Kesäkuiset odottajat 2011

Foolihapon syömistä suositellaan ihan kaikille, kukaan kun ei saa sitä tarpeeksi. USA:ssa sitä on lisätty jauhoihinkin jo, koska siellä varsinkaan kukaan ei saa sitä tarpeeksi. Foolihappoo saa mm. tuoreesta pinaatista, herneistä ja pakastaminen ja keittäminen alentaa foolihappopitoisuutta runsaasti.
Mun tietääkseni se 400mg on riittävä, ja sitä vissiin multitabsissakin on. Itellä käytössä vielä pelkkä Foliren-foolihappovalmiste, ja ne on ainakin niin pieniä, ettei puoliksi saa, mut mun tietääkseni kuitenkin vaikka kaksikin ottais päivässä, yliannostusta ei voi ottaa, keho ei vaan osaa sitten hyödynnä, jos ei tartte 800mg sitä [:D]

"6 viikko
Nyt alkio on kolme viikkoa vanha. Oletko ottanut foolihappoa raskauden aikana? Foolihappo auttaa sulkemaan alkion hermostoputken. Vajavainen sulkeutuminen voi johtaa selkäydinkohjuun ja aivojen huonoon kehittymiseen."

JA

"Foolihappo on B-vitamiinien ryhmään kuuluva yhdiste, jota tarvitaan solujen (eritoten punasolujen) lisääntymisessä ja uusiutumisessa. Raskauden aikana foolihapon tarve lisääntyy huomattavasti. Foolihapon puute raskauden aikana voi lisätä keskenmenoriskiä. Ravinnossa tärkeitä foolihapon lähteitä ovat tuoreet kasvikset, hedelmät, marjat ja kokojyvävalmisteet"...

Tämmösiä löysin tähän hätään! [:D]

Varmaan kannattaa ottaa noita jotain multitabs raskausvitamiineja - niissä kun on kaikkea raskausaikana tarvittavaa (tietty miinustaen sen A-vitamiinin[;)])

ON
Ja joo testaan ihan varmaan heti kun testit saapuu, paitsi että seuraavaan aamuun kyllä maltan mieleni. Testaan aamupissistä herkällä, niin jos viivaa ei näy, niin sit jäin rannalle uikuttamaan... [&o]
Jänskätttäääää!
Ja joo, no mulla on ihan semmonen olo et en mä jää täältä pois, mutta saa nyt nähdä [:)]
 
Heippa tuolta toukokuisista!
Ajattelin vaan vitamiineista huikata kun kaikki ei oo vielä varmaan niitä ostanut, että kannattaa ostaa multi-tabsin sijasta Multivitaa (raskaus) koska siinä on enemmän d-vitamiinia! Neuvolasta suositteli sitä, koska muuten pitää ottaa ylimääräistä d-vitamiinia sen kanssa :) Ihan vaan mieleeni juolahti kun täällä oli vitamiineista puhetta. Eli siis Multivita raskaus ja imetys [:)]
 
Mä tänään tutkailin apteekissa noita kaiken maailman vitamiineja vaikka kuinka kauan, kunnes silmiin sattu juurikin toi Multivitan raskausvitamiinipaketti! Nappasin sen siis matkaan [:D] Täytyy vaan neuvolatädiltä kysellä, että mites se annostelu, kun ohjeessa luki, että 1-2 päivässä. Varmaan siitä ei kyllä mitään haittaa ole, vaikka ottais sen kaks päivässä.

Huomenna ajattelin soitella neuvola-aikaa, jos ne vaikka parin kolmen viikon päähän mulle sellasen jo antais.

Nii ja niistä oireista.. Tänään on VÄSYTTÄNYT!! On ollut niin ylivoimaisen uupunut olo koko päivän, että oli pakko karata töistä kotiin ennen aikoja nukkumaan [:D] Huomisen otin vapaaksi, kun on ylitöitä onneksi kertynyt. Eli huomenna nukun!![:D]
Selkään ja päähän on koskenut ja aina välillä tulee sellai etova aalto. Kaipa nää niitä raskausoireita sit on [:)]
 
Huih apua, en mä ole ostanut mitään vitamiineja.. täytyykin huomenna heti marssia apteekkiin sellaisia ostamaan!

