Kerro itsestäsi jotain.

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Hemppa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Hemppa

Hemppa

Kommentoinnin ninja
Helmimammat 2017
Eli. Tarkoituksena olisi että jokainen kertoisi itsestä sellaisia asioita joita haluaa. Pieni esittely siis. Olisi kiva tietää minkälainen elämäntilanne kullakin on ja ketä kaikkia jo perheeseen kuuluu. Myös se, minkälaisessa paikassa asutte. Onko lemmikkejä? Harrastuksia? 
 
Eli; 
Täällä kirjottelee 22 vuotias nuori äiti. Perheeseen kuuluu avomies 28v ja kaksi lasta 2v2kk ja 10kk. Asumme Pohjois-Savossa 2011 vuonna valmistuneessa omakotitalossamme. Omaa huonetta ei tulevalle vauvalle ole valmiina mutta pienellä ikäerolla on lapset joten kaksi samaa sukupuolta mahtuu hyvin samaan huoneeseen. :)
Ammatiltani olen lähihoitaja ja kerkesin työskennellä ennen esikoista parisen vuotta vakituisena kotihoidossa. Esikoisen syntymän jälkeen olen tehnyt viikonloppuna, muutoin ollut hoitovapaalla kotona. 
Lapset on mulle kaikki kaikessa. Meidän lapsiluvun piti olla täynnä kun kaksi lasta oli mutta toisiin ajatuksiin tultiin, onhan nää vaan niin ihania. <3 Yksi siis vielä saa tulla ja toivotaan että nyytti on heinäkuussa kotona. 
Sairastan itse nivelreumaa joka on lievä eli pysyy hyvin kurissa ylläpitolääkityksellä. 
Lemmikkejä ei meillä ole. 
Harrastuksina sisustaminen, kavereiden tapaaminen lapsineen, lenkkeily ja perheen kanssa kotona oleminen. 
 
Moi!

Ruudun takana kirjoittelee 23-vuotias rouvashenkilö Etelä-Suomesta. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä reilu 5 vuotta ja naimisiin menimme reilu vuosi sitten. Asumme paritalokaksiossa, jonka ostimme aikalailla tasan vuosi sitten.

Minä valmistuin viime keväänä sosionomiksi (AMK) ja elokuusta lähtien olen työskennellyt kotikaupungissani vakituisena lastentarhanopettajana 0-3-vuotiaiden ryhmässä. Mieheni työskentelee hitsaajana ja opiskelee iltaisin insinööriksi - hän on tosin irtisanomassa itsensä töistä ja aikoo keskittyä vuoden alusta lähtien ainoastaan kouluun. Hänellä on ikää 24 vuotta.

Mitähän muuta.. Ehkäisyn jätimme pitkän vauvakuumeilun tuloksena pois elokuussa ja viime lauantaina tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Jänniä aikoja siis elellään! Rakkaus pikkutoukkaa kohtaan on jo hirveän suuri, ja siksi pelottaakin puhua asiasta jo näin aikaisin, kun raskausviikkoja on koossa vasta 3+6. Eletään päivä kerrallaan ja toivotaan että toukka pysyy meiningissä mukana aina loppuun asti!
 
Täällä kirjoittelee pian 21 vuotias nuori nainen, jolla on kova vauvakuume ollut vuoden alusta lähtien. Ehkäisy jätettiin pois olisiko ollut huhtikuun puolessavälissä 2012(?) ja plussaa pärähti tikkuun kesäkuun alussa. Eli heti ekasta yrityskerrasta taisi vauveli saada alkunsa. Tämä päättyi elokuun alussa keskeytyneeseen keskenmenoon np-ultrassa. Nyt uusi plussa 22.10 ja tänään viikkoja kasassa ultran mukaan 6+5 ja hyvin vastaa viikkoja, sydän sykki ja kaikki oli hyvin! Nyt jännittelen tulevaa np-ultraa sekä näitä viikkoja, toivoen ettei tule keskenmenoa. Esikoista odotellaan:)

Asun mieheni kanssa täällä Turun lähistöllä rivitalo kaksiossa, tarkoitus olisi vaihtaa isompaan kun vauva saapuisi taloon. Ikää miehelläni on 24 vuotta ja hommailee autojen parissa. Itse valmistuin ravintolakokiksi 2010 ja siitä lähtien painanut duunia kellon ympäri hurjaa vauhtia, ja nyt pitäisi taas rauhoittua hieman. Miten se on mahdollista:) Mulla on ystävät ja kaverit kaikonneet jonnekkin, ikinä ehdi heitä nähdä. Kahteen hyvään ystävään olen pitänyt tiiviisti yhteyttä, mutta saa nähdä loppuuko sekin kun kuulevat raskaudesta.

