Koska äitiyslomalle?

Hihihiihiii, Riida sä olet kuin mä .

Nyt onneksi on äitiyslomalla joulut + uudet vuodet sekä 1,5 vuotias ipana. Ehkäpä ei ole niin tuskaisaa odottamista se loppuaika kuin esikoista odottaessa oli. Siinä meinasi tulla hulluksi kun yritti löytää itsestä synnytyksen alkamisen merkkejä ja voi niitä pettymyksiä kun mitään ei tapahtunutkaan.
 
Mikäli tulkitsen Kelan laskuohjeita oikein, on mulla (LA 19.1) ensimmäinen virallinen äitiyslomapäivä 13.12, mutta ajattelin kuitenkin niin, että en enää itsenäisyyspäivän jälkeen menis kuin jos on ihan pakko. Siinä ei montaa päivää eroa tule, muttavois ottaa sairalomana sen lopun sit jos on tarve. Todennäköisesti on :-) Toiveissa olis lähteä vielä Lappiin silloin joulukuun alussa itsenäisyyspäivän viettoon, jos kunto sallii ja lääkäri antaa lentoluvan. Kattellaan.

Töistä ajattelin olla pois ehkä ensi vuoden, tai sitten palaan joskus loka-marraskuussa ja mies jää kotiin. TÄytyy ne vielä selvittää jahka kelan papereita jaksaa alkaa hypistelemään.
 


Just_Pam kirjoitti:
Hihihiihiii, Riida sä olet kuin mä .

Nyt onneksi on äitiyslomalla joulut + uudet vuodet sekä 1,5 vuotias ipana. Ehkäpä ei ole niin tuskaisaa odottamista se loppuaika kuin esikoista odottaessa oli. Siinä meinasi tulla hulluksi kun yritti löytää itsestä synnytyksen alkamisen merkkejä ja voi niitä pettymyksiä kun mitään ei tapahtunutkaan.

 
Joo muistan elävästi sen viime odotuksen, kun yritin aina jotenkin saada synnytyksen käynnistymään silloin vikoilla viikoilla.. Siis siivosin ihan hullunaa, kävelin raput ylös (asuttiin silloin 6.kerroksessa) ja alas päivittäin, saunoin ym ym. mitä ikinä noita keinoja sit olikaan.. Käytiin ikeassakin silloin kun olin viimisilläni, kun sielläkin joutuu kävelemään sen verran.. mut ei.. EI MITÄÄN APUA! Sit tosiaa silloin viikko lasketun ajan jälkeen olin auttamassa siskoa muutossa ja kantelin muuttolaatikoita ym. et jotain tapahtuis, mut EI!! :D Se oli kyl pitkästyttävää!! :D :D

Katsotaan miten pitkäksi nyt käy aika, mut en usko et tuo esikoinen antaa siihen mahdollisuutta! Kun vaan pitää itsensä aktiivisena.. Nyt syksyllä kyllä tuo remppa pitää huolen ettei käy aika pitkäksi.. Ja on tosiaan onhan sit uudet vuodet ja joulut siinä juhlittavana.. :) Ihan kiva kyllä! :)
 
Huomenna postitan Kelan paperit, pitää käydä rekryfirmassa juttelemassa että maksavatko ne jotain palkkaa siihen asti kun mun sopimus olis voimassa. Kysyin sitä jo sähköpostitse aiemmin mutta ei tullut mitään oikeaa vastausta, vain jotain TES-kiertelyjä. Eli pitää kuitenkin mennä paikan päälle puhumaan kasvotusten, että onnistuu täyttää Kelan paprut oikein. Siinähän kysytään että maksaako työnantaja palkkaa poissaolon ajalta, ja kuinka pitkään, en suoralta kädeltä osannut vastata siihen juuta enkä jaata.

Äitiysloman ajankohdan ruksin siis alkamaan viikon verran etukäteen, mutta luulen että tässä tulee ihan oikeesti sairaslomalla oltua aika paljon ennen sitä... Selvis kaiken näköstä viimeks lääkärikäynnillä ja oletettavasti tulee olemaan aika paljon stressiä jatkon kanssa, nytkin koko viikonlopun on ollut niin kummallinen olo (johtuu just stressistä) että alkas ihan pelottaa että mitä jos juniori tuleekin/tai yrittää tulla ennenaikaisesti pihalle..

 
Aurorafull, ei vauvalla mitään hätää ole, kaikki oli ihan ok rakenneultrassa ja muutenkin vauveli kasvaa ja kukoistaa. Mä itse olen joutunut pikkasen tutkimuksiin, saanut rampata verikokeissa ja tässä on tulossa vielä muitakin tutkimuksia, lähinnä tuota pumppua haluavat tarkkailla. En nyt tarkemmin jaksa eritellä mitä kaikkea on tulon päällä, mutta stressiä tässä meinaa vähän pukata.
 
Laitoin eilen hakemukset Kelalle ja meinaan jäädä äitiyslomalle 25.11. eli ihan loppuun asti töissä. Olen kyllä vaan osa-aikatöissä, että uskon, että pärjään sinne asti :) ja neuvolassa sanottiin, että ne kyllä kirjottaa sairaslomaa tarvittaessa, jos alkaa tulemaan supistuksia yms. kun töissä väsyy.
 
