Moikka vaan ja Onnea meille kaikille!
Tää itsestä-jotain-kertominen on pitäny tehä jo pitkään; lähinnä itselleen tiivistääkseen elämäntilanne muutamaan riviin, jospa se helpottaisi tätä ihmettelyä, kuinka kaikki nyt muuttuu, minusta tulee Äiti.
Olen 27 -vuotias nainen savosta kotoisin, mutta töiden perässä Helsinkiin 3 ja puoli vuotta sitten muuttanut. Mieheni 33 -vuotias ja syntyisin pk-seudulta. Ollaan kolme vuotta nyt oltu yhdessä ja kihlauduttiin toissa kesänä. Häiden piti olla ensi elokuun alussa, mutta ihanan esikoisuutisen myötä siirretään niitä eteenpäin.
Kaksiossa asustellaan ja ollaan haaveiltu omasta talosta vähän kauempaa ruuhkista, mutta toistaiseksi pysytään vuokralla, talon osto mahdollisine remppoineen olisi ehkä hieman liikaa tähän. Varattiin tuossa kaksi koiranpentua ennen raskautumista, eikä edes millään harjoitusvauva-meiningillä, mutta nyt niitä sitten opetellaan säännöllistä arkirytmiä, huolehtimista, opetetaan sisäsiisteyttä, kehutaan ja kielletään.
Molemmat teemme kolmivuorotyötä sosiaalialalla ja mies opiskelee vielä siihen päälle. Kaksion huomattiin jo hurtukaisten kotiuduttua käyvän pieneksi saati sitten vauvashow tähän, joten nyt on muutto isompaan edessä.
Kesäkuun alusta jätettiin ehkäisy pois ajatuksella tulee-jos-on-tullakseen ilman mitään ovulaation laskemisia ym. suorittamista ja marraskuun lopulla sitten tuli hyvin vahva tunne, että nyt on pulla uunissa. Oli hienoa huomata omasta kropasta ja jostain vaistosta, että tajusi asian ennen testin viivoja.
Hurjan paljon tosiaan tulee mietittyä, kuinka paljon elämä muuttuu lapsen myötä. Kuinka paljon tulee pohjatonta rakkautta ja vastuuta loppu elämäksi. Ei minun tarvitse äitiytymisen myötä muuttua, mutta tuo se minuun paljon lisää.
