T
tiitulainen
Vieras
Onko siitä mihinkään? Vai pitäiskö kaikin tavoin yrittää saada mahdollisimman kovat tropit? Näitä pohdiskelee, kun synnytykseen ei enää kuin pari kuukautta.
Pranametri
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Minä kävin eilen lääkärissä ja sanoi että synnytykseen saattaa olla vain viikkokin, tai mennä muutama, joten samaa mietin välillä.
Jotenkin paikkakuntamme lyhyt parin tunnin synnytysvalmennuksen nimellä kulkeava luento vastasi tähänkin. Luennon piti kokenut kätilö. Päätin luottaa heidän ammattitaitoonsa. Kipu kuuluu synnytykseen ja miten sen kokee, on hyvin yksilöllistä. Liikkuminen, rauhallinen hengitys, vesi (kylvyssä tai suihkussa) kuulemma helpottavat oloa. Kaikki mahdolliset keinot rentoutua kannattaa miettiä jo etukäteen. Mutta joskus äiti vain väsyy tai kokee kivun niin voimakkaasti, että synnytys saattaa pitkittyä sen takia ja silloin kätilö kyllä ehdottaa hyväksi katsomaansa lääkkeellistä kivunlievitystä. Minä luotan ammattilaiseen [:)] Saa nähdä kuinka todellisuudessa käy. Näitä ohjeita siis sain kätilöltä.
Jotenkin paikkakuntamme lyhyt parin tunnin synnytysvalmennuksen nimellä kulkeava luento vastasi tähänkin. Luennon piti kokenut kätilö. Päätin luottaa heidän ammattitaitoonsa. Kipu kuuluu synnytykseen ja miten sen kokee, on hyvin yksilöllistä. Liikkuminen, rauhallinen hengitys, vesi (kylvyssä tai suihkussa) kuulemma helpottavat oloa. Kaikki mahdolliset keinot rentoutua kannattaa miettiä jo etukäteen. Mutta joskus äiti vain väsyy tai kokee kivun niin voimakkaasti, että synnytys saattaa pitkittyä sen takia ja silloin kätilö kyllä ehdottaa hyväksi katsomaansa lääkkeellistä kivunlievitystä. Minä luotan ammattilaiseen [:)] Saa nähdä kuinka todellisuudessa käy. Näitä ohjeita siis sain kätilöltä.
MInä toivoin selviäväni ilman lääkkeellistä kivunlievitystä mutta kuitenkin että otan sitä tarvittaessa.
Synnytys ei mennyt "suunnitelmien mukaan" ja jouduinkin sitten ottamaan lääkitystä jotta avautuminen lähti etenemään.
Lääkitys meni ihan nappiin, eli sen ansiosta avautuminen nopeutui mutta kuitenkin vaikutus loppui juuri ennen ponnistusta ja ponnistuksen tarve tuli voimakkaana ja ponnistusta sai hyvin ohjailtua kun puudutusta ei enää ollut.
Joten ainakin minun kohdalla lääkkeet olivat sitten tarpeeseen.
Synnytys ei mennyt "suunnitelmien mukaan" ja jouduinkin sitten ottamaan lääkitystä jotta avautuminen lähti etenemään.
Lääkitys meni ihan nappiin, eli sen ansiosta avautuminen nopeutui mutta kuitenkin vaikutus loppui juuri ennen ponnistusta ja ponnistuksen tarve tuli voimakkaana ja ponnistusta sai hyvin ohjailtua kun puudutusta ei enää ollut.
Joten ainakin minun kohdalla lääkkeet olivat sitten tarpeeseen.
Tirri
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mä kyselin tuolla toisaalla kokemusta hypnosynnytyksestä - kuulostaa hienolta mutta siis perusajatuksena on, että kun ei ole pelkoa läsnä synnytyksessä, ei tule jännitystä eikä aiheudu kipua, kun keho pääsee erittämään omia kipua lievittäviä hormoneja (mm. endorfiinia). Avoimin mielin synnyttämään lähden, niin että tarvittaessa lääkkeetkin on ok, mutta haluaisin synnyttää ilman mikäli mahdollista [:)]
Pranametri
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Moi
Itselläni on synnytys niin lähellä takana, että vielä on tuoreessa muistissa kokemus. Lääkkeettömänä kivunlievityksenä koin lämpimän suihkun hirmu tehokkaana. Heti kun astuin ulos suihkusta, tuntuivat supistukset ihan eri voimalla.
Oma synnytykseni ei ollut aivan lääkkeetön, mutta kätilön mielestä luomu. Sain avautumisvaiheessa (olisi pitänyt jälkeenpäin ajatellen pyytää aiemmin) piikin, joka auttoi rauhoittumaan supistusten välillä. Käyrä näytti että supistus oli mennyt jatkuvaksi jo aikaa sitten, eikä lepoa tullut enää lainkaan. Piikki auttoi rentouttamalla avautumista parin tunnin ajan ja sitten olinkin jo valmis saliin.