Mua on muuten kanssa väsyttänyt penteleesti; eilenkin menin ennen ysiä nukkumaan ja ihan tyytyväisenä nukuin jonnekin seiskaan.. ja silti haukottelin koko päivän. [:D] Ja joo, selkäsärkyäkin vähäsen on. Viikkoa ennen plussaamista mulla oli ihan hillitön ruokahalu verrattuna normaaliin...nyt on ehkä vähän normalisoitunut. Ja tuo vessaan herääminenkin on koettu, normaalisti sitä ei tapahdu kyllä IKINÄ.

Ja tosta varhaisultrasta; mä olin jo varaamassa sitä yksityiseltä, mutta soittelinkin eka neuvolaan, ja siellä sanottiin, että varataas toi ultra ja eka käynti nyt sitten, ja nehän tuli jo parin viikon päähän, eli viikoille 7+jotain! Eli meillä sen sai ihan automaattisesti heti alkuun, mikä on kyllä tosi ihanaa. Muuten olisin varannut sen yksityiseltä, kun en jaksa olla epätietoisuudessa niin pitkään.
 
Simppu
Niinjoo, ei multitabs vaan multivita [:D] No, multivitaa tarkotin kuitenkin [:D]

Bamboo
Muakin VÄSYTTÄÄ! siis tää on ihan ihmeellistä. Nälättää ja janottaa.. Ja sit vaikka olis kuinka nälkä, niin pienestä annoksesta tulee tosi täyteen [8|]

Soita ihmees neuvolaan [:)] Mulla eka neuvola olikin vasta keskenmenovuodon jälkeen, kun sitä koskaan tarkistettu sitten, 7+4 ajalle. rv 8 ne vissiin ainakin täällä yrittää sijoittaa sen ekan neuvolan... [:)]

johc.jc
Kiva että sait varhaisultrankin!
Meillä sitä ei saa automaattisesti, mut mä tosissaan toivon, et mä pääsen pyytämällä...! [:D] Kuitenkaan mitään käryä viikoista, ja tää on suoraan keskenmenon jälkeen alkanu raskaus, siis jos on.. [8|] Tietoa vaan sen verran et varmaan kesäkuun alkuun sijoittuu LA[:)]
Jos siis testi näyttää plussaa vielä...[:-]

Omanapa
Siis öööööööh, oudoin tunne koskaan tänään mun seisoessa bussipysäkillä... [:o]
Ihan tonne alavatsaan, jonnekki vähän hävystä ylöspäin tuli yhtäkkii semmonen outo tunne:
Se tuntu ihan elohiireltä ja vähän nopeemmalta semmoselta... Heti mietin kaikkee alkion syke-liike kannalla kunnes tajusin kuinka typerää se on ajatella noin, ja pistin sen sitten elohiiren piikkiin... [:)]
Janotus, väsy, nälkä, plääh, ja nyt iski päänsärky[:@] Täytynee hipsiä nukkumaan, ah<3
 
Hei taas! 6-21.30 koulu/työpäivä takana. Ihan väsyneenä tuli tyhmiä virheitä liikaa tehtyä [:'(]

Mulla on nuo Multitabs raskausvitamiinit käytössä, mut jos siinä on ainoa huono juttu ettei ole d-vitamiinia riittämiin niin ei ole ongelma koska sitä vetelen muutenkin aina ekstrana [:)]

Mä en oikein tiedä et pitäiskö sitä soittaa eka neuvola-aikaa vai varhaisultraa yksityiselle. Jotenkin tuntuu et soittelen vasta ensi viikolla, saa nähdä.

johc.jc, hienoa et sait tuon varhaisultran! [:)]

Tuntuu etten osaa kirjoittaa mitään kun pää ihan jumissa, huomenna taas 7-22 päivä, luojan kiitos lauantai ja sunnuntai ovat vapaita!
En muuta teekään kuin nukun [:D]
 
Ohhoh, melkosia päiviä manque painaa!! Jaksuja sinne [:)]

Mä sit soitin tänään sen neuvola-ajan.. 4.11 vasta. Ähh, tuntuu, että siihen on ikuisuus. Luultavasti käydään kyllä yksityisellä kurkkimassa masuun jo ennen tuota, koska mä oon niiiiiiin kärsimätön. Ja jotenkin huolestuttaa, että onko siellä masussa ketään.
 
