Pranametri
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Moi, minä muistan kyllä teidät kaikki! Retun ja Saparon myös. Saparo on se ainoa, jonka olen nähnyt, tajuamatta että Sinä se siinä olet, kunnes sinua äippäpolilla kutsuttiin nimeltä :)
Anteeksi, nöyrästi, että olen loistanut poissaolollani. Arki on ollut työntäyteistä ja työlästä. Oli kiva vilkaista tämän vuoden juttuja ja ihan samoja minullekin on mieleen jäänyt männävuosista. Ihanaa että palsta on täällä edelleen, vaikkakin välillä hiljaisempana.
Valo aloitti joulukuun alussa päiväkodin ja on hyvin viihtynyt. Eilen oli vasukeskustelu ja siinä jaoimme huolemme pojasta ja hänen reagointitavastaan (huutamalla aina ja joka asiasta) ja piiitkästä uhmäiästä. Me olemme vain siedättyneet ja sinnitelleet Valon kanssa ja ajatelleet että onpahan kovapäinen ipana :) Päiväkodissa ollaan seurattu Valon touhuja ja huolta on siitä, ettei Ököä kiinnosta toiset lapset juuri ollenkaan. Ei noteeraa heitä ellei ole ihan pakko. Pukemiseen liittyvät ongelmat vievät yhden aikuisen ajan tyystin. Valo ei ole ilkeä eikä riehu, mutta huomio menee toiminnasta ihan muuhun ja sitten heittää leikiksi koko touhun. Eli erityislastentarhanope oli sitä mieltä, että meillä on käsissämme erilainen oppija, jonka kanssa elämiseen hän löytää vinkkejä, kunhan Valoon enemmän tutustuu.
Tilannetta on hämännyt se, että Valo on monilta taidoiltaan ns ikäisiään edellä. Kielelliset kyvyt, pelaa melkein oikein shakkia, keskittyy pitkiä aikoja esim kirkonkellojen kuuntelemiseen juutuubista jne. Mutta haaste hänen kohdallaan onkin saada ohjeet menemään perille ja visuaalisia keinoja aletaan nyt harjoitella (kuvat). Valolle on erityisen tärkeää saada päivä hahmotettua siten, että hän tietää mitä minkäkin jälkeen on tulossa. Haluaisi tietenkin ihan itse päättää mitä päivä tuo tullessaan.
Poikamme tuntuu turhautuvan erityisen helposti, kun pitäisi harjoitella uusia asioita, jotka eivät niitä mukavimpia ole. Päässään tuntuu pyörivän niin paljon asioita, että pukeutuminen ei ole niitä tärkeimpiä ollut. Onhan se nyt hyvänen aika ihme, että kirkonkelloja voidaan soittaa niinkin monella eri tavalla!
Anyway, me tiesimme että Ökö on erityinen ja nyt oli jokunen muukin aikuinen samaa mieltä :) Onneksi nykyään lapset otetaan yksilöinä myös hoitopaikassa ja pulmiin etsitään ratkaisua ennen kuin tilanne leviää käsiin. Valosta on ollut tosi kivaa, kun saman ryhmän nätti tyttö on alkanut pukea ja riisua häntä ulkoilun yhteydessä ja antautuu mielellään palveltavaksi :D
Vielä tuosta Valosta, niin hänellähän on tarvetta kontrolloida (lue=hallita) aina ja kaikessa ja se on yksi harmimme ollut. Sinnikkäällä loogisuudella olemme pärjänneet, mutta jokainen lipsuminen tästä kostautuu.
Voi kuulostaa pikaisesti siltä, että onhan vaan iso uhma menossa, niin mekin luulimme, mutta Valolla siihen nähtävästi liittyy jotain muutakin, vaikkakaan ei mitään toivotonta tai isoa. Tarkoituksena on vaikuttaa jo ajoissa taipumuksiin, jotka myöhemmin elämässä saattaisivat koitua elämää hankaloittaviksi kompastuskiviksi.
Meidän perheemme on myös kasvanut, vaikkakaan emme uutta tulokasta voi neuvolassa mittauttaa. (on muuten ihana kuunnella imetysjuttuja ja mahankasvutarinoita) Meille tuli sekarotuinen saksanpaimenkoiramix tammikuussa ja erilainen oppija on hänkin. Emmaa on kohdeltu kaltoin ensimmäisessä kodissaan, mutta hyvän välihoidon kautta tuli meille ja ihana on. Reilun vuoden ikäinen ja lapsi kuin Valokin.
