Kasvatusfilosofiset pohdinnat

[herne]

Tämä on taas vähän aikaista, kun pikkuiset eivät vielä kunnolla ymmärrä puhetta tai syy-seuraussuhteita, mutta aloitan tämän ketjun, koska mua kiinnostaa kovasti, millaisia ajatuksia teillä on lasten kasvatuksesta ylipäänsä. Varmaan kaikilla on jonkinlainen rajoja ja rakkautta -malli mielessä, mutta se varmaan tarkoittaa tosi erilaisia asioita eri perheissä.

Eli jos heiteltäisiin tänne ajatuksia, kun karkinsyönti, nukkumaanmenoajat, telkkarin katselu tai joku muu vastaava asia mietityttää? :)

Mua askarruttaa tuo karkinsyönti, vaikkei asia ole vielä mitenkään ajankohtainen. Meillä ei olla sokerikammoisia ja jonkun verran leivotaan tai tehdään jälkkäreitä, joita poikakin tulee jo muutaman kuukauden päästä varmaan syömään, mutta karkkia ei tule ostettua kuin pari kertaa vuodessa. En haluaisi, että poikakaan oppii mitään vakituista karkinsyöntitapaa ainakaan kotoa ja otan jo nyt vähän kierroksia (aina kannattaa nostattaa verenpainetta asioilla, jotka eivät ole tapahtuneet eivätkä välttämättä ikinä tapahdu ), kun mietin, joutuuko asiasta sukulaisten kanssa vielä vääntämään. Onko teillä tullut näitä asioita vielä vastaan, tai onko jo valmiita malleja mietittynä? :)

 

[Henu]

Meillä tuo karkinsyöntihomma (ja muukin makea) tulee olemaan iso haaste, koska minä olen sellainen sokerihiiri että voi olla vaikea perustella pojalle miksei hän saa kun äiti mussuttaa herkkuja. Nyt kai olisi viimeistään se oikea aika alkaa vähentää sitä omaa herkuttelua niin ei tulee niin isoja ongelmia myöhemmin. Se on vaan niin pirun vaikeaa!! Paras tilanne mun mielestä tietysti olisi että poika välttyisi mahdollisimman pitkään siltä karkinmaistelulta ja jatkuvilta houkutuksilta makean suhteen. Sanoisin että isovanhempien ynnä muiden suhteen ei tule isompia ongelmia, näemme kuitenkin sen verran harvoin (ei viikottain, ehkä kerran pari kuussa) näitä mahdollisia tuputtajia että eiköhän niistä tilanteista päästä yhteisymmärrykseen. Me vanhemmat kuitenkin ollaan ne jotka päätetään ja ilmoitetaan "rajat". Mulle tämä makeansyöntijuttu on erityisen tärkeä sen vuoksi, että viime vuosien aikana olen pilannut omat hampaani sillä makean syönnillä ja kärsin sen seurauksista nyt. En todellakaan halua lapselleni samanlaista tulevaisuutta, joten pyrin nyt tekemään asiat paremmin.

 

[Kyumin]

Meillä on makeansyönnin suhteen sovittu sellainen järjestely että sitä ei anneta ennenkun on pakko :) eli ei keksejä, karkkia, kakkuja, valmiita mehuka, sipsejä tms. Molemmille mummoille sanottu asiasta ja äitilleni jo ärähdin asiasta kun taannoin käydessään yritti pojalle tuputtaa JÄÄTELÖÄ! Puolivuotiaalle kakaralle prkl... Itse en mikään perso herkuille ole ollut ikinä mutta miehelle tulee olemaan vähän vaikeampaa :DD Nukkumaanmenoajoista, tykkään että ois säännälliset jne mutta tuo kossi kun on eri mieltä.. saa nähdä miten menee sitte ku on vanhempi. Telkkarin katselu ok, mutta tietokoneella istumista/pelaamista aion rajoittaa aika paljon. On sitä itsekin pärjännyt ilman :D Joutaa kartanolle leikkiin. Toki saa sillontällön pelata mutta ei todellakaan koko aikaa eikä aina kun ruinaa että on tylsää. Samoin aion pitää sääntönä että isän ja äitin koneisiin/puhelimiin ei kosketa ilman lupaa.

