Kotiopetus

[Bella Swan]

Onko teillä lapsi kotiopetuksessa tai voisitteko harkita?

En tiedä tarkalleen mitä kaikkea sisältää, mutta kuulostaa työläältä, en koe olevani pätevä. Itse pidin lapsena paljon koulunkäynnistä, ihania kohtaamisia ja juttuja oli varsinkin alakoulussa. Toivon samaa omille lapsillenikin. Tietysti jos tilanne vaatisi, kotikoulu voisi tulla kyseeseen.

 

[Elea82]

Viiden viikon etäopetuksen, joissa lapset saivat lähinnä koulusta vain palautettavat tehtävät, kokemuksella sanoisin ettei ehkä olisi mun juttu. Lapset oppivat kyllä upeasti, ja osasin tarvittaessa opettaa myös yläasteen vaikeimpia asioita. Oli kuitenkin työlästä suunnitella päivät sujuviksi ja sukkuloida eri lasten välillä, vaikka kaksi kolmesta tekivät jo paljon itsenäistä opiskelua vauhtiin päästyään.

Toisaalta kaksi viikkoa yhden kanssa oli hurjan helppoa, vaikka jaloissa pyöri ei koululainenkin. Ehkä yhden kanssa voisi vielä kotikoulua ajatellakin. Silti koulumaailma tarjoaa opiskelun lisäksi lapsille paljon sellaista, jota kotona samassa määrin ei ole; mm. sosiaalisia kontakteja. Kaverit ja sosiaalisten taitojen opetteleminen ovat tärkeitä asioita.

 

[Vargynja]

En voisi harkita kotiopetusta. En usko olevani pätevä opettamaan vaikka saisin opetussuunnitelman tutkittavaksi. Eikä lapsi kotiopetuksessa saisi oppia sosiaalisia taitoja eikä ryhmätyö taitoja. Kavereiden saaminenkin olisi paljon vaikeampaa jos ei kävisi koulussa.

 

[Lya M.]

Ei missään nimessä.
Lapsi on vasta ekaluokkalainen, niin en osaisi opettaa niin pientä ”oikein” tosin nyt olen vähän yrittänyt, koska nyt olemme kotona korona-eristyksessä koko perhe, eikä koulu tarjoa edes tehtäviä enää. (Lapsen kirjatkin ovat koululla, eikä niitä saa hakea.)

Täällä on kyllä muutenkin varsinainen hullunmylly, kun lapset tappelevat keskenään tai sitten nuorempi tahtoo istua sylissä. Vanhempien työnteosta ei kyllä tahdo tulla mitään.

 

[Sointu-Helmiina]

Kyllä olen harkinnut kotikoulua jo lasten ollessa pieniä, sillä miehen kokemukset koulusta olivat aivan päinvastaiset kuin omani, huomattavasti ahdistuneemmat. Ajattelin, että jos lapset perivät enemmän hänen piirteitään, kotikoulun on oltava vaihtoehto. Lisäksi varauduin siihen, että jos lastani kiusataan, eikä tilanne nopeasti selviä, otan hänet kotiin heti. Onneksi ei ole ollut tarvetta.

Toistaiseksi näyttää siltä, että lapset haluavat käydä koulussa mieluummin paikan päällä, mistä olen iloinen. Koulussa tosiaan opitaan paljon muutakin kuin matematiikkaa. Meillä ei ole lähellä lasten kavereita, niin koulu on ainoa paikka nähdä heitä usein, ja ylipäätään saada ystäviä. Kevään etäkoulu oli siitä hyvä, että silloinen tokaluokkalainen huomasi äidin koulun huomattavasti vaativammaksi kuin kunnan järjestämän, ja se sai miettimään kotikoulua todella tarkasti.

Lapset siis tietävät, että kouluun meno on vapaaehtoista, oppivelvollisuus ei. Tietävät myös, ettei kotikoulu olisi mikään viikon juttu.

