Kolmekymppisten kuulumisia
- Ketjun aloittaja Sophie82
- Aloituspäivämäärä
Hyvää kuuluu! Energinen keskiraskaus on ilmeisesti vihdoin saavutettu ja ämpärinkin olen jo harkinnut heittää roskiin, kun ei ole tarvetta ollut sen suuremmin :)
Uusia juttuja, joita olen havainnut on jatkuva jano! Siis aivan järkyttävää, kuinka paljon voi kokoajan himoita jääkylmää vettä. Ja mitä tulee, kun yhdistää järkyttävän janon ja vauvan, joka mukavasti painaa rakkoa. No niinpä, jatkuva pissahätä. Toistaiseksi ei onneksi yöllä vaivaa niin paljoa, että täytyisi monesti nousta, mutta pelkästään yöllä herääminen ja havahtuminen siihen, että rakko on ihan piukassa on inhottavaa..
Ja, kun tässä valittamisen makuun päästiin, niin toinen todella raivostuttava vaiva on nämä levottomat jalat. Aina illalla nukkumaan mennessä alkaa jalkoja pistellä ja kutittaa, eikä hetkeäkään voi pitää jalkoja paikallaan. Miehellä on varmaan tosi kivaa, kun muija potkii vieressä kaikki illat
Tähän vaivaan ottaisin mielelläni ohjeita teiltä kokeneimmilta, vaiva kun ei varsinaisesti ole suonen vetoa, johon magnesium ym. voisi auttaa, vaan enemmänkin tosiaan levottomat jalat? Rakas pappani sanoi, että ota konjakkiryyppy joka ilta, se rentouttaa varmasti kaikki raajat, mutta eipä sitä oikein sille tielle tässä kunnossa viitsi lähteä ;D
Ja vielä yksi täysin uusi juttu koettiin eilen, kun tallustelin kummityttöni kanssa kauppaan käymään. Vauhti ei totta tosiaan ollut kova, mutta yhtäkkiä tunsin valtavaa painetta mahassa ja se meni ihan kivikovaksi. Päättelin sen olevan harjoitussupistuksia, enkä siitä sen kummemmin hätääntynyt, mutta melko epämiellyttävältä se tuntui.. Mutta selitäppä siinä kyselyiässä olevalle pikkuneidille, että miksi kummitäti ei nyt jaksa ihan täysillä juosta, kun toinen hoputtaa edellä "mennään vauhdilla, kaikki jätskit loppuu kaupasta, kun sää vaan matelet" ja samaan aikaan omaa mahaa kivistää oikein kunnolla.. :)
Mutta summasummarum, kaikki nämä vaivat, joita nyt koen, ovat niin pientä koko raskauteen verrattuna, että nautin olostani tällä hetkellä suunnatomasti. Ei turvotuksia, ei kipuja, ei enää jatkuvaa pahaa oloa. Vain kasvava maha, pienen pojan joogatreenit lähes aamusta iltaan ja muutenkin mahtava olo. Voi pojat, tätä on odotettu!!
Uusia juttuja, joita olen havainnut on jatkuva jano! Siis aivan järkyttävää, kuinka paljon voi kokoajan himoita jääkylmää vettä. Ja mitä tulee, kun yhdistää järkyttävän janon ja vauvan, joka mukavasti painaa rakkoa. No niinpä, jatkuva pissahätä. Toistaiseksi ei onneksi yöllä vaivaa niin paljoa, että täytyisi monesti nousta, mutta pelkästään yöllä herääminen ja havahtuminen siihen, että rakko on ihan piukassa on inhottavaa..
Ja, kun tässä valittamisen makuun päästiin, niin toinen todella raivostuttava vaiva on nämä levottomat jalat. Aina illalla nukkumaan mennessä alkaa jalkoja pistellä ja kutittaa, eikä hetkeäkään voi pitää jalkoja paikallaan. Miehellä on varmaan tosi kivaa, kun muija potkii vieressä kaikki illat
Tähän vaivaan ottaisin mielelläni ohjeita teiltä kokeneimmilta, vaiva kun ei varsinaisesti ole suonen vetoa, johon magnesium ym. voisi auttaa, vaan enemmänkin tosiaan levottomat jalat? Rakas pappani sanoi, että ota konjakkiryyppy joka ilta, se rentouttaa varmasti kaikki raajat, mutta eipä sitä oikein sille tielle tässä kunnossa viitsi lähteä ;DJa vielä yksi täysin uusi juttu koettiin eilen, kun tallustelin kummityttöni kanssa kauppaan käymään. Vauhti ei totta tosiaan ollut kova, mutta yhtäkkiä tunsin valtavaa painetta mahassa ja se meni ihan kivikovaksi. Päättelin sen olevan harjoitussupistuksia, enkä siitä sen kummemmin hätääntynyt, mutta melko epämiellyttävältä se tuntui.. Mutta selitäppä siinä kyselyiässä olevalle pikkuneidille, että miksi kummitäti ei nyt jaksa ihan täysillä juosta, kun toinen hoputtaa edellä "mennään vauhdilla, kaikki jätskit loppuu kaupasta, kun sää vaan matelet" ja samaan aikaan omaa mahaa kivistää oikein kunnolla.. :)
Mutta summasummarum, kaikki nämä vaivat, joita nyt koen, ovat niin pientä koko raskauteen verrattuna, että nautin olostani tällä hetkellä suunnatomasti. Ei turvotuksia, ei kipuja, ei enää jatkuvaa pahaa oloa. Vain kasvava maha, pienen pojan joogatreenit lähes aamusta iltaan ja muutenkin mahtava olo. Voi pojat, tätä on odotettu!!
Saria1, mulla on sama vaiva levottomien jalkojen osalta - mut mulla se on vaivannut edellisestä synnytyksestä lähtien ja vain jatkuu. Raskauksien välissä 'hoidin' sitä ottamalla pahimpina aikoina buranaa vähän ennen nukkumaanmenoa, sekin kikka kuuluu tietysti nyt samaan kastiin kuin nuo jo listaamasi, ei niin suositeltavaa tässä tilassa, mutta se kyllä auttoi. En ole nyt testannut olisko panadolilla sama vaikutus...
Vielä on muutama viikko matkaa tuohon kolmenkympin rajapyykkiin (paitsi jos iästä puhutaan, aahhahahhaa), mutta laitetaan välillä kuulumisia joka tapauksessa, nyt rv 25+6.
Fyysinen olo on ihan mukava, vaikka kaikkea "asiaankuuluvaa" pientä löytyy kyllä, kumartelu on mahan kanssa hankalaa ja välillä huomaa olevansa ihan poikki, kun ei ihan osaa säädellä omaa hääräämistään ja väsyn huomaa vasta sitten, kun istuu alas. Lomia edelsi hurjan kiireinen työjakso, ja jälkikäteen tajusin, että ekat vapaapäivät menivät ihan vaan toipumiseen. Myös pidemmät rupeamat seisaaltaan / istualtaan / makuulla alkavat tuntua kropassa, eli vaihtelu virkistää :) Näistä rutinoista huolimatta on kaikkea voinut kuitenkin tehdä aika normaalisti. Pyöräily on ollut ihan parasta, eivätkä lämpöiset kesäkelitkään ole haitanneet! Ja kun fyysisiä kremppoja miettii, niin olen ollut siinä onnekas, että turvotukset ja ummetukset eivät ole (vielä?) löytäneet mua, eli päivittäinen elo ei ole niiden vuoksi tukalaa.