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app

 

[Littlered]

Voi apua! Ma en ole viela kunnolla edes ajatellut kasvatusmetodejamme ko. asioitten suhteen. Olemme varmaan jo nyt antaneet pirulle pikkusormen, silla poika katselee ainakin joka toinen paiva jonkin verran lastenohjelmia. Kivasti hiljentyy siina telkkarin aaressa ja vaikka ei jaksaisi keskittya kuin sen vartin, niin se on jo mulle jonkinlainen pelastus. Vartissa ehtii tehda jo paljon jotain urgenttia kotihommaa.

 

[Latteäiti]

Mulla ei ole mitään sellaista suurta filosofiaa, meinaan vaan yrittää kasvattaa lapsen samoin kuin itseni kasvatettiin mutta tietyin parannuksin.

Noi karkki ja tv-hommat yritän pitää loitolla niin kauan kuin pystyn. Meillä katsotaan tv:tä yleensä vain silloin, kun neiti on nukkumassa, joten en usko että siitä tulee isoa ongelmaa vielä. Eihän se siitä mitään ymmärrä vielä. Nyt ollaan katsottu jalkapalloa, ja kisatunnari saa sen aina jähmettymään, sitten nauraa innoissaan.

Herkut onkin isompi ongelma, kun pitäisi itsekin pystyä niitä vähentämään. Toisaalta minusta lapselle voi myös sanoa, että aikuinen saa syödä karkkia silloin kuin tahtoo, joskus myös useammin kuin lapset. En aio peitellä omia syömisiäni lapseltani, vaikka hän ei aina saisikaan, tai saisi vain maistiaisen. Julmaa, mutta elämä on myös pettymyksiä.

Tietokoneen ja pelien kanssa meillä on ehkä vähän eri tilanne, kun mies on aika nörtti ja pelaa itse paljon, luulen, että tyttö kiinnostuu peleistä väkisinkin. Toisaalta meille ne eivät ole negatiivinen juttu, monet pelit ovat kehittäviä, ja voivat myös isän kanssa yhdessä pelata. Peliajat ja muut olen jo valmiiksi sysännytkin isän vastuulle, hänellä on parempi ymmärrys niistä.

En tiedä oletteko te muut ajatelleet näitä ns. sukupuolisensitiivisen kasvatuksen juttuja. Mua julkinen keskustelu aiheesta ärsyttää usein, kun se on niin joko tai. Että joko tyttöjen maailma on vaaleanpunainen prinsessaunelma, tai sitten lapsesi ei saa tietää omaa sukupuoltaan ja välissä ei tunnu olevan mitään. Itse haluaisin kuitenkin kasvattaa tytön ajattelemaan niin, että hän voi olla ihan juuri sitä mitä haluaa. Jos jonain päivänä haluaa olla prinsessa, niin saa ihan vapaasti olla (vaikka äiti toivoisi enemmän astronauttia... ), mutta voi myös olla vaikka jediritari. Oma äitini ei aikoinaan päästänyt mua rumputunneille, koska hänen mielestänsä rummut ovat poikien soitin, en vieläkään ymmärrä perustelua ja olen edelleen eri mieltä. Omalle tyttärelle en halua perustella mitään sillä, että et voi, koska olet tyttö.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi

 

[herne]