Hyvillä mielillä mennään eteenpäin ja myös pelokkain, toivoen että km ei toistuisi. Suunitteilla on hankkia myös koira, mutta vielä ei olla kuin haaveiltu yhdestä tietystä rodusta. Niitä on vaikea saada pienen syntyvyyden vuoksi, ja jonotusaika tällaiseen ihanuuteen voi olla yli 2 vuotta! Ja hintakin heiluu yli 2000 eurossa:S Toisaalta, jos sellaisen menisi varailemaan ja odottaisi pari vuotta, tulisi siinä säästettyä rahaa hauvelia varten:)

Tulipa pitkä teksti, toivottavasti joku jaksoi lukea:D
 
Tää onki hyvä ketju, täällä on porukkaa niin pipona ettei meinaa mukana pysyä ;)
Eli täällä 29-vuotias Tamperelainen reilu kaksvuotiaan pojan äiti. Asutaan ihanassa vanhassa kerrostalossa, lähiömeininkiä: lapsiperheitä pihapiiri täys. Oon oikeestaan vielä opiskelija, gradu pyörinyt alkutekijöissään noin vuoden. Kävi klassisesti, menin osa-aikatöihin ja hups! niitä töitä oliki sitten vähän enemmän.... Koitan nyt keväällä tehdä vielä parit puuttuvat kurssit, alkuperäinen suunnitelma oli että tehtäis toinen vasta kun oon valmistunut.

Kesällä kuultiin että sekä mun että miehen siskot odottaa esikoisiaan, tästä jotenkin fiilistellen intouduttiin että otetaas kierukka veks ja pikkuhiljaa katottais, suunnitelmissa oli tosiaan alottaa lapsenteko todenteolla vasta vuodenvaihteessa(itelläkin vasta nyt alkanut hälvenemään traumat esikoisen vauva-ajasta-nukkui ensimmäiset "kunnon" yöunensa 1-vuotiaana...). Sitten pienenä kierrepallona sain n.kuukausi sitten nivelreumadiagnoosin(uskomatonta, että täältä löytyy kohtalotoveri, Hemppa :) Lääkäri sano suoraan että tehkää toinen heti, ne oireet kun yleensä helpottuu raskausaikana, niin ei oo järkeä alottaa lääkityksiä vasta kun raskauden jälkeen. Ja sitten hops, ennenkun ehdittiin kunnolla edes alottaa lapsenteko niin olinkin jo raskaana! Esikoinenkin tuli nopeasti mutta tää on jotain uskomatonta, tärppäsi siis ekasta kierrosta. Jotenkin on ihan sellainen epäuskoinen olo että kaikki ei vaan voi mennä näin helposti ja hyvin, oon jo yhden normaalin raskauden ja synnytyksen ja terveen lapsen saanu. Nyt on siis huomattavasti kovempi keskenmenon kammo, pessimisti kun oon. Toivottavasti ei kuulosta ihan sekopäiseltä :D

Todella onnellinen ja innoissani kyllä olen tästä raskaudesta, kunhan uskaltaa ottaa asian "todesta", ehkä sitten ensimmäisen ultran jälkeen... Ensimmäisen kanssa oli niin jännää ja ihan rikki kun ei tienny mistään mitään niin ehkä tän kanssa osaa ottaa iisimmin ja vaan nauttia :)

 
Hei Skallo mahtavaa että vertaistukea löytyy myös täältä. Ja samoilla viikoilla kun suunnilleen mennään. :) Onko sulla vaikeakin tilanne nivelissä? Ei ilmeisesti kun et vielä lääkitystä ole tarvinnut aloittaa? Onko sulla missä nivelissä tulehdusta? 
Mulla tuntuu nyt olevan nivelet vähän enemmän kipeät kun vielä flunssakin päällä ja viimeksikin alkuraskaudessa nivelet kipeyty niin että aloitin sitten lääkityksen. Loppuraskauden pysyikin oireet poissa ja lopetin lääkkeen rv 35. Aloitin uudestaan sitten 1,5kk synnytyksestä. Ylläpitolääkitys siis menossa (Salazopyrin 500mg). 
 