Olen kotiäiti, niin siinä mielessä koulun järjestäminen on mahdollista ajallisesti, ja ennen kuin urapolkuni vaihtui kotiin, minusta piti tulla opettaja. En kuitenkaan mitenkään mielelläni alkaisi kotiopettajaksi, mutta tosiaan pidän mahdollisuuden avoimena. Tiedä vaikka tämä nuorimmainen vauva osoittautuisi niin herkäksi, että koulu on tuskallista, eikä pienessä kunnassa järjestettäisi erityispaikkaa. Tuskin, mutta mistäpä sitä tulevaisuudesta tietää.

 

[Nepeta Cataria]

Olisihan se mahdollista jos minulla paukkuja riittäisi. Koronasulun aikaan koululainen oli kotona ja nautti etäopetuksesta, ja se mikä ei netin yli auennut niin käytiin sitten äidin tai isän kanssa lävitse kunnolla. Periaatteessahan tuo olisi mahdollista. Tämän hetken tilanne vaan minulla on että kun samaan aikaan pitää hoitaa nuoremmat sisarukset niin aikaa on kovin vähän "ylimääräiselle". Toka on aloittamassa syksyllä eskaritaivalta, ja hänelle merkitsevät kaverit paljon. Sillä tuntuisi väärältä pitää häntä kotikoulussa.

 

[dimou]

Meillä on ikätasoisesta kehityksestä runsaasti jäljessä oleva nepsy-lapsi. Koulun olisi tarkoitus alkaa vuoden päästä. Haluttaisiin että hän menee erityisluokalle, mutta vielä ei ole varmaa pääseekö sinne. Riippuen siitä miten koulu lähtee sujumaan, voi hyvinkin olla järkevämpää ottaa hänet kotiopetukseen. Varsinkin sitten myöhemmillä luokilla, jos tulee ongelmia sen kanssa, ettei häntä osata opettaa vaatimallaan tavalla, ei pysty keskittymään isossa luokassa tai jos häntä vaikka kiusataan. Olen itse opettaja ja olen opiskellut myös erityispedagogiikkaa, joten sinänsä en usko homman olevan liian hankalaa. Kotiopetushan ei tarkoita sitä, että vanhempi istuu lapsensa kanssa 5x45 minuuttia päivässä pänttäämässä jotain tiettyä ainetta kerrallaan. Homman hienous on juuri siinä, että voi toimia oman aikataulunsa mukaan, eri aineita voi yhdistellä kokonaisuuksiksi, materiaalina voi käyttää muutakin kuin kirjoja ja lapset saavat harjoitella itsenäistä toimintaa. Kaverisuhteita ja sosiaalisuutta voi halutessaan ylläpitää sitten harrastuksissa.

 

[Suski75]

Voisin ottaa lapsen kotiopetukseen, jos lapsen koulu osoittautuu huonoksi ja perheen taloudellinen tilanne sallii sen, että teen vain puolipäiväisesti töitä.
Tärkeintä on huolehtia lapsen parhaasta, ja jos koulu on huono, ei siellä kannata lasta pitää. Omasta lapsuudestani muistan, ettei peruskoulussa oppinut yhtään mitään, vaan peruskoulussa lähinnä pyrittiin rankaisemaan lahjakkaita lapsia, koska he oppivat liian nopeasti. Tämän lisäksi ihan joka koulussa kiusattiin jörjestelmällisesti opettajien silmien alla, kiusaamisen kohde vain riippui kouluvuoden alussa muodostuneista rooleista. Tämä järjestelmällinen kiusaaminen joka järjestelmällisesti aina painetaan villaisella on minusta lapsille vahingollista, ja soisin lasteni välttyvän sellaiselta ympäristöltä.

En oikeastaan näe suomalaisessa peruskoulussa mitään niin hyvää, että sinne kannattaisi mennä kokemaan kiusaamista ja lahjakkuuden nujertamista.

