakaan päässyt missään vaiheessa mihinkään rauhalliseen synnytyskuplaan, vaikka kuinka yritin rentoutua. Sairaalassa olo rauhoitti edes vähäsen, kun tiesin, että sieltä saa sentään apua (vaikkei se sairaalan osaltakaan mennyt mairittelevasti).

Olen kuitenkin sitä mieltä, että on jokaisen oma päätös ottaako ne riskit. Eli en lähtisi sen takia kieltämään kotisynnytyksiä. Kotisynnytysten riskeistä olisi vaan hyvä puhua avoimesti, sillä täällä on tosiaan pitkät välimatkat sairaaloihin ja niitä riskejä kuitenkin siihen liittyy. Olisi myös hyvä miettiä millä niistä voisi saada turvallisempia, kun jotkut kuitenkin haluavat synnyttää kotona.
Kun ennen synnytystä lueskelin kotisynnytyksistä niin materiaali oli joko sitä hehkutusta miten se on ainoa oikea ja luonnollisin tapa synnyttää ja torpattiin täysin sairaalahoito tai toisinpäin. Eli aika polarisoitunutta keskustelua aiheesta.

 

[O.O]

En ikinä synnyttäisi kotona. Vaikka on kuinka normaali raskaus niin synnytyksessä voi tapahtua yllätyksiä joissa sairaala pelastaa toisen tai kummankin. Aina olen lähtenyt hyvissä ajoin sairaalaan ettei kivuissa tarvitse kärvistellä autossa tuntia. Kaikki kolme synnytystä sairaalassa ja jokainen hyvin erilainen. Koskaan ei ole sörkitty tai muuten häiritty. Viimeisen kohdalla sain hyvinkin miehen kanssa olla rauhassa. Toivoisin myös että kotisynnytyksistä puhuttaisiin avoimesti niin riskeistä kuin hyödyistä. Itse olen huomannut saman että joko niitä romantisoidaan ja hehkutetaan tai lynkataan aivan hengen vaarallisina.

 

[syllogismi]

Tältä samaiselta palstalta myös muistan lukeneeni tarinan, jossa normaalisti käynnistynyt ja edennyt synnytys päättyi tilanteeseen, jossa sekä äiti että lapsi olisivat kuolleet verenhukkaan, ellei olisi oltu sairaalaolosuhteissa (kohdunsuun poikki tms. vaarallisesti kulki verisuoni, jota ei ollut ultrissa nähty ja joka sitten katkesi - jos tilanne olisi ollut tiedossa, olisi tehty suunniteltu sektio). Samaa mieltä sinäns @Pilkki24 kanssa että aikuinen ihminen punnitsee itse riskit (toki voi sitten miettiä, mikä merkitys on syntymättömän lapsen hengellä ja terveydellä), mutta sitä ennalta-arvaamattomuutta ei mun mielestä voi liikaa korostaa.

 

[Selah]

Ja senkin että mihin ihmeeseen se kaikki veri ja muut eritteet kotona oikein menee ja kuka pesee pyykit. En mä haluaisi jatkuvasti kotona muistaa että joo, tossa mä makasin ja huusin tuntitolkulla ja edelleen näkyy lattiassa jäljet.

Juuri nämä ajatukset mulla! Toki kotisynnytyksessä arveluttaisi yllättävät tilanteet, mutta pääasiassa en todellakaan osaisi rentoutua. Kuulun siihen joukkoon, että olisin voinut olla synnärillä vaikka kuinka kauan ja olo oli kun hotellissa En tiedä pitäiskö tässä alkaa työstämään omaa koti-suhdettaan

 

[Rytökärppä]

En uskaltaisi synnyttää kotona riskien ja yllätysten takia. Heti esikoisen hyvin sujuneen syntymän jälkeen vuosin kovasti verta (istukan kohdalta?) eikä sitä meinattu saada loppumaan. Useampi ammattilainen hääri sängyn jalkopäässä yrittäen ja menetinkin verta sen verran, ettei edes jaloillaan pysyminen sujunut pariin päivään. Oli vaaratilanne.

