Koronan vaikutukset raskauteen

Jossain luki, että päivystyssektion jälkeen pääsee isän ihokontaktiin jos äidin ihokontakti ei ole mahdollinen. Mutta siinä puhutaan myös, että isä voi odottaa synnytyssalissa sektion ajan, eli käytännössä luultavasti koskee vain niitä joilla synnytystapa vaihtuu kesken synnytyksen. Jos synnytys käynnistyy etuajassa ja synnytystavaksi on sovittu alunperinkin sektio, niin mun ymmärtääkseni ei kai mennä missään vaiheessa synnytyssaliin (?), joten varmaan tuo ohje ei päde. Jossain toisessa kohdassa luki ettei sektiosynnyttäjien puolisot pääse ulko-ovea pidemmälle. Itseä jotenkin stressaa erityisesti se ajatus, että jos jotain menisi pieleen niin vauva viettää ensi tunnit yksin jossain kanslian nurkassa vaikka pitäisi olla jomman kumman vanhemman iholla.

joo siis en ymmärrä itsekään nyt näitä yhtään. tuntuu että vaihtelee kokoajan. eilen jossain Facebookin keskustelussa joku sanoi soittaneensa suoraan lohjan sairaalaan josta ilmoitettiin että ihokontaktiin ei saa isä vauvaa lainkaan vaikka HUS sivuilla näin lukeekin. eli nämä tuntuu nyt vaihtuvan päivittäin eikä hus tiedota asiasta kunnolla.
 
nyt näemmä THL johto suosittelee kangasmaskeja julkisilla paikoilla

ylellä ja hesarissa oli tästä juttu
 
nyt näemmä THL johto suosittelee kangasmaskeja julkisilla paikoilla

ylellä ja hesarissa oli tästä juttu

Tämä oli mun mielestä vähän epäselvä, koska missään ei mainittu että tämä olis THL virallinen kanta tai annettu virallista tiedotetta THL puolelta. Pelkästään joku henkilö THL johdosta sanonut näin haastattelussa.. Ärsyttävää kun on tälläsessä tilanteessa tulkinnanvaraisuutta viranomaistaholta.
 
joo totta.. no mies kuitenkin näemmä päätti että mun pitää tehdä sille myös noita maskeja. oon omani tehnyt pääasiassa siitepölyn vuoksi että vähän helpottaa ja niistä on kyllä ollut apua.
 
Plääh harmittaa kun koronarajoituksia höllennetään. Pelkään, että kun muut rajoitukset puretaan ja tartunnat taas nousee, niin ainoita rajoituksia joita ei aiota purkaa on se synnäreiden tukihenkilökielto. Plus tietty oma infektioriski. Tässä oli enää reilu kuukausi äitiyslomaan ja tuntui tosi helpottavalle, ettei epidemia räjähtänytkään tämän pahemmaksi. Aloin jo toivomaan että infektion välttäminen ainakin synnytykseen asti olisi mahdollista. Tavallaan ymmärrän toki perusteet rajoitteiden purulle, mutta ihan vaan itsekkäästi ärsyttää, että juuri nyt lähdetään oikein hakemalla hakemaan sitä uutta aaltoa.
 
Näyttäisi siltä että synnytyksen suhteen ei olla ihan hetkeen rajoituksia purkamassa. Mitä ajatuksia lähestyvä synnytys herättää? HUS:n henkilökunta vastaa paljon mietityttäneisiin kysymyksiin tukihenkilön mukana olosta täällä.
 
Taidanpa mennä johonkin muuhun sairaanhoitopiiriin synnyttämään.
Olen yrittänyt kysellä HUSilta vastauksia eniten askarruttaviin kysymyksiin enkä ole saanut vastauksia. Mielestäni HUS ei vastaa kysymyksiin vaan kiertelee ja jättää vastaamatta. Moni muu tuntuu olevan samaa mieltä facebookin puolella tästä.

Lisäksi näillä rajoituksilla poljetaan lakeja.
 
Samaa mieltä Fuji, kysymyksiin ei oikeasti vastata vaan kierrellään. Esim. henkilökunnan riittävyydestä kysyttäessä vastataan vakuuttamalla että henkilökunta on osaavaa ja osastoilla on normaalioloissakin yksinsynnyttäjiä. Kumpikaan näistä ei vastaa itse kysymykseen.
 