 

[Vargynja]

Voisin ottaa lapsen kotiopetukseen, jos lapsen koulu osoittautuu huonoksi ja perheen taloudellinen tilanne sallii sen, että teen vain puolipäiväisesti töitä.
Tärkeintä on huolehtia lapsen parhaasta, ja jos koulu on huono, ei siellä kannata lasta pitää. Omasta lapsuudestani muistan, ettei peruskoulussa oppinut yhtään mitään, vaan peruskoulussa lähinnä pyrittiin rankaisemaan lahjakkaita lapsia, koska he oppivat liian nopeasti. Tämän lisäksi ihan joka koulussa kiusattiin jörjestelmällisesti opettajien silmien alla, kiusaamisen kohde vain riippui kouluvuoden alussa muodostuneista rooleista. Tämä järjestelmällinen kiusaaminen joka järjestelmällisesti aina painetaan villaisella on minusta lapsille vahingollista, ja soisin lasteni välttyvän sellaiselta ympäristöltä.

En oikeastaan näe suomalaisessa peruskoulussa mitään niin hyvää, että sinne kannattaisi mennä kokemaan kiusaamista ja lahjakkuuden nujertamista.

Kouluja ja opettajia on toki monenlaisia, mutta ei taida koulut olla nykyisin ihan samanlaisia kuin meidän lapsuudessa. Meillä on tästä hyviä kokemuksia. Nykyisin niissä opetetaan myös kaveritaitoja ja ainakin esikoisen koulussa on puututtu kiusaamiseen. Myös sitä pyritään huomioimaan, että lapset on eri tasoisia.

 

[Suski75]

Ainakin pääkaupunkiseudulla tuntuu edelleen olevan ihan samat ongelmat. Joka koulu väittää, ettei ole kiusaamista ja oppilaat valittavat kun kiusaamista on, koulupahoinpitelyt vaikuttavat vielä raaemmalta kuin ennen, mutta ihan samalla tavalla kaikki tahot kertovat, kuinka asia ei heille kuulu.

Samaan aikaan lasten taitoskaala on täysin revennyt, luokalla 5 puhuu sujuvaa englantia jo ensimmäisellä luokalla, mutta niin vain heidät lätkäistään kolmannella opettelemaan englannin alkeita, eikä opettajalla ole heille mitään oppimateriaalia, ekalla luokalla heitä on toki kielletty puhumasta toisilleen englantia välitunneilla. Ei liene ihme, että lapselta katoaa kokonaan motivaatio englannintunteihin.

Matematiikan kirjat ovat aina lähes tyhjiä, koska läksyjä ei tule ja ylimääräistä on kielletty tekemästä. Eipä ihme, että lapset kokevat matemaattiset aineet vaikeiksi, kun alusta asti osaaminen jää heikoksi ja pintapuoliseksi toistojen vähyyden vuoksi.

 

[Shooky90]

En harkitsisi kotiopetusta kuin pakon edessä, eli esim. lapsen/perheenjäsenen sairauden tai muun vastaavan pakottavan tarpeen takia. Koulussa on tehtäväänsä koulutettu henkilökunta ja siellä oppii paljon muitakin taitoja joita ei samalla tasolla kotiympäristössä vaan voi. Esimerkkinä vaikkapa sosiaaliset taidot ja joukkueurheilu. On loppuelämän kannalta äärimmäisen tärkeää pystyä toimimaan kodin ulkopuolisten henkilöiden kanssa ja saada hyvä kuva yhteiskunnan rakenteista Opettajan rooli suhteessa oppilaaseen ei todellakaan ole sama kuin vanhemman.
Mielestäni on myös tärkeää että lapsi näkee ja oppii maailman menosta yleisellä tasolla jota ei leimaa ainoastaan se oman kodin näkökanta. Oma ajatusmaailma sekä politiikka sekoittuu niin helposti ja vaivihkaa kaikkiin tekemisiin & sanomisiin. En siksi missään nimessä haluaisi opettaa omalle lapselleni esim. uskontoa, filosofiaa tai historiaa jotka ovat vahvasti tunneliitännäisä aiheita. Mielestäni nämä asiat on hyvä oppia kodin ulkopuolelta ja näistä heräävät ajatukset luovat sitten hyvän keskustelupohjan aiheille kotona.