Pääkopan vaivoista hirveä hajamielisyys vaivaa edelleen (ja jee, kaikki varoittelevat, että se vaan pahenee lapsen synnyttyä), ja "pieniä" hormoonimyrskyjäkin on ilmassa aika ajoin
Kotona olen ollut mielestäni aika kiltisti, mutta pannu menee vieraille ihmisille tosi helposti jumiin. Veren saavat kiehumaan esim. postilaatikkoon mainoskiellosta huolimatta ilmestyvät mainokset, autoilijat, jotka eivät tajua pysähtyä suojatien eteen, feissarit, you name it... Eli anteeksi kaikki kanssaihmiset, joille olen räjähtänyt turuilla ja toreilla 
Yksi juttu, mikä on nyt kovasti kuitenkin mietityttänyt, on ihmissuhteet, vaikka hormoonikiukkuni eivät ole sinänsä lähipiiriin vaikuttaneet. Yhden ystäväni kanssa on kuitenkin hieman hankalaa, hän kun on ihan yli-innokas. Tykkään kyllä puhua vauvajutuista ja pohtia esimerkiksi hankintoja kavereiden kanssa, mutta jonkun verran haluan kuitenkin omaa ja oman perheen tilaa ja yksityisyyttä, ja omalle alueelle tuppaaminen - nyt siis henkisesti eikä fyysisesti - alkaa aika helposti ahdistaa. Vaikka toinen mielellään kertoo omasta elämästään kaiken minulle päin ja tarkoittaa ihan sataprosenttisesti hyvää, ei hän ihan ymmärrä, etten halua jakaa vastaavia asioita omasta elämästäni ensimmäisenä, jos ollenkaan, hänen kanssaan, vaan pitää ne ihan omassa perhepiirissäni. Mielestäni esim. pariskuntien lapsenyritys- tai yrittämättömyyssuunnitelmat ovat asioita, jotka eivät kuulu kenellekään, jollei niistä itse halua kertoa. Ystävälläni on omiakin lapsia eivätkä raskaudet / vauvaelo ole olleet ihan helppoja, joten nyt tuntuu, että minullakin pitäisi olla vastaavalla tavalla hankalaa, jotta hän pääsisi "auttamaan". Ja toisaalta, että hän haluaa nyt saada meidän tulevan lapsen kautta niitä mukavia hetkiä, joista itse jäi ehkä paitsi. No, varmasti ylireagoin ja olen hormonaalinen, mutta vähän nousevat karvat silti pystyyn!
Alkoipas positiivisesti mutta meni ihan avautumiseksi. Kiinnostaisi tietää, onko muilla ollut ihmissuhteista vastaavia fiiliksiä?
Fyysinen olo on ihan mukava, vaikka kaikkea "asiaankuuluvaa" pientä löytyy kyllä, kumartelu on mahan kanssa hankalaa ja välillä huomaa olevansa ihan poikki, kun ei ihan osaa säädellä omaa hääräämistään ja väsyn huomaa vasta sitten, kun istuu alas. Lomia edelsi hurjan kiireinen työjakso, ja jälkikäteen tajusin, että ekat vapaapäivät menivät ihan vaan toipumiseen. Myös pidemmät rupeamat seisaaltaan / istualtaan / makuulla alkavat tuntua kropassa, eli vaihtelu virkistää :) Näistä rutinoista huolimatta on kaikkea voinut kuitenkin tehdä aika normaalisti. Pyöräily on ollut ihan parasta, eivätkä lämpöiset kesäkelitkään ole haitanneet! Ja kun fyysisiä kremppoja miettii, niin olen ollut siinä onnekas, että turvotukset ja ummetukset eivät ole (vielä?) löytäneet mua, eli päivittäinen elo ei ole niiden vuoksi tukalaa.
Pääkopan vaivoista hirveä hajamielisyys vaivaa edelleen (ja jee, kaikki varoittelevat, että se vaan pahenee lapsen synnyttyä), ja "pieniä" hormoonimyrskyjäkin on ilmassa aika ajoin
Kotona olen ollut mielestäni aika kiltisti, mutta pannu menee vieraille ihmisille tosi helposti jumiin. Veren saavat kiehumaan esim. postilaatikkoon mainoskiellosta huolimatta ilmestyvät mainokset, autoilijat, jotka eivät tajua pysähtyä suojatien eteen, feissarit, you name it... Eli anteeksi kaikki kanssaihmiset, joille olen räjähtänyt turuilla ja toreilla Yksi juttu, mikä on nyt kovasti kuitenkin mietityttänyt, on ihmissuhteet, vaikka hormoonikiukkuni eivät ole sinänsä lähipiiriin vaikuttaneet. Yhden ystäväni kanssa on kuitenkin hieman hankalaa, hän kun on ihan yli-innokas. Tykkään kyllä puhua vauvajutuista ja pohtia esimerkiksi hankintoja kavereiden kanssa, mutta jonkun verran haluan kuitenkin omaa ja oman perheen tilaa ja yksityisyyttä, ja omalle alueelle tuppaaminen - nyt siis henkisesti eikä fyysisesti - alkaa aika helposti ahdistaa. Vaikka toinen mielellään kertoo omasta elämästään kaiken minulle päin ja tarkoittaa ihan sataprosenttisesti hyvää, ei hän ihan ymmärrä, etten halua jakaa vastaavia asioita omasta elämästäni ensimmäisenä, jos ollenkaan, hänen kanssaan, vaan pitää ne ihan omassa perhepiirissäni. Mielestäni esim. pariskuntien lapsenyritys- tai yrittämättömyyssuunnitelmat ovat asioita, jotka eivät kuulu kenellekään, jollei niistä itse halua kertoa. Ystävälläni on omiakin lapsia eivätkä raskaudet / vauvaelo ole olleet ihan helppoja, joten nyt tuntuu, että minullakin pitäisi olla vastaavalla tavalla hankalaa, jotta hän pääsisi "auttamaan". Ja toisaalta, että hän haluaa nyt saada meidän tulevan lapsen kautta niitä mukavia hetkiä, joista itse jäi ehkä paitsi. No, varmasti ylireagoin ja olen hormonaalinen, mutta vähän nousevat karvat silti pystyyn!
Alkoipas positiivisesti mutta meni ihan avautumiseksi. Kiinnostaisi tietää, onko muilla ollut ihmissuhteista vastaavia fiiliksiä?
Mulla on pari ystävää jotka ovat vähän liian innoissaan kertomassa mulle mitä kaikkea MUN raskauden aikana tapahtuu ja mitä mun PITÄÄ hankkia ja mitä mä ehdottomasti EN SAA TEHDÄ/HANKKIA. Kun yrittää normaalisti keskustella ajatuksistaan ja miettiä tulevaa, niin on todella todella ärsyttävää että jotkut heti alkuunsa lyttäävät kaiken mitä sanon. Ja mä en muka saisi hankkia vauvan tarvikkeita silloin kun haluan (puhuin vaunuista joskus 3. kuulla, ja heti tuli että EI EI EI, ne on vaan tiellä. Niin, mä en ollut niitä ostamassa NYT, kuhan mietin että mitkä vaunut me halutaan...). Sitten tuli tarkat ohjeet siitä millainen meidän uuden asunnon PITÄÄ OLLA, joo, asunnot täällä espanjassa ovat aika erillaisia kun suomessa ja meillä ei todellakaan ollut prioriteettinä esim. se että nähdään keittiöstä olohuoneeseen, niin että vauva voi olla olohuoneen lattialla ja mä voin tehdä samalla ruokaa). Huoh.. Niin ja tuli kans vastaus etten mä voi tuntea vauvan liikkeitä viikolla 16, koska sen on liian aikaista. Joo, anteeksi, minä ja mun vauva ollaan sitten varmaan jotain luonnonoikkuja kun liikkeet tuntuivat niin aikaisin. Ja mistä helv... sä tiedät mitä mä tunnen ja mitä en?? Ja eka vuosi PITÄÄ PYSYÄ KOTONA, eikä matkustella niin kun me haluttaisiin (ja meinataankin matkustaa jos vauvan kanssa kaikki sujuu hyvin), koska vauva tarvii omat rytmit ja MUN elämä vaikeutuu jos me matkustetaan. Joo, anteeksi, saanko ihan itse päättää mitkä asiat mun elämää vaikeuttaa ja mitkä ei, ja jos me halutaan perheen kanssa matkustaa kun vauva on pieni, niin mehän matkustetaan. PISTE.
Saa antaa neuvoja omista kokemuksista ja mielellään niitä myös kuuntelen niin tiedän miten valmistuautua. Mutta kun menee siihen että meidän pitäisi elää meidän raskaus/vauvaelämä just niinkuin he ovat tehneet, niin sitten menee kuppi nurin, ja pahasti.