Tuohon varhennettuun ajattelin sen verran kommentoida että olen samaa mieltä siitä että töistä ei kannata jäädä pois varhennettuna jos rahasta on vähänkään tiukkaa. Toki jos sillä ei ole mitään väliä niin sitten, miksei. Mutta minä kun jään hoitovapaalta äitiyslomalle niin olen ajatellut aloittaa äitiysloman 50 pv ennen  nimenomaan siksi, että aion jäädä tämänkin jälkeen hoitovapaalle niin saan hoitorahaan ja kuntalisään sisarkorotuksen jo aiemmin kun äitiysloma loppuu aiemmin. Että en sanoisi ettei missään tapauksessa kannata se varhennettu. :) Vaikka eipä sillä nyt todellisuudessa ole isoa merkitystä, mutta onhan se kaikki aina kotiinpäin. :)
 
Kyllä se Senna89 vaikuttaa, kaikki tollaset tulot pitää ilmoittaa Kelalle, en sen kummemmin osaa kertoa paljoko vaikuttaa, kun en tietääkseni aio tienata mitään ylimääräistä äitiysloman aikana, niin en ole perehtynyt tarkemmin.

Eli siis en tiedä että tiputtaako se tuet kyseiseltä kuukaudelta minimiin? Mut aika hyvin ne oli selitetty Kelan sivuillakin, ja siinä infokirjasessa jonka sai neuvolasta samalla kun raskaustodistuksen ja ne Kelan avustushakulaput :) En vaan muista yhtäkkiä mitään varmaa, kun salaa kirjoittelen töistä päin
 
 
Tuo asia kyllä kannattaa selvittää. Nimittäin en ole ihan varma että vaikuttaako kuitenkaan. Jos tekee töitä vanhempainrahakauden aikana niin silloin työpäivät täytyy ilmoittaa kelaan ja niiltä päiviltä saa minimipäivärahan mut en ole varma muuttuuko äitiyspäiväraha mihinkään vaikka tekisikin töitä. Voi olla että sama käytäntö on myös äitiyspäivärahakauden aikana.

Hei tässä onkin Kelan sivulta teksti:

Voit työskennellä äitiysvapaasi aikana ja saada Kelasta äitiysrahaa. Palkan määrä ei vaikuta tukeen. Työskentelypäiviltäsi äitiysraha maksetaan vähimmäismääräisenä (ks. Määrä), muilta päiviltä saat täysimääräisen äitiysrahan. Työskentely sunnuntaisin ei vaikuta äitiysrahaasi, sillä äitiysrahaa maksetaan vain arkipäiviltä.

Ilmoita työpäivät Kelaan asiointipalvelussa verkkopankkitunnuksillasi tai soittamalla lapsiperheen palvelunumeroon. Palkkatietoja tarvitse ilmoittaa Kelaan, eikä sunnuntaityötä.


 
Meillä ois kelan paperit postitettu, tosin eilen ne soitteli perään että jokin lomake uupuu.. Jospa sen sitte maanantaina hoitais ni sais ajoissa ne päätökset. :) Pomolle töihin olen jo ilmoittanut ja se on jopa hankkinut mulle jo sijaisen, nopeaa toimintaa. Mulla olis 10.10 äippäpolilla lääkärin aika ja samainen lääkäri yritti jo viimeksi tarjota sairaslomaa loppuun saakka, tyrmäsin sen kuitenkin kertaheitolla.. Nyt on alkanut tuntumaan että tällä kertaa en hanttii laita jos se sitä tarjoaa.. Selkä alkaa olemaan jo sen verta kipeä ja töissä pelkään pienen puolesta kun työskentelen yksikössä missä on dementoituneita mielenterveyspotilaita, kun ne on niin arvaamattomia ettei koskaan tiedä milloin nyrkistä saa.. Mut katotaan mitä se lääkäri on mieltä. :)
 
Hirveä hinku olis mullakin kotiin jo jäädä, mutta toivottavasti sitä kuitenki pystyis töissä loppuun asti olemaan. Aikahan kuluis varmaan madellen jos nyt jo kotiin jäis vain odotteleen.
 
Viimeiset luennot on jo joskus joulukuun puolivälissä, niin sen jälkeen ei ainakaan tartte mennä mihinkään, eli suoraan joulun vietosta sitten lomailemaan...Ja marras-joulukuulle olen ottanut muutenkin väljän aikataulun ja vaan kolmelle päivälle viikossa, ettei ole liian rasittavaan silläkään tavalla. Vaikea olis kuvitella seisovansa jossain töissä ison mahan kanssa, kai se riippuu siitäkin mihin on tottunu että miten jaksaa, ja painonnoususta ja muusta. Jaksamista kaikille, mikä sitten tilanne onkin! :)
 
Heippa, mulla la 3.1.2012, virallisesti äippäloma alkaisi 26.11.11, mutta jään pois töistä jo 11.11.11 (pidän säästövapaat ensin).

Joten 1,5kk enään, jos vain selkä kestää (alkanut pikkasen vihottelemaan). Kelan paprut on hoidettu, äitiyspakkaus tuli jo postista :)

Päivät ja viikot menevät vauhdilla, masu kasvaa...täällä odotellaan jo joulua :)
 
Takaisin
Top