Just tos miehellekki tohkeilin että aikamoinen sattuma että täällä on joku samassa tilanteessa, itelle vielä kun aika uus asia koko homma niin tulee varmasti vertaistuelle tarvetta! Kysyn sulta Hemppa sit kaikkia tyhmiä kysymyksiä, varaudu siihen :D
Mulla ei oo ilmeisesti vielä mikään paha tilanne, kesän alusta alko oireet, lähinnä käsissä tulehdukset. Kortisoonin alotin ja ny en oikeen tiä onko raskaus muuttanu oireita vai kortisooni purru, selkeesti parempi tilanne ja olo aika energinen. Hassua kun kaikki valittaa armotonta väsymystä niin mulla on toistepäin, reuman oireena ollu ihan kuolemanväsy koko kesän ja nyt alkaa helpottaan :D Toiveissa tietenkin on että saisi raskausajan ja mahdollisimman pitkään imetysaikaa olla ilman lääkkeitä...
 
Iltaa arvon kanssa odottajat :)

Ruudun takaa löytyy 30vuotias kolmatta lastaan odottava äiti, varsinais-suomesta. Kaupan alalla olen työskennellyt koko aikuisiän "ala" vaan on matkan varrella muuttunut. Nyt kotona onnellisesti kotihoidontuella tuon pienemmän pojan kanssa joka siis 1v1kk. Vanhempi poikani on edellisestä suhteestani ja täytti kesällä 9v. Mieskin taloudesta löytyy, 32v. vanhassa omakotitalossa asustellaan, likipitäen sellaisessa punainen tupa ja perunamaa tyyppisessä. Karvaisina meiltä löytyy tällä hetkellä pari koiraa, iso ja pieni sekä yksi "hiiri" kissa. Harrastuksia ei juuri itseltä löydy, enkä kyllä ehtisikään. Koirien kanssa lenkkeilen ja joskus taas pääsen näyttely kehiinkin pyörimään. :) Tätä "raskautta" on toivottu heti edellisen perään, pienenä haasteena väliin sain kilpirauhasen vajaatoiminnan, johon onneksi saatiin oikea lääkitys suhteellisen nopeasti joten se ei vaivaa kuin henkisenä rasitteena ja päänahassa enään!  Ihanaa taas päästä palstailemaan samaa kokevien kanssa ja ennen kaikkea ihanaa päästä odottamaan!!
Peukkuja kaikille heinäkuun pakettia odottaville!
 
Hei kaikki heinäkuiset! :)

Täällä löytyy pian 27 vuotta täyttävä ensimmäisen lapsen odottaja. Avopuoliso on 26 ja asutaan pohjanmaalla rivitalokolmiossa. Itse olen asiakaspalvelussa töissä ja mies on maajussi. Yhteistä taivalta on takana 1,5 ihanaa vuotta ja meillä on kaksi vähän isompaa koiraa. Lapsista puhuttiin jo lähes alusta alkaen, mutta elokuussa päätettiin jättää ehkäisy pois. Toisesta kierrosta sitten jo tärppäsikin. :) Alkuun stressasin todella paljon keskenmenoista ja mistä lie, mutta nyt onneksi oon siitä päässyt ja kaikki on näin ensikertalaiselle tietysti tosi jännittävää. :) 

Ihanaa odotusaikaa kaikille! :)
 
Heips! Täällä kirjoittelee entuudestaan jo kahden lapsen alle kolmekymppinen mamma, joka plussasi tänä aamuna, ja LA olis tossa suunnilleen 23.7. tienoilla. Ollaan tuon puoliskon kanssa pidetty tammikuussa pyöreet kymmenen vuotta yhtä, joista pian kuusi naimisissa. Meillä oli alunperin puhe että lapsiluku olis täynnä, mutta jokin alkukantainen vaisto sanoi toisin, ja kuumettahan sieltä pukkasi. Voisi melkein kutsua tulevaa "iltatähdeksi" kun kuopus on jo kuusivuotias, mutta toisaalta oma ikä ei siihen aihetta vielä anna. emoticon  Alanvaihto -opiskelut on itselläni kesken ja niitä jatkan äitiyslomalla pikkuhiljaa myös eteenpäin, alkuperäiskoulutukselta olen Leipuri-Kondiittori.