Noniin.. tuli vähän purettua täältä suunnalta myös
(tein sokerirasitustestin tänään ja vähän on paketti sekaisin kun ruokailu ja juominen piti siirtää 4h myöhäsemmäksi mihin olen tottunut, ehkä vähän kiristää hermoja 
)
Saa antaa neuvoja omista kokemuksista ja mielellään niitä myös kuuntelen niin tiedän miten valmistuautua. Mutta kun menee siihen että meidän pitäisi elää meidän raskaus/vauvaelämä just niinkuin he ovat tehneet, niin sitten menee kuppi nurin, ja pahasti.
Noniin.. tuli vähän purettua täältä suunnalta myös
(tein sokerirasitustestin tänään ja vähän on paketti sekaisin kun ruokailu ja juominen piti siirtää 4h myöhäsemmäksi mihin olen tottunut, ehkä vähän kiristää hermoja )
Murmeliini90
Sanaisen arkkunsa ammentaja
29+2, muutaman pv ollut ihan kauheat vatsakivut, vihlaisut, krampit, whatever, ei kuitenkaan supistuksia (!?). Kävely vaikeeta ja käytännössä joka asento. Muutenkin tuntuu, että toukka löytää aina mahdollisimman epämiellyttäviä asentoja mua kiusatakseen. Väsyttää ja närästää, onneksi alkoi se loma, muuten en jaksaisi\selviäisi. Asia kerrallaan. Yksikin tehty kotityö päivässä tuntuu suurelta saavutukselta. Tarvitseeko lisätä, miten kaikki tämä vaikuttaa mielialaan! 8< Josko se taas tästä. Kesälomareissu piti perua, en jaksa matkustaa. Onneksi oli vain sukuloimista.. mennään sitte kolmena kappaleena!
hildamaija
Vauhtiin päässyt keskustelija
Tänään on 28+5 ja ihan järkyttävä väsymys! Laiskottelin aiemmin raudan ottamisen kanssa, tiedä sitten miksi, joka nyt kostautuu hillittöminä väsymyspuuskina. Höh. Nyt oon syönyt lisärautaa kohta pari viikkoa, eiköhän se kohta ala vaikuttaa?
Muita "oireita" ovat levottomat jalat nukkumaan mennessä (ihan älyttömän ärsyttävää, mä kasaan aina kamalan pinon tyynyjä jalkojen alle, joka tuntuu auttavan pikkuisen) sekä kamala-ällö-hirveä närästys. Ja jano. Ja itkukohtaukset väärissä paikoissa väärään aikaan. Lomalla ollaan onneksi, mutta kaikki aktiviteetti on karsittu minimiin, ei vaan jaksa.
ihmissuhteista:
toi on niin tuttujuttu toi neuvominen!
Varsinkin juuri synnyttäneet tuntuvat jakavat auliisti synnytys-ym kokemuksiaan, ja huomasin itsekin esikoisen synnytyksen jälkeen että oli pitkään suoranainen TARVE käydä läpi omaa synnytyskokemustaan ja kertoa ne parhaat vauvanhoitovinkit eteenpäin, ennenkuin sitten aika nopeasti tajusin että kukin tekee tyylillään ja kaikilla on se oma juttunsa. Helposti sitä kuitenkin tulee asenne että "mä oon jo käynyt sen kaiken läpi, sä et tiedä mitä sulla on edessä"-vaikka kaikille kokemus on erilainen, mutta ihan varmasti yksi niistä elämän suurimmista!
Nytkin huomaan että yksi juuri synnyttänyt ystäväni tunkee mulle vinkkejä, synnytysmonisteita, cd-levyjä ym vauvatarvikkeita, vaikken mä nyt niitä suoranaisesti tarvitse tai kaipaa kun on oma kokemus ihan tuoreena muistissa vielä enkä tulevaa synnytystä kovin paljon jaksa ajatella....hyvää hyvyyttään se tietenkin sitä tekee.
Mutta tuputtaminen ja tollanen "ei noin vaan näin"-tyylinen neuvominen on kyllä ärsyttävää, varsinkin kun raskausaikana menee helposti "itseensä" ja jonkinlaiseen kuplaan tai kuoreen, siis hyvällä tavalla, eikä asioita juurikaan jaksa ottaa kuin yksi kerrallaan. Eri asia sitten kun haluaa tai kaipaa itse neuvoja tai vinkkejä.
Muita "oireita" ovat levottomat jalat nukkumaan mennessä (ihan älyttömän ärsyttävää, mä kasaan aina kamalan pinon tyynyjä jalkojen alle, joka tuntuu auttavan pikkuisen) sekä kamala-ällö-hirveä närästys. Ja jano. Ja itkukohtaukset väärissä paikoissa väärään aikaan. Lomalla ollaan onneksi, mutta kaikki aktiviteetti on karsittu minimiin, ei vaan jaksa.
ihmissuhteista:
toi on niin tuttujuttu toi neuvominen!
Varsinkin juuri synnyttäneet tuntuvat jakavat auliisti synnytys-ym kokemuksiaan, ja huomasin itsekin esikoisen synnytyksen jälkeen että oli pitkään suoranainen TARVE käydä läpi omaa synnytyskokemustaan ja kertoa ne parhaat vauvanhoitovinkit eteenpäin, ennenkuin sitten aika nopeasti tajusin että kukin tekee tyylillään ja kaikilla on se oma juttunsa. Helposti sitä kuitenkin tulee asenne että "mä oon jo käynyt sen kaiken läpi, sä et tiedä mitä sulla on edessä"-vaikka kaikille kokemus on erilainen, mutta ihan varmasti yksi niistä elämän suurimmista!
Nytkin huomaan että yksi juuri synnyttänyt ystäväni tunkee mulle vinkkejä, synnytysmonisteita, cd-levyjä ym vauvatarvikkeita, vaikken mä nyt niitä suoranaisesti tarvitse tai kaipaa kun on oma kokemus ihan tuoreena muistissa vielä enkä tulevaa synnytystä kovin paljon jaksa ajatella....hyvää hyvyyttään se tietenkin sitä tekee.
Mutta tuputtaminen ja tollanen "ei noin vaan näin"-tyylinen neuvominen on kyllä ärsyttävää, varsinkin kun raskausaikana menee helposti "itseensä" ja jonkinlaiseen kuplaan tai kuoreen, siis hyvällä tavalla, eikä asioita juurikaan jaksa ottaa kuin yksi kerrallaan. Eri asia sitten kun haluaa tai kaipaa itse neuvoja tai vinkkejä.
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
Tänään on jo rv 29+1, elikkäs eilen poksuttiin ja nyt vajaa viikko kolmenkympin rajapyykkiin! Apuva! Aika alkaa kohta loppumaan ja synnytys lähestyy ja saan pienen rakkauden paijattavaksi. Seuraavaksi on täysin omaa napaa ja ketutustekstiä, joka ei ole kaunista luettavaa.
Pari viikkoa sitten sokerirasituksessa oli kaksi poikkeavaa arvoa ja sen pohjalta diagnosoitiin raskausdiabetes. Tässä olen nyt muutaman viikon ajan mittaillut verensokereita joka toinen päivä ja tasan kaksi arvoa oli liian suuri ja tiedän kyllä miksi (liian suuri aanoskoko tai valkoinen jauho). Noh, tuossa diabeteshoitaja sitten soitti tiistaina ja alkoi puhumaan, että sun pitää pysyä sun dietissä. Olin silleen, että hetkonen "Missä V*T*n dietissä?!!!" Kun kävin siellä sairaalalla diabeteshoitajalla(nro1), hän ei maininnut mistään dietistä vaan sanoi, että kiinnittää huomiota annoskokoon ja jättää kaikki herkut pois. Sen ymmärsin ja sen tein ja syön nyt joka aterialla jotain salaattia ja marjoja, enkä käytä ollenkaan ruoan valmistamiseen voita ja sokeria. Tietysti olihan tuon kahden viikon aikana muutamia syntymäpäivä juhlia ja otin pienen palan kakkua, mutta lounaan tai päivällisen yhteydessä ja se EI nostanut verensokereita ollenkaan. Joten niin tämä hoitaja nro2 puhelimessa sanoi, että jos näitä rajan ylityksiä tulee enää yhtään joutuu hän miettimään lääkärin kanssa tiukempaa diettiä tai insuliinihoitoa minulle.
