Keskenmeno ja tunteet

Johkuliini

Johkuliini

Vauhtiin päässyt keskustelija
Eilen illalla alkoi vuoto ja tänään vaan yltyi ja alkoi kivut.
Itketti eilen ja tänään, vaikka tietää, että näin sen kuului mennä-tyypillä ei ollut kaikki okei.

Yhä itkettää.. Mut sit tää uus lisä tähän kaikkeen on aivan SUUNNATON VITUTUS! Kaikki vaan sanoo, et uutta yritystä vaan ja onnea uuteen yritykseen. Mutta mua ei vois vähempää nyt kiinnostaa joku uus yritys. Mua suoraan sanottuna vituttaa ja oksettaa ajatuskin raskaudesta tai vauvoista. Vaikka samaan aikaan itken juuri menettämäämme toukkaa..

Ja toki mä sen tiiän, et kuhan tää alkujärkytys ym siirtyy pois tieltä, niin alkaakin kiinnostaa taas se uus raskautuminen. Kai nää tunteet ja ihmisen defenssit toimii tässäkin asiassa tietyllä "kaavalla".

Pakko purkaa näit tunteita johki, ja tää on nyt semmonen väylä mulle. Tietty puhun ukollekin, mutta kun asia koskee henkilökohtaisesti häntäkin, niin on eri asia ja hän ei osaa kai tuntea ihan samallalailla kuin minä. Tiedän toki itsekin, että näin piti tapahtua-luonto pitää siitä huolen, mut kyllä tää satuttaa.
Onneksi meillä on 2,5v ihana tytär :Heartbigred

Meidän räpellys meni kesken siis eilen rv 6+1.
:angel13 hyvää matkaa pieni enkelimme :sad015
 
Eikä Johkuliini, sullakin keskenmeno!! :'( Oon niin pahoillani!!
Mullaki olotila aaltoilee, välillä oon positiivinen ja ajattelen "kyllä se siitä, uutta yrtystä vaan" jne.. Ja välillä vaan itkettää, että miks piti mennä kesken, olisin niin halunut sen jouluvauvan, eikä vaan yrittää uudelleen. :(
Tiedän tasan miltä susta tuntuu ja anna tulla kaikki ulos äläkä pidä sisälläs pahaa oloa, jos tuntuu että pitää hakata päätä seinään. tee se, tai jos pitää huutaa ja itkeä, niin tee sekin. Mun on pitäny ja on se paha olo valunu kyynelinä pois ja hetken päästä olo on taas parempi. Sun tosin pitää sinun pikkutytön takia pitää itses kasassa.
Ei sitä lasta tarvitsekaan heti yrittää uudelleen, eihän se mikään leikin asia ole että kun sikiö kuolee, niin uutta vaan! Se voi henkisesti olla tosi raskasta. Yrittäkää sitten kun sen aika on, kyllä sen sitten tietää. Itse ajattelen, että vaan se positiivinen raskaustesti sais mun pahan olon pois, eli meidän ratkaisu on yrittää vaan heti. :/
Laskettuna päivänä sytytämme kynttilät pikku enkeleille:angel13

Tuli itku tätä kirjoitaessa.. Toivottavasti kaikki menee hyvin seuraavalla kerralla ja pikkutyttösi saisi sisaruksen vielä jonain päivänä :Heartred
 
Kiitos Ninni :Heartbigred Tosi ihanasti kirjoitit.
Kyllä mä luulen, että itsekin haluan pian alkaa uuden yrityksen, mutta nää tunteet kun vaan heittelee niin häränpyllyä.
Vituttaa ja oon sanonutkin, että sinne valui räpellys paskaputkistoon. Kai se on semmosta "vihaa", jolla koetan suojella mua itseäni.
Varmaan alkaa koht olla hormonitkin taas tasapainossa (niin tasapainossa, kuin ne mulla nyt koskaan on :wink), et ei ehkä tartte pyöriä minuutin sisällä jokaisen tunteen kourissa, mitä ihmisellä nyt voi edes olla.
Mulla oli tän raskauden ajan semmonen tunne, et ei tunnu et ois raskaana, eikä osaa aatella, et meille olis tulossa vauva tän vuoden puolella. Just vasta sunnuntaina iltapäivällä siitä puhuin ja siittä pari tuntia, niin alkoi vuoto. Oli tosi vahva keskenmenotunne kokoajan läsnä.
Mieskin sanoi, että yritetään uudestaan, sitten kun se tuntuu hyvältä. Vähän väliä halaa ohimennen tai silittää selkää tms. Kai hän näkee, että koville ottaa.
Onneks mulla on tuo ukko ja tytär. Ne vaan on mulle ihan koko maailma ja kun muu maailma sylkee päälle ja romahtaa, niin tiedän, että he halivat ja suukottavat. Heille olen tärkeintä maailmassa.
Ja nyt se itku taas tuli :sad010
:smiley-angelic001 Pidä Taivaan Isä huolta meidän rääpäleistä ja muidenkin :angel13:Heartbigred
 