Latteäiti: olen samaa mieltä tuosta sukupuolisensitiivisen kasvatuksen ympärillä käytävästä keskustelusta. Lisäksi usein tuntuu, että keskustelu menee lähinnä siihen, minkä värisiä vaatteita itse kukin lapselleen ostaa Meillä ei aihe kuitenkaan ole kotona ollut erityisemmin tapetilla, ollaan ehkä vähän sukupuolisokeita tietyllä tapaa, vaikka varmasti omat määritelmät sukupuolesta käytöstä taustalla ohjaavatkin. Periaatteena on kuitenkin, että poika saa olla juuri sitä, mitä haluaa ja valita opintonsa ja ammattinsa omien, eikä meidän, mieltymysten mukaan, vaikka se sitten olisi se prinsessa :)

Mutta varmaan tuossa on taustalla paljon sitä, että minä en ole koskaan ajatellut, etten voisi olla jotain sukupuoleni vuoksi (paitsi isä, ehhehee), ja näin tarkemmin ajatellen meillä ei kyllä lapsuudenkodissakaan mitenkään rajoitettu tyttöjen tai poikien juttuja. Meillä oli myös hoitolapsia, joten kavereita oli molemmista sukupuolista aika tasaisesti. Joku prinsessageeni multa saattaa puuttuakin, lapsena olin aika rämäpää ja nykyisinkin enemmän emäntä- kuin prinsessatyyppiä (näin karkeasti stereotypisoiden), ja harrastukset sen mukaisia. Miehen kasvatuksesta sukupuolisensitiivisyysmielessä taas en osaa sanoa, mutta tiedän, että häntä on harmittanut se, miten koki tulevansa rajoitetuksi siinä elämänvaiheessa, kun opintoja ja ammattia mietittiin. Ilmeisesti heillä kotona annettiin ymmärtää, että ei saa valita liian duunarijuttuja (täytyy käydä lukio), mutta ei myöskään olla liian kunnianhimoinen tai ottaa mitään riskejä (tyyliin, että et kai sä nyt juristiksi yritä, tiedätkö, miten vaikea sinne kouluunkin on päästä). Siitä ei seurannut mitään kovin hyvää, lähinnä motivaation puutetta ja erinäisiä kesken jääneitä opintoja. Aikuisena mies on onneksi oppinut sivuuttamaan epäilijät ja tekee ammatillisia valintoja, joihin saattaa välillä sisältyä riskejäkin, mutta jotka ovat hänelle mielekkäitä. Pojan kohdalla toivomme, että onnistuisimme olemaan avoimempia. Tosin, en mä nyt ihan riemusta hurraa jos poika joskus ilmoittaa haluavansa olla sellainen bb-tyylin julkkis

 

[Latteäiti]

Mulla olikin muuten tänään näin kasvatusfilofisesti herättelevä kokemus. Meillähän on täällä rokkiviikonloppu, minkä huomaa kyllä monesta asiasta. Meidän pienessä lähikaupassa pörräsi parikin vartijaa, ennen en ole nähnyt yhtään. Siihen tuli sitten sellainen nuori viiden hengen punkkariporukka, joka sai heti vartijan peräänsä. Meidän neiti rupesi kovasti hymyilemään näille punkkareille ja "jutteli" pitkät pätkät, ja sai vastaukseksi ihastunutta lepertelyä ja iloisia hymyjä. :) Ja nämä nuoret tekivät isot ostokset ja maksoivat kyllä kaiken, mutta vartija seurasi niitä kuin suuriakin rikollisia. Mä vaan jotenkin konkreettisesti tajusin, että lapsella ei tosiaan ole minkäänlaisia ennakkoluuloja, ja siinä onkin tavoitetta, ettei itse luoda sellaisia.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi

 

[Littlered]

Noista opinnoista ja ammateista puheenollen. En tee sita virhetta, etta alkaisin patistamaan poikaa jollekin tietylle alalle. Oppivelvollisuus toki on suoritettava ja sen jalkeen joko toihin tai opiskelemaan. Kuitenkaan ei saa pysahtya, eli pitaa tehda jotain, ei vaan maata kotona. Mutta se "jokin" olkoot pojan ihan itsensa paatettavissa. Tarkeinta on olla onnellinen, kunnioittaa muita ihmisia ja kulkea kaidalla polulla.

