Kesävauvat 2010

Tänään käytiin ultrassa. Ensin pikkuinen siellä pyöri niin vimmatusti että ei meinannut edes tavallisia mittoja saada[:D] Sitten raasu väsähti ja rupesi nukkumaan kun olisi pitänyt nt saada, sain sitten tehtäväksi tehdä kyykkyjä ja hieman pomppia että pikkuinen heräisi mutta mitä vielä..siellä veti sikeitä samassa asennossa[:D]
Vähän aikaa masua täristeltiin että liikahti sen verran että mitta saatiin ja oli 0,8[:)] Verikokeiden tulos ja tuo mitta ym. laskettuna riski on 1:9000 eli aika vähän.

Eilen alkoikin sitten jouluviikon kunniaksi kamala räkätauti ja kokopäivän olen vain niistänyt[:@] Kuumetta ei onneksi ole ollut ja toivottavasti tämä rään tulokin loppuisi pikkuhiljaa.
Jouluna ajateltiin minun äidille kertoa uutiset. Miehen äiti jo tietääkin ja molempien siskot[:)]
 
Tänään oli ultra. Oli mukavaa katsella sitä pikkuista kuinka se riehui siellä mahassa. :) Ihana <3
Rakenneultraa ajatellessa.. :)
 
Vingu ja Wagana, ihana kuulla teidän ultrauutisia. [:)] Tuskin maltan odottaa, että me päästään. Meillä ultra on vasta runsaan viikon päästä, tuskin maltan odottaa. Onneksi tässä välissä on joulu, niin ei ehdi koko aikaa laskea päiviä, tunteja, minuutteja...

Meillä oli tänään eka neuvolalääkäri. Otettiin papakoe, ja siinä lääkäri alkoi selittää, että älähän säikähdä, raskauden aikana limakalvot ovat niin herkät että verta vuotaa.... Ja sitten näin verisen papanäytteen ja sydän hyppäs hetkeksi kattoon. [&:] Saman tien verta tulvahti reippaasti ulos asti, siinä sählättiin sitten paperitukkojen kanssa, hameen helmallekin taisi joutua. Eipä siinä enää ehtinyt mitään ajatella, kun piti vaan saada paikat suojattua [:D]. No, veren tuleminen on kuulemma siis normaalia, joten pikku säikähdyksellä selvittiin. Muuten kaikki näyttikin olevan ok, vaikkei sydänääniä vielä kuultukaan. [&o]

Sitä jäin ihmettelemään, että millä laskurilla nuo ovat arvioineet raskauteni keston, kun lääkäri puhui viikoista 9+0. Minulla on kk-kierto ollut hieman heittelevä (tai siis oli! eipä ole enää mitään kiertoa, heh [:)]) ja omien optimistisiempien laskelmien mukaan nyt on menossa 8+4, ei sitäkään jos kesto arvioidaan edellisen kierron pituuden mukaan. Vai laskivatkohan ne raskauden keston ovulaatiosta, kun osasin päivän tarkkuudella ilmoittaa sen? No, viikon päästä ultrassahan tuo tarkempi aika selvinnee, eikä sillä nyt niin ole merkitystä heittävätkä nykyiset arviot päivällä tai parilla. Näin alkuraskaudesta vain jännittää niin paljon pikkuveijarin puolesta, että jokainen päivä tuntuu voitolta kotiin, ja jokainen uusi rv tärkeältä merkkihetkeltä.

Tsemppiä kaikille odotukseen, toivottavasti kohta nämä pahoinvoinnit ym. ovat ohi kaikilta!
 