Taas itketään. Kauankohan tää itkeminen jatkuu? Kellään kokemusta ja halua kertoa, kuinka pitkään on alkuraskaudessa keskenmenon saannin jälkeen itkettänyt ja tuntunut siltä, kuin olis joteski lamautunut tapahtuneesta?
Mä en tiedä yhtään, et miten nää tunteet oikein pomppii. Kokoajan sydäntä kalvaa ja on epämukava ja huono tunne, vaikka ehkä välillä pystyy muutakin tekee ja jopa laulella. Sit se taas rämähtää ja kaikki kaatuu.
:smiley-angry017
 
Pahoittelut keskenmenoistanne Johkuliini ja Ninni22!

Johkuliini kysyit, kauanko itkeminen jatkuu. Jokainen tietysti käsittelee keskenmenon omalla tavallaan ja toisia itkettää pidempään kuin toisia. Itkua kesti noin viikon verran. Lamaannus, voimakkaat tunnereaktiot ja suru jatkuivat kuitenkin pitempään. Suru tuntui aluksi niin musertavalta, että oli vaikeaa kuvitella, että tulisi päivä, jolloin olisi helppo olla. Niin raivostuttavalta ja kliseiseltä kuin se kuulostaakin, niin ajan kanssa olo helpottaa. Suru muuttaa muotoaan, vaikka ei katoakaan kokonaan.
 
Muokattu viimeksi:
Juu, mullaki oli räpellys lopettanu kehittymisen vissii samoihin aikoihin, kun plussasin. Eli joitain raskausoireita oli kovastikin, mut esim. huonoa oloa ei lainkaan ja tissikipuakin vain aavistus täs loppuaikoina.
Ja esikoista oottaessa oli niin hemmetinmoiset tissikivut ja oksentelut.
Mut turha sitä on enää kai jauhaa, et mitä oireita oli. Paskana se oli jo alusta asti, et turhaan ees oon suunnitellu mitään vitun tulevaisuutta jonku uuden vauvan kanssa.
:smiley-angry003
Tietääpähän tulevaisuudessa pitää turpansa kiinni ja odottaa pahinta ja tehä viikkonäyttöisen testin vasta ku menkat on myöhässä esim. viikon ja sit tehä toisen taas viikon pääst ja katsoa kehittyykö se raskaus edes.
Miks helvetissä se paska ei voinut tulla sit samantien ulos musta, vaan jäi sisälle, et sitä luulee olevansa paksuna.:smiley-angry016
 
Pahoittelut keskenmenoista Ninni ja Johkuliini.

Minä purskahtelin viikon ajan itkuun yht'äkkisesti... Se pahin piti "saada" itkeä pois.
 
Mulla kans tulee yhtäkkisiä totaali itkuunpurskahteluja. Tänäänkin kaupassa ja kun soitin neuvolaan ja peruin varatun ajan ja sit ku peruin ultra-ajan ja jouduin moneen kertaan sinnekin jonottamaan puhelimessa 15min ja sit puhelu meni poikki. Vikan kerran ku sain toisen kerran ajanvaraus akan kiinni, niin annoin tulla niin täydeltä laidalta, että ei jääny paljoo sanoja sille. Ku edellises läpi menneessä puhelussa 15min oottamisen (taas) jälkeen se sanoi, et ootas ku mä yhdistän toiselle hoitajalle, kun hän varaa tässä näitä aikoja. Perkele! Kyllä on voitu tehdä hankalaksi perua aikoja. Tällee kaiken tän paskan olon keskellä joku saatanan jonotus 15min luurissa ja aina katki puhelu jne ei oikein ollut omiaan mun tänhetkiselle mielenterveydelleni :bored:
Sain peruttua ajan.
 
Mun itkut on muuttunut alakuloisuudeksi. Jos joku asia naurattaa, niin ajattelen heti että ei saa nauraa! Siis jotenkin tuntuu siltä, että pitäis olla surullinen ja elämästä ei sais nauttia. Onhan mun vauva sentään kuollut, siis siitä olis tullut oikea ihminen! :(
Toivon kovasti vaan uutta alkua ja raskautta ja että seuraavalla kerralla kaikki menis hyvin ja saisin vauvan syliin. :/
 
Ninni mulla on ihan sama, et jos joku asia vaik naurattaakin niin heti on olo, ettei sais nauraa muka, kun on pahamieli takaraivossa kokoajan.
 
Ei sais, mut lasken vaan viikkoja miten pitkällä Herne tänään olis.. Tänään se olisi 10+0 jo!! :(
 
Tänään oli eka päivä, kun ei ihan koko ajan tullut itkuun purskahduksia. :meh: Auringonpaistekin piristää vähän.:rolleyes:
Mikäs olo siellä on Ninni?
 