Omalla kohdallani pärjäsin kohdunkaulan puudutuksella ja toisella piikillä, jotka ehtivät vaikuttaa loppuun asti, sujui sen verran nopeaan tahtiin. Itsekin olin ajatellut täysin luomusynnytystä, mutta se vain ei ollut mahdollista. Koko vartalo meni kramppii, eikä se edistä synnytystä.
Näin meillä[:)]
Itselläni on synnytys niin lähellä takana, että vielä on tuoreessa muistissa kokemus. Lääkkeettömänä kivunlievityksenä koin lämpimän suihkun hirmu tehokkaana. Heti kun astuin ulos suihkusta, tuntuivat supistukset ihan eri voimalla.
Oma synnytykseni ei ollut aivan lääkkeetön, mutta kätilön mielestä luomu. Sain avautumisvaiheessa (olisi pitänyt jälkeenpäin ajatellen pyytää aiemmin) piikin, joka auttoi rauhoittumaan supistusten välillä. Käyrä näytti että supistus oli mennyt jatkuvaksi jo aikaa sitten, eikä lepoa tullut enää lainkaan. Piikki auttoi rentouttamalla avautumista parin tunnin ajan ja sitten olinkin jo valmis saliin.
Omalla kohdallani pärjäsin kohdunkaulan puudutuksella ja toisella piikillä, jotka ehtivät vaikuttaa loppuun asti, sujui sen verran nopeaan tahtiin. Itsekin olin ajatellut täysin luomusynnytystä, mutta se vain ei ollut mahdollista. Koko vartalo meni kramppii, eikä se edistä synnytystä.
Näin meillä[:)]
myrsky
Näppärä viestien naputtelija
http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=3
hei onko joku käynyt bebesin järjestämissä infotilaisuuksissa? Itse ajattelin mennä, minulla on takana kolme alatiesynnytystä lääkkeellisiä kivunlievityksiä käyttäen, ja tämän neljännen synnytyksen haluaisin ehdottomasti kokea luomuna.
hei onko joku käynyt bebesin järjestämissä infotilaisuuksissa? Itse ajattelin mennä, minulla on takana kolme alatiesynnytystä lääkkeellisiä kivunlievityksiä käyttäen, ja tämän neljännen synnytyksen haluaisin ehdottomasti kokea luomuna.
Amelie
Jostain jotain jo tietävä
Minä toivon kovasti selviytyväni ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Jos mahdollista haluaisin avautumisvaiheessa synnytysammeeseen, lisäksi aquaurakkuloita ja ilokaasua olen ajatellut ottaa. Lisäksi olen varannut TENS-laitteen (http://www.aktiivinensynnytys.fi/artikkelit.php?artikkelinr=58) vuokralle. Aion myös pysyä liikkeessä, jos vaan mahdollista. Mulla on kamala piikkikammo mutta mielestäni aika hyvä kivunsietokyky, joten itse synnytyskivut ei pelota yhtään, mutta puudutuspiikit senkin edestä.. Epiduraalia kammoksun erityisesti, kun pitäis selkärankaa alkaa ronkkimaan :o
Nenn1
Vauhtiin päässyt keskustelija
Ensinnäkin nostan hattua niille, jotka ovat synnyttäneet ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Yhden synnytyksen kokeneena (ja kaikenmaalilman puudutukset saaneena) voin sanoa sen, että minusta ei olisi ollut siihen. Vaikka kyseessä on nk. uudenluomisen kipua ja vaikka kuinka ajattelis siinä tilanteessa positiivisesti ja olis rentona, niin kyllä se vaan kipeää ottaa.
Itsellä oli avautumisvaiheessa käytössä lämpöpussit, joista koin olevan apua. Siihen kun lisäsi oman rakkaan sylissä makaamisen, niin avot ku ei tuntunu enää missään [:)]. Sitten pääsin kokeilemaan myös kylpyä, joka oli tosi hyvä tiettyyn pisteeseen asti. Kylvyssä piti vaan ensiksi tajuta antaa kroppansa veden "armoille". Mutta puolentoista tunnin lillumisen jälkeen ei kylvystäkään ollut enää hyötyä.
Eli kyllä noilla lääkkeettömillä kivunlievityksillä on oma tehonsa tietyssä vaiheessa synnytystä, jossa kätilöt ainakin ohjasivat minua erittäin hyvin. Itse en siinä tilanteessa tajunnut edes pyytää mitään...
Itsellä oli avautumisvaiheessa käytössä lämpöpussit, joista koin olevan apua. Siihen kun lisäsi oman rakkaan sylissä makaamisen, niin avot ku ei tuntunu enää missään [:)]. Sitten pääsin kokeilemaan myös kylpyä, joka oli tosi hyvä tiettyyn pisteeseen asti. Kylvyssä piti vaan ensiksi tajuta antaa kroppansa veden "armoille". Mutta puolentoista tunnin lillumisen jälkeen ei kylvystäkään ollut enää hyötyä.
