Kesävauvat 2010

Moikka!

Tänään oli tupsahtanut postiluukusta taloyhtiön kokouskutsu. Sitä lueskellessa sain varmuuden, että kesästä tulee helvettiä. Julkisivu- ja parvekeremontti alkaa. Oujee... Että se siitä parvekkeella loikoilusta kauniina vapaana kesäpäivänä tai rauhasta. Lapsesta tulee varmaan hermoheikko, kun saa pienestä pitäen kuunnella remonttimeteliä. Tai no, toivotaan, että se pahin olisi jo ohi heinäkuun puoliväliin mennessä. Mutta kun on katellu noita taloja, joihin on tehty julkisivuremppaa, niin ovat kyllä aika kauan olleet huputettuina. Täytyy varmaa paeta kotipuoleen maalle Etelä-Karjalan rauhaan, mahdollisimman kauas. [:D]

Mekin ollaan löydetty vaunut, ei vielä tosin ostettu. Meille olisivat kaikin puolin hyvät, mutta netissä tästä merkistä on ristiriitaisia arvosteluja keskustelupalstoilla. Onko kellään kokemusta /tietoa Bora Kombi -vaunuista?
 
Mipu76

Mulla oli kyseiset vaunut kahdella vanhemmalla pojalla ja toimivat meillä erittäin hyvin.ei ollut mitään ongelmaa.Oisin viel käyttänyt kolmannellaki mutta joku oli meidän vaunuvarastossa istunut niitten päälle että olivat murtuneet rungosta ja ostin kolmannelle abc-desing kevytyhdistelmät ja niillä aijon työnnellä tämän tulevanki vaavin.

Niiva+ masukki 22+6
 
Elaisah; onnea kihlauksesta! [:)]


Huh mitä juoksua ollut meillä alkuviikko. Maanantaina aamulla rakenneultra kaupungissa, sitten ostoksia ja takaisin kotiin maalle ja illaksi takaisin kaupunkiin luennolle vastasyntyneen hoidosta. Tiistaina vietettiin lastentarvikeostospäivää ajamalla vielä kauemmas ja vielä isompaan kaupunkiin, ja olimme tien päällä 16 tuntia [&o] Tuntui että koko ajan etsin joko juotavaa tai sitten vessaa, ja siinä välissä yritin nopeasti löytää jotain ostettavaa [&:] Ja eilen illalla oli luento klinikalla synnytykseen valmistautumisesta. Ihanaa, onneksi tänään on ns. normipäivä eli minä kotona kotihommissa ja eläimiä hoitamassa ja mies töissä.

OSTOKSILLA

Meillä meni tiistaina IHAN ÄLYTTÖMÄSTI rahaa [:(] Naureskelin teille täällä että kiillotin ja öljysin Visa-korttini magneettinauhan valmiiksi... Noh, arvatkaas vaan miten kävi! Ostettiin isot kärryt täys siellä käymässämme maan suurimmassa lastentarvikekaupassa ja kun piti maksaa eur 300:n lasku, ei laite hyväksynytkään korttiani! Joko oli lukijassa / yhteyksissä virhe, tai sitten luottorajani oli tullut juuri ja juuri täys. Voi miten NOLOA se oli. Ja juuri tätä hävettävää episodia ennen oli tärkeillyt kassaneidillekin... [:(] (olin nääs nokka nirpassa juuri hänelle ihmetellyt kun ei ole tarjolla myyjiä kertomassa vaunujen eroista ja ominaisuuksista...) Uih... Nooh, onneksi mieheni kortti toimi.

Meillä on nyt sitten vauvalla vaikka mitä. Eniten innoissani olen CHICCO-rintarepusta jonka ostimme. Lisätietoja löytyy täältäkin http://www.chicco.com/ProdottiChicco/SchedaProdotto/tabid/87/art/07071569780000/language/en-US/Default.aspx mutta se on tällainen:

[/image]

ja tekniset tiedot, jos joku muukin on kiinnostunut:
Description: Soft & Dream baby carrier follows the growth of your child in every season, while ensuring maximum comfort. The "Sleep Well" lying position, particularly recommended for the first months of life, allows baby to be carried even when it is resting, whilst giving mother freedom of movement. Ideal from birth up to 9 months of age (3.5/9 kg).
Specifications: Size: 15x30x42/47 cms, weight 0,5 kgs, Ideal from 0 to 9 months, Product Code 07.071569.780.000

Hinta oli eur 49.99.

