Kesäkuu !

Pitihän se sit minunkin sortua ostamaan kotidoppleriRaskauskeiju.fi:llä oli 39.90€ ja geelit tuli kaupan päälleJa hyvin kuulu kun aikansa jakso metsästää. Esikoinen tykkäs kuunneella ihmeissään, nenä kiinni mun mahassa 160 syke koko ajan, olisko se sitten toinen tyttö.. No, mulle riittää että on elossa ja terve, oon valmis jopa tinkimään niistä sormista ja varpaista kunhan muuten kaikki on ok.
Kyllähän se meidänkin parisuhde kävi moneen kertaan eron partaalla esikoisen ensimmäisen elinvuoden aikana. Mies tolloili rahojen kanssa, ei maksanu laskuja ja kusetti mua et kaikki on maksettu ja ok. Kun kävi ilmi et olikin tehnyt 8 000€ velkaa vuokrarästeillä ja laskuilla niin kyllä oli pojalla hengen lähtökin lähellä. Kaikki kärjistyi siihen että petin miestäni, sit jouduttiin tosissaan pysähtyyn peruskysymysten äärelle. Ja kun tehtiin päätös että jatketaan yhdessä ja laitetaan asiat järjestykseen ja muistetaan ne pointit miks päädyttiin alun perin yhteen niin katsotaan miten käy. Ja hyvin on käynyt. Nykyään menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Vauvan tulo kuitenkin muuttaa itse ihmistä paljon, niin kyllä se suhdekkin muuttuu, ja jos itse ei pysy muutoksessa mukana niin sitten kuljetaankin jo veitsen terällä. Puhumista ei voi koskaan ylikorostaa noissa asioissa. Mut joskus on parempi erota, lapsi ei ole syy pysyä yhdessä. Tai joskus täytyy erota jotta voi olla yhdessä. Kaikki suhteet on niin hemmetin erilaisia ja on eri ongelmat ja hyvät jutut, mut koskaan ei pitäisi suutuksissaan tai pikaistuksissaan tehdä ratkaisua mihinkään suuntaan. Minä päädyin pettämään vihan ja katkeruuden sokaistamana, mut onneksi siittä päästiin yli ja elämä jatkuu. 
 
-s- : meillä vähän sama juttu mut tosiaan puhumalla ollaan jotenkuten edetty suht selville vesille. Toki meillä "hieman" isompi velkasumma tuli puun takaa joten vaikea sitä on kyllä unohtaa.

Miekin ekan ultran kävin just ja kaikki hyvin ilmeisesti. Sydänääniä en ole saanut vielä kuunnella mut jospa ne sit seuraavalla neuvolakäynnillä?
Nyt pitäis ruveta siistimään tota yhtä makkaria hieman että saisi siitä tehtyä "lastenhuoneen". Parempi aloittaa aikaseen niin jaksaa paremmin kun pikkuhiljaa touhuaa :)
 
Hello!!
Nyt on Provinssineityys korkattu! Akka on 27 ja risat ja nyt vasta pääsi ekaa kertaa festareille!
Känniääliöt otti jonkin verran pattiin, mutta onneksi musiikki korvaa tuollaiset ;)
Nyt olo on kuin krapulaisella.. Ei auta, kuin jatkaa menoa.

Ostin kirppikseltä juuri mammafarkut. S-kokoa! Kerrankin saa S-koon housut jalkaan! Tosin tiedän, ettei nuo kauaa jalkaan mene ;) Vauvavaatteitakin hipuloin, mutta ei tullut pakko-saada-vaatetta käsiin..

Ihanaa aurinkoista päivää murumammat!
 
Jeps täällä kans ollut tuota parisuhdekriisiä pari vuotta sitten..oltiin erossa muutama kuukausi. Kuullostaa niin tutulta nuo juomiset ja rahahuolet..Mutta nykysin menee onneksi hyvin. Joskus tosiaan hyvä välillä vaikka erota ja ottaa aikalisä. Saa rauhassa miettiä miten elämäänsä haluaa jatkaa. Toivottavasta Tirri00 saatte sovittua asiat!
 
