Koska äitiyslomalle?

brainfreeze

Puuhakas puhuja
Koska ootte ajatelleet jäädä äitityslomalle? Meinaako moni olla töissä niin pitkään kuin mahdollista? 

Mulla on vaan jo tullut sellanen fiilis että mielellään olisin vaan kotona jo nyt, mutta Kelan laskurien mukaan se "viimeisin" päivä on siinä joulukuun alkupuolella, mutta ajattelin että jos jäis niin, että koko joulukuun sais jo olla kotona. Teen toimistohommaa ja tuntuu että selkä alkaa jo nyt vihoitella, että jos vaan pystyn olla töissä ton marraskuun yli niin hyvä vaan :)
 
Mulla LA 29.1.12, joten loma alkas siinä joulukuun lopussa/tammikuun alussa. Koulu loppuu jossain joulukuun puolivälissä ja siitähän se mulla jo äitiyslomakin sit alkaa ihan hyvissä ajoin, eli eipä oo tarvinnu tuota asiaa paljoo miettiä. :) Näin päin täällä.
 
Minä olen hoitovapaalla esikoisesta ja olen sinne asti kun uusi äippäloma alkaa. Tarkoitus olikin vaikken raskaaksi olisi tullutkaan niin vuoden loppuun ainakin olisin ollu esikoisen kanssa kotona. Nyt se sit jatkuu ainakin vuodella eteenpäin. :) Esikoista odottaessa pidin kesälomat pois ennen äitiysloman alkua koska työt eivät olisi jatkuneet siinä paikassa niin halusin pitää ne pois. Muuten olisin saanut rahana mut silloin ajattelin että mukavempi jäädä ajoissa pois.
 
Mulla alkaa 2.12, mut meinasin loka/marraskuun vaihteessa jäädä jo kotia. :)
 
Heisan.
Mulla alkaa virallisesti 28.11 ja ajattelin jaksaa sinne asti. Nyt olen sairaslomalla tän viikon kun työ erittäin raskasta ja 60 h viikkoja tulee tehtyä... Mut koitan parhaani, koska haluaisin hoitaa hommat kunnialla loppuun asti kuten jaksoin esikoisestakin.
 
Aika suurta heittoa muuten noiden äippälomien aloituksen kanssa. Se mitä oon kuullut muualtakin, niin tulevat äidit joko sitkuttavat sinnikkäästi niin pitkään töissä kuin mahdollista, tai sitten jäävät hyvissä ajoin kotiin :) Mä jäisin niin mielelläni niin varhain kuin mahdollista kotiin, mutta en sitten yhtään tiedä miten raha-asiat lutvitaan Kaikki tulot on tarpeen, enkä mielelläni jättäytyisi "liian aikaisin" pienelle tuelle. Työpaikaltakaan on turha odottaa mitään palkkaa enää sen jälkeen kun viimeisen kerran sieltä lähden, ja koko duuni jää siinä kohtaa pois, takaisin ei ole tulemista.

Kiva kun odotellaan ekaa, niin mulla ei ole mitään käsitystä mistään noista Kelan tuista, ei mitään että milloin olis järkevää jäädä pois töistä ja millä pirulla sitä selvitään periaatteessa pelkällä miehen palkalla (en siis tiedä sitäkään paljonko sitä rahaa saan käteen äitiyslomalla). Loppuviikosta saan vasta neuvolasta raskaustodistuksen, että kai sitä sitten selviää sen jälkeen pikku hiljaa muutkin asiat.

Olis vain niin ihanaa jäädä jo kotiin silittelemään vatsaa emoticon
 
Mä olen sitä mieltä että VARHENNETULLE äitiysvapaalle EI kannata missään nimessä jäädä, se lyhentää teidän aikaanne vauvan kanssa! Lomatkin kannattaa pitää vasta äitiysloman jälkeen sillä vauva on vasta 9kk kun äitiysloma loppuu.... Mitä ihmettä siellä kotona tekee ilman vauvaa ja vaan odottaa että syntyisi jo? Mutta sitten kun vauvan kanssa on kotona niin aika lentää, sitä huomaa äkkiä että 1kk enää äitiysvapaata ja sitten pitäisi palata töihin tai jäädä kotiin hoitotuella (315€/kk) joka on todella vähän. Tämä on siis mun mielipiteeni.