Ruokatauolta päivää! Ja oikein makoisaa viikonloppua! [:)]

Kiitti Bamboo, jaksuja tarvitaan [:)]
Ootko koska ajatellut varhaisultraa tilailla?

Aamulla rv 4 kunniaksi (hah [:D]) "tuhlasin" toisen digitestin. Heti kun alkoi se tiimalasi vilkkua ajattelin et eihän tässä ole mitään järkeä kun tulos tuskin mihinkään kahdessa päivässä muuttunut, varsinkin kun nyt vasta tasan 2vk hedelmöittymisestä.
Mut eipä kauaa kestänyt kun Gravid Raskaana 2-3 pamahti ruudulle! [:)] Eli nyt hieman karisi pelko siitä, et sen mun lyhyen luteraalivaiheen takia ei kiinnittyminen voisi tapahtua pikkuhipaisua pidemmälle. Kyllä se hcg on parissa päivässä noussut!

Huijasin muuten vahingossa, onhan mulla Multivitaa eikä Multitabseja. Jotain multeja kuitenkin [:D]

Ah, enää reilu 8h niin pääsee kotiin! [:D]
 
Onnittelut kaikille plussanneille!
Ilmoittaudun myös varovasti porukkaan mukaan! Tiistaina tein positiivisen testin ja jännittyneenä mennään päivä kerrallaan eteenpäin! Laskettuaika Vau'n mukaan on 13 kesäkuuta, eli sama päivä kun esikoinen syntyi. Ikäeroa lapsille tulisi tasan 2 vuotta!
Varhaisultraan on aika 25 päivä eli reilu 2 viikkoa saa vielä jännittää sinne! Raskausvitamiineja aloin heti popsia, kun alettiin vauvaa yrittää ja tällä kertaa tärppäsi heti! Ekaa yritettiinkin useiden vuosien ajan!
 
Tervetuloa Himmeli! [:)] Meillä onkin sit näillä näkymin sama LA [:)][:)]

Mä mietin sitä varhaisultraa parin viikon päähän. Mietityttää vaan, että mahtaako sillon olla jo tarpeeksi viikkoja kasassa, että sieltä sit jotain löytyiski. Ettei sit tulis turhaa huolta ja murhetta, jos siellä ei vielä mitään näykkään.

JEE manque, mä haluisin kans ihan kauheesti tehdä uuden testin, mutta ajattelin, että se on ihan hulluutta!![:D] Mut jos säki, niin kyl sit mäkin!![;)] Apteekkiin siis!
 
onnea kaikille plussanneille[:)]
paljon tarrasukkia ja ihmisliimaa matkalaisille

ps. Ite tein 5 vai peräti 6 testiä itse, ennen kuin aloin uskoa että kyllä se plussa on ja pysyy[:D][:D]
 
Kiitoksia w.astis! [:)] Voisin veikkailla et mullakin noita testejä tulee vielä ihan kivasti menemään [:D]

Ja himmelille lämpimästi tervetuloa mukaan! [:)]

Bamboo: Hulluuttahan ehkä se, mut ai että et oon jaksanut koko pitkän päivän hymyillä sen aamuisen testin voimalla [:D] Tarttuiko itselläsi testi apteekista matkaan? [:)]

Varasin tänään sen varhaisultran. Aluksi meinasin 6+ viikolle kun soitin, mut se ajanvaraajatyyppi sai mut houkuteltua odottamaan vähän, että nähdään kahdeksannella viikolla sykkeen lisäksi paremmin et varmasti on kunnolla kiinnittynyt (?). Tai jotain. Joka tapauksessa, aika on nyt varattu VASTA 3.11 rv 7+5. Ainakaan en liian aikaisin mene [:D]
 
Tarttuhan se testi mukaan!
Tein testin aamuyöstä (4 aikaan). Heräsin vessaan, enkä malttanut enää odottaa testin kanssa [:D]
Mutta nyt harmittaa!!! Mulla nimittäin viikkonäytössä oli edelleen 1-2 viikkoa. Ja kaiken järjen mukaanhan 4+5 viikoilla sen pitäisi näyttää jo 2-3, niikuin sulla manque, eikö vaan?
Nyt on ihan sellai olo, että kaikki ei ehkä menekkään hyvin. Vaikka onhan toi viikkonäyttö vain suuntaa antava ja hcg on saattanut olla jostain syystä alhainen, mutta.. Jotenkin nyt kyllä pelottaa. Taidan ens viikolla testata uudelleen.
 