' Olin puhelimessa huuli pyöreänä, että "Onko oikeasti muutamasta arvosta kiinni tuollainen ja jos ei hiukan kokeile mikä ruoka se on se joka nostaa sokereita, miten sitä voi ikinä tietää olla välttämättä niitä ruokia?!!" Tuo ihana hoitaja nostatti taas enemmän mun verenpainetta kuin niitä sokereita prkl. Tässä sitten taas mittaillaan pari-kolme viikkoa ja yritetään olla syömättä mitään missä on yhtään sokereita ja hiilareita. Minua stressaa muutenkin joka risaus tässä prkleen elämässä, että ei enää kiinnostaisi kuunnella jonkun hoitajan moralisointia puhelimessa kuinka syödä. Ja ei varmaan hyvä ole vauvallekaan tuottaa tuollaisella ahdistusta.
Ja tästä päästään aiheeseen mielialan vaihtelut. Onko muillakin, ongelmana kiihtyä nollasta sataan sekuntin murto-osassa? Minulla nimittäin ainakin on. Tällä hetkellä en tule toimeen jälkeen jääneen pikkusiskoni kanssa ja en millään tasolla ymmärrä äitiäni, joka puolustaa sitä idioottia, joka ei ymmärrä mistään mitään kun ei ole opetettu ottamaan tekemisistään ja sanomisistaan minkäänlaista vastuuta, niinkun ikinä elämänsä aikana (häneltä ei vaadita sitä). Saan ketutushepulin aikaiseksi vaikka siitä kärpäsestä ja huumoria, ei löydy enää juuri ollenkaan minulta. Mikä on sitten taas syy kettuuntua ja olla surullinen jne. Päivittäin ketuttaa se kun ketuttaa. En oikeasti ymmärrä näitä tunteita ollenkaan ja sitten kun kukaan ei tajua, että miksi. Ja voi kiesus mä vihaan tyhmiä ihmisiä nykyään, joille ei riitä se rautalangasta vääntäminen vaan pitää sitä prkleen ratakiskoa käydä hakemassa, että ihminen älyää. Aah, niin helpottaa tämä avautuminen tänne ja toivon, että ketään ei haittaa..? Ja jos haittaa, niin saa toki mielipiteensä ilmaista.
Välillä tuntuu, että pääkoppa on ihan sekaisin ja ajatukset on sekaisin ja mikään ei ole hyvä mitenkään päin. Onneksi (Luojalle kiitos) minulla on avopuolisoni, joka tukee minua ja lohduttaa minua päivittäin, kun minulla on surkea olo. Ja onneksi minulla on muutama ihana ystävä, jotka eivät arvostele minua vaikka olen tällainen hormoonihirviö sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Avokkinikin on alkanut tässä pikku hiljaa kanssani rakentelemaan pesää ja laittelemaan paikkoja kuntoon. :P Hän kattelee silloin tällöin meille parempaa asuntoa ja etsii kirpparisivuilta halvalla vauvalle tarvikkeita, käy siis välillä kysymässä mitä me tarvitaan. ;3 Omalla tavallaan sitten on joka päivä onnellinen kun ajattelee, että on tuollainen mies ja ystäviä.
Liitos- ja nivuskivut ovat alkaneet vaivaamaan jonkun verran kävellessä ja kun nyt oikein yritän jaksaa RD:n takia päivittäin käydä kävelyllä pikkulenkkiä. Tukivyö on auttanut jonkin verran ja sitä tulee käytettyäkin aina kun lähtee johonkin liikenteeseen. Hirmuisen pitkiä lenkkejä en ole uskaltanut yksin lähteä hippasemaan, sillä silloin tällöin on tullut sen verran kivuliaita harjoitus supistuksia, että on pitänyt hidastaa todelliseen etanavauhtiin. Onneksi harkkasupparit ovat olleet sitten ohimeneviä, ettei ole tarvinnut soitella terkalle tai sairaalaan.
Nukkuminen öisin on ihan vauvasta kiinni. :D Joinakin iltoina kun tuonne sänkyyn pötkähtää, heti alkaa iltavilli/-jumppa toisella ja nukahtaminen on vaikeaa, mutta sitten kun hetkeksi toinen pieni rauhoittuu nukahdan melkein heti. Iltaisin olen muuten alkanut lukemaan ääneen vauvalle, jonkun sivun jotain kirjaa ja on kiva tietää, että vauva tunnistaa sitten ääneni kun syntyy. Olen myös silloin tällöin laittanut puhelimesta kuulumaan lempimusiikkiani ja laittanut luurin masun päälle. Silloin halutessaan viimeistään saa kunnon potkusarjaa. Joskus jopa tuntuu, että pieni yrittää kaivaa käsillään tietään jo ulos tuolta. Tunne on mitä kutkuttavin ja muutaman kerran olen ääneen nauranut sängyssä kun pieni on hillunut oikein olan takaa. :'D Joskus tosin on niitäkin hetkiä kun tuntuu, ettei jaksaisi enää olla raskaana. Onko muilla ollut miten paljon vastaavanlaisia tunteita? Varsinkin sen jälkeen tuntuu siltä, kun joku on kommentoinut, että ompas sinulla jo iso maha, kai sinulle on kaksoset ainakin sieltä tulossa. Joo niin ei ole kaksosia tulossa ja kappas niin sinullakin on iso maha (prkl). :D Mutta niin eihän kukaan kommentoi pahaa ajatellen vaan ihastellen. Serkkuni kyseli kovasti mummomme juhlissa, että millaista raskaana olo on ollut kun hän niin haluaa tietää kun hänelle on lapsikuume. Joo, sanoin suoraan, että valmistaudu kaikkeen muuhun kuin ihanan autuaaseen hekumalliseen tilaan. xD Nooh, on tämä sitten kumminkin aika ajoin ihan ihanaakin, mutta nyt on alkanut tuntumaan ja toivonkin,että aika vierähtäisi nopiaan sitten lokakuulle.
, elikkäs eilen poksuttiin ja nyt vajaa viikko kolmenkympin rajapyykkiin! Apuva! Aika alkaa kohta loppumaan ja synnytys lähestyy ja saan pienen rakkauden paijattavaksi. Seuraavaksi on täysin omaa napaa ja ketutustekstiä, joka ei ole kaunista luettavaa.Pari viikkoa sitten sokerirasituksessa oli kaksi poikkeavaa arvoa ja sen pohjalta diagnosoitiin raskausdiabetes. Tässä olen nyt muutaman viikon ajan mittaillut verensokereita joka toinen päivä ja tasan kaksi arvoa oli liian suuri ja tiedän kyllä miksi (liian suuri aanoskoko tai valkoinen jauho). Noh, tuossa diabeteshoitaja sitten soitti tiistaina ja alkoi puhumaan, että sun pitää pysyä sun dietissä. Olin silleen, että hetkonen "Missä V*T*n dietissä?!!!" Kun kävin siellä sairaalalla diabeteshoitajalla(nro1), hän ei maininnut mistään dietistä vaan sanoi, että kiinnittää huomiota annoskokoon ja jättää kaikki herkut pois. Sen ymmärsin ja sen tein ja syön nyt joka aterialla jotain salaattia ja marjoja, enkä käytä ollenkaan ruoan valmistamiseen voita ja sokeria. Tietysti olihan tuon kahden viikon aikana muutamia syntymäpäivä juhlia ja otin pienen palan kakkua, mutta lounaan tai päivällisen yhteydessä ja se EI nostanut verensokereita ollenkaan. Joten niin tämä hoitaja nro2 puhelimessa sanoi, että jos näitä rajan ylityksiä tulee enää yhtään joutuu hän miettimään lääkärin kanssa tiukempaa diettiä tai insuliinihoitoa minulle.