Oli eka reppu jota siellä kokeilin ja tuntui hyvältä päällä sekä helpolta asentaa. Siis helppo asentaa ja tukevan oloinen sen jälkeen kun mieheni laittoi sen päälleni oikein [:D] Onneksi oli tällainen liikkuvista osista ymmärtävä ja tekniikan ihme mukanani. Jalkani olivat muusina jo siinä vaiheessa - ja pissahätä taas - joten luin vain perustiedot, ja valitsin tämän repun. Ja asiantuntevaa myyjää ei tietenkään ollut missään lähistöllä jolta kysyä lisätietoja. Pääasia että on niskatuki ja sopii myös ihan pienelle vauvalle. Niin halusinkin. Siinä voi vauvaa kantaa kolmessa eri asennossa, mutta minä tuskin käytän muuta kuin yhtä. Mukavan ja pehmeän tuntunen reppu ja pitäisi olla sekä lämmittävää että hengittävääkin materiaalia, eli "kelille kuin kelille". En tahdo malttaa odottaa vauvan tuloon asti. Hirmusesti haluisin lähteä rintareppuilemaan kyläkauppaan harjoitusmielessä. Tykkäisköhän toi vanha kollikissa kyttyrää jos hänet tuohon reppuun tunkeisin...? Kauppiaan rouva tuskin edes yllättyisi, niin paljon ja useasti olen häntä touhuillani jo tähän mennessä naurattanut...

Samassa liikkeessä oli keskikokoinen valikoima vaunuja ja hinnat olivat edulliset. Ostanemme vaunut juuri tuolta liikkeestä, mutta siihen tarvitsemme uuden kokonaisen päivän. Joudumme näet tutkimaan vaunut itse, kun siinä liikkeessä ei ole asiantuntevaa myyjää joka neuvoisi meitä [:@] Harmittaa tuo palvelemattomuus siellä, mutta hinnat olivat niin halvat että menen silti sinne takaisin ja yritämme itse selvittää vaunujen ominaisuudet.

Toinen isompi ostos oli pinnasängyn patja Ikeasta, vaikkei meillä vielä ole edes itse sänkyä. VYSSA VINKA -patja:

http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/10150292

Tuotenumero:10150292
Ominaisuudet:
Bonell-jousituksen ansiosta patja on mukava, ja jousiston rakenteen ansiosta ilma pääsee kiertämään hyvin patjan sisällä.
Konepestävä irtopäällinen, joka on helppo pitää puhtaana.
Päällinen on hengittävää materiaalia.
Patja on käännettävä, joten se on pitkäikäinen.
Pituus: 120 cm
Leveys: 60 cm
Paksuus: 10 cm


Ostimme myös muutamia vaatekappaleita, valitsin kokoa 3,5 kg / up-to-1-month-old - 53 cm. Potkupukuja vain 2 kpl, useita bodyja sekä pitkä- että lyhythihaisia, ja myös hihattomia. Kevytmateriaalisesta kankaasta tehdyt "lapaset" 2 paria siltä varalta jos tyttö kovin raapii kasvojaan kynsillään. Sukkiakin muutama pari. Ja otimme mukaan myös sinisiä vaatteita, ja monen muunkin värisiä, vaikka tytön saammekin. Hamusin kärryihin myös erikokoisia vauvan kylpypyyhkeitä. Yritin ottaa käytännöllisiä, eli vaaleahkon värisiä jotka saa pestä 60 asteessa. Mutta kun eteeni sattui sellainen hupullinen vauvan kylpypyyhe, jonka hupussa on ankanpoikasen pään kuva niin en voinut olla ostamatta vaikka pesuohje näyttikin vain 40 astetta! [:)] Voi tyttöämme... Joutuu heti synnyttyään pukeutumaan ankaksi, eläinhullun äitinsä takia... [:D]

Ihan sikana meni rahaa ja vielä puuttuu paljon. Kävin jo läpi mitä meillä on ja mitä meiltä vielä uupuu, jos ajatellaan valmistautumista siihen saakka kun vauva on noin 3 kk vanha. Mieheni sisko haluaa ostaa pinnasängyn, onneksi. Ja jotkut muut sukulaiset jotain muuta kaiketi myös. Täytynee odotella kesään ja katsoa sitten ihan loppumetreillä mitä vielä uupuu ja ostaa sitten ite ne loput. Toisaalta hirvittää mennä ostoksille kyllä vasta kesällä, koska olen varmaan norsun kokoinen. No, onneksi emme ole menossa posliinikauppaan [;)]

SYNNYTYSLUENNOLLA

Eilisellä synnytysluennolla meille kerrottin hengitystekniikasta hyvin lyhyesti, eli vain 3 perushengitysasiaa. Lisää saan tietoa asiasta hengitystekniikkaluennolla jos haluan. Meille myös näytettiin se huone jossa odottelemme ennen kuin synnytys alkaa, eli jossa vietän aikaa mieheni kanssa ja hänen pitäisi hieroskella ja halailla minua, ja yrittää pitää minut hönkäilemässä oikeaan aikaan ja oikeaan tahtiin. Siis niin sen kuuluisi mennä. Mutta minä varmaan huudan ja kiroilen siellä yksinäni tuskasta sillä aikaa kun mieheni kävelee klinikan pihalla ympyrää tupakkiansa poltellen ja soitellen koko suvulleen asiasta... [;)]