Täällä yöunensa menettänyt mamma.
Huoh. Mies pelaa jenkkifutista, ja ollaan jo monen monta kautta aina ennen peliä sovittu, ettei hän loukkaannu. Ilman pieniä pintanaarmuja ja revähdyksiä lukuunottamatta ollaankin selvitty ennen eilistä. Äijä soitti Oulusta sairaalasta, että nilkka meni ympäri, pahasti murtunu ja koht lähdetää ambulanssil Oulusta Turkuun ja sit leikataa kinttu..
Mä olen siis eilisillasta asti stressannu, (SYYTÄN MYÖS NÄITÄ HORMOONEJA!:)) ja nyt vielä Tyksin vierailuajat on sillä osastolla 13-19 kun mun on oma työvuoro tänään 13-21. Voin kertoo, että verenpaineet on nyt vähäsen liian korkealla :/
Täytyy koittaa ottaa iisisti ja ajatella, että se on pelkkä nilkka ja leikkauksella ja kipsillä se ohi menee, mut siihen ei just nyt pysty..
Anteeks kauhee sunnuntaiaamun vuodatus :D
 

Elsku8:  Voi ei! Tsemppiä. Jospa huomenna pääsisit häntä katsomaan? :/ Varmaan joo verenpaine korkeella. Mä en edes varmaan pystyis tehä töitä. :D Oon semmonen stressaaja. Ja meen heti sekasin jos jotain on tapahtunut ja pitäis keskittyy työhön tai johonkin.. 

mitäs muuta mammat näin sunnuntaina? =) Mä tässä värjäilen päätäni.. Mutta en tiedä mitä sitä keksis tekemistä.. Ehkä vaan siivoomista siivoomista.. :/
 
Huomenta täältäkin suunnasta :))

Täälä aamu alkanu hyvin ja miettiny taas ku pikkusen käärön sais pian syliin :) noh aikanaan sitte <: tiistaina ois sit taas normaali neuvola ja kuulee pienen sydänäänet ekaa kertaa, ihanaa  <: Ootteko jo hommannu muksulle paljon tavaroita? sänkyä, hoitopöytää yms? meillä on jo taitettava  hoitopöytä ja leikkialusta mut hoitopöytä varmaan viedään mummulaan et siäki saa hoitotasolla vaihtaa vaipat <: Mut oon löytäny ihanan hoitopöydän kirpparilta minkä haluan käydä hakees <: ja sängyn ostan yhdestä facebook tutulta jossai vaihees :)

Henrietta: saako raskaana värjätä päätä ku siinä on niitä kaikkia kemikaaleja yms? mä en oo ainakaa uskaltautunu :DD
 
Kaikessahan on kemikaaleja, dödöissäkin.  Meikeistä, suihkusaippuasta, pesuaineista puhumattakaan. Turhia hiusten värjäyksiä suositellaan vältettävän, ja mun kampaaja sano et kannattaa olla päivän pari pesemättä hiuksia niin että päänahkaan tulee talia, ja sit värjää. Niin se tali estää sen imeytymisen ihoon. Parashan olis käydä kampaajalla värjäämässä, niin saa vältettyä sen ihoon värin joutumisen. Kyllä mie värjäsin esikoisen aikana kahteen kertaan hiukset, oli pakko kun oikeasti on melkoisen vaaleat hiukset, muutaman sentin juuri kasvi ei ollu kovinkaan viehättävän näköinen
Hermot menee tän jatkuvan päänsäryn kans!! Ihan sama miten on tai mitä tekee, niin aamusta jo alkaa. Tänään alkaa illalla paastoaminen kun aamulla on se sokerirasituskoe, pitää hirveesti taas tankata illan et pärjää
 

No mä en oo noista ollut moksiskaan noista suosituksista :D Tietenkin nyt kaikki lääke ja päihde jutut otan nyt tosissani mutten noita hiusvärijuttuja. Saako meikkiä käyttää sit? :DDD 

oon joskus joo lukenut jostain että "Ei" suositeltais. Mutta neuvolassa ei ole ollut moksiskaan.. Siis hiusväreistä.. 
 

tirrille voimia kovasti, jospa nyt ei kuitenkaan ihan lopullinen ero teillä olisi kuitenkaan.

Kyllä vauvan tulo muuttaa parisuhdetta kovasti niin raskausaikana kuin syntymän jälkeen. Monesti miehen kanssa riideltiin mm. ajan käytöstä, tasa-arvoisuudesta, rahan käytöstä yms yms mutta saatiin sitten puhuttua asiat halki ja taas avioliitto porskuttaa hyvällä tolalla eteen päin, kunnes seuraava kriisi tulee eteen ja taas selvitellään sitä.