Onhan se ikävää, että esimerkiksi puolisot/toinen vanhempi ei pääse katsomaan lasta syntymän jälkeen kun vasta kotiinpääsyn yhteydessä. Tilanne on kuitenkin kaikille sama eikä itse kätilöillä ole osaa eikä arpaa tähän. Ennemmin itse kuulen olevani turvallisissa käsissä kuin että henkilökuntaa on tai ei ole tarpeeksi. Kaikki lapset kun nyt joka tapauksessa syntyvät jossain vaiheessa, oli henkilökuntamitotus kunnossa tai ei..

Ja kyllä mä haluan tehdä kaikkeni, jotta yksikään vastasyntynyt tai äiti ei sairastuisi. Vaikka se sitten tarkottaisi olemista ilman puolisoa muutaman päivän. Toivon, että muutkin tekisivät samoin suojellakseni muita.
 
Tällä hetkellähän yhden hengen huoneita muutetaan ryhmähuoneiksi eikä synnäreillä käytetä maskeja. Näistä kumpikaan ei kuulosta oikein tukevan väitettyä tavoitetta välttää vastasyntyneiden tartuntoja. Kätilöitä ei toki voi syyttää, eikä käsittääkseni läheskään kaikki kätilöt linjausta edes kannata. Kaikilla synnyttävillä kun ei ole kyse vaan siitä mielipahasta, vaan joillekin yksin jääminen voi olla jopa vaarallista. Kaikki synnytykset kun ei ole niitä ongelmattomia alatiesynnytyksiä.

Minä en siis itsessään vastusta linjausta. Mutta olen samaa mieltä kuin Fuji, että linjauksen herättämiin huoliin ei ole kyetty vastaamaan. Ja valitettavasti kuulemani perusteella alkaa vaikuttaa siltä, että kysymysten kiertelyyn on ihan hyvä syy. Se, että oikeasti kukaan ei voi taata että hoitohenkilökunta ehtisi oikeasti auttamaan, ja on jo tiedossa tapauksia joissa ei ole ehditty ja siitä on aiheutunut ongelmia.

Tällä hetkellä sektion (tai jopa alatiesynnytyksen) jälkikomplikaation riski on kuitenkin vähintään monikymmenkertainen koronainfektion riskiin verrattuna. Joten ei voi minusta ajatella ihan niinkään, että kaikki on hyvin kunhan korona vältetään hinnalla millä hyvänsä. Vaikkapa koronainfektion riskin lasku promillesta puoleen promilleen ei vaan minusta ole sen arvoista, että esim. 10% riski merkittävästä haavaongelmasta tuplataan. Noin niinkuin esimerkiksi.
 
Mä en enää jaksa ottaa pattia näistä linjauksista, se on selvää että ne eivät tule kesällä lieventymään. Pitää vaan luottaa, että asiat menee ok tai edes sinnepäino_O
 
Joo siis en minäkään mielellään kuule ettei resurssit riitä tms. Mutta lopulta itse mielummin haluaisin kuulla sen totuuden siitä mikä se tilanne oikeasti on että osaan itse vaatia kunnollista hoitoa sektion jälkeen. Tähän mennessä ainakin 2 kertaa on jo minulle tietoihin kirjattu kipujen jälkihoito ja näemmä ihan hyvä että on.

Toinen mikä oikeasti ärsyttää on se ettei näillä rajoituksilla tosiaan edes tunnuta pyrittävän suojelemaan kaikkein heikoimpia eli vauvoja. Kätilöt tosiaan eivät kaikki edes pidä näistä rajoituksista vaan toivovat että ne puretaan mahdollisimman pian. Kätilöt ovat jo ennen koronaa myöntäneet ettei resurssit riitä hoitamaan kaikkia välttämättä niin turvallisesti kuin pitäisi (tästä on esim julkaistu OYS osalta juttuja ihan helmikuun aikana). Joten se mikä tässä tilanteessa pistää itselläni vihaksi on se että kätilöiden kiireeseen ei anneta helpotusta eikä heikoimpia (vastasyntyneitä) suojella mm maskeilla vaikka pitäisi.

