Korona, raskaus ja synnytys

Miten muuten nyt on miehen mukaan tulo synnytyksen alussa? Siis kai siihen käyrille voi tulla, kun arvioidaan ollaanko menossa saliin? Vai odottaako jossain sen aikaa?

Ainaki husin sairaaloissa pitää ulkona odottaa siihen asti, että synnytys on käynnissä. Ei saa ees aulaan tulla.
 
Täällä pääsi heti alusta asti mukaan ja sai olla seurana kun olin käyrillä. Pienempi aluesairaala tosin.
 
Ainakaan huhtikuun puolella Kysissä miehelle tokaistiin ovella että isä jää ulos. Ja niin oltiin käyrillä ensin ilman miestä. Ja mies raasu paleli pihalla
 
Miten muuten nyt on miehen mukaan tulo synnytyksen alussa? Siis kai siihen käyrille voi tulla, kun arvioidaan ollaanko menossa saliin? Vai odottaako jossain sen aikaa?

Olen käsittänyt, että ei saa olla mukana, odottelee sen aikaa esim. autossa pihalla tai kotona. Että juoksutetaan suoraan saliin ja salista suoraan ulos. Korjatkaa jos olen väärässä.
 
No Tyksissä on käsittääkseni sama ohjeistus kuin HUSissa, joten mies joutuu siis istumaan autossa. Onpa tylsä. Jotenkin mieltäisin sen kuitenkin osaksi synnytystä. Meillä on sairaalaan matkaa melkein tunti, niin ei kotiinkaan voi lähteä. Jos tästä nyt joskus lähdettäisiin ylipäätään liikkeelle.. (LA on huomenna)
 
No Tyksissä on käsittääkseni sama ohjeistus kuin HUSissa, joten mies joutuu siis istumaan autossa. Onpa tylsä. Jotenkin mieltäisin sen kuitenkin osaksi synnytystä. Meillä on sairaalaan matkaa melkein tunti, niin ei kotiinkaan voi lähteä. Jos tästä nyt joskus lähdettäisiin ylipäätään liikkeelle.. (LA on huomenna)

Kieltämättä on mälsää ja varsinkin niille joilla käynnistetään synnytys. Parhaimmillaan sitä saa kitua yksin tuskissaan kolmekin päivää sairaalassa jos ei tahdo lähteä homma etenemään. Siirtävät ilmeisesti saliin vasta kun on auki 3-4cm. Joissakin paikoissa on vedätetty äitejä senkin jälkeen, että ei saisi isä tulla muka saliinkaan ennen kuin on auki sen ja sen verran. Kivuissaan sitä kaikki eivät ole jaksaneet edes kyseenalaistaa.
 
PHKS:ssa vasta saliin pääsis mukaan. Mä synnytin yksin. Mies oli sen verran räkänen (allergiaa kylläkin) ettei tohdittu ottaa riskiä tulla mukaan.
 
Kun siirryin saliin kalvojen puhkaisuun niin sanottiin että saa soittaa paikalle, kun supistukset tihenee.
Salissa sitten sanottiin, että saa soittaa. Ettei ole mitään tiettyä senttimäärää ja ei ole mukavaa yksin olla kipujen kanssa.
 
TYKSissä käyrille piti mennä yksin ja mies odotteli ulkona. Mulla tosiaan ensimmäisen käynnin aikana mies kävi syömässä odotellessa ja palattiin sitten vielä kotiin.

Toisella kerralla supistukset meni matkalla jo niin kamaliksi, et jouduin menemään kontalleen niiden aikana. Lisäksi niitä tuli tosi tiuhaan. Mies sanoi jälkikäteen, et oli ihan hirveää katsoa ulkona, kun makasin kontallaan lattialla ja jouduin pyytämään vartijalta apua, kun en saanut soitettua apua paikalle. Mies jäi odottelemaan pihalle ja mulle kätilö sanoi heti, että nyt on kivut sellaiset, että suoraan mennään saliin. Ilmoitinkin heti miehelle, et kohta päästään saliin. Kohdunkaula oli tutkimuksessa ihan auki ja kauaa ei salissa ehditty olla ennen neidin syntymistä.

Mä en siis lopulta ollut kauaa ilman miestä ennen synnytystä, mutta kipujen takia olisin kaivannut häntä vierelle jo aiemmin. Onneksi saatiin synnytyssalissa olla neidin syntymän jälkeen rauhassa yli 3 tuntia, siitä jäi hyvä mieli :love017 Ja ennakko-odotuksista poiketen 2 vrk osastolla meni nopeasti vauvakuplassa, vaikka oli surullista, ettei mies päässyt käymään. Onneksi hoitajat oli ihania ja apua sai tarvittaessa nopeasti.
 
Täällähän puretaan nyt ensi viikolla tuo isän osastolletulokielto. Hienoa, mutta jos olisivat tehneet sen jo pari viikkoa sitten... :grin Neuvolastakin sanoivat, että nyt saa koko perhe tulla taas käynneille, eli ultriinkin olisi ilmeisesti lupa taas isien tulla.
 
Takaisin
Top