Kauheesti muisteltavaa tässä raskaudessa ja mulla oli tuo lapsiluvun täyttyminen mukamas niin varma asia että saan kaikki tarvikkeetkin hankkia uudestaan, ne kun on jo ajat sitten laitettu kiertoon emoticon  Voi että, vannomatta tosiaan paras, asiassa kuin asiassa. Tuleva pieni on kuitenkin supertoivottu, sanotaan näin, että kun antoi itselleen luvan haaveilla, niin siinä ei juuri muuhun aikaa jäänytkään... onneksi olen helposti sikiävää sorttia, johan siinä olis itsekkin kuumeilevalla siipallakin jossain vaiheessa mun höyryyminen menny yli hilseen emoticon  Mukava liittyä joukkoon ja vaihtaa ajatuksia!
 
* Nostaa käden ylös ja ilmoittautuu mukaan*


Moikka!

Ihan ekana suuresti onnea kaikille :)


Kaikkien laskelmien mukaan kuulun tähän ryhmään ja viikkoja olisi nyt kasassa se viisi. Ehkä ihan mahtavinta huomata, etten mä ole ihan ainokainen suomen maan kamaralla, joka odottelee päivä toisensa jälkeen pikku pelko puntissa, että  kaveri pysyttelis nyt vaan rauhaksiin siellä missä sen kuuluukin ja kaikki menisi hianosti. (Olipa pitkä lause!)

Aivan törkiän skeptinen olo on kyllä ollut plussaamisen jälkeen, kun meillä tämä ajatus lasten teosta lähti vähän tyyliin " Noku ei kato yhtää tiiä et kauan siin kestää ja tuleeks ees raskaaks jajajajajaj". Ekasta kierrosta sitten Nuvaringin pois jätön jälkeen viime kuussa napsahti. Näin ollen vanhana paranoidikkona (28v, ei diagnosoituja mielisairauksia) en osaa yhtään luottaa siihen että kaikki menisi hyvin. 

Eli Etelä-suomen läänistä, 28 vuotias, naimisissa oleva sosiaali- ja terveysalan ammattilainen ilmoittautuu joukkoon innoissaan. 1. nla aika on ensi kuun alussa, 12vkon ultra menee ohi suun kun en ole suomessa silloin (en siis lähimaillakaan) joten kassellaan miten niiden massufotojen kanssa edetään. 

Asiasta tietää tällä hetkellä mun työnantaja (syystä että raskaus rajaa mun työnkuvaa) ja yksi työkaveri, kun jouduin hätäpäissäni sanomaan sille etten voi tulla yhteen tilanteeseen ( työkaveri jäi laakereilleen tököttämään em. tiedon jälkeen ja jouduin sähähtämään sille että "No **** kun vartoon vauvaa, ni en nyt tule ja tästä ei puhuta seuraavaan kahteen kuukauteen). Äiti arvasi ja sisko ihmetteli kun tilasin perinteiselle koko viikonlopun kestävälle remureisulle Kolaa. Onneksi pääsen kohta lomalle, joten sen jälkeen jos kaikki on ok, voi asiasta ihan hyvillä mielin jo puhua. Tämä varominen, "salailu" ja pieni pelko on jotenkin hirveen kiusallista ja kuluttavaa. 

Kuulemisiin!! Ja kaikille paljon tsemppiä ja reippautta ja kaikkea muutakin hyvvää :)


 
Heippa!

Olemme kolmekymppinen pariskunta. Vauvaa toivottu jo vuosi hartaasti (melkein siitä lähtien kun tapasimme, tässä iässä kun pystyy jo nää päätökset tekeen nopeasti ja tietää mitä haluaa <3 ), kerran onnistikin mutta se keskeytyi heti alkuunsa :( Nyt onneksi varmempi olo kaikesta...Matkalla on myös ollut kaikenlaisia mutkia, mm.pari tulehdusta jotka estäneet raskauden sekä nyt mulla pari kk sitten todettu kilpirrauhasen vajaatoiminta johon nyt lääkityksellä haetaan balanssia. Vielä ei arvot ihanteelliset oo, se vähän pelottaa kun km vaara siksikin olemassa. Mut ei sitä nyt parane etukäteen murehtia.
 Perheeseemme kuuluu myös karvavauva, vaikka ei se enään mikään vauva ookkaan niin siltä kyllä välillä sen käyttäytyminen tuntuu :D  Nyt alettu miettimään uutta asuntoakin, nykyinen kovin pieni kolmelle.
Hoitoalalla työskentelen ja meillä tiivis työporukka joten kauhean kauaa en varmaan pysty salailemaan kun joitain työtehtäviä täytyy nyt myös vähän vältellä. Ja pikkujouluissa viimestään narahdan kun ei alkoa voi ottaa :D aateltiin kyllä kertoa muutenkin ton 27.11 olevan tokan  ultran jälkeen läheisille, ei tätä turvotusta muutenkaa enää kauaa piilotella kun hoikka oon olemassaan ja nyt maha on ku pallo....
 Huomenna ultra, hui kun jännää :)
 
Hei kaikille!

