Kivunlievitys synnytyksessä

elmiina

elmiina

Sanavalmis juttuseppä
Huhtikuunmammat 2014
Mitä kivunlievitystä käytit? Tilasitko epiduraalin jo ovelta, kuten kuullaan parjattavan, vai vedettiinkö synnytyslaulun voimin? Olitko tyytyväinen saamaasi kivunlievitykseen? Miten koit sen vaikuttaneen synnytyksen aikana, ja mikä oli mielipiteesi synnytyksen jälkeen? Tai mitä suunnittelet ja mistä syistä?

Itse olin suunnitellut olevani mielelläni täysin ilman kivunlievitystä. Olin myös esittänyt toiveen, että lääkkeellistä kivunlievitystä ei tarjottaisi, vaan pyydän sitä itse, jos koen sen tarvitsevani. Lopulta päädyin ottamaan TENS-laitteen, joka ei siis ole lääkkeellinen kivunlievityskeino, mutta auttoi hiukan. Kaukana olivat toiveeni kävelystä synnytyksen loppuun asti jne. kipua lievittääkseni ja synnytystä nopeuttaakseni. Hyvä, että kykenin kylkeä kääntämään, kun tuntui, että jalat irtoavat.

Olin ajatellut synnytyslaulun / ääntelyn auttavan paljonkin, mutta täytyy myöntää, että vaikka kuinka olen rentoutumista harjoitellut, en siinä synnytyksen aikana täysin onnistunut. Näin olin kyllä arvellutkin, sillä olen hyvin kipuherkkä, ja jännitän pientäkin kipua todella helposti. Väsyn oikeastaan siihen jännittämiseen enemmän kuin itse kipuun, keho antaa periksi ja ehkä jopa hidastaa synnytystä?

Minulla synnytys ei mennyt lempeästi hyräillen, vaan huutaen kuin hyeena. Toivottavasti ei kulkenut juuri synnyttämään tulevia ohitse :grin Jälkikäteen vähän häpesin sitä huutoa, mutta ajan kanssa olen oppinut pitämään sitäkin voimaannuttavana osana hyvää synnytystä. Ainahan sitä on jonkinlaisia odotuksia siitä, kuinka se synnytys menisi, mutta harvoin kai se tismalleen kulkee omien kuvitelmien mukaan.

Nyt kun toiselle olisi lupa mietityttää kyllä, että mitenköhän tällä kertaa. Joko sitä osaisi rentoutua paremmin, vai mennäänkö taas primaalihuudon voimin. Aquarakkuloita en uskaltanut kokeilla kun ne on moni kokenut vain kivuliaammaksi ja oli ihan tarpeeksi kipuja muutenkin. Uskaltaisikohan seuraavalla kerralla, jos seuraava kerta suodaan?
 
Hehkutan taas, että mua auttoi äänenkäyttö todella paljon. Kun teki mieli huutaa, tuli huudahduksia, muuten pyrin rentouttavaan tasaiseen alkuääneen supistuksen aikana. Ilokaasunaamari ahdisti, mutta ääni auttoi keskittymään, rentoutumaan ja rauhoittumaan. Huutamisessa oli hyvä puoli se, että se oli viimeinen tippa sille että häpeä oli kaikonnut. Normaalisti en siis i-k-i-n-ä kehtaisi moista, mutta tuossa tilanteessa oli aivan mahtavaa kehdata. Tämäkin tunne auttoi rentoutumaan ja keskittymään vain omaan kehoon ja synnytykseen.

Sanoisin, että omassa synnytyksessäni rentoutuminen taisi olla kaiken a ja o siinä, että synnytys lähti sujumaan sopivassa tahdissa, eikä junnannut. Tosin synnytyksen kesto on joka tapauksessa yksilöllistä. Meidät oli laitettu kotiin odottelemaan, ja totta se on, että kotona oli rennompi liikuskella kipujen kanssa. Mutta kun autosynnytyksiäkin on niin.. :confused:

Lääkkeellistä kivunlievitystä kokeilin sitten parin turhan ilokaasuimaisun jälkeen pudendaalipuudutusta. Kätilö suositteli sitä, koska olin sairaalan tullessa jo lähellä ponnistusvaihetta ja vauvan pää painoi aiheuttaen tarpeen ponnistaa. Sen laittaminen kyllä sattui, auts, ehkä kamalin kohta koko synnytyksessä (en halua silti pelotella ketään, se voi olla hyvä vaihtoehto monelle siitä huolimatta). Luulen, että puudutus ehti vaikuttaa sen verran, että ponnistusvaihe ei tuntunut kauhean repivältä (tuntuuko se siltä, te jotka ette ole ottaneet puudutuksia?), lähinnä tunsin vauvan vain olevan kanavassa. Ulostulo ja lievä repeämä kirpaisivat, lyhyesti. Voi olla, että ponnistusvaiheeni kesti pidempään puudutuksen takia, tai sitten ei, en tiedä. Nopeasti edennyt synnytys kuitenkin hidastui siinä.

Koska mulle noitten puudutteiden laitto on niin hankalaa hommaa (kestän huonosti sen tyyppistä kipua, enkä millään pysy paikallani), niin olisi kiva jos seuraavassa synnytyksessä selviäisi luomuna. Mutta koskaanhan ei tiedä etukäteen, miten mikäkin synnytys sujuu.
 
Me lähdettiin miehens kanssa sairaalaan yöllä, vaikka mun supistukset ei olleet mitenkään ihmeellisen säännölliset tai edes kivuliaat. Sanoinkin miehelle, että varmaan käännyttävät takaisin. Lapsivettä oli lirahdellut kuitenkin jo illasta klo 22 saakka ja SVO:lla sanoivat, että on tultava viimeistään klo 9 aamulla. Yllätykseksemme olin jo 3,5 cm auki ja jäimme sairaalaan. Alku eteni hitaasti ja 5 cm saakka kivunlievityksenä toimi amme ja lämmin vesi. Aamupäivällä alkoi supistukset jo tuntumaan ja olinkin 5 cm auki. En pystynyt olemaan riittävästi paikoillani, joten käyrää ei saatu otettua enää ulkopuolelta. Kätilö laittoi pinnin ja siinä holahti loputkin vedet. Kivut lisääntyi myös huomattavasti ja aloitin ihan jäätävän karjumisen. Kätilö suositteli TENS-laitetta, joka auttoi hetken. Tämän jälkeen minulla ei ole enää hirveän tarkkaa käsitystä ajasta. Kätilö yritti useampaan otteeseen tarjota minulle ilokaasua, mutta en suostunut sitä kokeilemaan. Ei mitään hajua miksi kieltäydyin! No, kun huutamisesta ei tullut loppua ja ponnistamisen tarve tuli mukaan kuvioihin, suositteli kätilö spinaalia. Kieltäydyin. Kätilö ja mies sai kuitenkin pehmitettyä niin, että annoin luvan laittaa kohdunkaulan- ja pudendaalipuudutteen. Kätilö kysyi, että haluanko puudutteet, niin vastasin sille, että kai se on sitten pakko, kun niitä tyrkyttivät. En pystynyt tässä vaiheessa enää rentoutumaan missään välissä. supistus oli sellainen kestosupistus ponnistustarpeen kanssa. Puudutteet laitettiin ja odottelin, että kohta helpottaa. No ei helpottanut!!!! Eikä avauduttu enää lainkaan, 6 cm jämähdettiin. Kätilö teki sisätutkimuksen ja työnsi kohdunkaulaa pois tieltä, koska vauva oli todella alhaalla ja ilmeisesti blokkasi jotenkin tuon avautumisen. Sen jälkeen olinkin 10 cm auki ja sain luvan aloittaa ponnistuksen. Siinä meni 14 min ja tyttö oli pihalla, ilman repeämiä tai tikkien tarvetta. Noiden korostettujen lisäksi liikuin niin paljon kuin mahdollista.
 
Mulla oli mun molemmissa raskauksissa "sisäinen" toive/tunne, jota kukaan muu ei tiennyt, et kun synnytys koittaa niin kuuntelen itseäni. Kun sitten esikoisen supistukset alkoivat niin huomasin et kestän kipua suht.hyvin.
Pesin vaatteita ja tein pakkaseen ruokaa aluksi. Yritin istuakkin. Mut sit kun kipu yltyi niin menin suihkuun ja otin Panadol 1G. olin omassa "maailmassani". Eli liikuin ja olin hiljaa. Olin kuullut lukuisilta ystäviltäni, että monia oli käännytetty takaisin kotiin. Ajattelin et en halua noin käyvän mulle, ku sit turhautuisin. Sinnitelin sitten suihkussa tovin. Rentouduin suihkun jälkeen. Mieheni alkoi olla paniikissa ja pelkäsi, että synnytän kotona. Mentiin sitten sairaalaan, kun supistuksia oli ollut jo yli 10 tuntia. Väli oli tässä vaiheessa niin 4-5 min per supistus.
Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin auki viisi cm. Olin yllättynyt iloisesti. Ja silloin päätin et loppuun asti sit yritän pärjätä ilman lääkettä. En synnytyksien aikana jostain syystä pysty yhtään olemaan aloillani. Sattuu aivan törrrkeästi selällään olo. No siinä sit milloin pompin pallon päällä, milloin kävelin, milloin vain liikuin paikallani. Olin paljon hiljaa. Ärsytti jopa ku mies/kätilö kyseli ja piti vastailla.

Olin seuraavan sis.tutkimuksen aikana auki 7. Sillon kysyttiin haluanko jotain kivunlievitystä. Mut tuntu siltä et tilanne oli mun hallinnassa ja kieltäydyin. Tämän jälkeen kivut olivat niin järkyttäviä, että oksensin monta kertaa supistusten jälkeen. Silti jotenkin mun keho anto viestiä et jaksaa jaksaa. Ja niin sitten jaksoin. Liikkuen, suihku ja pallo olivat kovassa käytössä.

Vihdoin tuli ponnistisvaihe. Kaikista vaikein vaihe huhh huhh. Ponnistusvaihe kesti esikoisella 58minuuttia... Syynä tähän oli järkyttävät suonenvedot joka ponnistukses. Piti oikaista jalkoja... Ja vauva painui sisään. Lopuksi molemmat kätilöt pitivät jaloista kiinni, etten vaan oikaisisi. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin alhamdullilaah!

Seuraavassa synnytyksessä mentiin samaa kaavaa, mutta olin huomattavasti väsyneempi.Onneksi olin auki 5cm tullessani sairaalaaN, joten se "kannusti" et puolet takana jo. Tässäkin olin omassa maailmassani ja kuuntelin omaa kehoa. Välillä oli tooooosi jäätävät supistukset et ihan tuntu ku et olis järjen menettämässä. Onnex ponnistisvaihe kesti vain 20min vaikkakin tuntu tunnilta.

Mua jotenkin autto hirvsti noi suihkut. Lämminsuihku oli tosi voimaannuttava. Sitten kun puoliso oli läsnä joka solullaan sekin autto paljon. Kätilöt olivat molemmissa synnytyksissä aivan upeita ihania naisia ja sekin autto mua jollain tapaa.
Nyt kuumeileen kolmatta ja jos tuun raskaaksi ja kaikki menee hyvin, niin totta kai toivon et menisi synnytys kuten edellisetkin. Mut jos oma keho huutaa lääkettä niin kyl mä otan varmasti. Oli ihanaa kokea kaksi luomusynnytystä, mutta eihän sitä voi koskaan tietää mitä tulemaan pitää :wink et ei kannata stressiä ottaa siitä!


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mun kipukynnys vaihtelee kivuntyypistä riippuen niin paljon, että pelottaa vähän miten kestän synnytyksen. Olisihan se ihana jos pystyisi ilman lääkkeitä synnyttämään, mutta todennäköisesti vaadin saada kaikki mahdolliset potenssiin kymmenen! Ne muutamat kymmenet menkat mitä mulla elämäni aikana on ollut, on ollut niin tuskallisia, että aina 2-3 ekaa päivää oon selvinnyt vaan panacodin avulla, niitäkin mennyt yli vrksuosituksen.. eli jos synnytys- ja menkkakipuja voi verrata, niin pelottaa todella paljon!
 
Esikoisen syntymästä: Etukäteen olin ajatellut, että olen valmis ottamaan vastaan kaikki muut kivunlievityskeinot, paitsi piikkiä selkään, mikä ajatuksenakin on ihan kamala. Eipä kuitenkaan tarvinnut pahemmin päätä näillä valinnoilla sitten vaivata, koska synnytys eteni supistusten alkamisesta lähtien niin nopeasti, että sairaalaan päästessäni oli jo tosi kyseessä ja pääsin heti aloittamaan ponnistusvaihetta. Ainoa kivunlievityskeino siinä vaiheessa on enää ilokaasu ja sen avulla sitten selvittiinkin ihan hyvin.

Tämän toisen kohdalla kanta epiduraaliin on edelleen lähtökohtaisesti kielteinen, mutta toki, mikäli sitten tilanne siihen menisi, että synnytys ei vain etene ja tuskat on kovat, niin kaipa sitä sitten hyväksyy minkä tahansa helpotustavan. Toivon kuitenkin, että tämäkin olisi nopea ja mahdollisimman vähällä lääkityksellä pärjättäisiin.
 
Synnytyksissä oli toive luomukeinoista mahdollisimman pitkälle ja niin mentiinkin. Molemmat vaan venyi +24h pitkiksi, joten oli turha kuluttaa voimiaan loppuun sitkeällä luomumeiningillä. Joten esikoisesta ilokaasun kautta epiduraaliin ja kuopuksesta ilokaasun kautta spinaaliin.

Taas kesällä on samat lähtökohdat. Nyt jo ehkä tunnen oman kroppani toiminnan paremmin, joten toivon voivani luonnollisin keinoin helpottaa oloani entistä paremmin, ehkä jopa välttää puudutteen kokonaan. Saa nähdä... Mutta tarpeen vaatiessa kallistun kyllä puudutteeseen, kun ei siitä luomusynnytyksestä mitaleja jaeta. :)

Ne puudutteet ei kyllä pelottaneet yhtään. Se paikallaan huonossa asennossa makaaminen oli tuskallista (puudutteen laiton ajan). Ja epiduraali vei ponnistamisentarpeen sekä kaikki tuntemukset supistuksista pois. :/
 
Ensimmäisessä synnytyksessä käytin varmaan valehtelematta kaikki mahdolliset puudutteet mitä sairaalalla oli tarjota! Kipupiikki kankkuun, ilokaasu, spinaali, kohdunkaulanpuudute ja lopuksi vielä epiduraali. Jälkitarkastuksessa lääkäri katseli silmät pyöreinä sitä listaa, ja sanoi että olit varmaan todella kipeä? Joo, olin.

Toista odottaessa asennoiduin siihen, etten vaan jämähdä siihen petiin kipujeni takia, vaan liikun. Tai jos en liiku, niin olen pystyasennossa, koska sehän on luonnollisin asento sille vauvalle laskeutua mahdollisimman alas lantioon. Luin synnytyskirjoja, ostettiin jumppapallokin kotiin että saan sen turvin olla kotosalla ja "hytkytellä". No, synnytys sitten koitti ja mä selvisin pelkällä spinaalilla! Mulla toki toinen synnytys eteni huomattavasti nopeammin kuin ensimmäinen (1. synnytys 14h, 2. synnytys 4h), mutta alkuun olin liikkeessä, kävelin, nojailin seinään/miestäni vasten, ja sit istuin jumppapallon päällä sänkyyn nojaten, mikä auttoi tosi hyvin (siihen asti mitä auttoi).. Sit spinaali, jonka avulla selvisin loppuun saakka. Aivan upea kokemus oli tuo synnytys, kunpa ensimmäinenkin olisi ollut sellainen.

Mahdollisen kolmannen kohdalla olisin kiinnostunut kokeilemaan TENSiä. Olen lukenut siitä hurjasti hyvää. :)
 
mä selvisin noin kuuteen senttiin ihan puhallustekniikalla, liikkumalla, etunojalla suppareiden aikana ja lämpötyynyllä jota mies paino alavatsaan niin kovaa ku pysty. jumppapallon päällä istuminen sattu ja ilokaasu ei auttanu ei sitte mitenkää.

sitte otin molemmilla kerroilla epiduraalin, joka poisti ihanasti turhan kivun, ja ei ainakaan mulla estäny tuntemasta vauvan laskeutumista ja ponnistamisen tarvetta (ekalla kerralla tosin vauva ei laskeutunu normaalisti). uskon et epiduraali mulla nopeutti synnytystä kun en kivun takia ollu kokovartalokrampissa vaan pystyin rentoutumaan.

samalla kaavalla siis mennään ens kerrallakin, lämpötyyny, puhallukset ja epiduraali ennen kalvojen puhkasua! toivottavasti onnistuu näin, yllätyksiähän voi aina tulla..
 
Raskausaikana olin ajatellut et ammeeseen haluaisin kipua lievittämään. Epiduraalia kammoksuin, samoten ilokaasua. Synnytys kun koitti, niin ensin koitin suihkussa olla, mut ei ollut mitään apua. Sen jälkeen kokeiltiin lämpöpussia, mutta ei siitäkään apua..sitten sainkin luvan siirtyä saliin. Salissa ehdotettiin ammetta, mut en sit halunnutkaan ees koittaa, kun totesin et tuskin on apua. Ilokaasua sit mut houkuteltiin koittaan, eikä sekään auttanut..Sen ainut hyöty oli et sain happea, kun olin hirveessä lenssussa silloin. Lopulta halusin sitte epiduraalin kuitenkin ja se olikin ainut mistä oli mitään apua.

Toisella kertaa toivon ettei ilokaasua tyrkytettäis niin kauheesti. Toisella kertaa varmasti myös epiduraalin haluan.
 
Esikoisen kanssa olin päättänyt, että mennään siten kun kroppa jaksaa mutta en ala heittäytyä sankariksi ja väkisin ilman kipulääkkeitä vetää läpi.

Lämmin suihku, kaurapussi ja keinuttelu auttoi tosi pitkälle. ilokaasusta oli jonnii verran apua hetken. Sitten kivut kuitenkin yltyi melkoisesti. Epiduraalia ehdin saada vain ekan piikin, kun sitten alkoi tapahtua niin vauhdilla, ettei toista annosta keretty edes ajatella.
 
Mulla oli pitkittinyt synnytys ja supistukset tuli lapsivesien menon jälkeen liian tiheään (minuutin välein ja kesti n. Puol minsaa) niin sain epiduraalin jo vaikka olin vaan 2cm auki. Muuten synnytyksessä tuli otettua puskobaani (jotenkin noin kirjotettu, kipupiikki reiteen) kaks kertaa kohdunkaulapuudute, ilokaasua ja väliliha puudutettiin kun eppari leikattiin. Oli tosiaan "vähän" haastava synnytys... tähän lisäksi oli lämpötyynyt kaverina, synnärillä ei enää päässyt suihkuun kun olin piuhoissa kiinni koko sen ajan mitä olin synnärillä

Muoks. Aquarakkulat toimi tosi hyvin selän puolella kun selässä tuntu supistukset, suosittelen!
 
Muokattu viimeksi:
Olin ajatellut etukäteen että muhun saa laittaa kaikki mahdolliset lääkkeet.

