Katastrofiajattelu

syllogismi

Sanavalmis juttuseppä
Elokuiset 2025
Onko muita tähän taipuvaisia? Jokainen pikku päänsärky meinaa aivokasvainta, ikääntyvä läheinen hukkaa silloin tällöin omaisuuttaan joten varmasti alkava muistisairaus, lapsen kuume on joku vakava infektio… 😐

Olen itse kärsinyt tästä suunnilleen koko aikuisikäni, mutta lasten syntymän jälkeen se tuntuu jotenkin korostuneen, vaikka muuten (aiemmin ajoittain heikoissa kantimissa ollut) psyykkinen vointini on hyvä ellei erinomainen. Stressiä on pikkulapsiarjessa aivan tarpeeksi, joten haluaisin tästä järjettömästä johtopäätöksiin hyppimisen tavasta edes jollain tasolla eroon.
 
Onko muita tähän taipuvaisia? Jokainen pikku päänsärky meinaa aivokasvainta, ikääntyvä läheinen hukkaa silloin tällöin omaisuuttaan joten varmasti alkava muistisairaus, lapsen kuume on joku vakava infektio… 😐

Olen itse kärsinyt tästä suunnilleen koko aikuisikäni, mutta lasten syntymän jälkeen se tuntuu jotenkin korostuneen, vaikka muuten (aiemmin ajoittain heikoissa kantimissa ollut) psyykkinen vointini on hyvä ellei erinomainen. Stressiä on pikkulapsiarjessa aivan tarpeeksi, joten haluaisin tästä järjettömästä johtopäätöksiin hyppimisen tavasta edes jollain tasolla eroon.
Täällä yksi🙋‍♀️. Nyt varsinkin näin 10 päivää synnytyksen jälkeen hormonihuuruissa olen koko ajan varma lähestyvästä kuolemasta millon minkäkin oireen vuoksi. Näin on ollut aiemmillakin kerroilla. 😮‍💨🤦‍♀️Mutta muutenkin pelkään herkästi pahinta ja olen tosissani joutunut opettelemaan elämään tämän kanssa niin etten kuuntele jokaista katastrofiajatusta. Omalla taustalla toki saattaa olla vaikutuksensa tähän. En tavallaan luota ettei pahin voisi osua omalle kohdalle, koska se voi osua kenen kohdalle tahansa.😅
 
Joo, hep, täällä🖐🏼 Esikoisen vauva-aikana oli jo jotain, mutta tokan synnytys laukaisi ihan kunnolla päälle. Ja kun en alkuun löytänyt ihan oikeanlaista apua trauman purkuun, niin noi eteni aika pahaksi. Mm. itkeskelin autoa ajaessa kun olin varma että tapahtuu liikenneonnettomuus. Ja pelkäsin jatkuvasti rikollisia, vakavaa sairastumista, ihmissuhdekriisejä, jne. Tokan ollessa reilu 1,5-vee sain vihdoin hakeuduttua uudestaan (eri) neuvolapsykologille, jossa keskustelusta on ollut iso apu. Ollaan käsitelty sitä synnytystraumaa, mutta myös kaikkea muuta menneisyyden painolastia ja nykyisen arjen huolenaiheita. Katastrofiajatukset ovat aika paljon hellittäneet tuolta viime talvesta tähän päivään. Vaikka edelleen saan välillä niitä, osa ohimeneviä ja osa sitkeämpiä, niin jotenkin niihin on oppinut vähän paremman siedon ja tavan käsitellä. Kuormittavat päivät usein laukaisee mulla ne päälle. Jonkun kevyenkin keskusteluavun saaminen siis voi olla hyvä apu näihin, vaikka muuten ei mielenterveys huolettaisikaan. Voimia ja lämmin halaus ❤️‍🩹
 
Mulla oli tätä voimakkaasti nuorempana, ihan samaa kuin mitä te edellä olette jo kuvailleet. Ajattelen sen johtuneen ennen kaikkea siitä, että olin totaaliyksinhuoltaja esikoiselle. En pelännyt itse kuolemaa omalla kohdalla, vaan kuolemista siksi, että lapseni jäisi sitten yksin. Meillä ei ketään läheisiä ollut omien vanhempieni (+veljieni) lisäksi. Oli pelko siitä, ettei tytär pääsisi heidän luokseen asumaan, vaan jostain syystä joutuisi ties mihin sijaisperheeseen. Ynnä muita samankaltaisia ajatuksia.

Nykyisin en enää ihan niin pahoja koko ajan ajattele. Nyt on kaikilla lapsilla isompi lähipiiri ja rakastavia ihmisiä ympärillä. Tulee niitä hetkiä oikein väsyneenä, varsinkin, kun oma mielikuvitus on oikein lennokas.

En tiedä, onko ikä tehnyt tehtävänsä vai jokin muu syvällinen mietiskely ajan kanssa. Jotenkin olen päässyt enemmän tasapainoon omien aivojeni kanssa. 🧠
 
Onko muita tähän taipuvaisia? Jokainen pikku päänsärky meinaa aivokasvainta, ikääntyvä läheinen hukkaa silloin tällöin omaisuuttaan joten varmasti alkava muistisairaus, lapsen kuume on joku vakava infektio… 😐

Olen itse kärsinyt tästä suunnilleen koko aikuisikäni, mutta lasten syntymän jälkeen se tuntuu jotenkin korostuneen, vaikka muuten (aiemmin ajoittain heikoissa kantimissa ollut) psyykkinen vointini on hyvä ellei erinomainen. Stressiä on pikkulapsiarjessa aivan tarpeeksi, joten haluaisin tästä järjettömästä johtopäätöksiin hyppimisen tavasta edes jollain tasolla eroon.
Mä sain avun työterveydestä, kun mulle lätkäistiin ahdistuneisuushäiriödiagnoosi. Juttelin paljon työpsykologin kanssa ja sain lähetteen HUSin ahdistuneisuushäiriön nettiterapiaan. Se on täysin ilmainen, netin kautta käytävä terapiatyylinen.
Ensin ajattelin että voiko tälläinen toimia ja ajattelin että ei se oo mulle tarkoitettu, jotenkin uskoin että en ole tarpeeksi ahdistunut. Joka viikko on yksi "sessio" jossa katsotaan videoita, luetaan ja tehdään tehtäviä ja aina täytetään masennuskysely ja sitten sulle asetettu hoitaja kommentoi tehtäviä ja auttaa tarpeen mukaan.
Niin vaan joka viikko mulla kyselyn pisteet laski ja huomasin omien katastrofiajatuksien vähentyneen. Siinä käydään paljon rentoutumistekniikoita läpi ja ajatusten irtipäästämistä.

Suosittelen katsomaan olisiko tälläisestä apua edes vähän 😊
 
Mulla diagnosoitiin ahdistuneisuushäiriö raskausaikana. Pelkään onnettomuuksia eniten. Pelkään ajaa autoa. Kun tutustuin mieheeni, pelkäsin aina jos en saanut puhelimella kiinni, että hän on joutunut onnettomuuteen. Jos kissa on reissulla yli vuorokauden, pelkään pahinta. Vauvan osalta pelkään että sisarusten kanssa tai liikenteessä sattuu jotain. Osaispa vähän hellittää...
 
Takaisin
Top