Bamboo, ymmärrän että harmittaa, mutta kuten sanoit, nousee tuo hcg todella yksilölliseen tahtiin!

Clearblue todennäköisesti joidenkin keskiarvojen mukaan on asettanut siihen testiin ne rajat kuinka monta viikkoa on kulunut hedelmöityksestä, eli jos kuuluu naisiin, jolla hcg vähääkään hitaammin nousee, tulee väärä viikkoarvio. Ja kun se hcg tuplaantuu yksilöstä riippuen 1,5-3 päivän välein, niin jos sulla ekalla testauskerralla on ollut normaalia alempi (normaali silti!!) hcg, niin ei se ole ehtinyt kuin tuplaantua, ja menee siis edelleen tuon testin asettamiin 1-2 rajoihin. Lisäksi sullahan oli muistaakseni kierroissa pikkaisen ollut heittoja, niin voihan olla et tärppi on käynyt hieman myöhemmin? Itsellä kierrot puolen vuoden sisään olleet 27-38, joten en tiedä tarkkaan millä viikolla nyt olen. Kp 35 mukaan olen laskenut, koska se sattui olemaan edeltävä kierto. Kenties viikot jo siis enemmän.

Kun teet ensi viikolla uudestaan niin aivan varmasti viikot näytöllä nousee! Muutamat kaverit ovat olleet hädissään, kun viikot eivät ole testissä oikeiden viikkojen mukaan nousseet, mutta nyt heilläkin nyytit sylissä tai vatsat räjähtämäisillään [;)]

Joten ei ole syytä tässä vaiheessa todellakaan maalata piruja seinille, tää lähettää sinne suuret säkit luottoa siihen että kaikki on hyvin! [:)]
 
Testailin tuossa pari päivää sitten, että olisiko jo tärpännyt, mutta testi näytti vielä negatiivista. Kovin on ainakin tissit kipeytyneet ja samasta syystä viime raskaudessa aloin ylipäätään epäilemään raskautta, joten ei nyt menetetä toivoa vielä. Menkkojen pitäisi tulla kuitenkin vasta huomenna, joten täytyy testailla parin päivän päästä uudestaan, jos menkkoja ei alakaan kuulumaan. [:)]
 
Bamboo, älä hätäile, siinä digitestissä muistaakseni sanotaan, että viikkotulos on todenmukainen vain jos sen tekee aamupissasta! Ota huomioon että teit sen jo aamuyöstä. Ehkä sitä hormonia oli siis ehtinyt kertyä vähemmän aikaa kuin viime kerralla? Ja silti samat lukemat -> aamulla olisi varmasti ollut jo enemmän. [:)]

Mä olen kanssa miettinyt uutta testiä, että näkisi onko hormonitasot varmasti nousseet, mutta taidan malttaa odotella sen reilun viikon kuitenkin sitä ultraa. Oireita on kumminkin ollu viime päivinä vähän jo liiaksikin saakka, niin ei sillai huoleta juuri nyt. Toki tiedän, että ei vielä olla selvillä vesillä, mutta... pitää ajatella positiivisesti. [:D]

Manque, kyllä se varmasti palkitaan, jos jaksaa vitkutella sen varhaisultran kanssa viikon, pari pidemmälle. [:)]

Tervetuloa joukkoon, himmeli! Ihanaa kuulla, että teillä on tällä kertaa heti tärpännyt, jos ekaa olette yrittäneet tosi kauan.
 