Eli kyllä noilla lääkkeettömillä kivunlievityksillä on oma tehonsa tietyssä vaiheessa synnytystä, jossa kätilöt ainakin ohjasivat minua erittäin hyvin. Itse en siinä tilanteessa tajunnut edes pyytää mitään...
Amelie
Jostain jotain jo tietävä
Jep. se voi olla, että kipu yllättää ja pistääkin pasmat ihan sekaisin. Ja kun ensisynnyttäjä on, niin ei mitenkään voi tietää, millaista kipua odottaa. Synnytykset kun on kuitenkin jokainen niin erilaisia ja jokainen kokee ne omalla tavallaan. Toivomus ja pyrkimys olisi kuitenkin selvitä luomuna, ei voi muuta kuin toivoa, että kaikki menee hyvin. Oma äitini on kolme synnyttänyt ilman kivunlievitystä (samoin toki isoäidit kun ei edes ollut mitään siihen aikaan tarjolla) ja toivonkin, että itsekin selviytyisin siitä :) Ja tosiaan ajatuskin jostain piikistä mikä laitetaan kohdunkaulaan / selkärankaan saa aikaan paniikkituntemuksia..
itse synnytin pari viikkoa sitten ja kivunlievityksen suhteen ajattelin että helpotusta otan vastaan jos kivut yltyy siihen pisteeseen ettei enää kestä. Synnytin periaatteessa kaksi päivää enkä sinä aikana tarvinnut mitään lääkettä, avauduin 8 cm asti. sitten kun oksitosiinia laittoivat hurjat annokset menemään otin epiduraalin, joka toi minulle helpotuksen vähäksi aikaa. supistukset olivat kyllä niin hurjia ja tulivat niin tiheään lopulta ettei siinä auttanut enää mikään, ilokaasusta ei ollut hyötyä eikä haittaa. luulen että olisin voinut kestää synnytyksen ilman lääkitystä jos se olisi edennyt normaalisti, mutta näin ei käynyt. siinä vaiheessa kun makoilee siinä käyrillä ja se synnytys on käynnissä, ei varmasti ole enää niin ehdoton omien periaatteiden suhteen. minusta näitä kivunlievitys asioita on ehkä turha liika mietiskellä kun ei voi tietää miten oma keho reagoi synnytykseen, toisille kokemus ei ole niin kivulias kuin toisille. mutta ne päätökset on ehkä kuitenki hyvä tehdä siinä vaiheessa kun tuntee sen että nyt ei enää kestä ja tietää millaista se kipu on.
miiuhoo
Sukkela juttelija
Minä haluaisin pärjätä ilman lääkkeitä mahdollisimman pitkälle, jopa ihan kokonaan ilman jos kaikki menee hyvin [:)]
Olen varannut myös TENS-laitteen ja toivon saavani siitä apua. Haaveilen myös ammeen käytöstä, jollainen sairaalasta löytyy. Myös akupunktiota haluaisin kokeilla, samoin liikkumista, keinuttelua ja sairaalaan tutustuessa kätilö kertoi, miten mieskin voi antaa akupainantaa synnytyksen aikana. Kotona ennen sairaalaan lähtöä ajattelin tosiaan sitä TENSiä käytellä sekä saunoa ja lillua suihkussa [:D] Ja roikkua varmaan mieheni kaulassa - onneksi hän on selvästi minua isokokoisempi joten hän varmaan jaksaa pienet roikkumisetkin vaikken itsekään mikään pieni ihminen ole [;)]
Sitten jos lääkkeitä tarvitaan niin mielelläni aloittaisin ns "lievemmästä" päästä eli ilokaasusta. Aquarakkuloita pelkään, syystä tai toisesta mutta saattaisin kokeilla niitäkin [8|] Pelkään vaan, että ne sattuvat enemmän, kuin itse synnytys [:D] Jostain olen tämmöisen käsityksen saanut mutta täytyy katsella.
Epiduraalia en haluaisi koska vaikka kätilö kertoi, että se ei sulje mitään pois, pelkään menettäväni liikuntäkykyni tai edes osan siitä.
Olen varannut myös TENS-laitteen ja toivon saavani siitä apua. Haaveilen myös ammeen käytöstä, jollainen sairaalasta löytyy. Myös akupunktiota haluaisin kokeilla, samoin liikkumista, keinuttelua ja sairaalaan tutustuessa kätilö kertoi, miten mieskin voi antaa akupainantaa synnytyksen aikana. Kotona ennen sairaalaan lähtöä ajattelin tosiaan sitä TENSiä käytellä sekä saunoa ja lillua suihkussa [:D] Ja roikkua varmaan mieheni kaulassa - onneksi hän on selvästi minua isokokoisempi joten hän varmaan jaksaa pienet roikkumisetkin vaikken itsekään mikään pieni ihminen ole [;)]
Sitten jos lääkkeitä tarvitaan niin mielelläni aloittaisin ns "lievemmästä" päästä eli ilokaasusta. Aquarakkuloita pelkään, syystä tai toisesta mutta saattaisin kokeilla niitäkin [8|] Pelkään vaan, että ne sattuvat enemmän, kuin itse synnytys [:D] Jostain olen tämmöisen käsityksen saanut mutta täytyy katsella.
