Koronavirus ja raskaus

Kuulun itse riskiryhmään joten korona olisi luultavasti itselle fataali. Siksi ja toki mahdollisten sikiövaikutusten vuoksi jännittää. Toisaalta asiantuntijatyötä tekevänä minulla on erinomaiset mahdollisuudet suojautua (tehdä etätöitä jne) joten tämä alentaa riskiä huomattavasti. Alkio sai alkunsa hoidoilla, joten ajoituksen suhteen en olisi voinut olla onnekkaampi: oli erittäin helppoa käydä klinikalla ja kärsiä hormoniheilahtelut koronakaranteenin aikana etäillessä. Eikä ulkomaan työmatkoja raskausaikana. Eli riskeistä huolimatta minulle tämä erikoinen aika oli lottovoitto..:
 
Meillä tuli ilmoitus, että ekaluokkalaisen koulussa todettu koronatartunta. Ollaan isomman kaupungin pieni "kyläyhteisö" kaukana keskustasta eli todennäköisesti jokainen koulun oppilas on jossain kohtaa käynyt samassa lähikaupassa meidän kanssa yms.
Tämä luokka ja sen opettaja laitettu karanteeniin, muilla opetus jatkuu. Olen silti kahden vaiheilla, pitäisikö meidänkin jäädä kotiin..
 
Meillä töiden kautta todettuja koronatartuntoja ja aloin myös itse oireilemaan. Kahdessa testissä kävin mutta onneksi molemmat negatiivisia. Tautikin alkaa pikkuhiljaa olla voiton puolella.. Kyllä se säikäytti jos se olisi korona ollut, onneksi ei.
 
Tänään testissä käyty kun on kurkku kipeä ja päätä särki pari päivää. Oon töissä sote-alalla niin pakko oli mennä testiin kyllä. Tulosta odotellessa, pelottaa!
 
Huh, testitulos tuli aamulla, nega oli. No iloa tuloksesta ei kestänyt puolta päivääkään kun tuli puhelu että tytär on altistunut lääkärikäynnillä ja on nyt 2vko karanteenissa... Olin samalla reissulla mukana, mutta ilmeisesti en ole altistunut... Who knows... :hungover:
 
Muokattu viimeksi:
Oon lähihoitaja, ja koronarokotuksia jo esimies meidän työpaikalle varasi. Minä olin kuulemma kysymysmerkillä raskauden takia. Tuumaili että sitä ei raskaanaoleville suositella. Liekö niin? Säästynkö siltä vielä? Saa vielä jonkin aikaa tarkkailla miten kollegoiden käy :grin :smiley-ashamed004
 
Huomasin tämän vasta nyt, mutta mun tutuista tuolla Atlantin takana yksi raskaanaoleva lääkäri otti Pfizer/BioNtechin rokotteen juuri. Hän sen osasi perustella tosi tieteellisesti enkä muista enää koko juttua, mutta lyhyesti sanottuna se on mRNA-rokote, joka ei sisällä varsinaista virusta eikä ole olemassa mitään biologista mekanismia, joka voisi silloin sikiöön vaikuttaa. Se perustuu siis ihan vain viruksen piikkiproteiinin matkimiseen rokotteessa, jolloin kroppa sen oppii tunnistamaan ilman altistusta varsinaiselle virukselle. Mä ottaisin sen heti, jos mulle tarjottaisiin, mutta en kuulu mihinkään muuhun riskiryhmään kuin raskauden takia. :sorry:
 
Oooh! Minäkään en muuten riskiryhmää, mutta tuo ammattini ja vielä reilu kk töitä pitäs tehä, pitää vielä kysellä mitä ovat rokotepaikassa sanoneet, tai tiedustella rokottajalta sitten kunhan ne rokotteet ens kuussa mahdollisesti työpaikalle saapuu :)
 
Takaisin
Top