 

[Suski75]

No jaa, eipä se opettajankaan opetus objektiivista ole, erityisesti alakoulun opettajat suhtatutuvat nihkeästi siihen, että oppilaat kyseenalaistavat opettajan narratiivia. Yläkoulun ja lukion opettajat sitten jo ihan mielelläänkin keskustelevat eri näkökulmista. On harmi, että heikoimmat opettajat laitetaan pienimille oppilaille, jotka tämän takia menettävät aloitekykynsä ja uteliaisuutensa jo koulun alkumetreillä.

Ja ihan hirveän paljon arvoa en laittaisi niille sosiaalisille taidoille, jotka muodostuvat miettiessä, avatako suunsa kun muita kiusataan tullen sen jälkeen itse pahoinpidellyksi vai ollako hiljaa kun muita pahoinpidellään. Tällaisten pahoinpitelijöiden kanssa ei ole tarvetta tulla toimeen, vaan heidät pitää saada pois häiritsemästä normaalien ihmisten elämää.

 

[Shooky90]

Ei se objektiivista ole, mutta eri näkökulman se kumminkin antaa kuin lapsen koti. Se on siinä se pääasia, eli se että maailma löytyy oman kodin ulkopuolelta ja oman kodin opit eivät ole maailman napa. Näin se vain on, eikä se toki aina ole ihanteellista tai edes hyvä asia. Opettajia löytyy erilaisia, kuten myös meitä vanhempia. Osa parempia ja pätevämpiä kuin toiset. Enemmän minua pelottaa vanhemmat jotka kuvittelevat olevansa pätevämpiä kuin alaa opiskelleet ja siksi pitävät lapsensa kotona.
Kiusaaminen on hirveä asia, mutta sitä ilmenee myös aikuisten parissa. Ei elämää voi elää missään suojakuplassa ja aina vain olettaa pahinta. Vain koska joku/itse sen on kokenut ei tarkoita että lapselle käy samoin. Lapsi on kuitenkin oma persoonansa ja hänellä on omat taitonsa, edellytyksensä sekä mielipiteensä. Riski kiusaamiselle myöhemmässä vaiheessa on kyllä olemassa jos ei nuorena ole ollut vuorovaikutuksessa muiden ikäistensä kanssa oman kotinsa ulkopuolella. Ystävien, vanhempien ja sisarusten välinen kanssakäyminen kun on erilaista. Ystävät valitaan, perhettä ei. Hyvässä ja pahassa.

 

[Sofia_83]

Minulle riitti etäopetus nyt pandemian aikana neljän lapsen kanssa. Itse tein myöskin töitä etänä, joten paletti ei ollut mikään ihanteellisin. Kaksi isointa hoitivat melko itsenäisesti opiskelut, kaksi nuorinta ei niinkään. Pakon edessä pystyisin, mutta muuten en näe mitään syytä ottaa lapsia kotiopetukseen.

Ei se objektiivista ole, mutta eri näkökulman se kumminkin antaa kuin lapsen koti. Se on siinä se pääasia, eli se että maailma löytyy oman kodin ulkopuolelta ja oman kodin opit eivät ole maailman napa. Näin se vain on, eikä se toki aina ole ihanteellista tai edes hyvä asia. Opettajia löytyy erilaisia, kuten myös meitä vanhempia. Osa parempia ja pätevämpiä kuin toiset. Enemmän minua pelottaa vanhemmat jotka kuvittelevat olevansa pätevämpiä kuin alaa opiskelleet ja siksi pitävät lapsensa kotona.
Kiusaaminen on hirveä asia, mutta sitä ilmenee myös aikuisten parissa. Ei elämää voi elää missään suojakuplassa ja aina vain olettaa pahinta. Vain koska joku/itse sen on kokenut ei tarkoita että lapselle käy samoin. Lapsi on kuitenkin oma persoonansa ja hänellä on omat taitonsa, edellytyksensä sekä mielipiteensä. Riski kiusaamiselle myöhemmässä vaiheessa on kyllä olemassa jos ei nuorena ole ollut vuorovaikutuksessa muiden ikäistensä kanssa oman kotinsa ulkopuolella. Ystävien, vanhempien ja sisarusten välinen kanssakäyminen kun on erilaista. Ystävät valitaan, perhettä ei. Hyvässä ja pahassa.