Epiduraalia en haluaisi koska vaikka kätilö kertoi, että se ei sulje mitään pois, pelkään menettäväni liikuntäkykyni tai edes osan siitä.
Mä oon kans niillä linjoilla, että turha suunnitella kauheesti
etukäteen mitään. Ottaa avoimesti kaiken vastaan.
Sekä kivun ja tarvittaessa lievityksen. Ja jos tosiaan
oksitosiinia joudutaan laittaan, niin mulla ainakin meni supistuksien
voimakkuus jo yli asteikon (0-100) 101!
Synnytin yli 30 tuntia, kunnes tehtiin sektio. Siinä vaiheessa
oli jo kaikki mahdolliset kivunlievitykset annettu ja mulla
voimat niin menny, että tärisin vaan ihan horkassa. Multa
meni useampi minuutti ennen kuin sain kammettua itseni
leikkauspöydälle, niin voimaton olin.
Paras luomu-kivunlievitys oli kyllä jumppapallon päällä istuminen
suihkussa, ihan parasta.
En kuitenkaan näe ollenkaan mahdottomalta ajatusta synnyttää
ilman kivunlievitystä, jos synnytys etenee rivakkaasti. Eli
ei kestä vuorokausikaupalla... Kyllä ne kivut kestää. Se tolkuton
aika vie vaan voimat.
etukäteen mitään. Ottaa avoimesti kaiken vastaan.
Sekä kivun ja tarvittaessa lievityksen. Ja jos tosiaan
oksitosiinia joudutaan laittaan, niin mulla ainakin meni supistuksien
voimakkuus jo yli asteikon (0-100) 101!
Synnytin yli 30 tuntia, kunnes tehtiin sektio. Siinä vaiheessa
oli jo kaikki mahdolliset kivunlievitykset annettu ja mulla
voimat niin menny, että tärisin vaan ihan horkassa. Multa
meni useampi minuutti ennen kuin sain kammettua itseni
leikkauspöydälle, niin voimaton olin.
Paras luomu-kivunlievitys oli kyllä jumppapallon päällä istuminen
suihkussa, ihan parasta.
En kuitenkaan näe ollenkaan mahdottomalta ajatusta synnyttää
ilman kivunlievitystä, jos synnytys etenee rivakkaasti. Eli
ei kestä vuorokausikaupalla... Kyllä ne kivut kestää. Se tolkuton
aika vie vaan voimat.
miiuhoo
Sukkela juttelija
Minulla meni synnytys niin, että sairaalaan tullessa 6cm auki ja ilman kivunlievitystä (lääkkeellistä) mentiin siinä vaiheessa. TENSiä käytin, tosin en kokenut saavani siitä mitään iloa irti. Mutta ei ne siinä vaiheessa vielä sietämättömiä olleetkaan ne supparit. Istuin useamman tunnin kuumassa suihkussa jumppapallon päällä, se auttoi jonkin verran ja yhdessä välissä mulle laitettiin akupunktioneulat korviin ja päälaelle. Ne veivät pahimman terän kivulta eli taas oli supparit siedettäviä.
Sitten kun huomasivat, ettei synnytys etene toivotulla tavalla ja joutuivat oksitosiinilla vauhdittamaan, ja kärvistelin siinä vaiheessa ehkä tunnin verran ilman mitään kipulääkitystä, ulisin tuskasta. Se oli aivan sietämätöntä sen tipan jälkeen eikä supistusten välillä juuri ollut hengähdystaukoa. Siihen se lääkkeettömyys sitten tyssäsikin [8|] Spinaalia kehiin ja luojan kiitos en olisi kestänyt sitä tippaa sillä tahdilla enää hetkeäkään.
Vähän harmittaa mutta eipä sille voi mitään. Kun ei edennyt niin ei edennyt. Menipähän loppu suht mukavasti ihan hurjinta loppua lukuunottamatta.
Sitten kun huomasivat, ettei synnytys etene toivotulla tavalla ja joutuivat oksitosiinilla vauhdittamaan, ja kärvistelin siinä vaiheessa ehkä tunnin verran ilman mitään kipulääkitystä, ulisin tuskasta. Se oli aivan sietämätöntä sen tipan jälkeen eikä supistusten välillä juuri ollut hengähdystaukoa. Siihen se lääkkeettömyys sitten tyssäsikin [8|] Spinaalia kehiin ja luojan kiitos en olisi kestänyt sitä tippaa sillä tahdilla enää hetkeäkään.
Vähän harmittaa mutta eipä sille voi mitään. Kun ei edennyt niin ei edennyt. Menipähän loppu suht mukavasti ihan hurjinta loppua lukuunottamatta.
MÄ menin synnytmään ajatuksella, että kivunlievitystä sitä mukaa, kun sitä tarvitaan. Onneksi en suunnitellut suuria ja koko arsenaalin mä lopulta käytinkin. Yllläri oli, että pari tuntia supistusten alettua aloin oksentaa, ja sitä kesti yli yhdeksän tuntia, aina joka supistuksen jälkeen.