Toisen kohdalla huomattiin neuvolassa pyynnöstäni ultratessa rv 39, että vauva olikin perätilassa. Oli aiemmin vain käsikopelolla lääkärikin todennut normaalin tarjonnan. Valitsin päivän harkinnalla suunnitellun sektion ja se oli oikea valinta, koska napanuora oli lyhyehkö, monesti vauvan ympärillä ja istukka ylhäällä. Ei olisi päässyt alakautta tulemaan. Oli onni, ettei synnytys ehtinyt itsellään alkaa. Eli en luota, että synnytys olisi turvallinen, vaikka hyvältä loppuun asti vaikuttaisi.

Ystäväni valitsi toiselle lapselleen kotisynnytyksen ja se menikin hyvin, vaikka kätilö ei edes ehtinyt paikalle. Mutta itse pelkäsin hänen ja vauvan puolesta kovasti. Vois kuvitella, että kotisynnyttäjän läheisille voi olla vaikea paikka tukea tässä päätöksessä.

 

[Pilkki24]

Tältä samaiselta palstalta myös muistan lukeneeni tarinan, jossa normaalisti käynnistynyt ja edennyt synnytys päättyi tilanteeseen, jossa sekä äiti että lapsi olisivat kuolleet verenhukkaan, ellei olisi oltu sairaalaolosuhteissa (kohdunsuun poikki tms. vaarallisesti kulki verisuoni, jota ei ollut ultrissa nähty ja joka sitten katkesi - jos tilanne olisi ollut tiedossa, olisi tehty suunniteltu sektio). Samaa mieltä sinäns @Pilkki24 kanssa että aikuinen ihminen punnitsee itse riskit (toki voi sitten miettiä, mikä merkitys on syntymättömän lapsen hengellä ja terveydellä), mutta sitä ennalta-arvaamattomuutta ei mun mielestä voi liikaa korostaa.

Ja mitä mietin vielä tuosta vapaudesta valita niin jotenkin on vaikea nähdä, että kotisynnytyksiä voitaisiin kieltää ainakaan niin kauan kun päihteidenkäyttäjiä ei voi raskaana ollessaankaan laittaa pakkohoitoon. Eli naisella on lupa tehdä keholleen mitä haluaa, vaikka se runtelisi vauvaa niin realisoituvat riskit kotisynnytyksessä ovat lopulta aika pieni osuus verrattuna siihen millaista vahinkoa voi ihan laillisesti tehdä syntymättömälle lapselleen. Eli vaikka asia itsessään herättää minussa ristiriitaisia ajatuksia niin näen että äidillä on suurempi oikeus ottaa nuo riskit kotisynnytyksestä kuin mitä vaikka päihteidenkäytöstä tulee. Oli vähän huono vertaus, mutta ehkä ymmärrätte mitä haen takaa.

 

[Kumpare]

Voisin haluta synnyttää kotona. Asutaan yliopistollisen sairaalan lähellä ja meidän paikkakunnalla on useita meille tuttuja kotikätilöitä.

Ekan lapsen synnytys oli hankala avotarjonnan takia. Olin ihan lääketokkurassa ja tosi kipeä. Tuli pahat repeämätkin.

Toinen synnytys meni tosi hyvin! Pärjäsin kalkkiviivoille asti ilman kivunlievitystä, mutta sitten kätilö tuli ”pelottelemaan”, että jos et nyt ota puudutusta niin on liian myöhäistä enää ottaa. Menin tästä vähän paniikkiin ja päätin ottaa spinaalin, mikä on harmittanut nyt jälkikäteen. Keho puristi itse vauvan ulos enkä ehtinyt itse edes ponnistaa. Kätilö käski hidastaa, ja mä vaan sihisin, että en pysty, tämä tulee nyt!

Meillä on esikoisella epilepsia, ja tämän takia haluan olla seuraavan synnytyksen takia sairaalassa. Pelkään, että vauvallakin olisi epi, ja tuntuu turvallisemmalta olla kätilöiden silmien alla ekat päivät. Jos tätä pelkoa ei olisi, voisin ehkä ajatella kotisynnytystä.