Jos työ on raskasta ja tuntuu ettei töissä jaksa niin lompsitte neuvolalääkärin juttusille ja pyydätte SAIRASLOMAA äitiyslomaan asti. Silloin saatte täyden palkan siltä ajalta eikä äitiysloma lyhene (mun mielestä) väärästä päästä. Sitä sairaslomaa saa aika helpolla.

Itse palasin töihin viikko sitten ja olen töissä loppuun asti jos vaan pystyn eli 8.12 on ensimmäinen äitiyslomapäivä.
Esikoisesta jouduin jäämään sairaslomalle rv32 kun synnytys käynnistyi  2kk liian aikaisin.... Ja voin sanoa että tylsää oli! Siivosin kämpänkin lattiasta kattoon pariin otteeseen, pesin ja silitin vauvanvaatteet , ompelin, lenkkeilin jne ja silti aikaa oli ihan liikaa. Sitten söin ja söin ja söin ja lihoin kuin porsas :(
 
Itselläni on myös korkea työmoraali mutta sen verran edellisestä raskaudesta opin että jos tuntemukset on sellaiset ettei jaksa/jos supistaa tms. niin MARS sairaslomaa hakemaan.

Se, että esikoinen lähti syntymään aivan liian aikaisin oli todella pelottavaa, poika oli tuolloin todella pieni ja olisi ollut sairaalassa melko kauan. Töissä en aio väkisin olla lapsen hyvinvoinnin kustannuksella. Mutta jos kaikki on OK niin töissä ollaan .
 

Minulla alkaa äitiysloma virallisesti 23.12., mutta luulenpa, että synnyttämään lähden täältä toimistolta ;)
En osaa olla toimettomana kotona!!!

Työnantaja on oma isä, joten tuskin täälläkään kukaan kieroon katsoo :)
 


Just_Pam kirjoitti:
Mä olen sitä mieltä että VARHENNETULLE äitiysvapaalle EI kannata missään nimessä jäädä, se lyhentää teidän aikaanne vauvan kanssa! Lomatkin kannattaa pitää vasta äitiysloman jälkeen sillä vauva on vasta 9kk kun äitiysloma loppuu.... Mitä ihmettä siellä kotona tekee ilman vauvaa ja vaan odottaa että syntyisi jo? Mutta sitten kun vauvan kanssa on kotona niin aika lentää, sitä huomaa äkkiä että 1kk enää äitiysvapaata ja sitten pitäisi palata töihin tai jäädä kotiin hoitotuella (315€/kk) joka on todella vähän. Tämä on siis mun mielipiteeni.

Jos työ on raskasta ja tuntuu ettei töissä jaksa niin lompsitte neuvolalääkärin juttusille ja pyydätte SAIRASLOMAA äitiyslomaan asti. Silloin saatte täyden palkan siltä ajalta eikä äitiysloma lyhene (mun mielestä) väärästä päästä. Sitä sairaslomaa saa aika helpolla.


 Oon JustPamin kanssa samaa mieltä!! :) Itse olin kahvilassa viime raskauden ajan töissä ja hyvin jaksoin kannella astioita ja kiireisinä päivinä juosta siellä muiden mukana, vaikka välillä rankkaa oli. Olin vielä auttamassa siskoa muutossa ja kantelin laatikoita silloin kun oli viikko yli lasketun ajan jo menty, ja hyvin jaksoin! :D  Ja sit just jos ei kykene, niin mielummin sitä sairaslomaa sitten! Se on kuitenkin maailman paras syy toi raskaus sille sairaslomallekin! :)

Aika ehti kyllä käydä pitkäksi silloin normiäitiyslomankin aikana, kun vaan odottelee, että TULIS JO! :) Paremmin se aika kului töissä ollessa.. ja se äitiysloma vauvan kanssa kuluu todella nopeaan, ja mielummin sen täyden rahan ottais sinne loppupäähän kun haluaa vielä vauvan kanssa olla kotona, kuin että sit joutuu aiemmin lähtemään töihin tai sit rahat tippuu siihen reiluun 300€..