Mulle on sinänsä se ja sama tässä vaiheessa pääseekö mies osastolle vai ei mutta se mitä en halua on se että minä tai vauva saadaan korona oireettomalta hoitajalta tai että joku muu saisi sen koronan sairaalassa ollessaan. Ja ilmeisesti HUS on ilmoittanut että kontakteja osastolla on noin kolme hoitajaa per päivä eli kolmen päivän aikana 9 hoitajaa mutta nyt on ympäri Suomea synnyttäneet laskeneet että heillä on ollut hoitajaan kontakteja jopa 20-40 kpl tuon 3 päivän aikana. Joten tämäkään nyt ei oikein tunnu suojaavan edes niitä kätilöitä..
 
Mä en enää jaksa ottaa pattia näistä linjauksista, se on selvää että ne eivät tule kesällä lieventymään. Pitää vaan luottaa, että asiat menee ok tai edes sinnepäino_O

Joo, olet kyllä ihan oikeassa. Aina vaan tulee jotenkin ärsytys pintaan kun näistä aletaan puhumaan. Mutta kun on jo selvää ettei tässä aiota kuunnella sen paremmin potilaita kuin kätilöitäkään, niin aika turha se on tästä vaahtoamiseen energiaa laittaa.
 
Joo samaa mieltä. Itse olen jo luovuttanut. Toki koitan jakaa muille sitä tietoa joilla taistelutahtoa vielä on jäljellä mutta tiedostan samalla että mun on pakko alkaa keskittyä siihen että leikkaus todennäköisesti on 5 viikon kuluttua.
 
En tiedä, mutta voihan olla että kätilöitäkin (jotka ovat koulutukseltaan myös sairaanhoitajia) on siirretty "kriittisempiin" työtehtäviin kuten tehoille. Voisi kuvitella, että tälläisiä siirtoja ja resurssien palautuksia olisi purettu jo kuukauden päästä kun meillä rupee olemaan lasketut ajat. Paitsi tietysti jos tilanne eskaloituu.

Ja noita maskeja hoitajat voisivat kyllä käyttää potilaskontakteissa.
 
Kätilön koulutukseen kuuluu sairaanhoitajan koulutus. Kätilön koulutus on sh 3,5v plus 1v kätilön koulutusta lisäksi :)
 
En tiedä, mutta voihan olla että kätilöitäkin (jotka ovat koulutukseltaan myös sairaanhoitajia) on siirretty "kriittisempiin" työtehtäviin kuten tehoille. Voisi kuvitella, että tälläisiä siirtoja ja resurssien palautuksia olisi purettu jo kuukauden päästä kun meillä rupee olemaan lasketut ajat. Paitsi tietysti jos tilanne eskaloituu.

Ja noita maskeja hoitajat voisivat kyllä käyttää potilaskontakteissa.

Joo tota maskiasiaa oon miettinyt, ei niitä hoitajat ja lääkärit Jorvissa pelkopolin käynnillä käyttäneet eikä myöskään neuvolassa, mikä tuntuu ihmeelliselle.
 
Joo tota maskiasiaa oon miettinyt, ei niitä hoitajat ja lääkärit Jorvissa pelkopolin käynnillä käyttäneet eikä myöskään neuvolassa, mikä tuntuu ihmeelliselle.

HUS alueella kuulemma käytetään vain ponnistusvaiheessa.
 
Saattaa olla että maskeissa on kyse etäisyyksistä. Neuvolassa esim pystytään olemaan sen 2metrin päässä. Mutta synnärillä ei kyllä oikeen missään vaiheessa..
 
Saattaa olla että maskeissa on kyse etäisyyksistä. Neuvolassa esim pystytään olemaan sen 2metrin päässä. Mutta synnärillä ei kyllä oikeen missään vaiheessa..

No ei kyllä neuvolassakaan pysty jos hoitaja mittaa verenpaineen, hemoglobiinin tai vauva sykkeen. Kyllähän siinä sykkeiden ottamisen ja käsikopelon aikana ollaan ihan fyysisesti kontaktissa..

Itse veikkaan ennemmin sitä että yksinkertaisesti maskeja ei vaan pystytä priorisoimaan tarpeeksi kätilöille vaikka pitäisi.
 
Takaisin
Top