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

En haluaisi synnyttää kotona muuten kuin välttämättömättömistä syistä. Vaikka siinä on ajatuksena jotain romanttisen kiehtovaa, en olisi valmis riskeeraamaan omaa tai lapseni henkeä mielikuvan takia.

 

[Seikkailija]

Ensimmäinen syntyi sairaalassa. Oli pakko olla yhdessä asennossa ja ponnistaa täysin hiljaa ohjeistuksen mukaan. Ei kiva.

Toinen tuli sairaalan aulassa, kun olin pyörätuolissa. Matka oli.. stressaava.

Kolmatta en uskaltanut millään lähteä sairaalaan synnyttämään keskellä talvea edellisen kokemuksen jälkeen, joten annoin tulla kotiin. Perätilassa. Nätisti sujui. Tähän mennessä ehdottomasti helpoin synnytyksistä.

Seuraavaa en ole vielä päättänyt.

 

[Vargynja]

Ensimmäinen syntyi sairaalassa. Oli pakko olla yhdessä asennossa ja ponnistaa täysin hiljaa ohjeistuksen mukaan. Ei kiva.

Toinen tuli sairaalan aulassa, kun olin pyörätuolissa. Matka oli.. stressaava.

Kolmatta en uskaltanut millään lähteä sairaalaan synnyttämään keskellä talvea edellisen kokemuksen jälkeen, joten annoin tulla kotiin. Perätilassa. Nätisti sujui. Tähän mennessä ehdottomasti helpoin synnytyksistä.

Seuraavaa en ole vielä päättänyt.

Nostan kyllä hattua kun uskalsit lähteä synnyttämään perätilassa kotona. Itse en sitä mistään hinnasta tekisi esikoisen sektioon päätyneen perätilasynnytyksen jälkeen. Etkö pelännyt jotain menevän pieleen? Perätilasynnytys kun kuitenkin on riskisynnytys.

 

[Aakkoset]

Nyt kun toisen synnytys lähestyy, niin en missään nimessä haluaisi kotona synnyttää. Ajatus suoraan sanottuna pelottaa, en koe sen olevan turvallista.
Vaikka esikoisen synnytyksestä hyvä kokemus, niin ilman sairaalan välineistöä ja osaavaa henkilökuntaa tuskin olisi lapsi elossa. Sen verran kalkkiviivoille mentiin ulostulon kanssa, kun alkoi sykkeet tippumaan vauvalla ja itsellä voimat loppu. Tämän lisäksi jouduttiin antamaan lisähappea, napanuora oli kaulan ympärillä. Joten en ala riskeeramaan toisenkaan lapsen kanssa ja olisi kotona synnyttämässä. Toivon, että pääsen synnyttämään toivomaani sairaalaan, eikä tarvi jännätä onko tilaa.

 

[Aaltokukka]

Ilman sairaalaa meidän taapero olisi pilvenpäällä. Hän käänsi kesken synnytyksen päänsä väärin, avasi samalla leukansa ja totaalisesti juuttui synnytyskanavaan. Saatiin ulos neljällä kädellä ja 10. imukuppivedolla. 2/10 pisteillä pääsi heti odottamassa olleeseen happi/ lämpökaappiin. Vastaavasti tuo vauva tuli ulos liiankin vauhdikkaasti. Olin sattumoisin sairaalaan synnytyksen köynnistysajankohtaa sopimaan menossa kun yllättäen meni lapsivedet, tuli eka supistus ja alle 45min ja vauva oli sylissä. Oli ehdottoman tärkeää että paikalla oli kaksi osaavaa kätilöä vauvaa ja minua suojaamassa kun kroppa vain työnsi ja työnsi vaikka esim kalvot oli kunnolla aukeamatta ja en itse ponnistanut.
Itse kummaksun sitä riskinottokykyä mitä kotisynnytyksen valinneilla on kun/ jos sairaalaan pääsy olisi samanaikaisesti mahdollista minulla sellainen vaihtoehto ei edes käynyt mielessä.

 

[Pilkki24]

Minusta on hyvä, että esim täälläkin aiheesta keskustellaan ja monilla, myös minulla, on kuitenkin takana se tarina, ettei lapsi tai edes itse olisi hengissä ilman sairaalaa.