Meille näytettiin myös itse synnytyshuone. Koin dejavun sinne suuntaan klinikkaa mennessämme ja mieheni sanoikin että siinä ihan lähihuoneessa minut leikattiin muutama vuosi sitten. Tosin minut kärrättiin sinne jonkinnäköisissä "aineissa" ja siksi dejavuni oli hieman sumea. [:D] Synnytyshuoneessa on helkkarin iso sänky jonka saa kuullemma miljoonaan eri asentoon. Eli voin sitten synnyttää joko enemmän tai vähemmän istuvassa asennossa. Hyvästi unelmani vesisynnytyksestä tai muista mahdollisuuksista. Se on nyt tuo hirveä sänky tai ei mitään, muuta ei ole tarjolla. Mutta kyllä sinne kuullemma musiikkiani peräti saan viedä jos haluan. Minulla on yksi hyvä Finlandersin CD. Tekis mieli ottaa se ja pistää siitä nopeat Suomi-tahdit jumputtamaan! Valojakin kuullemma himmennetään jos niin haluan. Täytyypä kysyä saanko ne välkkymään Finlandersin jumputuksen tahtiin... [;)] Ja paikalla tulee kuullemma olemaan lääkärini, lastenlääkäri, 1 hoitsu ja 1 kätilö. Niin ja mieheni tietysti. Niin paljon porukkaa sinne kuulemani mukaan oli tulossa, että viittasin ja kysyin heti että olenko minä täysin alasti synnytyksen aikana tämän ihmispaljouden keskellä [8D] Luulin että saisin jonkun klinikan oman "rievun" mutta luennoitsija sanoikin että minä tulen synnyttämään omassa yöpaidassani! Voi hyvänen aika, tästä joudun vielä yöpaitaostoksille... En minä voi sinne mennä äheltämään tuossa lyhyessä ja piukassa, sinivalkoraidallisessa Pikku Myy -yöpaidassani! Tai sitten nuissa pitsiunelmissa! Joku kertakäyttöriepu olisi ollut parempi kun siinä touhussa kuitenkin lentää sekä veri että hiki.

Yritin myös kysellä että koska olisi aika sitten lähteä klinikalle. Että kun lapsivedet tulee ulos niin kerkiänkö vielä käydä ruokkimassa eläimet ja sitten lähemme hissun kissun ajelamaan vähän kauempaa maalta klinikalle, vaiko mitenkö. Sen verran selkeytti luennoitsija asiaa että ei kannata mennä ruokkimaan eläimiä enää siinä vaiheessa, ja hissunkissun-ajelunkin voisi vaihtaa pikkasen vauhikkaampaan köröttelyyn. En nyt sitten oikein tiedä että koska. Minun täytynee kysyä lääkäriltäni, joka onneksi tietää missä kaukaa asumme. Voisi kaiketi antaa ohjeen sen mukaan miten tiuhaan tahtiin niitä supistuksia sitten tulee...?

Synnytyssängyn vierellä on kuullemma miehen paikka, jossa hän voi olla tukenani ja hieroskella vaikka niskaani, mutta ei näe itse "tapahtumapaikalle" [;)] suoraan. Tosin joutuu raukka katselemaan kammoamiaan veitsiä ym. lääkärini työkaluja. Ja raukka kuuntelee tuskaani ja pyyhkii hikeäni. Mutta fiksusti ovat laittaneet heti siihen miehen paikan viereen pienehkön pesuhuoneen, jossa mies voi vaikka käydö kastelemassa pyyhettä vedellä ja pyyhkiä sillä otsaani. Tai paremminkin, voi sinne huoneeseen paeta kun oksettaa tai pyörryttää...

Jos haluan lapsen rinnalleni ennen kuin napanuora katkaistaan, tulee minun esittää pyyntöni erikseen. Muutoin nuora katkaistaan heti ja lapsi menee lastenlääkäsin tutkittavaksi. Ja puhdistettavaksi. Ja sitten saadaan vauva tsellemme ja ottaa kuvia jos halutaan. Minulla on vähän sellanen aavistus että mieheni oksentaa ja pyörtyilee pikkuhuoneessaan ja minä valokuvailen vauvaamme ja yritän taipua hyviin kuvausasentoihin haarukset kivusta soiden... [:D]

Oli mukava nähdä ja kuulla että miten ja missä suunnilleen asiat tapahtuvat. Kovasti toivon normaalia synnytystä. Mutta, jos joudutaankin tekemään sektio, niin sitten muuttuvat asiat, ja sille ei sitten voi mitään. Yritän kuullnnella ja totella palvomaani ja ihailemaani lääkäriä, niin eiköhän asiat silloin suju parhain päin sekä lapsen että minunkin kannalta.
 