Wagana, ollaan varmaan tänään oltu samassa paikassa.. eri aikaan.. Treen Keskusäitiysseuvolassa. Meilläkin nyt saatiin se niskapoimu mitattua, vaikkakin pikkuinen ei oikeen halunnu kääntyä oikeaan asentoon... siinä sitten kanssa jumppasin ja kävelin ja hyppelin. Taitaa tulla äitiinsä, itsepäinen... Ultrattiin vuoronperään päältä ja alta... Lopuksi suostui sitten poimunsan näyttämään[:D] ja eihän se ollu kuin 0,9mm (hoitaja oli jo ennemmin sanonut että ei sitä kyllä paljoa ole, kun ei silmämääräisestikään mitään näy) ja verikokeiden kanssa riskiluku hyvä... Eli se huoli on jouluksi poissa. Saatiin nyt sitten niitä kuviakin, että voidaan huomenna ja ylihuomenna kertoa lähisuvulle. Jännittävää...


Oikein ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille!
 
Hei kaikille ja lumista joulunodotusta täältä etelä-suomesta!

Käytiin viimeviikon perjantaina ultrassa ja pikkuinen oli tosi rauhallinen aluksi, mutta ennen lopettelua se alkoi hirveesti sätkimään jaloilla ja käsillään [:)] Ja kädenkin sai vielä heilautettua pystyyn kun lopetimme, morjensti et seuraavaan kertaan sitten [:D] Oli se aika jännää, koko ajan hymyilytti ja oli sellanen onnellinen fiilis, kun sen ensimmäistä kertaa näki. Laskettuaika mulla pysyi samana eli 4.7 mutta viikkoja olisi mittausten mukaan 13+1 tällä hetkellä
 
Kiva lukea hyvä ultrauutisia näin paljon [:D] Onnittelut kaikille jotka sellaisia ovat saaneet.
 
Mä olen viettänyt pientä hiljaiseloa palstalta. Olen jotenkin ollut niin väsynyt ja huonovointinen. Hiljaisuuteen on myös vaikuttanut se, että koska vielä ollaan alussa eikä yhtään turvallisemmilla vesillä niin en oikein tiedä mitä kirjoittaisin kun en oikein uskalla vieläkään nauttia raskaudesta yhtään kun pelkään niin kovasti, että jotain menee pieleen.
 
Onneksi mulla on parin viikon päästä np-ultra. Toivottavasti kaikki on silloin kunnossa ja pikkuinen kehittyy hyvin [:D]
 
Erittäin hyvää joulua kaikille tänne [:)]
Mä jään tämän päivän jälkeen lomalla joten palailen palstalle todennäköisesti vasta loman jälkeen.
 
Moikka!

Täällä sitä vielä pakerretaan töissä. Pikkuisen eksyin tänne[:D]
Aion kyllä lounaan jälkeen lähteä kotiin jouluvalmisteluihin.
Oikein rentouttavaa joulun aikaa kaikille!

Mulla vointi on mainio ja mieli korkealla! Massu kasvaa ja muutamalle läheiselle on jo odotuksesta tullut kerrottua[:)]
 
Meillä myös taas terveisiä ultrasta. Kävin siis vielä siinä kunnallisessa np-ultrassa, vaikka yksityisellä otettiinkin jo poimumittaus ja verikoe, kun tämä olisi saattanut olla liian myöhään.

Kaikki oli hyvin ja oli kyllä paljon kivempi kuin yksityisellä, kun kätilö oikein ajan kanssa selitti kaiken, minkä tarkasti. Kasvu oli nyt pysynyt siinä uudessa vauhdissa, eli minulla muuttui laskettu aika olemaan 1.7.

Minulla on edelleen kuvotusta ja väsymystä, välillä tosin jo vähemmän. Kunpa joulupöydässä ei kuvottaisi... [:)]

Oikein mukavaa ja iloista joulunaikaa kaikille!
 
Hei!