Synnytys on kyllä luonnollinen tapahtuma, mutta ihminen on suunniteltu siihen todella huonosti. Meidän synnytyskuolleisuus ilman lääketieteellistä apua, on ihan toista luokkaa kuin millään muulla nisäkkäällä. Ihmisvauvan pää on aivan mielettömän kokoinen suhteessa ulostuloaukkoonsa.

Enkä tiedä mikä tulee olemaan sen vaikutus joskus kaukana hamassa tulevaisuudessa, että keisarileikkauksella syntyneet lapset tekevät lapsia jne. Ja itsekin siis jouduin kiireelliseen sektioon, missä siinäkin meni asioita päin arsea. Eli lisääntyvätkö maailmassa geenit, jotka johtavat synnytyksessä riskiä joutua leikkuupöydälle. Varmaan lantion rakenteeseen liittyvät sektioon johtavat geenit ainakin lisääntyvät maailmassa, koska muinoin ne ovat aiheuttaneet äidin kuoleman, eivätkä ole niin todennäköisesti jatkaneet kulkuaan. Tämä nyt vaan tällaista omaa maallikon seuraus-pohdintaani. Jatkakoot/oikaiskoot joku asiasta tietävä professori asiaa.

 

[Seikkailija]

Nostan kyllä hattua kun uskalsit lähteä synnyttämään perätilassa kotona. Itse en sitä mistään hinnasta tekisi esikoisen sektioon päätyneen perätilasynnytyksen jälkeen. Etkö pelännyt jotain menevän pieleen? Perätilasynnytys kun kuitenkin on riskisynnytys.

Ei tullut mieleen pelätä, kun autoon pakkasessa synnyttäminen pelotti enemmän. Olisi pitänyt ottaa koko perhe mukaan. Jos olisin ollut auton penkillä tai sairaalan sängyssä selällään "autettavana", niin olisi ihan tasan tarkkaan ollut riskisynnys. Lääkärikin totesi, että varmasti meni niin hyvin, koska olin juuri niissä asennoissa, mihin keho ohjasi. Tutkimustietokin on aika rajusti sitä vastaan, että perätilassa kannattaisi synnyttää selällään, kuten pitkään on tainnut vakiona olla.

Ja tosiaan, autoon olisi tullut jos olisin lähtenyt. Ambulanssi einehtinyt paikalle, ennen kuin lapsi oli jo tullut istukoineen ulos.

 

[Kultakataja_]

Jonkin verran olen katsonut YouTubesta videoita kotisynnytyksistä ja ajatuksena viehätti pitkään. Nyt kuitenkin kun on kuukauden päästä laskettu aika, niin vahvasti olen omalla kohdalla sairaalasynnytyksen kannalla, vaikka on ns. normi raskaus ilman riskejä ja vauvakin jo pää alaspäin. Sairaalaan on 5min matka ja voin olla sen suhteen kotona melko pitkään supistuksia vastaanottamassa, ennen kuin siirryn sairaalaan jatkamaan.

 

[Laurenski]

Mulla on hyvin samanlainen kokemus, @Seikkailija !

Kuopus siis syntyi syöksyllä perätilassa kotivessaan. Ja en voisi olla onnellisempi että niin lopulta kävi! Olin/olen perin pohjin traumatisoitunut esikoisen sairaalasynnytyksestä kaikkine pelottavine toimenpiteineen ja komplikaatioineen, joita nykytietämykseni mukaan tuskin olisi käynyt, jos olisin ollut turvallisen tuntuisessa kodissa ja omien synnytyshormonieni olisi annettu toimia rauhassa. Minäkin meinasin kuolla verenhukkaan (3,5 litraa) esikoisen synnytyksen jälkeen, mutta olen lähes varma että siltä olisi vältytty kotisynnytyksessä. Niin kuin kuopuksen synnytys meni kuin vettä vaan ilman mitään komplikaatioita, puuttumisia, toimenpiteitä, jne, vaikka olisi pitänyt olla sitä ja tätä riskiä edellisen synnytyksen ja perätilan takia..