voi jasmiini sun kanssas! "ehdinkö käydä ruokkimassa eläimet" [:D] aah tää on niin vapauttavaa lukea noita sun kohelluksia ettet uskokkaan!! <3 olet ihana!! [:)] ja tuo pikku-myy yöpaita juttu oli kyllä kaikist paras! [:D]

meillä oli tänään se rakenneultra <3 siellä se pikkuinen kölli ja omat äidinvaistot meni oikein sukupuolen suhteen.. [;)]
kaikki oli oikein hyvin ja vaavi vastasi viikkoja. painoarvio tais olla 390g. ai että se oli ihanaa!! mieskin oli aivan haltioissaan vaikkei mitään puhunutkaan koko puoli tuntisen aikana, kun niin tiiviisti katseli kuvaruutua.. [:)]
ujo vähän oli, kun ei kasvoista antanut kuvaa ottaa ollenkaan.. pikku kämmyt oli kasvojen edessä [;)] ja vilkas oli kuin mikä. koko ajan liikuskeli jotenki päin.. [:)] istukka oli kuulemma todella hyvässä paikassa, n.5cm kohdunsuulta pois päin johonki suuntaan mutten muista minne.. [:D]
 
huomenta mammaroiset!

täällä taas puoliks valvottu yö takana.. aivan ihme yö kyllä.
oli suonenvetoa koko yön johon heräsin jatkuvasti. sitte pissatti vaan kun en jaksanu kammeta itteäni vessaan vaan aattelin et josko tuota pärjäis aamuun asti.. pärjäsin! [:D] sit tää oli jotenki niinku niin outoo ja kamalaa: perseeseen pisti. juu, ei miään ymmärrystä miks mut siis jotenki ihan sika kipeesti, niin että heräsin siihen, tuonne peräsuoleen. oliskos pukamia? mut sitte se hävis jonku 10min jälkeen eikä nyt aamulla mtään.. oli aika tympee kun ei liikkua uskaltanut! ja vessaan en uskalla mennä ennen kuin on pakko tai on "housuun tulo"-hätä [:D].. argh. kaikki maaliman vaivat ne mullakin on.
ja nyt huomasin et mun selässä vasemmalla puolella on joku kuoppa mut oikeelta ei sellasta löydy. oliskohan se site niin et lantio on alkanu vasemmalle puolelle leveneen ja si-nivel löytyy (noin mulle hieroja selitti).. emminä tiiä.
yrittäis ruveta imuroimaan jos tuo selkä antaa periks..

oletteko te muut kuin jasmiini (sori,aina kun ajattelen sua alkaa väkisin naurattaan[:D]) tehneet vielä hankintoja? kuten rattaita, sänkyjä yms?
me saadaan halvalla ostettua kaverilta yhdistelmät ja vanha pinnasänky meillä onkin, maalausta vaille valmiina.
 
Unohdin kirjoitella, kun joku kyseli niistä haikaranpesän valmennuksista. En ikävä kyllä saa palautettua nyt mieleen, missä vaiheessa raskautta ne olivat, mutta aika myöhään ne kyllä minusta olivat. Siellä oli myös sellaisia vapaaehtoisia luentoja, ja ne kyllä olivat jo jonkin verran aiemmin. Itse tykkäsin viimeksi tosi paljon synnytyskeskustelusta ja minusta tuntui, että minua jopa sitten kuunneltiin. Nyt toivon ihan tosi paljon, että pääsisin saliin, jossa on amme. Kahdella edellisellä keralla en ole päässyt ja niinpä meillä oli viimeksi mukana oma vuokrattu amme. Se oli ihana, mutta siinä oli niin hirveä työ saada koottua ja purettua, että nyt emme jaksa sitä rumbaa. En synnyttänyt veteen, mutta vietin siellä suurimman osan avautumisvaihetta ja se helpotti tosi paljon.
 
Neuvola takana ja kaikki hyvin, paitsi hemoglobiini, joka oli laskenu entisestään, vaikka syön rautaa... oli enää vain 96 [:@] Nyt sitten tupla-annos rautaa joka toinen päivä ja normaaliannos sitten taas joka toinen päivä... Inhottaa kaikki noi pillerit, kun pitää yrittää muistaa ottaa ja raudan kanssa vielä niitä rajotuksia että ei maitotuotteita eikä kahvia yms... eikä saa ottaa samaan aikaan Multitabs Raskaus-tablettien kanssa, koska niissä on jotain ja plaah... Oon niin huono näissä, mut pitää nyt vaan yrittää... [:)]