Nooh.. Ajatukset oon saanu vähäks aikaa muualle aina töissä kun töitä pitää tehdä. Oon pitäny itteni ihan hyvin kasassa ilman itkuja. Mua on auttanut vertaistuki kun on saanut puhua asiasta, monet työkaveritkin on kokenut keskenmenon ja tulleet lähes heti uudelleen raskaaksi. Sitä mäkin niin toivoisin, siis että olisin mahd.pian raskaana.

Outoa, että jälkivuoto on loppunut kolme päivää sitten (voiko olla jo ohi??), tyhjennyksestä on aikaa vaan viikko! Kuitenkin siitä puhutaan niin paljon, että se jälkivuoto kestää 2-4 viikkoa, papereissakin lukee. Toivon, että se olis ohi jo näin äkkiä.

Elikkäs, ajatukset on muuttunu positiivisemmaksi ja ajattelen tulevaisuutta. Tottakai tätä menetystä täytyy surra, mutta eihän tälle mitään mahda...
 
Tiiäkkö, mulla vuoto kesti joku 4 päivää ja loppui. Tosin mulla ei tehty tyhjennystä tms. Kai mä nyt sit venailen niit menkkoi.. o_O
Mä olin kans niinku valmistautunu siihen, et vuodan joku 2-4 vkoa, kuten lekurikin sanoi.
 
Kumma miten raskausoireetkin loppui kun keskenmeno tuli. Silloin olin onneni kukkuloilla kun rinnat aristi ja oli turvoksissa, alamahaa nippaili, oli ruokahalttomuutta ja pahaa oloa vähän.. Ja kun jälkeenpäin miettii, ne oireet loppui sillon kun alkio oli kuollut viikolla 8. Siis ne oireet on hyvä juttu, melkeenpä sitä oireettomuutta varmasti pelkää kun joskus toivottavasti taas olisin raskaana.

Tein muuten tänään raskaustestin ja se näytti negaa ("jee"), siis "hyvä" juttu niin päästään tämän asian yli ja voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Vasta 4.6 on vasta ne raskaushormoni verikokeet.

Mitkä fiilikset muilla keskenmenon saaneilla?:)
 
Itsellä näytti kans viiko sitten negaa, että on vanhat hormoonit poistunu. Tässä nyt menkkoja odotellessa, jos yhtään vanhat merkit paikkansa pitää niin ens viikolla niitä saapuvat :)

Kyllähän sitä oottaa että sitä pääsee jatkaan puhtaalta pöydältä, so to speak...
 
Hei. Osanottoni menetyksesi puolesta. 2kertaa keskenmenon kokeneena voin sanoa,että asiasta pääsee ajan kanssa "yli",mutta kyllähän se silti välillä pyörii päässä. Minulla viimeisin km oli 10/14 ja silloin ajattelin,että en ikinä uskaltaisi/haluaisi raskautua uudelleen kun pelkäisin aivan kamalasti taas uutta pettymystä. Ja ei mun pääni kyllä kestäisi enään yhtäkään menetystä. Nyt kuitenkin n. 3kk sitten ajattelin,että voisihan sitä nyt sitten kokeilla uudelleen ja nyt menossa on mukana pieni masuasukki viikoilla 13+0. :Heartbigred:love7
 
Mulla ei loppunut oireet :meh:
Ja yhä kaikki itkettää :rolleyes:
Ootellaan nyt niit menkkoj.. Facebookissa oli muutes postattu tää mun aloittama keskustelu. Siis Vau.fi oli julkaissut tän.. Olipa outo fiilis, ku luin, et nyt kuulostaa tutulta.
 
Miulla vuoden sisään jo 5. keskenmenoa, joista tuorein tapahtu perjantaina viikoilla 11+. Vaikka kuinka yrittää suhtautua raskauteen pessimistisesti, ni aina se silti satuttaa ja turhauttaa. Yleensä ajattelee että mitä väärää mie oon tehny, koska näin kävi. Eikä se ajattelu tietenkään auta asiaa yhtään.
Mies ei halua käsitellä edes koko asiaa, saati jutella keskenmenosta. Ennen esikoista, jolla on ikää 1v5kk, myö menetettiin kaksoset. Sillon todettiin rakenneultrassa (20+2), ettei toisen sydän enää lyö. Jouduin tarkkailuu ja parin päivästä pysähty toisenki sydän. Onneks, pienet enkelivauvat poistettiin sektiossa, ettei sen tunnemyrskyn keskellä tarvinu alateitse synnyttää.
Mutta nyt on onneks ees yksi ihana elävä prinsessa, joka pakottaa jaksamaan kriisienki keskellä. Eli tsemppiä kohtalon toverit
 
Takaisin
Top