Olin sanonut, että haluan mennä niin kauan ilman kivunlievitystä kuin vain pystyn.
supistusten alkamisesta olimme vielä 4h kotona.
Mutta sitten, kun supistusten alkamisesta oli kulunut
6h sain ekan kipupiikin
9h sain toisen kipupiikin
11h sain pahoinvointilääkesupon, ja oksentaminen viimein loppui
12h sain akvarakkulat ja menin suihkuun
13h pääsin ammeeseen
15h ilokaasua ja epiduraali
18h tyttö syntyi
Kuns e epiduraalin tave tuli, se tuli ja tiesin, että sen aika on nyt. Se toimi loistavasti.
Suihkusta ei ollut suurta iloa. Jumppapallon päällä en voinut kuvitellakaan istuvani, koetin sitä kotona. Miehen kaulassa en voinut roikkua, sillä vaikka mies on iso, olisin tarvinnut jotain paikallaan pysyvää. Vaikka puolapuut. [:D] Käely auttoi, ja kävelinkin paljon. Mies painoi alaselkääni vesipussilla, mutta en kyllä muista oliko vesi kuumaa vai kylmää...
Nyt jos saisin päättäää, niin haluaisin joka supistuksen ajaksi jonkunlaiseen puristimeen, joka painaisi tasaisesti joka puolelta, aivan valtavan lujaa. Siis sellaisen verenpainemittaripaineen sisään.[:D]
Olin sanonut, että haluan mennä niin kauan ilman kivunlievitystä kuin vain pystyn.
supistusten alkamisesta olimme vielä 4h kotona.
Mutta sitten, kun supistusten alkamisesta oli kulunut
6h sain ekan kipupiikin
9h sain toisen kipupiikin
11h sain pahoinvointilääkesupon, ja oksentaminen viimein loppui
12h sain akvarakkulat ja menin suihkuun
13h pääsin ammeeseen
15h ilokaasua ja epiduraali
18h tyttö syntyi
Kuns e epiduraalin tave tuli, se tuli ja tiesin, että sen aika on nyt. Se toimi loistavasti.
Suihkusta ei ollut suurta iloa. Jumppapallon päällä en voinut kuvitellakaan istuvani, koetin sitä kotona. Miehen kaulassa en voinut roikkua, sillä vaikka mies on iso, olisin tarvinnut jotain paikallaan pysyvää. Vaikka puolapuut. [:D] Käely auttoi, ja kävelinkin paljon. Mies painoi alaselkääni vesipussilla, mutta en kyllä muista oliko vesi kuumaa vai kylmää...
Nyt jos saisin päättäää, niin haluaisin joka supistuksen ajaksi jonkunlaiseen puristimeen, joka painaisi tasaisesti joka puolelta, aivan valtavan lujaa. Siis sellaisen verenpainemittaripaineen sisään.[:D]
summerwine
Näppärä viestien naputtelija
mullaki oli tarkotus mennä ihan luomuna ilman mitään lääkkeellisiä kivunlievityksiä. Kirjotin tuon siihen lappuunki mikä piti mennessä antaa kätilöille (ne toiveet yms.). Mulla käynnistettiin synnytys ja pillerin laittamisesta sain ekan kipupiikin jo sellasen 5 tunnin päästä. Kivut oli ihan kamalat. Se piikki ei kyllä auttanut yhtään mutta jotain halusin. Synnytyssaliin päästyä karjuin suunnilleen että äkkiä tänne kaikki maholliset lievitykset ja sain sitten epiduraalin[:D][:D] Se oli muuten aivan loistava! Ei mihinkään sattunut ollenkaan enää ja ihan kun en ois synnyttämässä ollukkaan[:D] Se kyllä pidenti synnytystä siinä määrin että makoilin vaan kivuttomana ja koitin tappaa aikaa sen laittamisen jälkeen 7 tuntia. Supistukset tuli todella pieninä jotka ei edes koskenut joten sain vielä oxynormia voimistamaan supistuksia. Ja sen jälkeen meni vain 47min kun pieni tuli maailmaan[:)] En kyllä kadu että menikin näin[:)]
Yhden synnytyksen olen luomuna mennyt, kun kesti kaiken kaikkiaan kaksi tuntia, enkä ehtinyt saada mitään kivunlievityksiä. Miksi kärsiä, kun voi saada helpotusta ja kivunlievityksistä huolimatta se tekee niin perkeleen kipeää. Kauhulla odotan synnytystä tai lähinnä sitä ponnistusvaihetta. Kun joku hoitais sen mun puolesta, niin mä hoidan sissinä kyllä kaiken muun. [:)]
Elmukka
Vasta-alkaja
Mina synnytint kuopukseni luomuna, tosin vastoin tahtoani. Synnytys kaynnistettiin ja kahden cytotecin jalkeen laakari puhkaisi kalvot. Pyysin epiduraalia jo ennen kalvojen puhkaisua, mutta laakari oli sita mielta etta sen ehtii hyvin antaa puhkaisun jalkeenkin. Toisin kuitenkin kavi ja avauduin 3cm:sta taysin auki 20 minuutissa. Vauva syntyi 25 minuuttia kalvojen puhkaisun jalkeen... ikina en ole sellaista kipua kokenut, mutta toisaalta toipuminen synnytyksesta kavi paljon nopsemmin kuin esikon syntymasta, jolloin kaytin kaikki laakkeelliset kivunlievitykset.
