Kiinteiden aloittaminen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Jo_80
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
joo, ehkei kannata niillä kaikkein terävimmillä haarukoilla sitten harjotella[;)] muistatteko semmosen kaposen haarukkamallin jolla sai aina suunsa rikki?[:-]
 
Meillä ei kovin vahvasti tunnu etenevän tuo kiinteiden aloittaminen. Ollaan kuitenkin jo reilu kuukausi harjoiteltu, joten ihan uudesta jutusta ei pitäisi olla enää kyse. Ehkä meidän vaavi on sitten sitä vähäruokaista sorttia.. ..tai sitten äiti on vaan sitä hätäistä sorttia [:D]

Yleensä kerran päivässä suostuu syömään useamman teelusikallisen, mutta muuten joko sylkee kaiken pois tai ei edes avaa suutaan. Vaikea löytää sopivaa ruokahetkeä, kun tuntuu että nälkäisenä vaan maito kelpaa, kylläisenä ei syöminen tietenkään kiinnosta ja väsyneenä on turha edes yrittää [8|].

Yritän siis tarjoilla aamupäivällä (10-12) ja iltapäivällä (15-17) ruokaa, riippuen vähän siitä, mihin päiväunet sattuu osumaan. Nyt tuo aamupäivän ruoka on ollut puuroa, mutta kunhan näen, että vatsa sietää sitä, niin sitten se siirretään iltaan. Toinen ateria on yleensä kasvissosetta, joka on pikkumiehen mieleen.

Ja, joku taisi noista viljoista kysellä, niin ainakin meillä neuvolassa sanottiin, että kotimaisilla viljoilla on hyvä aloittaa, kun tiedustelin että riisilläkö tässä sitten kannattaisi aloittaa viljoihin totuttelu.
 
Oookke. Me ollaan riisivelliä maisteltu nyt 3 päivää/tetraa, ei oireita ja tykkää siitä kyllä. Nauta alotettii tänää nii kaura siirtyy loppuviikkoon tai ens viikkoon...

Poppi81: ootko kokeillu erilaisilla lusikoilla syöttää ja eri lämpöistä ruokaa?
 
Joo, kyllä mä olen kokeillut erilaisia lusikoita. Käytetään sekä metallisia että muovisia ja kummatkin tuntuvat kelpaavan yhtä hyvin. Lämmin ruoka tuntuu hänelle maittavan paremmin haaleena ja maito sitten taas kädenlämpöisenä [:)].

Heti tietysti kun tänne valitin, niin poika söi kun vanha tekijä kaurapuuroo, kun päikkäreiltä heräsi [:D].

Me saatiin ns. lupa aloittaa lihat sitten 6kk iässä, kun nyt kerran otettiin viljat maisteluun. Kaverikin oli aikoinaan riisin maistattanut ensin eikä siitä ollut mitään tullut. Taitaa olla vaan mun neuvolantäti sitä mieltä, että kotimaisuus kunniaan [8|][;)]
 
aika monessa jutussa neuvolan tädin ihan oma henk koht mielipide vaikuttaa aika paljon. Näkeehän sen täällä meidän palstallakin, joillekin sanotaan tota ja jollekin tätä. Ihan maalaisjärki käteen ja kokeilemaan.. kunhan on ensin kysynyt täällä meidän muiden mielipiteitä [:D][:D][:D][:D]

Me alotettiin kauralla ihan pelkästään sen takia, että sitä nyt sattuu olemaan elovena-paketti tossa kaapissa. Keitin siitä noille vanhemmille puuron, laitoin Marikalle oman annoksen sivuun, ja maustoin suolalla loput. Marikan annoksen soseutan vielä tolla sauvasekottimella, vielä vähän aikaa. Siihenhän voi sitten laittaa sekaan vaik tyyliin päärynäsosetta, mikäli makua haluaa antaa. Kukin tavallaan. Tolle neidille ei oikeen puuro maistu, no halukkaat voi käydä facessa kattomassa mikä oli tämäniltanen tulos [:D][:D], joten laitan nyt sitten jotain hedelmäsosetta sekaan. Vähennän ton soseen määrää päivittäin, niin saa sen puuron uppoomaan paremmin.

Maissivellillä/peruna-porkkanalla saatiin tunti-2 lisää unta, puurolla mennään melkeen koko yö.
 