' Olin puhelimessa huuli pyöreänä, että "Onko oikeasti muutamasta arvosta kiinni tuollainen ja jos ei hiukan kokeile mikä ruoka se on se joka nostaa sokereita, miten sitä voi ikinä tietää olla välttämättä niitä ruokia?!!" Tuo ihana hoitaja nostatti taas enemmän mun verenpainetta kuin niitä sokereita prkl. Tässä sitten taas mittaillaan pari-kolme viikkoa ja yritetään olla syömättä mitään missä on yhtään sokereita ja hiilareita. Minua stressaa muutenkin joka risaus tässä prkleen elämässä, että ei enää kiinnostaisi kuunnella jonkun hoitajan moralisointia puhelimessa kuinka syödä. Ja ei varmaan hyvä ole vauvallekaan tuottaa tuollaisella ahdistusta. Ja tästä päästään aiheeseen mielialan vaihtelut. Onko muillakin, ongelmana kiihtyä nollasta sataan sekuntin murto-osassa? Minulla nimittäin ainakin on. Tällä hetkellä en tule toimeen jälkeen jääneen pikkusiskoni kanssa ja en millään tasolla ymmärrä äitiäni, joka puolustaa sitä idioottia, joka ei ymmärrä mistään mitään kun ei ole opetettu ottamaan tekemisistään ja sanomisistaan minkäänlaista vastuuta, niinkun ikinä elämänsä aikana (häneltä ei vaadita sitä). Saan ketutushepulin aikaiseksi vaikka siitä kärpäsestä ja huumoria, ei löydy enää juuri ollenkaan minulta. Mikä on sitten taas syy kettuuntua ja olla surullinen jne. Päivittäin ketuttaa se kun ketuttaa. En oikeasti ymmärrä näitä tunteita ollenkaan ja sitten kun kukaan ei tajua, että miksi. Ja voi kiesus mä vihaan tyhmiä ihmisiä nykyään, joille ei riitä se rautalangasta vääntäminen vaan pitää sitä prkleen ratakiskoa käydä hakemassa, että ihminen älyää. Aah, niin helpottaa tämä avautuminen tänne ja toivon, että ketään ei haittaa..? Ja jos haittaa, niin saa toki mielipiteensä ilmaista.
Välillä tuntuu, että pääkoppa on ihan sekaisin ja ajatukset on sekaisin ja mikään ei ole hyvä mitenkään päin. Onneksi (Luojalle kiitos) minulla on avopuolisoni, joka tukee minua ja lohduttaa minua päivittäin, kun minulla on surkea olo. Ja onneksi minulla on muutama ihana ystävä, jotka eivät arvostele minua vaikka olen tällainen hormoonihirviö sanan kirjaimellisessa merkityksessä.
Avokkinikin on alkanut tässä pikku hiljaa kanssani rakentelemaan pesää ja laittelemaan paikkoja kuntoon. :P Hän kattelee silloin tällöin meille parempaa asuntoa ja etsii kirpparisivuilta halvalla vauvalle tarvikkeita, käy siis välillä kysymässä mitä me tarvitaan. ;3 Omalla tavallaan sitten on joka päivä onnellinen kun ajattelee, että on tuollainen mies ja ystäviä.Liitos- ja nivuskivut ovat alkaneet vaivaamaan jonkun verran kävellessä ja kun nyt oikein yritän jaksaa RD:n takia päivittäin käydä kävelyllä pikkulenkkiä. Tukivyö on auttanut jonkin verran ja sitä tulee käytettyäkin aina kun lähtee johonkin liikenteeseen. Hirmuisen pitkiä lenkkejä en ole uskaltanut yksin lähteä hippasemaan, sillä silloin tällöin on tullut sen verran kivuliaita harjoitus supistuksia, että on pitänyt hidastaa todelliseen etanavauhtiin. Onneksi harkkasupparit ovat olleet sitten ohimeneviä, ettei ole tarvinnut soitella terkalle tai sairaalaan.
Nukkuminen öisin on ihan vauvasta kiinni. :D Joinakin iltoina kun tuonne sänkyyn pötkähtää, heti alkaa iltavilli/-jumppa toisella ja nukahtaminen on vaikeaa, mutta sitten kun hetkeksi toinen pieni rauhoittuu nukahdan melkein heti. Iltaisin olen muuten alkanut lukemaan ääneen vauvalle, jonkun sivun jotain kirjaa ja on kiva tietää, että vauva tunnistaa sitten ääneni kun syntyy. Olen myös silloin tällöin laittanut puhelimesta kuulumaan lempimusiikkiani ja laittanut luurin masun päälle.
Silloin halutessaan viimeistään saa kunnon potkusarjaa. Joskus jopa tuntuu, että pieni yrittää kaivaa käsillään tietään jo ulos tuolta. Tunne on mitä kutkuttavin ja muutaman kerran olen ääneen nauranut sängyssä kun pieni on hillunut oikein olan takaa. :'D Joskus tosin on niitäkin hetkiä kun tuntuu, ettei jaksaisi enää olla raskaana. Onko muilla ollut miten paljon vastaavanlaisia tunteita? Varsinkin sen jälkeen tuntuu siltä, kun joku on kommentoinut, että ompas sinulla jo iso maha, kai sinulle on kaksoset ainakin sieltä tulossa. Joo niin ei ole kaksosia tulossa ja kappas niin sinullakin on iso maha (prkl). :D Mutta niin eihän kukaan kommentoi pahaa ajatellen vaan ihastellen. Serkkuni kyseli kovasti mummomme juhlissa, että millaista raskaana olo on ollut kun hän niin haluaa tietää kun hänelle on lapsikuume. Joo, sanoin suoraan, että valmistaudu kaikkeen muuhun kuin ihanan autuaaseen hekumalliseen tilaan. xD Nooh, on tämä sitten kumminkin aika ajoin ihan ihanaakin, mutta nyt on alkanut tuntumaan ja toivonkin,että aika vierähtäisi nopiaan sitten lokakuulle. Kohta 30 viikkoa täynnä. Synnytys mietityttää ja kieltämättä tässä alkaa olla jo pientä malttamattomuutta ilmassa, vielä joutuu odottelemaan ennen kuin näkee tulokkaan. Jo alkaa jännittää!
Raskausdiabetes ja insuliiniannostuksen hakeminen on todella turhauttavaa, tuntuu että on epäonnistunut kun arvot ei asetu kohdalleen, toki parannusta on tapahtunut. Asia painaa mieltä ja nyt olisi tärkeää pitää itsensä pirteänä. Tässä on muutakin pikkuvaivaa ja vielä se kymmenen viikkoa edessä. Mutta eiköhän tää tästä.
Raskausdiabetes ja insuliiniannostuksen hakeminen on todella turhauttavaa, tuntuu että on epäonnistunut kun arvot ei asetu kohdalleen, toki parannusta on tapahtunut. Asia painaa mieltä ja nyt olisi tärkeää pitää itsensä pirteänä. Tässä on muutakin pikkuvaivaa ja vielä se kymmenen viikkoa edessä. Mutta eiköhän tää tästä.
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
Se ois nyt se rv 30+0, että poksista vaan! :3
Pieni rakkaus potkii ja harjoittelee kovasti nyrkkeilyä ja se on tosiaan pikkuhiljaa alkanut tuntumaan. Varsinkin aamupäivisin ja iltaisin jätkää jumppaa masussa aikas kovastikin, että meinaa olla välillä vaikea olla. Iltaisin nukahtaminen on joskus niin kiven takana, että saa pyöriä sängyssä etsien sitä hyvää asentoa kolmatta tuntia. Mutta silti nuo potkut on niin ihania, kun tietää että toisella pienellä on kaikki hyvin. :) Nukkuminen muuten on nykyään todella pinnallista ja aamulla kun herää, tuntuu monesti ettei olisi nukkunut ollenkaan. :'S Sitten kun on nukkunut huonosti, niin lonkka ja selkäkivut ovat alkaneet vaivaamaan ja on välillä niin kipeä olo, että tekisi ihan mieli itkeä.
RD-mittailuja olen jatkanut tässä ja arvot ovat pysyneet kurissa. Eilen kävin ravitsemussuunnittelijalla, jolta oikeasti sain hyvää palautetta, että olen kääntänyt ruokavaliota jo oikeaan suuntaan ja nyt vaan jatkan sinnikkäästi niin lähtee rutinoitumaan tuokin. :> Oikeasti tuli hyvä fiilis kun siellä kävi, kun sain hyvää palautetta, että olen jo saanut jotain aikaiseksi. Nyt vaan sitä kuitua ja proteiinia nassuun niin hyvä tulee.