Mulle oli lupailtu nopeaa synnytystä (sukurasite + kanava osittain auennut ennenaikaisesti) ja oletin, että selviän ilman raskaita lääkityksiä kuten äitini, jolla pisin kolmesta synnytyksestä kesti 3 tuntia. Toisin kävi ja synnytys kesti ainakin sen 30 tuntia, josta 20 tuntia olin hirveän kipeä. Kipusokki iski ensimmäisen kerran jo noin 14 tuntia ennen lapsen syntymää ja kivut vaan pahenivat matkan varrella. Pitkittynyt kesto ei johtunut heikoista supistuksista vaan päin vastoin. Kätilön mukaan ne olivat jo tuossa 14 tuntia ennen synnytystä niin kovat ja lähes jatkuvat (supistuskäyrät menivät säännöllisesti yli piirturin asteikon, kesto 2 minuuttia ja väli minuutin), en pystynyt juuri kävelemään enkä käymään vessassa lainkaan koko sairaalassaoloaikana eli katetriakin tarvittiin.
Ekat tunnit pärjäsin jumppapallon päällä pomppimalla, kuumilla suihkuilla ja käyttämällä ääntä voimakkaasti uloshengittäessä piiitkäään. Ensimmäiseen kipusokkiin auttoi ilokaasu, parin tunnin päästä se ei enää auttanut yksistään ja kroppa alkoi taas mennä sokkiin. Koska olin auki vain 2,5 cm tässä vaiheessa ja homma oli jo kestänyt lähes vuorokauden, sain vahvan annoksen Oxynormia tabletteina, joka ei vienyt kipua pois, mutta vei sokkioireet, joten pärjäsin ilokaasulla, äänenkäytöllä ja jumppapallolla ja lisäksi mies painoi mahaani lämpimällä viljapussilla. Supistukset tuntuivat minulla kokonaisuudessaan ala- ja ylävatsassa, johon kätilö sanoi, etteivät akvarakkulat ja akupunktio toimi, joten niitä ei kannata antaa. Niillä hoidetaan enemmänkin selkään tai reisiin kohdistuvaa kipua. Pari tuntia kesti tuo morfiinivaikutus ja sitten olin taas sellaisissa kasvavissa tuskissa toiset pari tuntia, että sekä kätilö että lääkäri suosittelivat epiduraalia. Sen saatuani seurasivat ainoat kaksi kivutonta tuntia koko synnytyksessä, mutta sitten kivut palasivat voimallisina ja annoslisäykset saivat kivut sahaamaan vaan edestakaisin eivätkä enää tuoneet helpotusta loppuaikana.
Epiduraali ei minulla heikentänyt supistuksia lainkaan, ne piirtyivät käyrälle edelleen lähes jatkuvina ja hurjan voimakkaina, kun minulla oli tuo ainoa kivuton parituntinen lepojakso. Avautuminen nopeutui sen jälkeen eli kun sain ensimmäisen epiduraalin ollessani 4 cm auki, olin jo kuuden tunnin kuluttua 10 cm auki. Sitä ennen avautuminen oli tapahtunut ihan järjettömän hitaasti tosi kovista supistuksista huolimatta. Kätilökin oletti tuon ekan kipusokin aikana, että noilla supistuksilla ei mene enää kauan tässä synnytyksessä, mutta toisin vaan kävi. Ilmeisesti olin niin hirveässä krampissa koko ajan ja kun supistusten välilläkin oli tosi lyhyet välit, että se hidasti etenemistä. Tai sitten synnytyksen jälkeen havaittu lapsen pään lievä virhetarjonta teki tepposet.
Synnytyksen ehdottomasti kivuliain vaihe, lähes puolitoista tuntia kestänyt ponnistusvaihe meni kuitenkin luomuna, minulta otettiin jostain syystä ilokaasukin pois ja pyysin pudendaalipuudutusta ja se pitikin antaa, mutta jäipä sitten tulematta syystä, joka ei minulle selvinnyt. Ehkä lääkäri oli kiinni jossain muualla. Johtuen ehkä siitä, että lapsi oli tulossa raivotarjonnassa, mutta pään toinen sivu edellä, minulla oli koko ponnistusvaiheen jumalattomat tuskat lantiossa. Tuntui kuin lantio olisi murtunut tai räjähtäisi sisältäpäin. Supistuksetkin olivat hirveitä ja silti vielä laitettiin oksitosiinia. Sitten supistelinkin jatkuvasti, mutta edelleen ylhäällä mahassa kuten avautumisvaiheessa eli mitään alaspäintyöntöä nuo eivät tuottaneet. Ponnistin myös kokonaan ilman ponnistuksentunnetta ja lantionhalkeamiskivut pahenivat joka työnnöllä. Hirveä kokemus, johon tarvittiin vielä imukuppia loppuvaiheessa.
