Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Mulle neuvolatäti suositteli rokotetta mielummin toisella kolmanneksella.
Ei, kysyin siis viestillä sähköisessä oma hoito palvelussa rokotteesta. Vastasi että "suositellaan toisella kolmanneksella..". Samaten vastasi että ei väliä kumpaa rokotetta saa, mutta 2 kertaa modernaa ottaneena vois kokeilla sitä pfizeria..Perusteliko terkka jotenkin tätä?
Ei ainakaan vielä oo kuulunu ettei sais mut toki rakenneultra meillä helmikuun lopussa ni toki voi siiheks tulla rajotuksia. Toivottavasti kuitenkaan ei, on tärkee myös isälle :)Heippa, vaikuttaako muilla pahentunut (taas) koronatilanne isän pääsyyn mukaan esimerkiksi ultraan? Meillä päin tuli nyt ohjeistus ettei ylimääräisiä ihmisiä saisi tulla sairaalaan muuten kuin synnyttäjille tai lapsipotilaille... Tuntuu todella kurjalta, jos mies ei pääse mukaan ekaan ultraan, koska hän on todella kovasti sitä odottanut ja minusta tuntuu, että olisi tärkeä saada tukihenkilö mukaan. Esikoisemme kuitenkin kyseessä ja moni asia olisi mahtavaa kokea yhdessä ja toki enemmän vielä se, että jännittää ja jos tulee huonoja uutisia olisi tärkeä saada tukihenkilö mukaan.
Ei ainakaan vielä oo kuulunu ettei sais mut toki rakenneultra meillä helmikuun lopussa ni toki voi siiheks tulla rajotuksia. Toivottavasti kuitenkaan ei, on tärkee myös isälle :)