Nyt oon syksyn kotona, mut esikon kanssa sentään päivät kuluu nopeaan kaikenlaista touhutessa! Odotan kyllä sitä että rahantulo taas kasvaa vuoden vaihteessa kun alkaa saamaan isompia tukia, näillä kotihoidon tuilla kärvistely ei ole mitään ihanaa aikaa.. :/


 
Täällä alkaa äitiysloma virallisesti 26.11. ja sinne asti aion olla töissä. Ajattelen myös samalla lailla kun Just_Pam, eli en halua yhtään lyhentää "hyvin maksettua" aikaa vauvan kanssa. Ja aina voi tosiaan hakea saikkua jos ei pysty olemaan töissä.
Juuri katselin kalenteria että vielä 25.11. pääsen yhteen työmaakokoukseen mukaan

Itse sain sellaisen vinkin, että kun vanhempainvapaasta siirtää ne viimeiset 12 päivää isälle ja itse pitää sen ajan vuosilomaa, voivat molemmat vanhemmat olla kotona yhtäaikaa. Isä saa kelan tuet ja äiti lomarahat. Sitten alkaa vasta hoitotukiaika. Itsellekin tuntuivat ensin tosi vaikealta Kelan jutut mutta tosi selkeät ohjeet kyllä saatiin neuvolasta ja pari tuoretta äitiä osasivat neuvoa tämän lomajutun.
 
Mulla on Aurorafull määräaikainen työsopimus tän vuoden loppuun, tosin oon vuokratyövoimaa, eli en sitten tie miten menee vuokafirman kautta tuo maksupolitiikka. Oon ollut samassa paikassa töissä jo viis vuotta, ja siis koko ajan saman vuokrafirman kautta, mutta edelleen pakerretaan vaan määräaikasten soppareiden voimalla. Oon niin tottunut siihen että vuokratyövoima ei saa samoja etuja kuin firman kirjoilla olevat, joten en siis odota yhtään mitään. Pitää toki kysyä asiasta, ettei jää saamatta jos jotain rahaa pitäis tulla ;)

ja tuosta varhennetusta äitiyslomasta, omasta mielestä tuo ero alotatko sen 50 päivää vai 30 päivää ennen LA:a, on loppuviimein kyse niin pienestä ajasta, että onko toi joku 3 viikkoa? Mun nähdäkseni ei mainittavan iso ero. Ja henkilökohtaisena mielipiteenä sanon että mieluummin hoitaisin kaiken vauvaa varten kuntoon ETUKÄTEEN, kuin se että sitten loppupäästä hengaan sen 20 ylimääräistä arkipäivää kotona kahdestaan juniorin kanssa. Ja ehtiihän tuossa etukäteen aloitetussa äippälomassa viettää vielä sitä niin mainostettua "omaa aikaa", rentoutua ja kerätä voimia. Tai näin mä sen näen :)
 
Joo ei missään nimes kannata sitä aikaistettua ottaa, koska voi tosiaan olla sairaslomalla!
Ite olen hoitoalalla ja meillä voi vuodessa olla 60pv pois ilman että se vaikuttaa mitenkään palkkaan. Oon ite laskenu että voisin lokakuussa jo jäädä kotia kun kerran tänä vuona ollu ainostaa pois kun tuo noro iski. Mutta toki olen niin pitkään töissä kun pystyn, jos sitte marraskuussa jäis kotia ni jaksais viel jotain täälläkin tehä. Meilläkä ei työ sinänsä ole rankkaa, mut oon yksikössä jossa on dementoinuteita / mielenterveyspotilaita ja kyllähän sitä varoa joutuu joka päivä ettei ne lyö mahanalueelle tai muuta vastaavaa. Ajattelin kyllä pyytää esimieheltä että saisin siirron muuhun kerrokseen, nyt kun neukusta sain kaikki ne kelan paperitkin. :) Mut katsotaan katsotaan. :)
 
Mulla äippälomailu alkaa viimeistään 8.12, mutta olen ajetellut jääväni pois 1.12 tai ehkä jopa jo aiemmin. Mulle on ihan sama, vaikka aika lyhenee loppu päästä kun muutenkin on tarkoitus jäädä hoitaan lasta kotiin. Kaikki hankinnat, vauvan huoneen laitto yms. jäävät sinne äitiysloma ajalle, kun asutaan niin mettässä, ettei töitten ja remontin vuoksi ehditä ostoksille mihinkään kaupunkiin ennen sitä. Työni on lisäksi todella stressavaa, niin senkin vuoksi haluan ensin rauhassa rauhottua ja laittaa kaiken valmiiksi.
 
yritän olla viralliseen alkamisajankohtaan eli 3.12 asti töissä (ei voi lomiakaan ottaa ku niitä ei ole). onneksi mun työ on toimistotyötä, johon kuuluu myös talon ulkopuolisia neuvotteluita jne., et tulee liikuttuaki. kotona oon aatellu olla vanhempainvapaan loppuun asti eli lokakuulle 2012 ja sit kikkailla omilla ja miehen lomilla kotona siihen saakka, kunnes vauva on 1v.
 