Toivottavasti elsku pääs miestään katsomaan, ei ole kummakaan jos verenpaineet tossa tilanteessa nousee. Jaksamisia ja toipumisia sinne suuntaan.

Mie värjäsin edellisenki raskauden aikana hiuksiani ja ihan säännöllisesti 6-8vkon välein ja ihan terve lapsi tuli ja samoin nyt olen värjännyt ja aion värjätä nyt myös samaa tahtia kuin ennenkin, tosin käyn kampaajalla värjäyttämässä. Ja mainitsin heti kun sain tietää olevani raskaana kampaajalle asiasta, samoin edellisen raskauden aikana myös kosmetologille että ties olla tiettyjä tuotteita käyttämättä.

Jos suosituksia uskoo niin mikä tässä maailmassa ois enää turvallista raskaana olevalle ?!? eli pitäs käyttää pelkkää vettä peseytymiseen (tosin siinäki taitaa olla epäpuhtauksia), vesistössä ei voi uida ko kalat on sinne pissineet, ruoka pitää suunnilleen desinfioida ennen ko syö ja liekkö senkään jälkeen enää turvallinen syödä, kemikaaleja ei sais käyttää ko hitunen saattaa imeytyä vereen ja kulkeutua sikiöön, kukkapenkissä et voi möyriä jos sattuu multaa menemään suuhun.... Miten ennen saatiin ihan terveitä lapsia kun ei tiedetty ruuan, kemikaalien yms vaaroja sikiölle?? ottakee ihan huumorilla tää. emoticon

Mitäs mammoilla on juhannussuunnitelmia?? me taidetaan ottaa auton nokan suunnaksi pohjoinen ja lähteä mun vanhempie luokse juhannusta viettämään.

Tänään on satanu urakalla ja uloskaan ei esikoisen kanssa päästä ni se on sitten täystuholainen ko ei pääse energiaa purkamaan ulos. Jospa jossaki vaiheessa tulis tauko ni vois pukasta esikon kuravaatteisiin ja käydä sit pihalla.

Lääkärineuvola ois torstaina edessä, onneksi on kesälomalla meidän normaali neuvolalääkäri ja on sijainen, minä kun en meidän vakkarineuvolalääkäristä tykkää sitten yhtään.
 
Ai teillä on jo lääkärineuvoloitakin! Ei mulla vaan. Seuraava neuvola on 5.7, mutta se on ihan perus neuvolakäynti. Lääkäri varmaan sitten joskus 20 viikon paikkeilla, kun kirjottelee niitä todistuksia sun muita. Rakenneultrahan pitäisi olla siinä samoihin aikoihin, eli joskus heinä-elokuun vaihteessa, kai...

Tirrille jaksamista! Välillä elämä koettelee. Itsekin olen sen huomannut melkein kymmenen vuoden yhteiselon ja lähes neljän avioliittovuoden aikana. Ihmiset muuttuvat. Jos joku sanoo, että on kymmenen vuoden jälkeen sama ihminen kuin aiemminkin, niin puhuu puuta heinää. Eikä tarvitse odottaa edes sitä kymmentä vuotta, vaan kyllä esimerkiksi lapsen tulo muuttaa ihmistä ja parisuhdetta, kuten Maajokin jo totesi. Tai mikä tahansa muu merkittävä - hyvä tai huono - tapahtuma. Jokaiselle voimia arkeen!

Hiusten värjäämisestä: Itse vaihdoin edellisessä raskaudessa värin "vaarattomampaan". Varmintahan olisi varmaan käydä juuri kampaajalla. Minun mielestäni ohjeena on, että pitäisi välttää jatkuvaa hiustenvärjäystä. Tanskassahan raskaanaolevia naisia kehotetaan luopumaan kaikesta kosmetiikasta. Käsittääkseni tämän suosituksen antamista Suomessa on mietitty. Sehän tarkoittaisi luopumista kaikista hygieniatuotteista, meikeistä yms. Kuinka paljon turhia kemikaaleja tuleekaan ravinnosta? Kaikki säilöntä- ja lisäaineet, värit, raskaskemikaalit, torjunta- ja lannoiteaineet... Maajoa kompaten, ei siis syödä tai juoda mitään.
 