Minulla on niin monta sukulaista, joihin olen nyt aikuisena pitanyt hyvin vahan yhteytta ihan sen takia, etta heille on pakkomielteena korkea koulutus, raha, virka-asemat, raha, hyvat suhteet, raha jne.

Meilla varmaan mies toivoisi, etta poika alkaisi harrastaa jalkapalloa, kukapa isi ei niin toivoisi pojastaan. :)
Ma olen paljon avoimempi kaikkien harrastusten suhteen. Mielenkiintoisia olisivat esim. lasten sirkuskoulu tai voimistelu. Molemmat ihan unisex-harrastuksia. Kerran mietin, etta sitten joskus vien pojan flamenco-tunneille, mutta mies oli aivan ehdottomasti sita vastaan, silla han ei voi sietaa flamencoa. Ehkapa jokin nykytanssi tai vaikka salsa-tunnit sitten mieluummin. Baletti on mun mielesta liian tyttomaista, mutta muita tanssilajeja voi kai pojatkin harrastaa.

 

[Brummelisa]

Älä aliarvioi esimerkin voimaa, niin kuin siinä yhdessä mainoksessakin sanotaan :)

Mitään sen suurempia filosofioita meillä ei ole kasvatuksen suhteen. Meillä herkutellaan viikottain ja tv:tä katsotaan päivittäin, en lähde näitä juttuja lapseltakaan kieltämään. Pelikoneita meillä ei ole, eikä tule, joten noita pelijuttuja ei tarvitse miettiä ennen kuin saa kavereiltaan vaikutteita. Pelatakin saa, tottakai, mutta ei 24/7. Harrastaa poika saa mitä haluaa, omien mieltymystensä mukaan, onko sitten taidetta, tanssia vai urheilua, vai kaikkea näitä. Mutta pitää kyllä katsoa harrastusten hintoja, eli siinä mielessä voi tulla rajoitteita...

Minkään sortin uskonnollista kasvatusta meillä ei ole, poika ei kuulu kirkkoon enkä minäkään. Mies on ns. tapakristitty. Poika saa sitten isompana itse päättää uskooko johonkin. Jos poika haluaa mennä kirkkoon, osallistua uskontotunnille ym. en lähde niitä kieltämäänkään. Muita arvoja poika todennäköisesti omaksuu ihan arkisissa tilanteissa, tasa-arvoisuus, rehellisyys, tasa-puolisuus, avoimuus ym. Toivottavasti.

 

[Littlered]

Ma ajattelin, etta sitten kun poika herkuttelee, niin herkuttelee hieman kevyemmin esim. jogurtit tai vanukkaat ovat parempi vaihtoehto kuin irtokarkit ja suklaa.
Meilla poika on jo nyt syonyt valipalaksi hedelmasoseiden vaihtoehtona omia vauvoille tarkoitettuja vanukkaita, joissa on marie-keksia mukana.
Toinen vauvoille tarkoitettu vanukas, mita olemme kokeilleet on sellainen riisivanukas, jossa on siis riisia, maitoa, kanelia, hieman sokeria ja sitruunaa. Se on aika tyypillinen jalkkari, mita aikuisetkin Espanjassa syovat ja siita on montaa eri versiota olemassa.
Naissa molemmissa oli suositusikaraja muistaakseni +6kk.
Eli jos vain sitten jatkossakin saataisiin se makean nauttiminen pidettya taman suuntaisesti :)

 

[Salme]

Meillä ollaan tuumailtu, että ensimmäisiin vuosiin ei lapsi tarvi karkkia. Meille molemmille tosin karkit maistuu, mutta eihän niitä tarvi lapsen edessä mässyttää.. Leipomukset on sitten varmaan vähän eri asia, mutta ainakin näin etukäteen ajatellen ne olisi herkkuja eikä mitään mielinmäärin-mahantäytettä. Ainakaan vastaleivottu pulla ei ole ollenkaan huono juttu. :)

Telkkaria neiti on tuijottanut ihan pienestä asti ja edelleen telkkari kiinnostaa hirveästi aina kun se vain jossain on auki, tosin päivisin kun ollaan neidin kanssa kaksin kotona ei telkkari ole koskaan auki. Varmaan lastenleffat sun muut tulee olemaan joskus ihan paikallaan, mutta tuntitolkulla ei tarvi telkkarin ääressä notkua.