Eli siiis. Tiesin että tulen synnyttämään perätilavauvan. Pelkäsin kamalasti sairaalaa ja tiesin, että perätilasynnytyksiin puututaan vielä normaaliakin herkemmin ja että lääkäri on paikalla ja ohjaa selälleen synnyttämään, mikä ei todellakaan ole perätilasynnytykselle paras asento, päin vastoin kenties huonoin mahdollinen. Ajattelin mielessäni, että ollaan kotona niin pitkään kuin vain suinkin pystyy. Esikoista synnytettiin melkein 2vrk, joten en todella osannut ajatella, että olisi mikään kiire mihinkään..
Supistukset kuitenkin eteni hurjaa vauhtia ja oli mielettömän intensiivisiä. Siinä vaiheessa kun tajusin mitä tapahtuu, oli jo ihan liian myöhäistä kuvitella lähtevänsä mihinkään, vauva oli jo tulossa ja keho työnsi sitä raivokkaasti ulos. Onneksi olin kontrollifriikkinä perehtynyt perin pohjin perätilasynnytykseen, kaikkiin mahdollisiin riski-indikaattoreihin ja miten tulisi missäkin skenaariossa toimia. Soitettiin kyllä ambulanssi kun tajusin mitä tapahtuu. Huusin jotain karhun karjuntaa puhelimeen kauttaaltani hallitsemattomasti täristen ”VAUVA SYNTYY NYYYYYYYT!!!”, ja häke-tyyppi puhelimessa lukee jotain hemmetin listakysymyksiä: ”tuleeko supistuksia tiheämmin kuin kahdeksan minuutin välein?”. ”Joo, täällä tuntuu jo pylly, en pysty puhumaan”, sanoin ja löin luurit kun tuntui absurdilta ettei selkeä sanomani mennyt perille. Tästä pari supistusta ja keho oli työntänyt vauvan kaulaa myöten ulos. Sitten ei tullutkaan supistusta, mutta tiesin, että pään tulisi syntyä mahdollisimman pian. Mies piti käsiä alla valmiina, kun minä kevyesti painoin vauvaa hartioista ja ponnistin ainoan omatoimisen ponnistuksen koko synnytyksessä. Plumps, vauva ”tipahti” isän käsille, minä kieputin napanuoran vauvan ympäriltä ja imaisin suullani rohisevan nenän tyhjäksi. Hetken vauva möyri ja rohisi, kunnes vähän itkaisi ja heti hamuili suullaan ”RUOKAAA” Täydellinen synnytys, täydellinen vauva, en vaihtaisi mitään.

Ehkä joku 5-10min päästä ambulanssi tuli ja tyypit oli ihmeissään ”ohhoh! Ai täällä ollaan jo synnytty. Me kun käsitettiin, että ei ole kiire ja kuskataan synnyttäjä sairaalaan”, että niin hienosti häke-työntekijä otti meidät tosissaan.. istuin pöntöllä vauva sylissä ja aivastin, niin istukka tipahti pönttöön. Siinä me sitten kerättiin istukka kulhoon, jotain minulle päälle ja kävelin vauva ihoani vasten lanssin kyytiin, jossa minä olin paareissa kiinni ja vauva sai olla rinnalla koko matkan Olin hyvän aikaa todella shokissa, positiivisesti. Siellä minä pesin hampaita ja hääräsin päämäärättömästi kämppää ympäri tavaroita etsiessä, kun lanssihenkilökunta siinä tuumi että pitäisiköhän jo mennä..

Nyt olen taas raskaana ja jos kaikki menee hyvin, aion mitä todennäköisimmin synnyttää kotiin. Totta kai tarkasti raskautta ja tilannetta seuraten, tarjonta tiedossa jne.

Lisäyksiä:
Synnytys kesti kaikkinensa alle 2h.

Siinä vaiheessa kun vedet poksahti, tiesin että on teoreettinen riski napanuoran luiskahtamiselle, joten kuuntelin parin supistuksen yli sydänääniä dopplerilla, eikä niissä ollut mitään hämminkiä.