Meillä on kans täällä kriisiä avioliitossa. Mies juo joka viikonloppu, vaikka lupasi ettei ota koko raskauden aikana. Lisäksi tänään sitten oli nukkunut neuvolalääkärin ajan ohi. Ei sinänsä että olisin sitä siellä tarvinnut mutta periaatekysymys. Tällä hetkellä ei olla puheväleissä eikä itseasiassa kiinnosta edes yrittää enää päästä puheväleihin, jos ei ala itse mitään miettimään niin saa mun puolesta sitten jäädä tästä (raskaudesta) kivasta pois. 
Ei jaksa "nalkuttaa" koko ajan näistä samoista asioista.. Nalkuttajan rooli ei ole kiva ollenkaan.
Lääkärineuvola sinänsä meni hyvin, vaikka kovakourainen tutkija olikin ;)  
 
Noi on noi kemikaali ja ruokahommelit sellaisia et kaksin käsin maalaisjärjestä kiinni. Terveydenhuoltohenkilökunnan kuuluu kertoa kaikki suositukset jne, mut jokainen päättää itse et mikä sitten on järkevää ja mikä ei. Kaikkia kun ei voida testata niin siksi ne on niitä suosituksia. Jos kaiken ottaa kirjaimellisesti niin tuloksena on vaan uskomaton stressi ja pelko asiasta kuin asiasta. Mie komppaan Maajoa siinä et mites niitä terveitä lapsia ennen on tehty, mut silloin ennen onkin syöty "puhdasta" ruokaa, omasta maasta ja omasta pellosta. Tosin mie ajattelen tuon "ennen" hyvin kauas taakse päin ajasta, omaan nuoruuteeni. 

Miehet käsittää vähän hitaammin raskauden ja lapsen saamisen/tulemisen. Ne sisäistää asian vasta sitten kun vauva on syntynyt. Niin se meni meilläkin, mies eli kuin pellossa raskausajan, ja kun lapsi synty niin sit alko hirviä sählääminen. Mies oli ihan pisteessä joka asian kans, siivos ja tiskas ja teki ruokaa. Synnäriltä kun lähdettiin ajaan takas kotiin, matkaa oli sillon vielä 200km, niin matkaan meni 4h!!!!!! Kun ei uskaltanut ajaa kuin 65km/h. Että mulla repes hermot! Katkenneella häntäluulla istut autossa ja toinen ajaa ku vanha pappa. Kysyinkin et onko autossa jotain vikaa, vastaus oli et "vauva kyydissä". Totesin takas et vauva on ollut kyydissä jo muutaman kuukauden, että sopii ajaa edelleen niin ku ihmiset. Kyllä se muutaman tiukan puhuttelun jälkeen sit alko sujumaan. Mut vaatii naiselta paljon hermoja ja paljon asioiden toistamista. 

Tänään oli sit se sokerihässäkkä, elän toivossa ettei ollu vikaa arvoissa kun olo ei missään vaiheessa parantunu tai huonontunu niin ku viimeksi. No, huomennapa se selviää. 
 
Noista kemikaaleista näin semi-hippinä pakko sanoo, että hyvinkin pienellä vaivalla pystyy aika monet hygieniatarvikkeensa vaihtamaan luonnonmukaisiin vaihtoehtoihin, esim. suosittelen kaikille Ekokauppa Ruohonjuuresta ja muista monistakin myymälöistä saatavia Ole Hyvä-shampoita ja pesuaineita. On kotimaisia ja luonnonmukaisia ja eikä varmasti maksa yhtään sen enämpää kuin Garnierit ja Dovet... ja varmasti löytyy joka hiustyypille sopiva shampoo ja on ihanan tuoksuisia ja vaahtoaakin jos sitä kaipaa ;).
Meikkejäkin on nykyään kauheat määrät tarjolla lisäaineettomia, ja nykyisillä kosmetiikan hinnoilla ei luulisi olevan edes kalliita, jos ihan oikeasti on huolestunut kemikaaleista. Itse käytän kauhean vähän meikkejä (kun täällä maalla asutaan), deodorantti on ihan normaali, eli se missä on valitettavasti sitä alumiina :(. Päivittäin laitan kasvoille aurinkosuojaa kun on niin vaalea iho, mutta muuten käytän luonnonmukaisia pesuaineita ja vartaloöljyjä.
Eli ei huolestuta. :)
 