Varmasti ei tosiaan ole aina ihanteellinen tai hyvä asia, mutta olen ihan samaa mieltä siitä, että maailma löytyy oman kodinkin ulkopuolelta eikä maailma aina pyöri juuri niinkuin itse haluaisi.

 

[Yölento]

No jaa, eipä se opettajankaan opetus objektiivista ole, erityisesti alakoulun opettajat suhtatutuvat nihkeästi siihen, että oppilaat kyseenalaistavat opettajan narratiivia. Yläkoulun ja lukion opettajat sitten jo ihan mielelläänkin keskustelevat eri näkökulmista. On harmi, että heikoimmat opettajat laitetaan pienimille oppilaille, jotka tämän takia menettävät aloitekykynsä ja uteliaisuutensa jo koulun alkumetreillä.

Ja ihan hirveän paljon arvoa en laittaisi niille sosiaalisille taidoille, jotka muodostuvat miettiessä, avatako suunsa kun muita kiusataan tullen sen jälkeen itse pahoinpidellyksi vai ollako hiljaa kun muita pahoinpidellään. Tällaisten pahoinpitelijöiden kanssa ei ole tarvetta tulla toimeen, vaan heidät pitää saada pois häiritsemästä normaalien ihmisten elämää.

Olen vahvasti eri mieltä siitä, että pienimmillä olisi huonoimmat opettajat. Päinvastoin! Pienimmät oppivat oppimisen taitoja, jotta isompien oppilaiden opettajilla olisi pienempi työsarka.

Minun lapsilleni on ollut helppoa oppia matematiikkaa, kieliä ja muita kouluaineita, myös käsityöt, liikunta ym ovat olleet helppoja. Harjoitusta tarvitsevat eniten siinä, miten oman ikäisten lasten kanssa toimitaan. Tätä en pysty kotona opettamaan, joten koulu on ollut siihen paras paikka, vaikka todellakin kotona on tarvinnut tarjota älylliset haasteet. Ymmärrän hyvin, ettei opettaja pysty vastaamaan täysin kaikkien lasten tarpeisiin. Omat lapseni ovat olleet kiinnostuneita mm prosenttilaskuista, desimaaleista ja murtoluvuista lapsesta riippuen 4-6 vuoden iästä lähtien. Kuopus on nyt 5-vuotiaana kemiassa sen verran edistynyt, että en enää osaa opiskelematta opettaa enempää. Kotona pystymme kuitenkin etsimään tietoa siinä tahdissa, mitä lapsen kiinnostuksen kohteiksi nousee.

Sekin on taito, että osaa turhautumatta olla koulussa, vaikka varsinaista haastetta ei opetuksen kautta tulisi. Siihenkin voi kotona vaikuttaa. Myös lapsi voi vaikuttaa opettajan toimintaan. Asiallisilla aiheeseen liittyvillä lisäkysymyksillä voi saada opettajan kehittymään ammatillisesti.

 

[Suski75]

Sekin on taito, että osaa turhautumatta olla koulussa, vaikka varsinaista haastetta ei opetuksen kautta tulisi. Siihenkin voi kotona vaikuttaa.