Mikäs siinä muuten on syy, että liha pitäis keittää, miksi ei voi paistaa esimerkiksi uunissa? Tai ainakin aika monet puhuu täällä lihojen keittämisestä.. Olikohan tästä jo jossain vaiheessa jotain juttua, kun en nyt jaksais lukea koko ketjua läpi[:)]
 
onko kukaan tehny mangosta ite sosetta?? mistä sen tietää onko se kypsä vaiko raaka?

ite huomasin kaupan pakstealtaassa olevan valmista mangososetta,olivat sellasia kuutioita(olisko ollu pakkasmarjan tai jonkun sellasen valmistuttamia..)..onko kukaan niitä testannu..
 
En oo testannu, mutta henk. koht jätän kaikki pakkasmarjan tuotteet altaaseen. Pariin otteeseen on niitten mansikoissa ollu homeisia seassa, kerran löyty ampiainenkin.. Tosin siinä pussissa lukikin, että saattaa sisältää luonnon tuotteita (?) (siis ylimääräsiä sellasia). Ampiainen nyt lukeutuis niihin, mutta homeisena pakastetut mansikat... Kaiken kruunas se, ettei vastannu ollenkaan reklamaatioon. Mutta voihan mulla olla vaan huonoa tuuria, eikä tää nyt vastannu juurikaan kysymykseen, mutta tulipa nyt kerrottua tääkin [:D]
 
Minäkin mietin tuota et miks liha pitäs keittää? Tuleeko siitä keittämällä "pehmeempää"ja niin helpompaa soseuttaa? kun pastamallahan liha menee "kovemmaks"... Vai olenko ihan hakoteillä.. [&:] [:D]

Ite en oo koskaa keitettyä lihaa tainu syyä. Minun pienenä ollessa meillä kotona keitettiin koiralle lihaa, nii tuosta keittämisestä tulee aina koiran ruoka mieleen.. [:-] [:D]

Meillä ei toki vielä tuo lihan maistelu oo ajan kohtasta, mutta kaikkea tulee mietittyä etukäteen... Ajateltiin alottaa ensin vilja tuotteilla ja niiden maistelun jälkeen sitten jossain vaiheessa alottaa lihojen maistelun..
 
kyllähän sen lihan voi uunissakin tehdä, mutta keittämällä se on ainakin mun mielestä paljon helpompaa. Paistaa ei sais käsittääkseni karsinogeenien yms. takia.

Mango on kypsä sillon, kun se on semmonen vähän pehmeä. Semmonen kypsän tomaatin tuntunen [:D] Eli ne semmoset kovat, oikeen hyvännäköset mangot voi jättää sinne kauppaan [:)]
 
Henniv: http://fi.wikipedia.org/wiki/Mango " Kun hedelmästä lähtee voimakas tuoksu ja kuori antaa myöten painettaessa, se on kypsä." Tuolta mä itekki katoin aikoinaa [:D] Ihan kivaa tietoo mangosta noin muutenkin kun en kans tienny siitä mitää [:D]
 
okkkei,eli eikun puristelemaan niitä siis [;)][:D] oonkin ihmetelly kun kaikki mangot on aina niin huonon näkösiä,sen takia jääneet ostamatta,vaikka mango tosi hyvää onkin[:D][:D] nyt voin hyvillä mielin ostaa niitä rupsahtaneita mangoja[:D][:D]
 
ALKUPERÄINEN: katusutariina

aika monessa jutussa neuvolan tädin ihan oma henk koht mielipide vaikuttaa aika paljon. Näkeehän sen täällä meidän palstallakin, joillekin sanotaan tota ja jollekin tätä. Ihan maalaisjärki käteen ja kokeilemaan.. kunhan on ensin kysynyt täällä meidän muiden mielipiteitä [:D][:D][:D][:D]


Näinhän se on [:)].
Neuvoloiden ohjeistuksessa ei vellejä esimerkiksi tule antaa ollenkaan missään vaiheessa.
Meille annettiin (kaikista suosituksista poiketen) ohje aloittaa kaurapuuron syöminen 4,5kk iässä ja näin tehtiin. Joukkoon ohjeistettiin laittamaan hedelmä- tai marjasosetta (on muuten hyvää [:)]). Kaurapuurosta on tullut ihan ykkösjuttu oli joukossa mitä vaan, kunhan on kokkareita [:D], sileät soseet aiheuttaa puistatusta jostain syystä!
 