Nooh, onneks vauvalla vaikutti olevan kaikki hyvin, syke oli 145 ja kuului ihan mielettömän hyvin, terv.hoitaja sanoi, että vaikka kohtu on jo navan korkeudella ja kohta ylikin, niin vauva piileskeli mun häpyluun takana ja oli ensin vaikeaa saada sydänäänet kuuluviin, pikku-ujostelijavaaveli <3 SF-mitta oli 17 joka vastaa viikkoja mainiosti, kun sen pitäisi kuulemma kulkea aina n. 2 cm vähemmän kuin mitä on raskausviikkoja... jos ymmärsin oikein [:D]

Huuuih, tuijottelin kattolamppua ja melkein sokeuduin, kun niin innoissaan kuuntelin niitä sydänääniä ja päästin iloisen naurunkin joka sai dopplerin ulvaisemaan niin lujaa, että näön lisäksi meinas lähtee kuulokin kun se laite pumputti siinä korvan juuressa pöydällä [:D] Napakorustakin olis nyt aika luopua terv.hoitajan mielestä mahd. pian ennenkuin kohtu kasvaa navan yläpuolelle...

Seuraavaksi sitten se paljon odotettu rakenneultra 9.3., toivottavasti olis sama ultraaja... tosi mukava nainen. [:)]

Mukavaa viikonloppua muillekin masunkasvattajille!!
 
Pikapäivitys:
 
Rakenneultrassa kaikki hyvin ja ?pikkuÄIJÄ? on tulossa[:D] 
 
Aivan ihanan kuvan saimme mukaamme, siinä vauvan kasvot selkeänä (3d ja 4d) ja nyrkit pystyssä. Kuva lähti jo kännykällä multimediaviestinä pitkin maailmaa. Isän piirteet huulissa ja leuassa selkeät, uskomatonta tekniikkaa nykyään...
 
?Onnea teille kaikille muillekin, onneksi tuntuu kaikilla olevan positiivisia juttuja ja onnellisia tapahtumia?
 
Hei taas kaikki!

Tolteekille
onnentoivotukset pojasta - hyvä että teilläkin oli kaikki hyvin rakenneultrassa! [:)]

Me ollaan tehty jo tarvikehankintoja... Ikeasta ostettiin kuukausi sitten pinnasänky ja hoitopöytä - ne on jo kasattuina ja odottamassa valmiina pikkuisen tuloa... (ai miten niin ajoissa ollaan - höpsis!) [:D] Muita hankintoja en ole vielä tehnyt - tosin sain viime viikonloppuna reilusti veljenpoikani vanhoja vaatteita (50-80 cm), joista osa on mukavan neutraalejakin - vielä kun emme siis tiedä kumpi sieltä on tulossa. Saatiin myös sitteri, rintareppu, amme jalkoineen sekä jotakin muutakin pientä. Tosi suuri apu, kun osan tavaroista saa käytettynä - helpottaa edes hiukan tuota rahanmenoa. Mutta toisaalta, vaikka noita vaatteita tulikin mukavasti ja vielä äitiyspakkauskin sitten keväämmällä, niin kyllä sitä pitää jotakin söpöä itsekin vielä ostaa. [:)]

Vaunut saadaan myös veljenpojalta, ne ovat kiertäneet jo useammalla lapsella, mutta veli uusi siihen uudet renkaat ja patjan, joten hyvässä kunnossa nekin ovat.

Vielä olisi kuitenkin hankintalistalla kaikenlaista (turvakaukalo, pinnasängyn reunapehmuste, hoitolaukku yms. yms.), mutta onhan tässä vielä onneksi aikaa!

Elaisah, mullakin on ollut hemoglobiini alhaalla - ja toisaalta se tuntuu hassulta, koska en itseäni tunne kuitenkaan yhtään väsyneeksi tms. Päinvastoin olo tuntuu loistavalta ja pirteältä, kun alkuraskauden kaamea väsymys on takana ja nyt on saanut nauttia kivan keväisistä ja VALOISISTA päivistä. Ensi viikolla torstaina olisi sitten seuraava neuvola, saas nähdä mikä tilanne silloin on. Itseäkin on rasittanut välillä nuo pillereiden popsimiset (tosin olen raudan ja vitamiinin ottanut samalla kertaa!), viime viikolla oli antibioottikuurikin päällä lievän virtsatulehduksen takia ja sen takia neuvolatäti suositteli vielä gefilus-pillereitäkin! Huh  mikä narkomaani minusta onkaan tullut! [:D]

Mutta, hyvää viikonloppua kaikille ja voikaa hyvin.
 