Nyt kun on tosiaan tuo kolmenkympin rajapyykki ohitettu on alkanut tuntumaan, että apuvata. Aika alkaa lipumaan vähän liiankin lujaa ohitte. xS Parin viikon kuluessa pitäisi saada tehtyä tekemättömät etätehtävät ja palautettuakin ne, parin viikon päästä pitää vielä kuukaudeksi palata istumaan uuden aiheen pariin koulun penkille ja motivaatiota ei meinaa löytyä mistään. Tuntuu, että kaikki ajatukset suuntautuu vaan suunnittelemaan meidän pienen perheen tulevaisuutta. Päähän ei välillä tunnu mahtuvan oikeasti yhtään mitään muuta. :D Pitää alkaa ihan miettimään kuinka saisin sen opiskelumotivaation tuotua takaisin.
Vauvalle on hankittu jo rattaat, sitteri, hoitotaso, paaljoon vaatteita, itseasiassa niin paljon, että ei meinaa mahtua hoitotason kaappiin. :D Pinnasängyn hiominen on vielä kesken, joten pitänee miestä patistaa hiukan siihen, että pääsisin joskus sitä maalaamaan, että se kerkeää joskus kuivuakin ja se pitää vielä tuoda kotiokin. :D Toissa päivänä saatiin vauvalle oma vannakin kun serkkuni ei kuulema enää mahdu siinä kylpemään. Tässä joku viikko sitten aloin miettimään mitä vielä tarvitsemme ja listankin sitten tein, jonka teippasin eteisen oveen. Itsellä hirmuisesti tekisi mieli hankkia puutuvia tarvikkeita jne, mutta ei oikein rahatilanne anna periksi ostamaan itse kaikkea, joten on sitten annettavan sukulaisten ostaa/hankkia loput. Siitä saavat listasta katsella mitä myö vielä pienelle tarvitaan ja jos haluavat, niin sen kun ostaavat. :)
-elwwis&pieni pojan palleroinen rv 30+0!-
Pieni rakkaus potkii ja harjoittelee kovasti nyrkkeilyä ja se on tosiaan pikkuhiljaa alkanut tuntumaan. Varsinkin aamupäivisin ja iltaisin jätkää jumppaa masussa aikas kovastikin, että meinaa olla välillä vaikea olla. Iltaisin nukahtaminen on joskus niin kiven takana, että saa pyöriä sängyssä etsien sitä hyvää asentoa kolmatta tuntia. Mutta silti nuo potkut on niin ihania, kun tietää että toisella pienellä on kaikki hyvin.
:) Nukkuminen muuten on nykyään todella pinnallista ja aamulla kun herää, tuntuu monesti ettei olisi nukkunut ollenkaan. :'S Sitten kun on nukkunut huonosti, niin lonkka ja selkäkivut ovat alkaneet vaivaamaan ja on välillä niin kipeä olo, että tekisi ihan mieli itkeä.RD-mittailuja olen jatkanut tässä ja arvot ovat pysyneet kurissa. Eilen kävin ravitsemussuunnittelijalla, jolta oikeasti sain hyvää palautetta, että olen kääntänyt ruokavaliota jo oikeaan suuntaan ja nyt vaan jatkan sinnikkäästi niin lähtee rutinoitumaan tuokin. :> Oikeasti tuli hyvä fiilis kun siellä kävi, kun sain hyvää palautetta, että olen jo saanut jotain aikaiseksi. Nyt vaan sitä kuitua ja proteiinia nassuun niin hyvä tulee.
Nyt kun on tosiaan tuo kolmenkympin rajapyykki ohitettu on alkanut tuntumaan, että apuvata. Aika alkaa lipumaan vähän liiankin lujaa ohitte. xS Parin viikon kuluessa pitäisi saada tehtyä tekemättömät etätehtävät ja palautettuakin ne, parin viikon päästä pitää vielä kuukaudeksi palata istumaan uuden aiheen pariin koulun penkille ja motivaatiota ei meinaa löytyä mistään. Tuntuu, että kaikki ajatukset suuntautuu vaan suunnittelemaan meidän pienen perheen tulevaisuutta. Päähän ei välillä tunnu mahtuvan oikeasti yhtään mitään muuta. :D Pitää alkaa ihan miettimään kuinka saisin sen opiskelumotivaation tuotua takaisin.
Vauvalle on hankittu jo rattaat, sitteri, hoitotaso, paaljoon vaatteita, itseasiassa niin paljon, että ei meinaa mahtua hoitotason kaappiin. :D Pinnasängyn hiominen on vielä kesken, joten pitänee miestä patistaa hiukan siihen, että pääsisin joskus sitä maalaamaan, että se kerkeää joskus kuivuakin ja se pitää vielä tuoda kotiokin. :D Toissa päivänä saatiin vauvalle oma vannakin kun serkkuni ei kuulema enää mahdu siinä kylpemään. Tässä joku viikko sitten aloin miettimään mitä vielä tarvitsemme ja listankin sitten tein, jonka teippasin eteisen oveen. Itsellä hirmuisesti tekisi mieli hankkia puutuvia tarvikkeita jne, mutta ei oikein rahatilanne anna periksi ostamaan itse kaikkea, joten on sitten annettavan sukulaisten ostaa/hankkia loput. Siitä saavat listasta katsella mitä myö vielä pienelle tarvitaan ja jos haluavat, niin sen kun ostaavat. :)
-elwwis&pieni pojan palleroinen rv 30+0
!-
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
Tänä aamuna käyty palloilemassa neuvolassa ft. rakas ja valittelemassa kolotuksia. Oli tällä kertaa eri terveydenhoitaja ja vaikutti aluksi vähän erikoiselta tapaukselta, mutta hetken juttelun jälkeen ei ollut paha ihminen ollenkaan. Siis mainitsin kipeytyneestä selästäni ja huonosta unesta, niin kuulema ei ainakaan ole hyvä että mies hieroo kun ei osaa hieroa varmasti oikein, vaan pitäisi mennä fysioterapiaan tai oikealle hierojalle. Olin silleen, että "Wooooot?!! Oikeastikko..?" Siis voihan se toki kipeytyä lisää, mutta tähän hätään, että saan yöni nukuttua niin mikä vaan pieni hieronta kelpaa... :'S Pitäisi kuulema istua koko ajan ranka suorassa, ihan niin kuin minä sellaiseen joka sekunti kiinnitän huomiota...
Viikkoja siis kasassa 30+1, painoa oli tullut ihan liikaaaaaaaaa, jopa +1,273kg/vk!!! O.O' Että hupsista, pitäisi tosiaan kattoo mitä syö ja miten paljon ja pitäisi liikkua päivittäin paaaljoon, mutta minkä voi kun on superhyperlaiskimus. Tosin sitten turvotusta on havaittavissa niinkin paljon, että on mentävä ostamaan kokoa isommat croksit kun nykyiset alkaa tuntumaan tiukilta jalkapöydän kohdalta (terkka sanoikin sitten, että voi olla tuo neste mikä minussa painaa). Verenpaineet ok 121/60, p. 85, hemppa hiukan laskenut viime kerrrasta nyt siis 111. Kohdunpohjan korkeus ei ollut kasvanut kuin sentin eli nyt 27 cm eli normaali käyrillä ainakin nyt mennään. Vauvelin syke oli +138 tasainen ja hyvän kuuloinen ja liikkuikin paljon ja liikkuu edelleen. Pittuinen myllertäjä, hengaili kuulema masuni oikealla laidalla ja nyt minusta tuntuu, että pikkuherra köllötelee poikittain. -elwwis-
Viikkoja siis kasassa 30+1, painoa oli tullut ihan liikaaaaaaaaa, jopa +1,273kg/vk!!! O.O' Että hupsista, pitäisi tosiaan kattoo mitä syö ja miten paljon ja pitäisi liikkua päivittäin paaaljoon, mutta minkä voi kun on superhyperlaiskimus. Tosin sitten turvotusta on havaittavissa niinkin paljon, että on mentävä ostamaan kokoa isommat croksit kun nykyiset alkaa tuntumaan tiukilta jalkapöydän kohdalta (terkka sanoikin sitten, että voi olla tuo neste mikä minussa painaa). Verenpaineet ok 121/60, p. 85, hemppa hiukan laskenut viime kerrrasta nyt siis 111. Kohdunpohjan korkeus ei ollut kasvanut kuin sentin eli nyt 27 cm eli normaali käyrillä ainakin nyt mennään. Vauvelin syke oli +138 tasainen ja hyvän kuuloinen ja liikkuikin paljon ja liikkuu edelleen. Pittuinen myllertäjä, hengaili kuulema masuni oikealla laidalla ja nyt minusta tuntuu, että pikkuherra köllötelee poikittain. -elwwis-
Terve,
Rviikkoja on tasan 31 tänään. Eilen neuvolassa kävin ja kaikki ok. Sairasloma on vaihtunut nyt kesälomaksi ja olo on parantunut nyt, kun on voinut levätä aina tarvittaessa. Jäin siis sairaslomalle 3vkoa sitten, kun tuli töissä supistuksia, jotka eivät edes loppuneet heti lepoon päästessä, vaan jatkuivat vielä parit tunnit kotiin tulon jälkeen. Yöllä rauhoittuivat onneksi, mutta aamulla oli vatsa kuin sitä olisi joku hakannut. Lisäksi verenpaineet painuivat liian alas ja autolla ajo ei onnistunut aamupäivisin, kun päässä heitti. Alimmillaan verenpaineet olivat 84/46, voin sanoa, että hieman oli heikohko olo. Nyt olo on ollut ihan hyvä, kun yläpaineet ovat reilun suolan käytön ansiosta nousseet vähän yli 100. Kohtu on kasvanut yläkäyrillä, mutta terkan mielestä vauva ei tunnu isolta tunnustellessa, kohtu vaan on normaalia korkeammalla. Painoa on tullut 5,5kg tähän menessä eli pelkkä vatsa on kasvanut.
