Kesähelteillä viimeisillä

Mulla on lapset syntyneet heinäkuun puolessa välissä. Aika tuskaista se oli helteellä ison mahan kanssa. Itsellä ainakin turvotusta tuli myös kivasti. Toisaalta ihanaa aikaa, kun sai pukeutuakin ns. kevyemmin.
Itsellä enemmän vaikeuksia tuotti kesän loppu vauvan synnyttyä. Rinnat kun eivät kestäneet edes yhtään tuulenvirettä, kun heti puski rintatulehdus päälle. Yrittää pukeutua niin ettei tulis tulehdus ja samaan aikaan muuten kauhee kuumuus kun vaatetta piti olla liikaa päällä. Ei puhettakaan että missään rannalla/puistossa olisi voinut lasta imettää. Sen suhteen oon nyt tyytyväinen että la menee elokuulle, niin jospa kovin lämpöisiä kelejä ei kauheana ehtisi olla mutta on kuitenkin hyvä kun lapsen kanssa voi heti ulkoilla :)
 
mietin just itsekin, että helpompi on ainakin löytää kesävaatetta kuin talvitakkia isolle mahalle. Mua ei normaalisti +30 helteet haittaa, päinvastoin, tosin nyt voi tulla tukalampaa. Pitää sit vaan löytää helpotusta turvotukseen ja joku hyvä varjopaikka pihalta tai rannalta jos kuumuus ahdistaa :)
 
Itse kans ajattelen että ihanaa kun voi pukeutua kevyesti kesällä ja esitellä ekaa vaavimahaa :wink
Lisäksi ajotus menee niin että kun pidän kesälomat ennen mammaloman alkua niin loma alkaa jo kesäkuun puolella joten ei se voi niin tukalaa olla kun ei töissä tarvi olla kuotenkaan! :grin
 
Mua itseäni suorastaan pelottaa että miten jaksan koko kesän (LA 25.8) :( Olen migreenikkö ja kesä on yleensä aivan painajaismaista enkä pysty tekemäään oikeastaan mitään, hirveän tukala ja pahoinvoiva olo jo muutenkin helteillä vaikka hoikka olenkin. Joten kauhulla odotan kesää miehen kanssa..
 
Tervehdys tuolta syyskuun puolelta! Tulin kommentoimaan, kun esikoinen syntynyt elokuun alussa 2011, niin kokemusta asiasta on. :) Silloin heinäkuu oli tosi kuuma. Oli tosiaan kiva olla ilmavissa mekoissa, mutta kyllä sitä turvotusta tuli just niiden heinäkuun helteiden aikaan, niin että synnärillekin piti ostaa uudet isommat kroksit, kun entisiin ei turvonnut jalka sopinut. :D Sen muistan, että kun muut löhös ulkona helteessä, niin minä pakenin asuntomme kellarikerroksen kylmään saunaan lueskelemaan. :D Tsemppiä teille, itselläkin sitten jo iso masu, vaikkei ihan loppusuora olekaan - paitsi jos elokuukin on kuuma! ;)
 
Odotan kyllä kesäraskautta talvivauvan jälkeen! Ei tarvitse kokoaikaa pelätä, että kaatuu liukkailla mahan kanssa, ei kymmentä kerrosta vaatteita mahan päällä ja synnytyksen jälkeiset yyber-tissit on myös hieman haasteelliset vaatetuksen kanssa. Samaten, miten pitää lämpimänä maitoa tihkuvat rinnat 25 asteen pakkasessa?
Ja samalla kun kirjoittaa, niin tulee huonoja asiaoita mieleen kesästä: Maidontuotanto lisääntyy kuumassa... Olenko loppusyksyn ladattu ase?
Kai se on omat puolensa molemmissa :)
 
Ite odotan kun ei tarvitse vaatteiden kanssa kriiseillä. Esikoinen syntyi tammikuussa ja oli tosi raivostuttavaa yrittää ahtaa itseensä toppahousuihin sun muihin. Ja talvikenkien laitto, aaargh! Nyt voi mennä vaikka paljoin jaloin! Mut on siinä varmasti tuskansakin. Ite oon asennoitunut uimaan ja syömään jätksiå koko ajan,, luulis et reilu 2v tykkää myös ;) la siis 2.8.
 