Ajattelin vain tulla pikaisesti kertomaan että tein huvikseni nytten illalla yhden testin ja siihen tuli testiajan sisällä silmällä erottuva viiva mikä oli hieman vaaleanpunainen, mutta ajattelin huomenna aamulla testata uudelleen ja sitten keskiviikoksi jää vielä testi  eli huomista aamua jännäillessä onko viiva vahvempi kun on aamu virtsasta tehty, oikeelta puolelta alavatsan ja kyljen seudulta on tänään nipistellyt aika lailla ihan kuin olisi ovulaatio tjn ja tänään oli lämpö 37, normaali mulla on 36,6. Mutta saa nähdä mitä aamuinen testi sitten näyttääkään.  Että saas nähä pääsenkö vihdoin 9kk yrittämisen jälkeen vielä kesäkuisiin vai siirrynkö jo heinäkuisiin, jään jännäilemään huomista testiä siis [:)]


YK9

KP 21/23-27
 
Woohoo!! Tänään testi näyttää jo 2-3 viikkoa! Uskomatonta, miten onnelliseksi tällasesta voikaan tulla [:D][:D]
Ihan oikeessa olitte manque ja johc.jc!![:)]

Voi Minnuska, mä pidän sulle hurjasti peukkuja, että aamulla testi näyttää jo selkeempää viivaa!! Kyllä sun olis jo aika päästä odottajien puolelle![:)]


Täällä on edessä taas eläinlääkäripäivä. Tolta vanhemmalta koiralta siis leikattiin ristisiteet kesällä molemmista polvista ja eilen lenkin jälkeen poju alkoikin sit yht'äkkiä köpöttelemään kolmella jalalla. Ei valita kipua, mutta ei myöskään varaa ollenkaan painoa jalalleen. Nyt sit jännitetään, että onko ne ristarit kokonaan katkennut. Alkaa jo käydä toista sääliksi, kun vasta sai lääkäriltä luvan alkaa lisäämään pikkuhiljaa liikuntaa ja sit tuleekin heti takapakkia.
Kovasti toivotaan, ettei tarvis enää leikkaukseen mennä.. Mutta pahalta näyttää.

Se varhaisultrakin on vielä varaamatta [:D] Ehkä mä vielä tällä viikolla saan aikaseks.



- Bamboo
 
Hui, arasti ilmoittaudun mukaan. :) En ole tänne Vau.fi:n palstoille aikaisemmin juurikaan kirjoitellut, ja vauvakuumeilutkin olen enemmän hoitanut omassa blogissani tai taustalta seurailemalla. Nyt kuitenkin haluaisin liittyä mukaan tänne, kun saimme viikonloppuna positiivisen testituloksen. <3
 
Olen siis 26-vuotias, samoin mieheni. Esikoista nyt odotellaan, Vau.fi:n laskurin mukaan LA olisi 15.6.2011. Tärppäsi yk3.
 
Vielä on hieman hakusessa täälläkin käytetty raskaussanasto, mutta enköhän minäkin pikkuhiljaa opi.
 
Ajatukset on tästä raskausuutisesta vielä aivan sekaisin, enkä oikein tiedä mitä tulisi nyt tehdä. :D Eilen soitin jo neuvolaan, ja sain ajan vasta 1.11. Hoitajakin harmitteli että venyy noin pitkälle, mutta ei mahda mitään kun ei vain ole mitään vapaita aikoja tuota ennen.
 
Enpä nyt osaakaan heti muuta kirjoitella. Aivan ihanaa ja huikeaa aikaa tämä on!
 
Menkat sitten jättivät tulematta. Voihan ne tulla tietty myöhemminkin, mutta yleensä ne ovat olleet tosi tarkat ja tulleet juuri silloin kuin pitää. Aamulla kuuden aikaan heräsin myös ihan järkyttävään pahoinvointiin, valvoin tunnin ja sain pidettyä kaiken kuitenkin sisällä. Tissit on vähän arat, olleet jo useamman päivän, mutta raskaustesti näytti eilen illalla vielä negatiivista. Olin kuitenkin juonut ennen testiä ja tein sen nimenomaan illalla, joten pitänee parin päivän päästä tehdä se aamulla. Ei tässä kuitenkaan ole yhtään sellainen olo, että menkat tulisivat ja normaalisti mulla ei ole mitään tuommoista pahoinvointia, saati että heräisin siihen. [:)]
 
Takaisin
Top