Vauvan tavarat alkavat olla kaikki jo hankittu. Vaatteet pitäisi pestä ja järjestellä kaappeihin tilaa tavaroille sekä miehen täytyisi tehdä hieman remonttia, jotta saataisii romut pois kodinhoitohuoneesta, johon tulee vaipan vaihtopaikka. En siis hanki erillistä hoitopöytää, vaan tason päälle hoitoalusta. Kokemuksesta tiedän, että hoitopöydällä on aika lyhytaikainen käyttö, koska vauvan jo hieman kasvaessa tuli vaihdettua vaippaa milloin missäkin. Yleensä olohuoneen lattialle, jolloin tuli myös annnettua hieman ilmakylpyä takapuolelle vauvan köllötellessä turvallisesti lattialla.
Rviikkoja on tasan 31 tänään. Eilen neuvolassa kävin ja kaikki ok. Sairasloma on vaihtunut nyt kesälomaksi ja olo on parantunut nyt, kun on voinut levätä aina tarvittaessa. Jäin siis sairaslomalle 3vkoa sitten, kun tuli töissä supistuksia, jotka eivät edes loppuneet heti lepoon päästessä, vaan jatkuivat vielä parit tunnit kotiin tulon jälkeen. Yöllä rauhoittuivat onneksi, mutta aamulla oli vatsa kuin sitä olisi joku hakannut. Lisäksi verenpaineet painuivat liian alas ja autolla ajo ei onnistunut aamupäivisin, kun päässä heitti. Alimmillaan verenpaineet olivat 84/46, voin sanoa, että hieman oli heikohko olo. Nyt olo on ollut ihan hyvä, kun yläpaineet ovat reilun suolan käytön ansiosta nousseet vähän yli 100. Kohtu on kasvanut yläkäyrillä, mutta terkan mielestä vauva ei tunnu isolta tunnustellessa, kohtu vaan on normaalia korkeammalla. Painoa on tullut 5,5kg tähän menessä eli pelkkä vatsa on kasvanut.
Vauvan tavarat alkavat olla kaikki jo hankittu. Vaatteet pitäisi pestä ja järjestellä kaappeihin tilaa tavaroille sekä miehen täytyisi tehdä hieman remonttia, jotta saataisii romut pois kodinhoitohuoneesta, johon tulee vaipan vaihtopaikka. En siis hanki erillistä hoitopöytää, vaan tason päälle hoitoalusta. Kokemuksesta tiedän, että hoitopöydällä on aika lyhytaikainen käyttö, koska vauvan jo hieman kasvaessa tuli vaihdettua vaippaa milloin missäkin. Yleensä olohuoneen lattialle, jolloin tuli myös annnettua hieman ilmakylpyä takapuolelle vauvan köllötellessä turvallisesti lattialla.
Murmeliini90
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Heip taas! Tänään rv 31+0. Meillä on muutto takana ja tavarat etsii edelleen osittain paikkaansa, kun niin erilaiseen asuntoon muutettiin. Keskityin pakkaamiseen ja purkamiseen ja mielestäni otin aika rennosti, silti olin ihan puolikuollu väsymyksestä iltaisin. Vaavi on mesonnut enemmän kuin koskaan, just nytkin on tulemaisillan nahasta läpi... :S eilen oli taas neuvola, nyt oli sitten ihan uus neuvola&tätönen. Mun paperit ei ollu vielä tullu, mut nuo normaalit katsottiin. Hemoglobiini oli lähtenyt nousuun, anemiarajan paremmalla puolella oltiin. Joten nykyinen rautavalmiste auttaa. Jes!! Kohdunpohjaa mitattiin ja täti tökki mua kutakuinkin rintalastan alle reunaa etsien ja sanoi mielestäni hauskasti: "en uskonut, että se on näin ylhäällä, mutta pakko olla kun tuossa on jo jalka vastassa!" Babyn jalka.. :') Eli siis raivotarjonnassakin on jo/nyt. Jonkun aikaa ne potkut on tuntunu nimenomaan siellä ylhäällä. :) Tällaista siis täällä, synnytystä ootellessa ja lastenhuoneen remonttia suunnitellessa.
Nyt on 30 viikkoa ylitetty ja n. 10 jäljellä. Viikkoina kun jäljellä olevan ajan laskee, tuntuu paljon lyhyemmältä kuin kuukausissa. Nyt on alkanut pikkuhiljaa ahdistaa lähestyvä vauvan maailmaan tulo. On mukamas hirveästi tekemättömiä asioita vielä mitä pitäisiä ehtiä. Mulla on alkaneet hormonit vaikuttaa olotilaan siten, että pesänrakennusvietti on saanut vallan. Kaikkea pitäisi pestä ja puunata ja käytin juuri omaisuuden uusiin verhoihin, kun vanhoista ei mukamas mikään sopinut puhtaisiin ikkunoihin. Pitäisi vaan muistaa ottaa rauhallisesti, niinkuin neuvolakin kehotti.
Vaivoja tällä hetkellä: Liitoskivut! Kävely ja pyöräily on pitänyt unohtaa kokonaan. Ainoa liikuntamuoto on uiminen tällä hetkellä ja sen kyllä huomaa kertyneestä painosta. Hb matala (104), rautaa en pysty käyttämään. Seurantalinja vielä toistaiseksi. Supisteluja on, mutta selkeästi rauhoittuneet sairasloman myötä. Myös rytmihäiriöt loppui kokonaan kun kotiin jäin pysyvästi. Alkavia suonikohjuja on jaloissa, saa nähdä millaiseksi muodostuvat, kun tästä vatsanpainosta eroon pääsee. Melkolailla olo siis parempi nyt kuin kuukausi sitten, jolloin kävin vielä töissä. Näköjään yksi stressinaihe vähemmän voi vaikuttaa näin radikaalisti.