Täällä siis sunnuntaina plussannut 28-vuotias äiti Vantaalta. Ennestään meillä on 1/11 syntynyt poika, joka pitää elämän kiireisenä. Naimisissa on oltu 34-vuotiaan miehen kanssa jo kymmenen vuotta.

Tää on mun viides raskaus ja kaikkea keskenmenoista kohtukuolemiin on matkalle mahtunut. Myös tämä ensimmäinen onnistunut raskaus oli painajaismainen, mutta siitä onenksi selvittiin ja vauvavuosikin oli tosi rankka. Johtuen näistä kokemuksista oltiin päätetty, että yksi ihana lapsi meille riittää. Ei vain uskalla edes haaveilla useammasta. No, sunnuntaina pillereistä huolimatta tuli testiin vahva plussa. Luonto päätti toisin, eli tässä sitä nyt ollaan. Mieli on iloinen ja onnellinen ja huolestunut ja pelokas ja kaikkea muuta mahdollista.

Työskentelen kirjanpitäjänä kahtena päivänä viikossa ja loput päivät puuhailen pojan kanssa kotiäitinä. Tämä on just sitä Kataisen mainostamaa osa-aikatyötä parhaimmillaan ja sopii ainakin loistavasti meidän perheelle :)

Mä olen niin pelokas tän asian suhteen, että vertaistuki on mulle kaikessa, kun en varmaan vielä viikkokausiin uskalla asiasta puhua kenellekään muulle!
 
Moikka :)

Ihan ymmärrettävää että kaipaat Ofelia jonkun portaalin missä puhua asiasta. Kovia olet(te) kokeneet ja ihan huikean paljon tsemppiä odotukseen!! Meillä tehtaillaan ensimmäistä, niin ei ole tullut ajateltua vielä kaikkia mahdollisia mutkia joita voi tulla/tulee vielä matkaan. 

Jessicalla on sama ongelma kuin mullakin, eli siellä työyhteisössä ei kauaa kyllä mikään pysy salassa, mutta katotaan jos mä selviäisin tulevat neljä viikkoa hiljaiselolla :)
 
Moikka vaan kaikille! Täältä löytyy 31-vuotias sairaanhoitaja. Olin aiemmin naimisissa ja yritettiin vauvaa alulle monta vuotta. Tuloksena yks ihan alkuraskauden keskenmeno ja yks kohdunulkoinen raskaus. Myöhemmin tuli sitten ero, ja nykyisen ihanan mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä kohta kaks vuotta. Tämä raskaus tärppäsi heti toisesta pillerittömästä kierrosta, josta olin sanalla sanoen TODELLA ihmeissäni. :) MEiltä löytyy kaks kissaa, jotak tuntuu raskauden kyllä jollain tapaa vaistoavan, hakeutuvat tosi paljon mun lähelle ja mahan päälle, mitä etenkään toinen noista ei yleensä tee koskaan.

Mä sairastuin melko vakavasti 2008 ja sairastin koko vuoden ennenkuin pääsin vihdoin aivan ihanan lääkärin luo, joka totesi mulla lisämunuaiskuoren- ja kilpirauhasen vajaatoiminnan. Näihin mulla on siis lopunelämän lääkitys, mut niiden avulla pysyn oireettomana. Sairastamisen aikaan en pystyny syömään juuri mitään, ja laihduinki tosi paljon. Seuraavana vuonna sairastin neuroendokriinisen karsinooman ja siihen samaan saumaan tuli se kohdunulkoinen. Ja ehtihän siinä kaikkea muutakin tulla. :D Mut taustani takia oon vähän huolissani koko ajan, onko vauvalla kaikkihyvin, tai onko masussa ylipäänsä asukkia. Toivottavasti on. :) 

Nyt raskauden myötä jouduin jäämään töistä alkuviikosta pois järkyttävän pahoinvoinnin takia, niinpä läheisille oli pakko kertoa raskaudesta jo nyt, etteivät huolestu et sama muutaman vuoden takainen "helvetti" alkaa alusta. Ensimmäistä lasta siis odotellaan, innolla, jännityksellä ja pelonsekaisin tunteinkin. 