Tarvikehankinnoista sen verran, että me ei olla vielä ehditty hankkimaan juuri mitään. Muutama vauvanvaate on tarttunut väkisin kaupasta mukaan, mutta se on siinä. Kai sitä vielä ajattelee, että sinne kesään on niin pitkä aika, että ehtiihän sitä, mutta oikeastaanhan se on jo aika pian, jäiks[:)]

Intoa ja suunnittelua ei kyllä tältä suunnalta puutu. Kovasti tekis mieli jo alkaa sisustaa lastenhuonetta ja hankkimaan sinne tavaroita ja muita tarvikkeita. Ja kaupassa vauvanvaate osastot vetää nykyään niin puolensa, että ohi ei pääse jos ei käy vähän hiplaamassa vaatteita[:D][:D]

Osa tavaroista tosin saatetaan saada/ostaa tutuilta tai sukulaisilta (toivottavasti!!). Pikkuhiljaa pitäisi kyllä alkaa vaihtoehtoja katselemaan. Lastentarvike.fi sivuilta tuntuu löytyvän ainakin kaikenlaista tarpeellista. Muita hyviä/halpoja/kattavia sivustoja?????[8|]
 
Mitään hankintoja paitsi parit pienet lapaset ei ole vielä tehty. Yhdeltä kaverilta saan imetystyynyn, toiselta turvakaukalon ja jotain muitakin tarvikkeita. Yksi sukulainen on luvannut kustantaa vaunut (melkoinen lahja!). Sitten kun nuo on kasassa niin pitää miettiä, mitä pitää vielä ostaa... jotenkin tuntuu että aikaa on vielä, vaikka kaipa sitä tavaroiden hakua ja ostamista pitäisi pikkuhiljaa alkaa toteuttaa...
 
Kuvittelen aloittavani hoitaa näitä asioita huhtikuussa viimeistään... kohta alkava maaliskuu on töissä ja vapaa-ajalla sen verran kiireinen, että aika ja energia taitaa loppua kesken. Saa nähdä kuinka käy! [:D] Aina olen ollut hyvä suunnittelemaan mutta toteutus välillä vähän heikompi [;)]
 
Kävin eilen vilkaisemassa lähikaupungin vähän kalliimmassa liikkeessä vaunuja, ihan siltä varalta että tiijän saako niitä täältä meidän lähistöltä vaiko joutuuko tosiaan taas tekemään koko päivän kestävän reissun isoon kaupunkiin. Juu, löytyhän niitä täältä, ja oli ihan 4 erilaista malliakin sellasia mitä etin, eli jossa on nukkumavaunu, istumarattaat sekä turvakaukalo. Vaan merkit oli sellasia etten ollu ikinä kuullutkaan vaikka olen netissä jo tietääkseni surffannut lävitse kaikki maailman vaunuvalmistajamerkit. Ja hinnat oli ihan liikaa nuin tuntemattomille virityksille; kallein yli 800 ja halvin 400 euroa. Ei TODELLAKAAN tuon rahan arvoisia. Joten menemme joku päivä taas isoon kaupunkiin sitten vaunuostoksille... Huoh... Sieltä saamme halvemmalla vaikka erikseen ostettuna kaikki 3 hökötystä. ja sen istumarattaan oston voi jättää myöhemmäksi, näin suunnittelin. Aluksi haluan vain sen turvakaukalon sekä vaunut nukkumista varten, koska aion käyttää sitä koppaosaa vauvan ensisänkynä.

Mukaani tästä kalliista liikkeestä tarttui kuitenkin vaihtoalusta, tällainen muovinen ja pehmustettu jossa korotetut reunat.

Otin sinisen pupujussi-kuvilla, vaikka tytön saammekin [;)] Muovipinta ei haittaa koska laitan siihen päälle aina pyyhkeen kylmyyden tai hiostavuuden estämiseksi. Ikeassa oli vain yksi malli näitä, enkä siitä tykännyt. Halpahan se oli kuin mikä, mutta minusta se oli liian pieni ja liian ohut ja lisäksi ne reunat oli täytetty ilmalla! Näin jo mielessäni kuinka joka vaipanvahtokerralla joudun puhaltamaan ilmat niihin reunoihin... [&:] kun ne kuitenkin tyhjenis...[:D] Voihan olla että Suomen Ikeassa on parempi valikoima näitä, mutta meidän Ikeassa ei ollut kuin yksi.