Tuosta np-ultrasta. Eilen kävin antamassa verinäytteet sairaalalla ja np-ultra olis vasta 7.1. Aika viime tippaan ne jättivät mittaamisen. [:-] Hieman nyt kyllä kylmää, kun se on ihan viimeinen mahdollinen päivä (12+6) kun niskapoimua voi mitata. Eikä sitä oikeaa laskettua aikaa edes varmuudella vielä tiedetä, pitääkö se paikkaansa. Voipihan se heitää suuntaan jos toiseen. MUTTA minäkään en suuremmin murehdi sitä poimun suuruutta. Luotan, että pikkuinen on täysin terve. Enemmin pelottaa se, että päästäänkö viikkojen puolesta paremmalle puolelle. Vielä reilu viikko niin turvassa ollaan ja 12 vkoa olis täynnä.

Mulla ainakin masu on ihan kamalan turvoksissa ja aina iltapäivää kohden vaan paisuu entisestään. Ihme, ettei kukaan töissä ole vielä kysynyt suoraan mitään. Aivan takuulla näkyy, että olen paisunut mahan kohdalta, vaikka löysiä neuleita olenkin pitänyt. [:D] Olen ottanut saman linjan kuin TyhjäSyli, että jos joku kysyy, niin en ainakaan kiellä. Ensin ajattelin kertoa töissä yleisesti heti ensi vuoden puolella, mutta kun tuo ultra jäikin vasta loppiaisen jälkeen, niin odottelenkin vasta sinne. Mikäli en kärähdä sitä ennen. [;)]


OIKEIN RAUHAISAA JA NAUTINNOLLISTA JOULUA KAIKILLE!
 
Hei!

Vieläkö mahtuu yksi odottaja mukaan?
Eli kolmatta odotellaan täällä Pohjanmaalla. :)
Tänään kävin eka kerran neuvolassa tällä erää, ja ultran mukaan laskettu aika olisi 26.7.2009.
Viikkoja siis kasassa tällä hetkellä tasan 9.
Pikkuisella oli masussa kaikki hienosti. [:D]

Hyvää joulua kaikille!

-Dora-
 
Hei kaikille pitkästä aikaa! [:)] Toivottavasti kaikkien joulu sujui mukavasti!

Lueskelin viimeisimmät viestinne lävitse ja voin sanoa että minullakin on turvonnut olo. Läski olo. Tunnen itseni valaaksi! [:D][:D] Kaikki housut kiristää jo. Ja lääkärini hokee että paino ei vielä saisi nousta. Oli viimeksi viikossa paino jo noussut kilolla ja siitä huomautti. Nyt on pidempi aika viime käynnistä, kun meen sinne taas ens maanantaina, ja takuulla on paino noussu taas, ja enemmän ku kilon. Ei siinä mitään jos oisin muuten laiha mutta kun oli ylikiloja jo ennen raskauttakin niin nyt alkaa todella huolestuttamaan. Täytyy yrittää olla tarkempi tuon kanssa mitä syön. Se vaan on niin perhanan vaikeeta ku muutenkin tupakoinnin lopettaneet tuppaavat syömään ja lihomaan ja nyt tässä vielä tämä raskauskin niin... Ja jouluherkut tässä oli vielä... Miten ihmeessä saapi nämä makkarat poijes ens vuonna!? Sitäpaitsi, tuttavani kertoi että loppuraskauden univaikeuksiin vaikuttaa sekin miten paljon ylipainoa olet kerännyt. Runsaasta ylipainosta kun lisääntyy kuullemma selkäkivut ja muutenkin liikkuminen hankaloituu. Totta hän varmaan turisi, ihan loogiselta kuulostaa.

Vointini on edelleen hyvä, kuten koko raskauden ajan. Pahoinvointia ei ole tullut vieläkään. Ihan alkuajan älytön väsymyskin tuntuu vähenevän. Hienosti jaksoin jouluhösötykset ja sukuloinnit jne. Mutta ottaa pattiin tiuhaan tahtiin. Hormonit? Ja murehdin etukäteen liikoja. Ja se ens maanantainen lääkärikäynti jännittää koska siinä katsonnevat nyt sen niskapoimun ym.