Eli summa summarum: lääkkeellisistä Oxynormia, ilokaasua ja epiduraali ja lääkkeettömistä äänekäs uloshengittäminen, kuumat suihkut, jumppapallon päällä pomppiminen, lämmin viljapussi. Ammetta olisin halunnut kokeilla, mutta se oli poissa käytöstä. Käveleminen ei ekojen tuntien jälkeen onnistunut. Tunsin itseni monta päivää ihan luuseriksi ja heikoksi, koska olin niin kivulloinen ja tarvitsin kaikki mahdolliset tropit, mutta kätilöt olivat kyllä miehelleni kehuneet asennettani ja että kestin ja jaksoin todella hyvin.
Avoimella, innostuneella asenteella lähdin synnyttämään enkä kokenut minkäänlaista pelkoa ja tarkoituksena oli pärjätä mahdollisimman pitkälle lääkkeettömillä menetelmillä, mutta näinhän nää menee, ettei ikinä ei voi tietää, miten homma sitten todellisuudessa menee. Kipua olin myös valmistautunut sietämään ja kestämään, mutta sitten raja tuli vastaan sekä keston että voimakkuuden osalta. Kovin ovat erilaisia synnytykset, hämmentävät erilaisia. Jälkikäteen voisi kai ajatella, että kokemus oli voimaannuttava, koska siitä kuitenkin selvittiin lopulta onnellisesti lopputuloksena terve lapsi ja terve äiti ja sektiolta vältyttiin lopussa. Täytyy vain toivoa, että mahdollisen kakkosen kohdallakin pystyisi vielä menemään avoimin mielin, mutta voi kyllä olla, että tämä kokemus kyllä tulee ehkä vaikuttamaan odotuksiin.
Toivuin kyllä käsittämättömän hyvin ottaen huomioon, että minulla oli hirveä univelka jo synnyttämään lähtiessä enkä sairaalassa nukkunut pariin yöhän lainkaan sen jälkeenkään ja lisäksi hemoglobiini oli alle 90 pari päivää synnytyksen jälkeen. Silti olin heti kävely- ja istumakunnossa. Lantiokipuja oli jälkeenpäinkin ja on välillä edelleen. Jotain venytystä tuli ehkä liikaa ja vaiva jäi.
Ekat tunnit pärjäsin jumppapallon päällä pomppimalla, kuumilla suihkuilla ja käyttämällä ääntä voimakkaasti uloshengittäessä piiitkäään. Ensimmäiseen kipusokkiin auttoi ilokaasu, parin tunnin päästä se ei enää auttanut yksistään ja kroppa alkoi taas mennä sokkiin. Koska olin auki vain 2,5 cm tässä vaiheessa ja homma oli jo kestänyt lähes vuorokauden, sain vahvan annoksen Oxynormia tabletteina, joka ei vienyt kipua pois, mutta vei sokkioireet, joten pärjäsin ilokaasulla, äänenkäytöllä ja jumppapallolla ja lisäksi mies painoi mahaani lämpimällä viljapussilla. Supistukset tuntuivat minulla kokonaisuudessaan ala- ja ylävatsassa, johon kätilö sanoi, etteivät akvarakkulat ja akupunktio toimi, joten niitä ei kannata antaa. Niillä hoidetaan enemmänkin selkään tai reisiin kohdistuvaa kipua. Pari tuntia kesti tuo morfiinivaikutus ja sitten olin taas sellaisissa kasvavissa tuskissa toiset pari tuntia, että sekä kätilö että lääkäri suosittelivat epiduraalia. Sen saatuani seurasivat ainoat kaksi kivutonta tuntia koko synnytyksessä, mutta sitten kivut palasivat voimallisina ja annoslisäykset saivat kivut sahaamaan vaan edestakaisin eivätkä enää tuoneet helpotusta loppuaikana.
Epiduraali ei minulla heikentänyt supistuksia lainkaan, ne piirtyivät käyrälle edelleen lähes jatkuvina ja hurjan voimakkaina, kun minulla oli tuo ainoa kivuton parituntinen lepojakso. Avautuminen nopeutui sen jälkeen eli kun sain ensimmäisen epiduraalin ollessani 4 cm auki, olin jo kuuden tunnin kuluttua 10 cm auki. Sitä ennen avautuminen oli tapahtunut ihan järjettömän hitaasti tosi kovista supistuksista huolimatta. Kätilökin oletti tuon ekan kipusokin aikana, että noilla supistuksilla ei mene enää kauan tässä synnytyksessä, mutta toisin vaan kävi. Ilmeisesti olin niin hirveässä krampissa koko ajan ja kun supistusten välilläkin oli tosi lyhyet välit, että se hidasti etenemistä. Tai sitten synnytyksen jälkeen havaittu lapsen pään lievä virhetarjonta teki tepposet.