Minusta tämä on outo väite. Suurin osa aikuisistakaan ei kestä sitä, että heidän on pakko viettää vuosien ajan tuntikausia päivittäin paikassa, jossa on äärettömän tylsää, epämukavaa, monesti vaarallista ja ahdistavaa eikä sieltä saa halutessaan lähteä pois. Aikuisten kohdalla sitä kutsutaan vankilaksi, lasten kohdalla sitä kutsutaan kouluksi.

Tämän vuoksi aikuisilla ei monesti ole mitään käsitystä koulusta, koska aikuiset ovat jo unohtaneet miltä tuntuu, kun on vain pakko mennä mennä joka päivä uudestaan ja uudestaan paikkaan, jossa kiusaaminen on normaalia ja jatkuvaa, ja sitä katsotaan sormien läpi kunnes joku on sairaalassa. Tosin siitäkin seuraa vain puhuttelu ja sitten homma jatkuu taas. Minä en onneksi ollut se sairaalaan joutunut, vaan alakoulussa meitä ylemmän luokan oppilas heitti meidän luokkalaisen tytön toisen kerroksen kaiteen yli, koska meidän luokkalainen kuulemma tuli vastaan hänen puolellaan käytävää. Muutaman kerran minuun osui nämä leikit, joissa hakataan seuraava lapsi, joka tulee kulman takaa, ja se nyt sitten vain sattui sillä kertaa olemaan minä, toisella kerralla joku muu.

Meidän luokkalaiset tykkäsivät käyttää opettajia kiusaamisen välineinä. Esim. varastivat koulun kirjastosta kirjoja, merkkasivat ne jonkun asiasta tietämättömän lapsen nimelle ja nauroivat kun koulu pakotti kyseisen lapsen perheen kustantamaan kirjat koululle rikosilmoituksen uhalla. Tai kävivät töhrimässä koulun seiniä tussilla ja sen jälkeen marssivat kertomaan opettajalle, kuinka tämän oli tehnyt joku tietty lapsi, ja he sattuivat sen näkemään. Opettaja rankaisi sitä viatonta lasta, koska olihan siinä nyt neljän lapsen sana yhden lapsen sanaa vastaan. Alakoulun opettajat tuntuvat olevan tyhmempiä kuin ne lapset joita he opettavat.

Ja tästä ei lapsi pääse pois ennen kuin se 12 vuotta on lusittu. Aikuiset eivät tällaiseen suostuisi. Muistan olleeni ällistynyt ensimmäisessä työpaikassani, että ihanko oikeasti täällä ei satunnaiset vastaantulijat huvikseen mukiloi tai ansoita muita? Koulussahan se on normaalia toimintaa.

Koulujen seinillä on kyllä julisteet, joissa hehkutetaan että kiusaaminen on väärin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Olin neljässä eri koulussa, kahdessa minua kiusattiin, kahdessa taas minua ei kiusattu ollenkaan, kohde sattui olemaan eri. Tuo on ihan sattumaa, kenelle se kiusatun rooli asetetaan. Yläkoulussa viihdyin todella hyvin, mutta samassa koulussa rinnakkaisluokkalainen tyttö lopulta pahoinpiteli meidän luokkalaisen tytön sairaalaan. Kiusaaja lopetti koulunkäynnin siihen, kiusattu oli useita viikkoja sairaalassa eikä palannut sen jälkeen enää meidän kouluun. Hänelle jäi pysyviö vammoja. Mitään sanktioitahan ei tästäkään alle 7.-luokkalaiselle kiusaajalle seurannut, hän vain totesi, että koulu saa riittää. Peruskoulua hän ei ole vieläkään suorittanut loppuun.

 

[Yölento]

Minusta tämä on outo väite. Suurin osa aikuisistakaan ei kestä sitä, että heidän on pakko viettää vuosien ajan tuntikausia päivittäin paikassa, jossa on äärettömän tylsää, epämukavaa, monesti vaarallista ja ahdistavaa eikä sieltä saa halutessaan lähteä pois. Aikuisten kohdalla sitä kutsutaan vankilaksi, lasten kohdalla sitä kutsutaan kouluksi.