Synnytys alkoi lapsiveden menolla, en älynnyt ottaa edes särkylääkettä kun sairaalaan lähdettiin. Sairaalassa kätilö kysyi heti toiveeni kivunlievityksestä, kerroin että kaikki käy. Ensin pääsin suihkuun helpottamaan oloani. Synnytyssalissa mentiin epiduraalin ja ilokaasun voimalla. Synnytys meni hienosti, epiduraalin jälkeen taivas aukesi ja kipu katosi. Ehkä tuo epiduraali oli hiukan liian voimakas kun en enää tuntenut supistuksia lähes ollenkaan vaikka mulla oli oksitosiinitippakin. :)
 
Esikkoa synnyttäessä kauratyynyt, amme, ilokaasu ja epiduraali; lisäks mies paino selästä akupisteitä. Tokaa synnyttäessä aluks pääasiallinen lievitys oli liikkuminen ja akupisteiden painelu lonkilta. Sitten myös kauratyynyt. Jossai välissä (aika alussa) kokeiltii myös ammetta, mut se hiivutti supistukset lähes kokonaan, joten sitte pitiki taas kävellä urakalla sairaalan rappusia. Salissa sain ilokaasua ja pudentaalipuudutteen, joka ei sit enää ehtinykä vaikuttamaan. Seuraavaks toivon pääseväni vielä vähemmällä lääkkeellisel lievityksel, mut se sit riippuu paljon siitäki miten synnytys etenee.
 
mulla esikoisen synnytys käynnistettiin ja kipua riitti niin oli vähän kaikkea käytössä: kauratyyny, petidiini ja kolme epiduraalia. avautumisvaihe oli hidas ja pitkä ja kivulias, ponnistusvaihe helppo. episiotomiakin tehtiin ja siinä paikallispuudutus.

nuoremman synnytys käynnistyi yliaikakontrollin ronskimmasta sisätutkimuksesta, tosin supistusten väli oli 15-30min, joten avautumisvaihe meni vähän vaivihkaa. sain panadolia, litalginia ja yhden kipupiikin alkuun, sitten taas supistelu loppui ja jäin osastolle yöksi. supistelu jatkui osastolla ja sain panadolia ja litalginia, joista ei ollut mitään hyötyä, odotin hetken, kun en heti viitsinyt pyytää lisää ja kuuntelin, kun joku toinen huusi tuskissaan.. mietin, ettei mulla ole hätää. pyysin hetken kuluttua lisää kivunlievitystä, kun en supistelujen ja vauvan liikkeiden vuoksi saanut nukuttua, hoitaja tunnusteli kohdunsuun ja totesi, että olen 7-8cm auki että osastolla ei enää anneta mitään, vaan siirryn synnytyssaliin. salissa sain yhden epiduraalin, jonka teho loppui juuri ennen ponnistusvaihetta. eppari tehtiin tässäkin synnytyksessä, mutta ilman puudutusta.

kivuliaita olivat molemmat synnytykseni ja kumpikin lapsista iso vauva (yli 4kg). kummankin kohdalla mietin "ei enää ikinä" mut aika taitaa kullata muistot, kun vielä toivoisin yhtä lasta :grin
 
Mä jouduin lopulta sektioon, koska vauva ei laskeutunut ja sydänäänet laski supistusten tullessa. Sitä ennen pääsin kuitenkin kokeilemaan tenssiä (jo kotona), ammetta ja ilokaasua. Olisin pärjännyt tällä yhdistelmällä vielä pitkälle, jos synnytys olis edennyt. Myös liikkuminen ja pystyssäolo auttoi sietämään kipua. Jouduin kuitenkin ottamaan epiduraalin, koska makasin lopulta ties missä piuhoissa kiinni niiden sydänäänten laskun takia. Makaaminen oli ihan kamalaa suppareiden tullessa.
 
Esikoisen synnytin tensin, ilokaasun ja epiduraalin voimin. Poikanen syntyi tensin ja liikkumisen (ja äänenkäytön) avulla. Vesi kyllä helpotti paljon! Poika syntyi ammeeseen. :)
 
Takaisin
Top