Tuosta lastenvaunu- ja lastenhuonekaluliikkeestä löysin myös vaippaharsoja! Haluan niitä lähinnä pukluräteiksi. Ja minusta ne vain ovat niin hyviä kun eivät kuullemma takuulla ärsytä vauvan ihoa, voi pestä jopa 95 asteessa, ja kuivuvat pesun jölkeen tosi nopeesti. Olin niitä ettinyt läpi kaikki kaupat, ja en ollut löytänyt mistään. Eilen aamulla soitin äidilleni ja pyysin lähettämään Suomesta. Ja enkös niitä sitten löytänytkin tuolta lastenvaunu- ja lastenhuonekaluliikkeestä [&:] No, pääasia että löytyi, mutta ei ole minusta ihan loogista myydä harsoja tuollaisessa liikkeessä, mutta sitten lastenvaate- ja tarvikeliikkeessä ei niitä olekaan. [8|] Mutta niin on monta muutakin asiaa jotka eivät uudessa kotimaassani mene tajuntaani... Yhdessä isossa tavaratalossa esimerkiksi tiskiharjat löysin autotarvikeosastolta! Täällä käytetään tiskinpesusieniä, ei harjoja. ja minä halusin myös tiskiharjan kun olen siihen niin tottunut. Ja siellähän se oli, AUTOTARVIKEOSASTOLLA tietenkin! Voi minua tyhmää kun en tollasta tajunnut! [:D] Mitä ihmettä on myyjä ajatellut ne sinne hyllyyn laittaessaan??? Ettäkö tiskiharjalla on hyvä esim. pestä autonvanteet???

MUOKS: Hyvää syntymäpäivää Waganalle! [:)]
 
Anskuliini, kyselit vauvasivustolinkeistä. Tässä yksi jota kautta löytyy monet linkit:
http://www.vauvalinkit.com/vauvaverkkokaupat.html

Minä olen surffannut ihan into piukassa Tikkunekun sivulla http://www.tikkunekku.fi
Menkää siellä sivulle LÖYTÖKORI niin sieltä löytyy vaikka mitä ja kivaan hintaan. Mä niin hinkusin niitä bodyja jotka on kietasumallia, ihanteellista materiaalia kesää ajatellen, suloisia ja edullisia, ja vieläpä kokoa 50 & 56. Voisko joku ystävällisesti käydä ostamassa ne pois ettei mun tarvii? [;)] Meillä on jo rahat loppu! [:D][:D]
 
Mä en oo hankkinut vielä mitään muuta kuin parit vaatteet ja yhden lelun... Taidan olla jotenkin erikoinen...[:)]
 
Tolteekki, et ole, minen ole hankkinut vielä mitään [:)] Miehen kanssa puhuttiin että rakenneultran jälkeen marssitaan ostamaan ensimmäinen vauvanvaate, jotenkin ennen sitä ei oo uskaltanu... Ei sillä, ettenkö olisi katsellut [:D] Tuntuu että jokainen pikkuväen vaate saa kyyneleet silmiin ihan vaan koska ne on niin sulosia ryysyjä, mä taidan olla vähän sekasin [:D]
 
Tolteekki ja Durina, täällä yks lisää samaan kerhoon.

Miulla on mitä on aiemmin ollu noita lastenvaatteita syystä tai toisesta. (Osan tehny, osan ostanu, mutta ku unohtunu aina viedä lahjaksi[8|]) Muutamat vaatteet olen kirppikseltä ostanut, kun on tullut vastaan hyviä/hyvännäköisiä. Aattelin hyödyntää tuota kirppistä/-siä muutenkin varsinkin niin nopeasti ohimenevien pikku kokojen aikana, joten olen pitänyt silmät auki ja ostanut, jos on tullut jotain hyvää vastaan. Ai niin, yhen neuletakin olen neulonut, mutta en vielä koonnut. Talvella tulee aina neulottua enempi niin arvelin paremman puutteessa tehdä jo pikku vaatteita.
Mitään yhteisiä (tai mistä mie tiedän mikä varasto tuolta jostain kaapista löytyy miehen jäljiltä[:D], epäilen kyllä)/ isompia ostoksia ei ole vielä tehty. Puskaradion kautta ois vaunut, turvaistuin/kaukalo (en tiedä kumpi) ja hoitotaso mahdollisesti tulossa. Vaunut ja taso todennäkösesti ostetaankin sieltä, turvaistuinta varsinkin minä olen epäillyt/arponut. Ehkä sitten, kun on rakenneultra käydään samalla kaupungissa ollessa kattelemassa. Vähän sama kuin Jasmiinilla, että kaupunki ei ole ihan kulman takana..[;)]
 
Moi Kaikki Mammat!

Minä en vielä ole shoppaillut muuta kun kaksi bodya. Aikamoista tutkimustyötä täytyy tehdä että tietää mitä kaikkea kannattaa hankkia ensimmäiselle lapselle! Ihanaa kuitenkin pohtia tulevan elämän tarpeita. [:D]

Tänään myymälässä hyvä asiakkaamme toi minulle lahjan. Tai siis lapselle. Avasin sen ja siellä oli ihana Nalle Puh- huopa/ torkkupietto. Ilahduin niin paljon että piti mennä asiakasta aivan halimaan. <3 Hyvä että en ruvennut itkemään. Hän vain halusi tuoda meille tuon lahjan. Kyseisellä naisella ei ole omia lapsia, mutta on hyvin lapsirakas. Hän on vain nähnyt että olen raskaana ja halusi yllättä tuolla tavalla. Ihania ihmisiä, kerta kaikkiaan!! [:)]