Meillä ei ole ollu ongelmia syömisen kanssa. Alotettiin perunalla reipas kuukausi sitten ja nyt syödään jo perunaa, porkkanaa, parsakaalta, bataattia ja maissia sekä banaania, persikka-banaania, omenaa, vadelma-mustikkaa, luumua ja päärynää. Ensimmäisillä kerroilla kun annettiin perunaa se oli oikeastaan enemmän maitoa, jossa oli joukossa muutama hitunen perunaa ja sitten kerta kerran jälkeen on ollu hieman paksumpaa tavaraa. Sillä perunalla mentiin yli viikko ja sit pikkuhiljaa alettin lisätä joukkoon muitakin makuja. Niitä kaupan vellejä on kans annettu maitoon sekotettuna pullosta ja neiti nukkuu 22-9 ilman heräilyjä. [:)] Ite oon tehny noi kasvis ja vihannes mössöt ja ostanu kapasta valmiina hedelmät ja marjat. Me ollaan yleensä maisteltu uutta makua aina vähintään kolme päivää ja sit taas uus juttu, mut välillä saattanu olla useampiki päivä väliä eikä mitään vaivoja ole tullu toistaiseksi mistään. Seuraavaksi olis tarkotus siirtyä sit niihin viljoihin ja niitä maistella ainakin se pari viikkoa ja vasta sitte alotetaan lihat.
 
meillä nyt muutamana päivänä kokeiltu perunaa uudestaan...ja ei, se ei kertakaikkiaan tuohon meiän ukkoon uppoa...kakoo ja yökkii ja 2-5 lusikallisen jälkeen laittaa suun tiukkaan suppuun eikä suostu syömään enää edes maissi-porkkanasosetta... ja mahakin meni vähän sekasi perunasta, on nimittäin tullu eileen ja tänään semmoset määrät (vihreää) soosia vaippaan että huh! ja on tosiaan kokeiltu muutamaan otteeseen muutamana päivänä tuota perunaa ja ei onnistu... ja on kokeiltu sitä oolannin pakastepottumuusia, mikrotettua perunaa ja keitettyä perunaa...eli meillä jää nyt perunan kokeilu suosiolla pitemmälle tauolle...

kuulostaa aika hurjalta määrältä toi 2 purkkia/pvä ja kahella syöttökerralla vielä...meillä menee yhteensä (hedelmä ja kasvissoseet) ehkä noin max purkillinen päiväs...ja sit toki aamu ja ilta puurot että jos ne lasketaan mukaan ni niitten kans varmaan lähelle se kaks purkkia... ja minä kun luulin että ylisyötän meiän poitsua mutta ei ilmeisesti ole syytä huoleen [:D]
 
No tänään kiinteitä menny pikkasen reilu 2 purkkia 2 syöttökerralla [8|] Mutta alkaahan tolla neitillä olee puolen vuoden rajapyykkikin vastassa.

Henniv kyseli tota montako kuutioo menee purkilliseen niin sanoisin että n. 9kpl. Varmaan tietty riippuu mitä mössöö on ja minkälaiset kuutiot kyseessä. Meillä noi ikean kukka-, sydän-, ja "tähti"- silikonimuotit.
 
mä otin tänää eka kertaa kolmannen aterian mukaan, kahdella meni hedelmää puol purkkia kerta ja kolmas oli kasvista, vajaa puol. Kohta vois kokeilla jo lihaa. Ehkä.
Mä syötän vain ja ainoastaan kaupan pöperöä, ei jaksa keitellä itte.
 
Joo tosta lihojen keittämisestä meillä just neuvolassa sanottiin et siks keitetään tai valmistetaan uunissa, et ne lihat kypsyy sillon tasasesti eikä just pääse kärähtää silleen kun paistinpannulla jos paistaa. Eli just niiden karsinogeenejen takia siis...
 
Meilläkin noita kiinteitä ollaan syöty jo jonkin aikaa, ei vaan oo tullu tänne kirjoiteltua, lukenut oon kyllä kaikki teidän jutut [:D] Meillä menee vähän 50-50 noiden soseiden kanssa, osa kaupasta ja osan oon tehnyt itse.. Lihojen kanssa en tiedä vielä mitä teen mutta voipi olla että oon laiska ja ostan kaupasta [8|] Me aloiteltiin nyt vähän noita viljoja ja otetaan ne lihat sitten myöhemmin, eilen ja tänään ollaan meisteltu kaurapuuroa hedelmäsoseen kanssa ja hyvin uppoo, tosin meillä on taas flunssaa joten toi tukkoinen nenä vähän hankaloittaa syömistä kun tytöllä menee heti hermot kun nokka täynnä räkää [&:][:'(]
 
Takaisin
Top