No niin, Jälleen katkeaa kirjoittaminen lapsen herätessä uniltaan. Minä sitten pidän teistä, tiesittekös sitä?
Anteeksi, nöyrästi, että olen loistanut poissaolollani. Arki on ollut työntäyteistä ja työlästä. Oli kiva vilkaista tämän vuoden juttuja ja ihan samoja minullekin on mieleen jäänyt männävuosista. Ihanaa että palsta on täällä edelleen, vaikkakin välillä hiljaisempana.
Valo aloitti joulukuun alussa päiväkodin ja on hyvin viihtynyt. Eilen oli vasukeskustelu ja siinä jaoimme huolemme pojasta ja hänen reagointitavastaan (huutamalla aina ja joka asiasta) ja piiitkästä uhmäiästä. Me olemme vain siedättyneet ja sinnitelleet Valon kanssa ja ajatelleet että onpahan kovapäinen ipana :) Päiväkodissa ollaan seurattu Valon touhuja ja huolta on siitä, ettei Ököä kiinnosta toiset lapset juuri ollenkaan. Ei noteeraa heitä ellei ole ihan pakko. Pukemiseen liittyvät ongelmat vievät yhden aikuisen ajan tyystin. Valo ei ole ilkeä eikä riehu, mutta huomio menee toiminnasta ihan muuhun ja sitten heittää leikiksi koko touhun. Eli erityislastentarhanope oli sitä mieltä, että meillä on käsissämme erilainen oppija, jonka kanssa elämiseen hän löytää vinkkejä, kunhan Valoon enemmän tutustuu.
Tilannetta on hämännyt se, että Valo on monilta taidoiltaan ns ikäisiään edellä. Kielelliset kyvyt, pelaa melkein oikein shakkia, keskittyy pitkiä aikoja esim kirkonkellojen kuuntelemiseen juutuubista jne. Mutta haaste hänen kohdallaan onkin saada ohjeet menemään perille ja visuaalisia keinoja aletaan nyt harjoitella (kuvat). Valolle on erityisen tärkeää saada päivä hahmotettua siten, että hän tietää mitä minkäkin jälkeen on tulossa. Haluaisi tietenkin ihan itse päättää mitä päivä tuo tullessaan.
Poikamme tuntuu turhautuvan erityisen helposti, kun pitäisi harjoitella uusia asioita, jotka eivät niitä mukavimpia ole. Päässään tuntuu pyörivän niin paljon asioita, että pukeutuminen ei ole niitä tärkeimpiä ollut. Onhan se nyt hyvänen aika ihme, että kirkonkelloja voidaan soittaa niinkin monella eri tavalla!
Anyway, me tiesimme että Ökö on erityinen ja nyt oli jokunen muukin aikuinen samaa mieltä :) Onneksi nykyään lapset otetaan yksilöinä myös hoitopaikassa ja pulmiin etsitään ratkaisua ennen kuin tilanne leviää käsiin. Valosta on ollut tosi kivaa, kun saman ryhmän nätti tyttö on alkanut pukea ja riisua häntä ulkoilun yhteydessä ja antautuu mielellään palveltavaksi :D
Vielä tuosta Valosta, niin hänellähän on tarvetta kontrolloida (lue=hallita) aina ja kaikessa ja se on yksi harmimme ollut. Sinnikkäällä loogisuudella olemme pärjänneet, mutta jokainen lipsuminen tästä kostautuu.
Voi kuulostaa pikaisesti siltä, että onhan vaan iso uhma menossa, niin mekin luulimme, mutta Valolla siihen nähtävästi liittyy jotain muutakin, vaikkakaan ei mitään toivotonta tai isoa. Tarkoituksena on vaikuttaa jo ajoissa taipumuksiin, jotka myöhemmin elämässä saattaisivat koitua elämää hankaloittaviksi kompastuskiviksi.
Meidän perheemme on myös kasvanut, vaikkakaan emme uutta tulokasta voi neuvolassa mittauttaa. (on muuten ihana kuunnella imetysjuttuja ja mahankasvutarinoita) Meille tuli sekarotuinen saksanpaimenkoiramix tammikuussa ja erilainen oppija on hänkin. Emmaa on kohdeltu kaltoin ensimmäisessä kodissaan, mutta hyvän välihoidon kautta tuli meille ja ihana on. Reilun vuoden ikäinen ja lapsi kuin Valokin.
No niin, Jälleen katkeaa kirjoittaminen lapsen herätessä uniltaan. Minä sitten pidän teistä, tiesittekös sitä?
