HK
Jostain jotain jo tietävä
Hei kaikki heinäkuun odottajakollegat! Minä ilmoittautusin listoille ja keskusteluihin mukaan, jos vain vielä täsäs vaiheessa huolitaan :) Olen tähän asti kirjoitellut tuolla vauva.fi:n palstalla, ja ajtellut että ei monessa paikassa jaksa samoja asioita höpötellä, mutta ehkä sitä sitten kuitenkin...
Esikoinen on siis meille tuloillaan, LA 25.7. ja paikkana Kättäri. Ikää on 28 vuotta ja asun avomiehen ja kahden kissan kanssa Helsingissä kantakaupungissa kolmiossa, eli onneksi ei tarvitse tässä vaiheessa murehtia muutosta (vasta viime lokakuussa muutettiin tähän, ennen kun tiedettiin odottavamme).
Tähän mennessä raskaus on sujunut ihan mainiosti, ei mitään ongelmia missään vaiheessa (alussakin vain pientä kuvotusta aika ajoin ja väsymystä). Nyt vain odotellaan että pikkasen pyöristyneen mahakummun sisuksista alkaisi tuntua liikettä! Huomenna menen toista kertaa neuvolaan ja toivon että saisin ensimmäistä kertaa kuulla vauvan sydänäänet...