Siinäpä lyhykäisyydessään jotain minusta.... :D
 
Skallo, saat kysyä ihan mitä vaan. Minulla kuitenkin reuma ollut jo pari vuotta + lapsena oli 14vuotta. Välissä oli siis taukoa. Eka raskaus sen sitten puhkaisi uudestaan. 
Minä etsin kaiken maailman tiedon uudelleen sairastumisen jälkeen. :) Onneksi reuma on hyvin hoidettavissa eikä välttämättä edes tarvitse lääkitystä. Minultakin varmaan lääkitys puretaan synnytysten ja imetyksien jälkeen. Ja kun tilanne on muutenkin normalisoitunut. :) 
 
Moikka!

Täälä kirjottelee 20vuotias ensimmäisen lapsen odottaja Nokialta!
Raskaus on vasta alussa, laskujen mukaan ois 6+4! Pelko on koko ajan!
Huomenna olen menossa ultraan, kun on kauheta krampit mahassa(yöllä herään siihen kun itken kivusta) ja lääkäri oli sitä mieltä että parempi tarkistaa asia!
Tällä hetkellä asun avopuolison kanssa kerrostalossa, ylin kerros ja eikä hissiä!KÄÄK!
Paljon oon miettinyt että kiva kivuta sinne ylimpään kerrokseen viimesillään,jos kaikki siis menee hyvin!

Itse oli shokissa kun plussaa näytti testi! Samoin myös rakkaani, kun soitin sille heti! No sitten vaan labraan verikokeisiin ja saman päivänä tossa 15.20 sain tiettää että kyllähän siellä joku asustelee testin mukaan! Tällä hetkellä olen Makuunissa töissä ja opiskelen samalla. Koulua on jäljellä enään vain 2viikkoa! sitten valmistun Ammattikoulusta Sähköasentajaksi.!
Työt saa odottaa kun valmistun. Nyt vain ajattelin hengähtää ennen heinäkuuta! :)
 
Heip!
Mukaan ilmottautuu 21-vuotias hoitovapaalla oleva 1-vuotiaan tänttähäärän äiti. :) Varsinais-suomessa asustellaan siis lapsen ja avokin kanssa, myös kissa asustelee perheessä.
 Heinähaavetta täällä siis odotellaan, isänpäivän kunniaksi sain testiin 2 viivaa! :) Vauvakuumetta on mulla ollu melkein esikoisen syntymästä asti, mut kesti hetken ennen kun sain miekkosen suostuteltua mukaan. Nyt vaan toivotaan et pieni pysyy matkassa :) Ensimmäinen nla mulla 18.11 ja ajattelin varata ajan varhaisultraan, ajatuksena kuva joululahjaksi isovanhemmille :)

Terv. Neeuska & pähkis rv 4+4
 
Heippa kaikille :)

Tulin minäkin esittäytymään. Ensin onnittelut kaikille muillekin plussanneille =)
Olen 33, kohta 34v täyttävä äiti keski-pohjanmaalta, perheeseen kuuluu 3 alakoulu ikäistä lasta, 1 vuotias lapsi, minä ja mieheni + koira. Elokuussa jätettiin ehkäisy pois ja lokakuussa tärppäsi. Yritimme ensin pari kiertoa "laittaa poikavauvaa alulleen " eli ajoittaa vain ovulaation aikaan mutta ei tärpännyt joten unohdimme oviksen tuijottelun ja heti tärppäsi :) Nyt osaankin jo 99.99% varmasti kertoa että odotamme raputyttöä kun kotoa löytyy ennestään jo 4 tyttölasta 
 
Ehkä minäkin tässä esittäydyn. Elikkäs oon juuri 22 täyttänyt 2 vuotiaan pojan äiti, töissä tällä hetkellä. Miehen ja pojan kanssa asustellaan Kangasalla. Pikku kakkonen oli ihan täysi yllätys mutta nyt hyvinkin toivottu ja pelko on koko ajan että jos jotakin sattuu. Nyt viikkoja tosiaan 6+1 ja eka neuvola ens viikolla ja ultra olis 27. päivä, toivottavasti kaikki hyvin :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top