Meillä suunnitelmat ihan auki vielä jussilta. Ärsyttää tää jatkuva pahoinvointi niin ei jaksa tehdä yhtään mitään eikä mitään osaa suunnitella, kun koko ajan joutuu miettiä ja suunnitella asioita pahoinvoinnin ympärille.
Toisaalta on sitten hyvä, kun pahoinvointia on niin oletettavasti myös vauvalla kaikki hyvin.
Harmittaa toi mun kesäloman siirto, koska nyt tuli yks stressi taas takaisi, kun tietää, että parin viikon päästä pitäis olla taas työkuntoinen. Tottakai saan hakea lisää saikkua, jos en oo, mutta mutta meidän kokoisen perheen tuloissa se vaan tuntuu melkoisesti, kun tipun kelan sairaspäivärahalle. Pitäis olla 15 päivää töissä ensin, että saisi taas palkallisen saikun. Toki jos syy vaihtuu niin sitten se on eri, mutta en nyt kyllä halua mitään tämän enempää arkea vaikeuttavia asioita.
Täyttä pään aukomista ja työpaikka kiusaamistahan tuo oli pomolta, varsinkin, kun jännästi koko talon muu henkilökunta voi lomailla heinäkuussa, paitsi mä. Noh josko ovi avautuis johonkin toiseen paikkaan viimeistään äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen.