Mulla on nyt vähän käänteinen ongelma: oon sen verran väsynyt ja hitaalla, että haluaisin toisaalta käpertyä kotiin ja toisaalta viettää aikaa vain sellaisten ystävien kanssa, joiden seurasta saan voimaa. Kaikki ne kaverit, joiden kanssa oleminen tuntuu enemmän uuvuttavalta kuin voimauttavalta, eivät oikein mahdu tähän elämään nyt. Ja tästä taitaa olla tulossa riitaa yhden ystävän kanssa. En mitenkään jaksaisi mitään kaveridraamaa, mutta tunnistan merkit aiemmista kerroista...
Tää kaveri on siis muutaman kerran hyökännyt mua vastaan syyttämällä mua siitä, että laiminlyön häntä ja olen vain mun muiden kaverien kanssa. Nää on aina olleet hetkiä, jolloin mun omat voimat ovat olleet vähissä (esim. mun äidin eka sairastuminen syöpään, kämppiksen vakava sairaus) ja mulla on ollut vähänlaisesti aikaa sosiaaliselle elämälle yhtään kenenkään kanssa. Muille kavereille on mahdollista sanoa, että nyt en jaksa hetkeen tavata, ja he tajuavat tilanteen; tämä yksi kaveri muuttuu ihan maaniseksi. Hän vaatimalla vaatii mun huomiota ja muuttuu marttyyriksi, jos ei sitä riittävästi saa. Tavallaan hänen syytöksensä on itseään toteuttava ennustus, koska nykyään mä tosiaan mieluummin tapaan muita kavereita kuin häntä. Muiden seurassa sentään tuntuu, että saan olla heikko ja tarvita omaa tilaa, ja mun tarpeet otetaan huomioon.
Sama ihminen tekee kai tätä muillekin ja on menettänyt paljon ystäviä toimintansa takia, mutta on ihan sokea sille, miksi muut uupuvat. Tietenkin se on hänellekin tosi ahdistavaa ja yksinäistä, ja hän on oikeasti tosi mukava tyyppi tätä piirrettä lukuunottamatta. Surettaa hänen puolestaan, mutta en just nyt jaksaisi olla hänen juoksutettavanaan.