Kävin eilen katsomassa tuttavamme 5 päivää vanhaa vauvaa!!!!! Voi miten pieni! Ja suloinen! Ja ne isot kauniit silmät - jotka ei kuullemma vielä näe - harhaili suloisen hassusti laidasta toiseen [:D][:D] Kyyneleet silmissä ihastelin. Ja sekä innolla että pelolla kuvittelin omaa vauvaani sitten ensi heinäkuussa. Voi miten SUURI vastuu. Ja miten valtava rakkaus sitä pientä ihmistä kohtaan. Huh-huh, herätti kyllä todella suuria tunteita ja paljon ajatuksia.

Hyvää Tapaninpäivää teille kaikille. Ilmoittelen sitten maanantain, sen suuren päivän jälkeen tärkeät kuulumisemme.

Peukkuja pystyssä pidellen, sekä meille että teille [;)]
 
Mä mietin kans tota mahan kasvu hommaa et millonka sen pitäis ruveta näkymään, noin? Sen kyllä arvasin et ei vielä kun mullakin viikkoja vasta niin vähän, 9+1 mut itestä tuntuu et maha pömpöttää enemmän ku normaalisti vaikka mullakin ylipainoa on. Ja appiukko sano et sun mahas on kasvanu! "no joo, kiitos vaan..." Sille mä sanoin et oon syöny ja lihonnu mut sit kävin vaa´alla ja se taas näytti kaks kiloo vähemmän mitä kuukaus sitten eli kai se sit on jotain turvotusta tms. Mut kyllä mä oonkin syöny, aamupalasta alkaen n. kolmen tunnin välein on nälkä ja pakko on jotain syödäkin koska muuten tulee tosi huono olo. Yrittää siinä sitten keksiä jotain kevyempää, hedelmiä, porkkanoita ettei ihan menis herkutteluks. Oksentanu en oo vielä kertaakaan mut ei sekään kaukana oo ollu.. [:'(]
Jouluna kerrottiin anopille ja tottahan se rupes itkemään. Siitä sitten selvittyään totesi että täytyy ruveta ostamaan vaatteita. Ja kun mä sanoin et ainakin tytölle on siskon vanhoja vaatteita niin "täytyyhän uusiakin olla!!" Okei, siinähän ostelet [:D]
 
hellou kaikki! Joulu meni hyvin, ehdin juuri flunssastakin toipua ja ruoka maistui mutta sitten tapaninpäivänä se oksettava olo taas alkoi[:@]
heti aamusta oksensin vessassa eikä ruoka ole maistunut juuri ollenkaan[:'(]
Töissäkin olen yökkinyt koko tämän päivän, tosi kiva olla kotikäynnillä kun alkaa oksettamaan..koska tää loppuu?
Voimatkin alkaa oleen lopussa kun jatkuvasti saa taas pinnistellä pahaa oloa vastaan.
Lääkäri kyllä aiemmin määräsi minulle primperania pahaan oloon mutta en haluaisi sitä jatkuvasti syödä ja nyt olenkin ottanut vain kerran päivässä korkeintaan että saa syötyä jotain..tosi mälsää[:(]
Eilen oltiin koirien kanssa lenkillä ja mies nauraa hekotti kun minä raahustan perässä puuskuttuen ja välillä yökkäillen[:D] Pitää yrittää jotain hauskaakin tästä löytää ettei ihan pää pimahda[&:]
Miten teillä on mennyt?

Oletteko muuten ajatellu että haluatteko tietää vauvan sukupuolta? Itse haluaisin kovasti mutta mies ei ole niin innoissaan[&:]
Kovasti tyttöä toivoisin kun miehellä on poika (melkein 5v) niin tyttö olisi kiva välillä[:)]
 
Heip!
 
NP-ultra takana, aivan sairas jännitys oli. Vauva voi oikein hyvin, vuodoista huolimatta! NP oli 1,7mm, tietysti toivoin arvoa NOLLA pilkku jotain mutta normaali on tuokin. Veriseulan tulokset vasta 2viikon päästä, soittavat JOS on poikkeavaa. Huoh, taas odotusta. Mutta lääkäri sanoi että kyllä on pienio todennäköisyys että sieltä jotain riskiä pukkaa, mut koskaan ei tiedä!!! Joskushan veriseula tosiaan hälyttää, vaikka np-mitta olisi kuinka hyvä.
 
Mites muiden np-tulokset?
 
Raskaus oli pari pv pidemmällä kuin oletettu oli.
 
Kyllä mäkin haluisin tietää sukupuolen, mies ei täälläkään ole innostunut.
 
Moikka kaikille.
Joulu meni syödessä ja nukkuessa.Viikkoja kasassa 14+4 ja yök oloja ei enään ole ja väsymyski rupiaa helpottamaan.Vauvan liikkeet tuntuu jo ja varsinki saunassa oikein innostuu...Keskiviikkona ois tarkoitus lähteä alennusmyynteihin ja tarkoitus ois katella äippävaatteita ku en mahdu  enään omiin.
Viikonpäästä ois neuvola ja hirvittää kuin paljon paino on noussut[&:]
 
Eka neuvola reissu takana ja kaikki meni sen osalta hyvin. Olisin vain toivonut toisen "tyyppistä" hoitajaa, mutta pitänee yrittää asennoitua tähän vähän erikoiseen.. :/ Kaiken kruunasi mahtavat sydämen paukkeet, jotka kuulu tosi hyvin, 166 oli syke eli jos siitä voi jotain päätellä niin eikös se tyttöä tarkota, mutta tuskin voi vielä mitään arvailla edes?! Tytöillä oli kans silloin aina tuo syke siinä 160 luokkaa joka kerta....

Meillä on päätetty niin että isi saa päättää kurkistetaanko sukupuoli etukäteen vai ei kun edellisellä kerralla minä en halunnut ja mies halus eikä sitä sitten katsottu. Luulen että sitä ainakin yritetään selvittää...

NP-ultraan odotan kutsua, pitäs tulla soitto ihan lähipäivinä.. Jännää! Mun parhaalla ystävällä oli viime raskaudessa sekä niskaturvotusta että arvot koholla veriseulassa ja sitten lapsivesitutkimuksissa kaikki oli kuitenkin hyvin ja täysin terve kummityttö sieltä meille syntyi :) Itse yritän olla murehtimatta ennen kuin tulee jotain oikeasti murehtimista, muuten sitä saa miettiä ja murehtia murehtimiselta päästyäänkin. Koitan nyt nauttia vaan kun kaikki on hyvin. Toivottavasti Tolteekki et liikaa murehtisi, ei se helppoa ole mutta kuitenkin..

Jasmiini, täällä toinen valaaksi itsensä tunteva. Pursuaa ja pullottaa ja vähänkin kun innostuu niin jo hengästyttää. Ei voi edes tehdä mitään tälle ololle siis.. Suunnittelen jo kuinka sitten kesällä ja syksyllä teen vaan kärrylenkkejä ja sulattelen näitä valaanrasvoja pois. Niin ja millonkas saadaan teidän lääkäriultrakuulumisia? Toivottavasti kaikki on hienosti.

Niin ja tervetuloa mukaan Dora :)

Mukavaa vuodenvaihdetta kaikille!
 
Meillä NP turvotusta 0,8 mm, verikokeen tulokset myös hyvät.
Minä haluaisin tietää sukupuolen etukäteen, jos se vaan on nähtävissä. Mies taas haluaisi odottaa syntymään saakka. Viimeksi ei miehen pyynnöstä sukupuolta yritetty selvittää, mutta nyt ajattelin rakenneultrassa kysäistä, josko osaisivat sanoa kumpi on tulossa.
Molemmat ovat yhtä tervetulleita[:)] Se vaan olisi kiva tietää etukäteen.
Mulla on huomenna neuvola ja kuunnellaan eka kertaa sydänääniä[:)]
 
Takaisin
Top