Päikkärit: Meilläkin nukutaan vain sellaisia ½-1½ tunnin päikkäreitä. Ennen nukkui jopa sen 3h vaunuissa, mutta ei enää. Ja on tuo vaunuissa nukuttaminen muutenkin nyt jäänyt aika vähälle, kun naapuriin muutti tupakoivaa porukkaa.
Mutta onneksi yöllä nukutaan sentään hyvin. Yleensä ensin nukutaan 8-11 tuntia ja sitten syödään ja nukutaan vielä 1-4 tuntia. Alun univaikeuksien jälkeen osaan arvostaa sitä, että poika on 2½kk:n iästä lähtien nukkunut noin hyvin. Tosin viime yö meni ihan penkin alle, mutta saattoi johtua rokotteista, mitkä saatiin maanantaina. Poika alkoi eilen olla kiukkuinen ja sama jatkui yöllä ja vähän vielä tänäänkin.
Matkarattaista: Meille ostettiin Gracon matkarattaat, niin saadaan tarvittaessa myös kaukolo rattaisiin kiinni. Jostakin olen itsekin lukenut, ettei alle 6kk:n ikäiselle pitäisi vielä käyttää. Ja vaikka meilläkin noiden pitäisi mennä vaakatasoon, niin ei ne kyllä ihan täysin vaakatasossa ole. Mutta ne muutamat kerrat, mitä ovat käytössä olleet, niin poika on kyllä kovasti tykännyt. Näkee katsella ympärilleen, kun on hitusen koholla se makuuasento.
Mutta onneksi yöllä nukutaan sentään hyvin. Yleensä ensin nukutaan 8-11 tuntia ja sitten syödään ja nukutaan vielä 1-4 tuntia. Alun univaikeuksien jälkeen osaan arvostaa sitä, että poika on 2½kk:n iästä lähtien nukkunut noin hyvin. Tosin viime yö meni ihan penkin alle, mutta saattoi johtua rokotteista, mitkä saatiin maanantaina. Poika alkoi eilen olla kiukkuinen ja sama jatkui yöllä ja vähän vielä tänäänkin.Matkarattaista: Meille ostettiin Gracon matkarattaat, niin saadaan tarvittaessa myös kaukolo rattaisiin kiinni. Jostakin olen itsekin lukenut, ettei alle 6kk:n ikäiselle pitäisi vielä käyttää. Ja vaikka meilläkin noiden pitäisi mennä vaakatasoon, niin ei ne kyllä ihan täysin vaakatasossa ole. Mutta ne muutamat kerrat, mitä ovat käytössä olleet, niin poika on kyllä kovasti tykännyt. Näkee katsella ympärilleen, kun on hitusen koholla se makuuasento.
Toivottavasti syy selviää, eikä kohtauksia enää tulisi!
Vaunuilemassa en ole edes käynyt.. Imetyski erittäin nihkeetä puuhaa, kun molemmat hikoaa.
Meil on kans toinen tuommonen, joku teksti siinä taitaa olla. Lisko-paita ei sattunu kaupassa silmään. ;) Tosi halpoja noi! Saa vaan nähä, miten printit pysyy...
