Allergioista meillä tähän mennessä tällaista kokemaa:
Kirjoittelin johonkin toiseen ketjuunkin jo meidän tytön kuivasta ihosta - viime viikkoon saakka kuivaa otsalla + päänahassa, ohimoissa ja vähän nilkoissa. Terkka katsoi ja totesi, että kuivuutta ja varmaankin herkkä iho. No, sittenpä aloitettiin kauran maistelu puuron muodossa, höystettynä päärynällä ja omenalla. Viikonloppua vasten maisteltiin vielä omenamustikkaseosta (mustikka siis uusi juttu). Iltaisin maisteltiin maissivelliä (maissia syöty jo muuten) ja kauravelliä.
No, tytöllä rupes punottamaan sitten silmäluomet ja kaulalle tuli runsaasti nokkosrokkotyyppistä näppyä. Samaan aikaan otsan ja päänahan ihottuma vaaleni rasvauksella, mutta tyttö raapi ihoa verille. Tyttö myös hieroskelee silmiään (tämä on vähän vaikeasti tulkittavissa, että mikä kaikki hierominen on väsymystä). Pari kertaa meillä tuli myös vihreää kakkaa.
Otin sitten yhteyttä neuvolaan, josta kehoitettiin nyt toistaiseksi pitäytymään tutuissa ja simppeleissä ruoissa. Eli porkkana-bataatti-kukkakaali jne. Olin itsekin jo jättänyt pois omenan ja mustikan, mutta neuvola tosiaan otti aika tiukan linjan, meillä laitettiin tästä päivästä lukien puuronkin maistelu tauolle, jotta voidaan seurata mitä tapahtuu. Tänään vielä ajatuksissani syötin päärynää..
Toistaiseksi oireisto on pysynyt aika samana, mutta iltapäiväisen päärynävälipalan jälkeen iho ehkä punoitti enemmän. Nyt mietinkin, että onko se sittenkin tuo päärynä.. Sitä meillä meni aiemmin hyvinkin runsaasti mm. puuron kanssa.
Jos oikein neuvolan ymmärsin, niin ensin selvitetään mikä aiheuttaa oireita ja sitten mietitään mitä tehdään. Kaiketi tietoista siedättämistä harjoitetaan? :) Jännä myös, että meidän kummankaan perheissä ei juuri ole ruoka-allergioita, joten tämä voi vielä kääntyä myös atopiaksi!