Synnytyksen ehdottomasti kivuliain vaihe, lähes puolitoista tuntia kestänyt ponnistusvaihe meni kuitenkin luomuna, minulta otettiin jostain syystä ilokaasukin pois ja pyysin pudendaalipuudutusta ja se pitikin antaa, mutta jäipä sitten tulematta syystä, joka ei minulle selvinnyt. Ehkä lääkäri oli kiinni jossain muualla. Johtuen ehkä siitä, että lapsi oli tulossa raivotarjonnassa, mutta pään toinen sivu edellä, minulla oli koko ponnistusvaiheen jumalattomat tuskat lantiossa. Tuntui kuin lantio olisi murtunut tai räjähtäisi sisältäpäin. Supistuksetkin olivat hirveitä ja silti vielä laitettiin oksitosiinia. Sitten supistelinkin jatkuvasti, mutta edelleen ylhäällä mahassa kuten avautumisvaiheessa eli mitään alaspäintyöntöä nuo eivät tuottaneet. Ponnistin myös kokonaan ilman ponnistuksentunnetta ja lantionhalkeamiskivut pahenivat joka työnnöllä. Hirveä kokemus, johon tarvittiin vielä imukuppia loppuvaiheessa.
Eli summa summarum: lääkkeellisistä Oxynormia, ilokaasua ja epiduraali ja lääkkeettömistä äänekäs uloshengittäminen, kuumat suihkut, jumppapallon päällä pomppiminen, lämmin viljapussi. Ammetta olisin halunnut kokeilla, mutta se oli poissa käytöstä. Käveleminen ei ekojen tuntien jälkeen onnistunut. Tunsin itseni monta päivää ihan luuseriksi ja heikoksi, koska olin niin kivulloinen ja tarvitsin kaikki mahdolliset tropit, mutta kätilöt olivat kyllä miehelleni kehuneet asennettani ja että kestin ja jaksoin todella hyvin.
Avoimella, innostuneella asenteella lähdin synnyttämään enkä kokenut minkäänlaista pelkoa ja tarkoituksena oli pärjätä mahdollisimman pitkälle lääkkeettömillä menetelmillä, mutta näinhän nää menee, ettei ikinä ei voi tietää, miten homma sitten todellisuudessa menee. Kipua olin myös valmistautunut sietämään ja kestämään, mutta sitten raja tuli vastaan sekä keston että voimakkuuden osalta. Kovin ovat erilaisia synnytykset, hämmentävät erilaisia. Jälkikäteen voisi kai ajatella, että kokemus oli voimaannuttava, koska siitä kuitenkin selvittiin lopulta onnellisesti lopputuloksena terve lapsi ja terve äiti ja sektiolta vältyttiin lopussa. Täytyy vain toivoa, että mahdollisen kakkosen kohdallakin pystyisi vielä menemään avoimin mielin, mutta voi kyllä olla, että tämä kokemus kyllä tulee ehkä vaikuttamaan odotuksiin.
Toivuin kyllä käsittämättömän hyvin ottaen huomioon, että minulla oli hirveä univelka jo synnyttämään lähtiessä enkä sairaalassa nukkunut pariin yöhän lainkaan sen jälkeenkään ja lisäksi hemoglobiini oli alle 90 pari päivää synnytyksen jälkeen. Silti olin heti kävely- ja istumakunnossa. Lantiokipuja oli jälkeenpäinkin ja on välillä edelleen. Jotain venytystä tuli ehkä liikaa ja vaiva jäi.
Ei hel##ari näitä juttuja uskalla lukea. Pulssi hakkaa 195. Vois kuvitel, et ainakin ensisynnyttäjille hiukka liian yksityiskohtast tietoa et ketä repii ja mistä. Mä sentään olen jo kerran synnärillä käyny ja vähän on käryä, et mitä on odotettavis, mut silti rupes jo kaduttamaan et koskaan isännän kans saman peiton alle eksyin. Meikäläisen synnytyspelot ei ainakaan tällä foorumilla kaikonnu tai vähentyny.
summerwine
Näppärä viestien naputtelija
Aika jännä muuten että moni on sanonu tuon ponnistus vaiheen kaikista kivuliaimmaks[8|] Minusta ne kivut synnytyksen alkaessa oli kaikista pahimmat, ne 8 tuntia ennenkuin sain epiduraalin. Ponnistusvaihe ei minusta ollut mitenkään kivulias[8|] Ainoastaan se pidätteleminen oli aika kamalaa kun kätilö sanoi että nyt ei saa ponnistaa ja kun tuntui että oli pakko, siinä sai kyllä tosissaan keskittyä. Ja sitten se alapään puudutus ennen tikkien pistämistä tuntui kyllä ihan hirveelle[:D] Mutta mulla on se piikkikammo muutenkin niin..