Mä olen kanssa jo pitkään kiinnittänyt huomiota kaikenlaisiin ympäristömyrkkyihin joita niin helposti kasaantuu elimistöön ja nyt raskaana ollessa sitten myös vauvan elimistöön. Olen vaihtanut muutamia tuotteita jo täysin luomuun, mutta suurin osa tuotteista on edelleen sitä markettikamaa. En ole ollenkaan huolissani niistä välittömistä vaikutuksista koska niitähän nyt tuskin hirveesti on, mutta on varmasti niin paljon asioita joita ei vielä tiedetä niin ne hirvittää vähän. Noh, en ole kuitenkaan niitten antanut yöuniani pilata:)

Kävin tänään muuten toisessa neuvolassa ja kakki oli mitä mainioimmin. Syke oli yli 150 ja kovasti se siellä kuulemma polski. Ihanaa tietää, että kaikki oli niin kuin pitääkin. Onko kellään ollut jatkuvasti proteiinit koholla virtsassa? Mulla on ja viimeksikin lähettivät labraan mutta ei sieltä mitään selvinnyt ja nyt sama homma. Pitäisi näyte käydä viemässä sitten huomenna taas ihan kuulemma varmuuden vuoksi.
 
Eiköhän se sitten kuitenkin ollu tyly tuomio et raskausdiabetes jälleen Onneksi ei ollu kuitenkaan ku kesimmäinen arvo kohollaan, et ruokavaliolla yritetään taas. Hermostuttaa vaan kun nyt jo todettiin, et toivottavasti ei loppua kohden pahene, se on se insuliini se vihon viimeinen mitä haluan. Tänään on hyvä päivä murjottaa, kun vettäkin sataaemoticon
 
huomenta odottavat äidit! :)

meillä neuvola takana päin ja pirpana oli varmaan valinnu kaikkista perimmäisimmän kolon masusta mitä on löytäny ku ekalla kerralla ei saatu sydänääniä kuuluun. seisoskelin hetken ja uudestaan nii johan löyty ja sydän pumppas 155 menemään :) ihanan kuulosta <3 :) seuraava neuvola on sit vasta 1.8 et mun osalta voi olla aika hiljasta tän heinäkuun :) Mut palailen jos jotai lörpöteltävää tulee <:
 
No  mulle ei oo sanottu ainakaan noista kemikaaleista IKINÄ  Neuvolassa mitään :D No jos joku Lääkäri sanois jotain niin sit alkaisin miettiä. Mutta kun on niin paljon kaiken maailman hössötystä mitä saa tehä ja mitä ei :D Mitä saa syödä ja juoda. Saako käyttää makeutusaineita. mitä lie.. Ehkä olen sitten huono äiti kun käytän kaikkia kemikaaleja. Nythän oli juttua että seksileluissakin on paljon kemikaaleja ;D Ettei suositella raskaana oleville :DD 
 
Niin, se on kyllä ihan totta, että jos kaikkia maailman juttuja alkaa varomaan niin aika tynnyrissä sais elää.

Vois jo se kesä oikeesti alkaa. Vai loppuko se jo.. :)? Mulla on vielä niin pitkä aika kesälomaan, mutta eiköhän sen kestä.

UskoToivo: yritä jaksaa ei tämä todellakaan ole helppoa kun tunteet muutenkin pinnassa. Meillä kanssa välillä niin hankalaa, ettei tiedä kuinka pitkään jaksaa jatkaa näin.

 
Voimia parisuhteessa takkuaville. Itse olin valmis eroamaan ja muuttamaan yhteisestä kodista pois juuri ennen tietoani raskaudesta. Juominen ja miehen niukka osallistuminen raskauden asioihin on koetellut myös hermoja useaan otteeseen. Aivan kuin olisin yksin koko vauva-asian kanssa!!  Mutta pääasiassa meillä kaikki hyvin. Mieheke on perus jäärä pohjalainen joten mitäpä tuota muuttamaan.

Sain kuulla uusia vauvauutisia ystäväpiirissä. Olen niiiiin onnellinen! Moni ystävätär on saanut/saa jälkikasvua vuoden aikana, joten vertaistukea on luvassa.

Voihan kemikaalit. Pitäisi kattella luonnonmukaisia juttuja, kuten tuo shampoo- ja meikkipuoli kiinnostaa. Valitettavasti dödöä on pakko töissä käyttää.. olen muuten yksi suuri hikipisara!

Mun puolesta kesä saa alkaa vasta heinäkuussa, jolloin vietän elämäni ensimmäistä kesälomaa!
 
Takaisin
Top