Mäkin yritän olla niin pitkään kuin voin töissä eli äitiysloma alkaisi 1.12. Ja sitten lokakuussa poikaystävä jäisi vanheinpainvapaalle viimeiset 12 päivää. Jos oikein olen ymmärtänyt, hän voisi pitää sen perään isäkuukauden 24 päivää, jolloin elettäisiin jo marraskuuta ja sitten jompikumpi meistä olisi hoitovapaalla pari kuukautta. Ehkä myös pientä lomakikkaulua. Laskeskelin, että vuosilomia kertyisi itselleni peräti kuusi viikkoa raskauden ja vapaiden aikana. Vaavi laitetaan päivähoitoon vuoden ikäisenä, jos kaikki sujuu hyvin.

Mielelläni olisin mahdollisimman paljon töissä ennen äitiyslomaa. Saisi muuta ajateltavaa ja aika kuluisi nopeammin. Pitkältä ja vainoharhaiselta ajalta tuntuu tämä esikoisen odotus. Nyt kuitenkin olen ollut melkein koko tämän viikon saikulla "hermoperäisen selkäsäryn" takia. Ihan raskauden alussa oli samanlainen särky, joka kesti reilun viikon. Toivottavasti tämä kestäisi myös vain viikon. Toisaalta pieni pakkolepo tulee tarpeeseen. Kai se tekee vaavillekkin hyvää. Mulla on vaan tylsää, kun ei voi tehdä juuri mitään.

Tuo "isäkuukausi" on kyllä vielä hieman hämärän peitossa. Aikamoista rakettitiedetekstiä kaikki lappuset. Ehkä neuvolatäti maanantaina selventää asioita, kun täytetään joitain kelan papereita. Onko teistä joku tajunnut tämän samoin kuin minä? Isyysvapaa olisi maksimissaan 36 päivää (josta 12 vanheimpainrahakaudella) ja sitten on vielä erikseen isyysloma 18 päivää? Pää on pyörällä...

 
Hei,

minulla alkaa virallisesti 7.12 äityisloma, mutta kokopäivätyöt olen lopettanut nyt ja teen vain tunteja enää.. ihan mukavaa, koska mahani supistelikin tässä kesällä jo... :)
 
Mulla on la 7.1.2012 ja normisti äippäloma alkais 2.12, eli se 30 pvää aikasemmin. Mutta koska jouduin vaihtamaan työpaikkaa tossa elokuussa ja se on määräaikainen niin mahdollisuutta sairasloman ottamiseen ei ole jos alkaakin tuntua että töissä ei pysty olemaan tai tulee jotain vaivoja. Niin päätettiin että otan sen varhennettuna, alkaa siis jo 8.11.. Ollaan joka tapauksessa ajateltu että olisin melkein sen 3vuotta kotona.  =)
 
Tosiaan kyllä siinä varsinaisella äitiyslomallakin ehtii kaiken laittaa valmiiksi. Loppujen lopuksi kun siihen kaiken valmiiksi laittamiseen ei mene paljoakaan aikaa ja itselläni oli ainakin malttamattomuus sitä luokkaa, että kaikki oli jo melkeinpä valmiina kun äippälomalle jäin.. Sit äippälomalla vaan koittaa saada päivät kulumaan, keksiä jotain ohjelmaa edes.. Ison mahan kanssa se jaksaminen on vähän niin ja näin. Itse onneksi pystyin olemaan aika aktiivinen, muuten se äippäloman odotusaika ois ollu kyl vieläkin puuduttavampaa.. Se tosiaan oikeesti on vain sitä et ODOTTAA ja ODOTTAA et jotain tapahtuis! :D Miulla vielä meni 10päivää yli lasketun ja etenkin ne vikat 10päivää oli todella puuduttavia!! Uskokaa pois! :D

Mut tosiaan jokainen tekee ratkaisut miten haluaa, tää on vaan miun mielipide! :) Nyt jos oisin töissä, niin tekisin samoin, eli oisin töissä viimiseen asti ja sit jäisin lomalle.. Siinä ehtii kyl hyvin saamaan kaiken valmiiksi pienelle, kun loppujen lopuksi ei sitä järkkäiltävää niin hirveästi olekaan.. :)
 
Takaisin
Top