Vaivoja tällä hetkellä: Liitoskivut! Kävely ja pyöräily on pitänyt unohtaa kokonaan. Ainoa liikuntamuoto on uiminen tällä hetkellä ja sen kyllä huomaa kertyneestä painosta. Hb matala (104), rautaa en pysty käyttämään. Seurantalinja vielä toistaiseksi. Supisteluja on, mutta selkeästi rauhoittuneet sairasloman myötä. Myös rytmihäiriöt loppui kokonaan kun kotiin jäin pysyvästi. Alkavia suonikohjuja on jaloissa, saa nähdä millaiseksi muodostuvat, kun tästä vatsanpainosta eroon pääsee. Melkolailla olo siis parempi nyt kuin kuukausi sitten, jolloin kävin vielä töissä. Näköjään yksi stressinaihe vähemmän voi vaikuttaa näin radikaalisti.
elwwis
Satasella mukana keskusteluissa
Juuh, aamulla käytiin rakkaan avopuolison kanssa äippäpolilla ja oli eri lääkäri kuin viimeksi. Lääkäri oli huomaavainen ja toosii mukava sekä ymmärtäväinen, kuunteli mitä meillä oli mielessä ja mitkä asiat huoletti. Lääkäri oli toi kiinnostunut miten raskaus on sujunut ja nyt sitten tutki kohdun suun tilanteen, joka oli napakasti kiinni ja kohdun kaulaa pitkästi. :)
Ja sitten me nähtiin meidän pikkuinen rakkauspakkaus! Siellä pieni köllötteli pää alas päin ja painoarvioksi saatiin 1500g, eli oli tullut 400g/3viikossa. Lääkärin mukaan meidän vauveli on sopusuhtainen ja ei ollenkaan liian iso tai pieni. Kehui myös minua mittailujen kanssa ja siitä miten olen tehnyt suuren ruokavaliomuutoksen, tsemppasi pysymään siinä. :) Tuli kyllä niin hyvä mieli noista kehuista, että hehkun ihan vieläkin täällä mielihyvästä. :D Napanuoran ja istukan virtaukset olivat hyvät ja normaalit ja lääkäri näytti meille 3D-kuvalla vauvan nyrkin, sormet yksi kerrallaan katsottiin, sitten nähtiin vielä kullanmurun sivuprofiilia kun toinen hymyili! Toinen on ihan pieni pullanaamaversio miehestäni, paitsi vaavilla on mun pottunokka Oli oikeasti ihana nähdä, että minkä näköinen hän oikeasti on. Todellinen happy-fiilis jäi päälle koko päiväksi. :)
Verenpaineet oli 116/66, pulssi 95 ja pissa puhdas. Sain uuden ajan äippäpolille rviikolle 38, jossa sitten on se neuvolalääkäri ja ilmeisimmin samalla se synnytystapa-arvio. Oli mukava kun lääkäri samalla selitti mitä sielläkin tehdään.
-elwwis&pieni pojan palleroinen rv 30+5.-
Ja sitten me nähtiin meidän pikkuinen rakkauspakkaus
! Siellä pieni köllötteli pää alas päin ja painoarvioksi saatiin 1500g, eli oli tullut 400g/3viikossa. Lääkärin mukaan meidän vauveli on sopusuhtainen ja ei ollenkaan liian iso tai pieni. Kehui myös minua mittailujen kanssa ja siitä miten olen tehnyt suuren ruokavaliomuutoksen, tsemppasi pysymään siinä. :) Tuli kyllä niin hyvä mieli noista kehuista, että hehkun ihan vieläkin täällä mielihyvästä. :D Napanuoran ja istukan virtaukset olivat hyvät ja normaalit ja lääkäri näytti meille 3D-kuvalla vauvan nyrkin, sormet yksi kerrallaan katsottiin, sitten nähtiin vielä kullanmurun sivuprofiilia kun toinen hymyili! Toinen on ihan pieni pullanaamaversio miehestäni, paitsi vaavilla on mun pottunokka Oli oikeasti ihana nähdä, että minkä näköinen hän oikeasti on. Todellinen happy-fiilis jäi päälle koko päiväksi. :) Verenpaineet oli 116/66, pulssi 95 ja pissa puhdas. Sain uuden ajan äippäpolille rviikolle 38, jossa sitten on se neuvolalääkäri ja ilmeisimmin samalla se synnytystapa-arvio. Oli mukava kun lääkäri samalla selitti mitä sielläkin tehdään.
-elwwis&pieni pojan palleroinen rv 30+5
.-Jippii!! Vihdoin 30+0! Jäljellä siis enää 7 viikkoa niin baby ois täyaikainen! Sit sais kyllä pian tullakkii, en jaksais tätä raskautta enää kauheasti! :P Olo on sinänsä ollut ihan ok, mutta väsymys on tolkuton ja huimaus melko jatkuvaa. Napatyrä on ärstyttävä, mutta se noilla ihoteipeillä on pysyny jokseekin kurissa eikä sinäänsä enää vaivaa. Suonikohjut kipuilee välillä ja kramppeja tulee ajoittain, mutta nää vähän viileämmät yöt, veden kittaus ja magnesium lisä on ollut hyvänä apuna niihin! Yöt kaikista tuskasimpia, mutta onneksi aina koittaa aamu!
Mitäs muuta.. paino noussut nyt reilu 11 kg, ei toivottavasti nouse siitä enää kauheesti lisää.. Tähtään siihen, että tulisi max 16 kiloa tässä raskaudessa. Ois jo aika suuri parannus edellisessä tulleeseen 25 kg... Tavarat alkaa olla hankittuna ja suursiivous/kamojen raivaus projekti jo yli puolen välin. Hirveästi roinaa lähteny kaapeista roskikseen ja kierrätykseen. Vauvan vaatteetkin alkaa olla kaikki valmiina ja huone jotakuinkin kunnossa... Pedata en ole vielä sentään viittinyt, kun meidän katit muuten valtais sängyn! :D
Mitäs muuta.. paino noussut nyt reilu 11 kg, ei toivottavasti nouse siitä enää kauheesti lisää.. Tähtään siihen, että tulisi max 16 kiloa tässä raskaudessa. Ois jo aika suuri parannus edellisessä tulleeseen 25 kg... Tavarat alkaa olla hankittuna ja suursiivous/kamojen raivaus projekti jo yli puolen välin. Hirveästi roinaa lähteny kaapeista roskikseen ja kierrätykseen. Vauvan vaatteetkin alkaa olla kaikki valmiina ja huone jotakuinkin kunnossa... Pedata en ole vielä sentään viittinyt, kun meidän katit muuten valtais sängyn! :D
Vielä reilu viikko pitäisi jaksaa odottaa... noh, keräänpä juttua vielä viikon ja voin sitten avautua kerralla kunnolla Meillä oli eilen kontrollikäynti äitipolilla, seurataan pienen kasvua ja hyvinvointia. Edellisestä käynnistä pikkuinen oli kasvanut puoli kiloa :) ja kaikki hyvin, mutta kun seurataan niin mennään loppukuusta uudelleen kontrolliin. Ensi viikolla taas neuvolaan. Verenpaine on pysynyt matalalla ja hemppakin ihan hyvänä.
Seuraavat pari viikkoa onkin kesälomaa! :) Ihanaa. Nyt on alkanut ärsyttää mielettömästi ihmisten (toki hyväätarkoittavat) kysymykset miten olen jaksanut, mikä on vointi, olenko voinut ihan hyvin, hyvinkö olen jaksanut... Ei raskaus kai mikään sairaus ole!!! Mahaakin on jotkut yli-innokkaat tullu kokeilemaan, onneksi se on ollut varsin harvalukuinen joukko.. Olkoon tuo maha niiden mummoikäisten mielestä kuinka ihana tahansa, ei prkl tarvi tulla taputtelemaan. (ärsyttävää kyllä, siinä tilanteessa on älyttömän vaikea saada suunsa auki)
Kaiken kaikkiaan KIITOS KYSYMÄSTÄ, OLEN VOINUT HYVIN.
Mitä sitten jos joutuu kerran yössä heräämään vessaan tai jos lenkkivauhti on hidastunut puolella, mahassa myllää vilkas sintti jonka liikkeet vaan voimistuu päivä päivältä.
Seuraavat pari viikkoa onkin kesälomaa! :) Ihanaa. Nyt on alkanut ärsyttää mielettömästi ihmisten (toki hyväätarkoittavat) kysymykset miten olen jaksanut, mikä on vointi, olenko voinut ihan hyvin, hyvinkö olen jaksanut... Ei raskaus kai mikään sairaus ole!!! Mahaakin on jotkut yli-innokkaat tullu kokeilemaan, onneksi se on ollut varsin harvalukuinen joukko.. Olkoon tuo maha niiden mummoikäisten mielestä kuinka ihana tahansa, ei prkl tarvi tulla taputtelemaan. (ärsyttävää kyllä, siinä tilanteessa on älyttömän vaikea saada suunsa auki)
Kaiken kaikkiaan KIITOS KYSYMÄSTÄ, OLEN VOINUT HYVIN.
Mitä sitten jos joutuu kerran yössä heräämään vessaan tai jos lenkkivauhti on hidastunut puolella, mahassa myllää vilkas sintti jonka liikkeet vaan voimistuu päivä päivältä.