Tämän vuoksi aikuisilla ei monesti ole mitään käsitystä koulusta, koska aikuiset ovat jo unohtaneet miltä tuntuu, kun on vain pakko mennä mennä joka päivä uudestaan ja uudestaan paikkaan, jossa kiusaaminen on normaalia ja jatkuvaa, ja sitä katsotaan sormien läpi kunnes joku on sairaalassa. Tosin siitäkin seuraa vain puhuttelu ja sitten homma jatkuu taas. Minä en onneksi ollut se sairaalaan joutunut, vaan alakoulussa meitä ylemmän luokan oppilas heitti meidän luokkalaisen tytön toisen kerroksen kaiteen yli, koska meidän luokkalainen kuulemma tuli vastaan hänen puolellaan käytävää. Muutaman kerran minuun osui nämä leikit, joissa hakataan seuraava lapsi, joka tulee kulman takaa, ja se nyt sitten vain sattui sillä kertaa olemaan minä, toisella kerralla joku muu.

Meidän luokkalaiset tykkäsivät käyttää opettajia kiusaamisen välineinä. Esim. varastivat koulun kirjastosta kirjoja, merkkasivat ne jonkun asiasta tietämättömän lapsen nimelle ja nauroivat kun koulu pakotti kyseisen lapsen perheen kustantamaan kirjat koululle rikosilmoituksen uhalla. Tai kävivät töhrimässä koulun seiniä tussilla ja sen jälkeen marssivat kertomaan opettajalle, kuinka tämän oli tehnyt joku tietty lapsi, ja he sattuivat sen näkemään. Opettaja rankaisi sitä viatonta lasta, koska olihan siinä nyt neljän lapsen sana yhden lapsen sanaa vastaan. Alakoulun opettajat tuntuvat olevan tyhmempiä kuin ne lapset joita he opettavat.

Ja tästä ei lapsi pääse pois ennen kuin se 12 vuotta on lusittu. Aikuiset eivät tällaiseen suostuisi. Muistan olleeni ällistynyt ensimmäisessä työpaikassani, että ihanko oikeasti täällä ei satunnaiset vastaantulijat huvikseen mukiloi tai ansoita muita? Koulussahan se on normaalia toimintaa.

Koulujen seinillä on kyllä julisteet, joissa hehkutetaan että kiusaaminen on väärin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Olin neljässä eri koulussa, kahdessa minua kiusattiin, kahdessa taas minua ei kiusattu ollenkaan, kohde sattui olemaan eri. Tuo on ihan sattumaa, kenelle se kiusatun rooli asetetaan. Yläkoulussa viihdyin todella hyvin, mutta samassa koulussa rinnakkaisluokkalainen tyttö lopulta pahoinpiteli meidän luokkalaisen tytön sairaalaan. Kiusaaja lopetti koulunkäynnin siihen, kiusattu oli useita viikkoja sairaalassa eikä palannut sen jälkeen enää meidän kouluun. Hänelle jäi pysyviö vammoja. Mitään sanktioitahan ei tästäkään alle 7.-luokkalaiselle kiusaajalle seurannut, hän vain totesi, että koulu saa riittää. Peruskoulua hän ei ole vieläkään suorittanut loppuun.

Sinulla on ilmeisen ikäviä kokemuksia koulusta. Olen toki itsekin käynyt koulua, kaksi lapsistani on käynyt koulua ja olen ollut koulussa töissä yli 20 vuotta. Ilmeisesti minulla on käynyt valtavan hyvä tuuri, kun en ole kohdannut sellaista kiusaamista, mitä ei olisi saanut selvitettyä kohtuullisessa ajassa.

Kuopuksen kohdalla olen valmistautunut, että jos lähikoulu ei ole hänelle oikea paikka, hänellä on lyhyt matka toiseen kouluun, jonka tiedän olevan hyvä.