Ensi perjantaina on rakenne ultra. Kovasti odotellaan sitä... Te jotka tiedätte tuleeko sieltä poika tai tyttö, oletteko kertoneet lähipiirillenne asiasta? Haluaisimme tietää, mutta mieheni haluaisi pitää asian meidän salaisuutena kunnes lapsi syntyy. Minä en tiedä miten pystyn sellaisesta asiasta vaikenemaan vielä 4 kuukautta!? Miten te olette ajatelleet tämän asian? Olen hyvin sosiaalien tyyppi ja minulla on paljon läheisiä ystäviä ja sukulaisia, joiden kanssa jaan lähes kaiken. Miksi vaikensin näin hienosta asiasta, JOS sen saamme tietää?

Täytynee vielä keskustella mieheni kanssa asiasta... Hän on vain niin vahvasti sitä mieltä että se asia ei kenellekkään muulle kuulu kuin meille. Tosiaalta minulle tämä on paljon läheisempi asia, koska minä kannan lasta eikä hän.

Hyvää alkavaa viikkoa teille!

 
Hei kaikki!!
Me ei olla vielä ostettu myöskään mitään vauva tavaraa. 4 vuotias kummityttöni tosin toi jo yhdet vaaleanpunaiset pikkuruiset tossut. Halusi ne välttämättä Pepin vauvalle ostaa. Juteltiin tytyn kanssa, että jos tulee poika vauva, voidaan pitää tossuja hänen vauvanukellaan :D
Kerran käytiin tappamassa aikaa vauvantarvike liikkeessä vantaalla, kun oli semmosta odottelua siinä muutenkin. Ihastuin siellä Crescentin yhdistelmävaunuihin, oli vaan hiukan suolanen hinta, vajaa 700. Tänään miehen kanssa kun ajeltiin kotiin, niin ukko tokas että "Me muuten ostetaan ne Crescentit, makso mitä makso" :D
Itsellä on tällä hetkellä flunssa päällä, hirmunen yskä vaivaa, ja oikeen vihlasee alavatsasta aina kun yskäsee. Lääkäri kyllä sano että ihan on normaalia, varsinkin tässä vaiheessa kun muutenkin alkaa paikat venymään. Tasan viikko olis rakenneultraan. Sitä odotellessa. Potkuja on nyt alkanut tuntumaan, ihan erilaisia kuin aiempi pulputus, tökkimistä oikeastaan :D
 
Ellen80 me kerroimme ja kerromme jos joku kysyy. Itse en osannut ajatellakaan pitäväni salassa..se olisi ollut sula mahdottomuus, koska niitä kysyjiä kuitenkin riittää. En osaisi sanoa, että emme tiedä tai en halua kertoa koska molemmat olisivat ollut valkeita valheita.[:D][:D] Ja jotenkin pidin luontaisempana, että kaikki tietää. Olen kuitenkin painottanut, että "ultraajan veikkaus on ollut" mikä ei tietenkään tarkoita 100%...mutta yleensä jos poikaa veikataan niin ne yleisemmin pitävät paikkansa, koska tyttöä veikatessa voi vain pienen vauvelin sukukalleudet olla hieman "näkymättömissä".

Tietenkin asia olisi ollut toinen jos mieheni EI olisi halunnut kertoa, joten neuvottelua olisi varmaan tullut...tai pikemminkin olisin halunut tietää miksi hän ei olisi halukas kertomaan. Ja toisen toiveita tietenkin myös kuunnellen... [;)]

Me käytiin viime perjantaina maksamassa taas osa varatuista tuotteista...olin tosin hieman ymmärtänyt väärin tuon liikkeen maksutavan, koska ostimme 640 euron edestä tuotteita helmikuun alussa ja ymmärsin, että voimme käydä maksamassa niitä pois silloin kuin parhaaksi näemme ja tuotteita saisimme ulos sitten kun niitä on maksettu. Paikkansa piti se, että voimme käydä maksamassa noita tuotteita pois, mutta saamme ne kaikki kerrallaan vasta maksettuamme koko summan..luulin siis, että pääsen hypistelemään vauvan sänkyä jo perjantaina mutta toisin kävi. Vielä pitäisi maksaa loppusumma pois, mutta harmittihan tuo sillä hetkellä hieman [:@] Kätevää se silti on, jos ei äkkiä löydy 1000 euroa mistä laittaa.. [:)]
Vaatteita ostin alkuraskaudessa vain muutaman bodyn verran, mutta enempää vaatteita en osta. Tuttavaperheeltä saamme pojan vaatteita (ja tarvittaessa tytön [;)]) riittämiin, joten säästämme ainakin osassa vaatteita...
 
Takaisin
Top