4 kk neuvolassa oltiin vähän huolissaan poikasen olemattomasta painonnoususta ja kehotettiin aloittamaan soseiden maistelu. Porkkana maistui alusta asti hyvin, ja siihen totuteltiin hissukseen viikon ajan. Aluksi annoin teelusikallisen, seuraavana päivänä 2, kolmantena päivänä 4 jne. Sitten sekoitin porkkanan sekaan vähän bataattia, jota poika söis vaikka kuinka paljon. :D Odottaa suu ammollaan seuraavaa lusikallista, ja aina pääsee pieni itku, kun lautanen on tyhjä. Annoskoko on nyt arviolta 2-3 ruokalusikallista 2 kertaa päivässä. Lisäksi aloitettiin eilen hedelmäsoseen maistelu. Arvelin, että iltapäivän herkkuhetki sais valtavan suosion, mutta erehdyin. Bataatti lyö mangon ja päärynän 100-0. :P
Hedelmäsoseen ostin kaupasta, porkkanan ja bataatin surautin itse blenderillä soseeksi. Yritän jatkossa suosia kotimaisia vihanneksia ja hedelmiä ja soseuttaa ne itse. Silikoninen jääpalamuotti on jo hankittu. Nyt pitäis päästä penkomaan mummon puutarhan satoa! Kesäkurpitsaa ja omenaa sieltä ainakin saa. Toreilta ja markkinoilta löytyy lähituottajien muita ihania herkkuja, luomuakin yllättävän edullisesti. :)
Toivottavasti paino on nyt lähtenyt nousuun! Imetän siis edelleen ja otan pojan aina soseen syötyään tissille. Alkoi vaan tuntumaan siltä, ettei maito enää oikein riitä, joten omastakin mielestä tämä maistelu aloitettiin hyvään aikaan.