Uinti ja jäätelö kuulostaa kyllä parhaalta suunnitelmalta ikinä! :p Mullakin vaan haaveissa hengailla ja herkutella esikon kans.. :)
 
Odotan KAUHULLA millainen kesästä tulee. Minua on vissiin siunattu "hyvillä" geeneillä: jaloissani on paljon ns. verisuonisyheröitä eli kärsin jonkinlaisesta suonikohjutaudista. Kävin vajaa 2 vuotta sitten (yli 10 vuotta kärvisteltyäni) hoidattamassa jalat vaahtoruiskutuksella ja glyserolihoidolla Terveystalossa, mutta syheröt ovat tulleet korkojen kera takaisin. Ei harmita ei... Tiedän, että minun on enemmän kuin järkevää alkaa jossain vaiheessa käyttää tukisukkia (stay-up). Laskettu aika on 1.8.2015... Kuten sanoin, odotan kauhulla. Mutta toisaalta kaikki on suhteellista. Ihkaensimmäisessä raskaudessa la olisi ollut maaliskuussa, mutta raskaus meni kesken. Kyllä minusta sen verran taistelutahtoa löytyy, että käytän mielelläni tukisukkia helteelläkin, jos tämä raskaus on se, jolla päästään maaliin asti. Hyvä puoli on se, ettei minun tarvitse miettiä mitä puen töihin mahdollisilla helteillä. Jään ensin kesälomalle ja siitä äitiyslomalle, joten voin vaikka heilua koko ajan hihattomassa maksimekossa (tilasin juuri yhden ikään kuin tsempiksi), jonka alta sukat eivät hirveästi näy. :D
 
Auttaako sulle tintti kylmä jalkoihin, jos tekis kylmän kylvyn niille helteillä? :)


Näin normiolosuhteissa pärjäilen jalkojeni kanssa, vaikka teen istumatyötä. Ongelma on pääasiassa esteettinen, harvassa ovat ne kerrat kun jalkoja turvottaa tms. Voisin kuvitella, että kesällä tulee muitakin kuin esteettisiä ongelmia. Kylmät kylvyt tuovat varmasti helpotusta oloon! :) Kunpa olisi palju, jonka vois täyttää kylmällä vedellä ja dipata itsensä kokonaan sinne. :D
 
Tintti80, mä sain reseptin tukisukkiin just suonikohjujen takia ettei jalat turpoa mahdottomasti raskauden aikana. Onks sulla sellaiset jo, jos ei niin kannattaa kysäistä josko saisit myös.
 
Tintti80, mä sain reseptin tukisukkiin just suonikohjujen takia ettei jalat turpoa mahdottomasti raskauden aikana. Onks sulla sellaiset jo, jos ei niin kannattaa kysäistä josko saisit myös.

Ei ole "oikeita" tukisukkia vielä, saati reseptiä. (ne suonikohjuhoitojen aikaiset olen heittänyt joskus pois) Työterveyslääkärin kanssa puhuttiin muun asian yhteydessä tästä ja hän oli sitä mieltä, että voin kyllä ostaa tukisukat ilman reseptiä alan liikkeestä, eri asia jos on joku säärihaava tms. Mutta niin kuin varmaan sunkin tapauksessa, nyt puhutaan ihan muunlaisista tukisukista kuin jostain Instrun polvisukista. Mistä olet hankkinut omasi ja oliko tosiaan niin että ilman reseptiä et olisi niitä voinut ostaa?
 
Mä olisin voinut toki hommata ne ilmankin reseptiä, mutta sen kanssa täkäläinen sairasvakuutus maksaa 80% kuluista. En tiedä paljonko Kela korvaa kun Suomessa ei koskaan tullut ajankohtaiseksi.
 
Okei. Ajattelin kuitenkin selvittää tuota reseptiasiaa. Mulla on hoitokuluvakuutus, mutta saa nähdä korvaako se mitään. Kaikki raskauteen liittyvä kun tuntuu olevan poissuljettu. Kela-korvauksesta en tiedä minäkään, mut sittenhän se selviää. Helsingissä on sellainen liike kuin Terttu Lilja, sinne ajattelin ottaa yhteyttä.
 
Itse odotan kauhulla kesää ja helteitä. Ikuinen pätkätyöläinen kun olen niin lomia ei ole pidettäväksi kesällä ( kuten ei koskaan muulloinkaan ) ...

Esikoinen syntyi kesäkuussa 2011. Oli aivan hirveät helteet ja turvotus minulla oli hirveä. Epäilivät jopa veritulppaa synnärillä kun en pystynyt enää nilkkoja liikuttamaan... Että saahan nähdä miten tällä kertaa käy
 
Mä kyllä odotan vähän kauhulla kesää! Oon aina rakastanut lämpöä, kuumia suihkuja ja saunomista. Oikein vilukissa siis! Plussaamisen jälkeen en ole voinut käydä kertaakaan saunassa ja suihkutkin muuttuneet nopeammiksi ja viileämmiksi :wideyed: Toki pahoinvointi myös tähän vaikuttanut..
 
Liinuska mulla kävi sanoin saunan ja suihkujen kanssa kun oli pahoinvointia mutta nyt kun pahoinvointi hellittänyt niin jaksaa taas suihkutella! :grin
Ajattelin nyt viikonloppuna uskaltautua saunaankin kun enää ei toi lämmin suihku tunnu pahalta!
 
Takaisin
Top