Aikanaan kun tulee ajankohtaiseksi koulutus, neiti saa hakea mihin haluaa olkoon sitten ammatillinen koulutus tai lukio. Harrastuksia ei haalita ylenpalttisesti, joka päivälle ei tarvi olla säntäilemistä jonnekin.

Tällä hetkellä tällaisia ajatuksia, katsotaan muutaman vuoden päästä uudelleen... :)

 

[Latteäiti]

Minäkin olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että lapsen pitää saada päättää koulutukset ja harrastukset itse (tosin joitain harrastuksia on, mitä saattaisin perustellusti kieltää), ja haluan, että lapsi saa olla juuri oma itsensä. Jos kuitenkin olen itselleni täysin rehellinen, niin minulla on muutama asia, jotka olisivat vaikeita:

- jos lapsi ei kiinnostuisi lukemisesta. Minä ja mies rakastamme lukemista, ja meillä on kotona n. 50 hyllymetriä kirjoja. Olen osittain hankkinut joitain kirjoja siksi, että tulevat lapset saavat sitten lukea niitä. Lukeminen oli yksi sellainen asia, mikä miehessä minuun teki vaikutuksen. Kuitenkin pidän täysin mahdollisena, ettei tyttöä välttämättä kiinnosta se niin paljon, meidän neljästä sisaruksesta minä olen nimittäin ainoa, joka lukee. Lapsena vanhempi veljeni ja siskoni myös kiusasivat minua lukemisen takia, joten kuvittelen järjestäneeni omalle lapselleni asiat paremmin kuin itselleni, kun meillä tällä hetkellä kaikki rakastavat lukemista. Muuta mitä jos käykin niin, että lapsi vihaa kirjoja, ja kokee ahdistava sen, kun kaikki muut lukevat ja koti on yhtä kirjahyllyä?

- jos lapsi ei halua korkeakouluun. Tämä siksi, että olen itse oman sukuni ensimmäinen maisteri, eikä meillä kotona kannustettu koulutukseen ollenkaan, päinvastoin suhtautuminen oli aika pilkallista siihen saakka, kun mieheni ilmaantui kuvioihin. Vanhempieni mielestä kolme vuotta lukiossa ja kuusi vuotta yliopistossa olivat täyttä hulluutta, kun veljeni kävi amiksen ja on ollut töissä 19-vuotiaasta asti. Tässäkin kuvittelen järjestäneeni lapselleni helpommat olot kuin itselleni, mutta mitä jos lapsi haluaakin päinvastaisia asioita, ja kokee ettemme kannusta amikseen?

- viimeisenä tiedän, että joillekin voi olla vaikea ymmärtää tätä, mutta minulle olisi ehkä kovin kolaus se, jos lapsi joskus eroaisi ortodoksisesta kirkosta. Tämä siksi, että se on todella iso ja tärkeä osa elämääni, ja olisi tuskallista, jos sitä ei voisi jakaa oman lapsensa kanssa. En osaa selittää sitä muuten, kuin että ei voisi puhua omaa äidinkieltään lapsensa kanssa, koska se on paitsi uskonto, myös kulttuuri johon olen itse kasvanut, ja johon sukuni on kuulunut sen tuhat vuotta. Olisi kamala ajatella, että se katkeaisi minuun ja minun lapseeni.

Toivottavasti kukaan ei nyt pidä minua kamalana natsiäitinä, joka pakottaa lapsensa lukemaan, opiskelemaan ja kirkkoon. Luotan siihen, että annan näistä asioista itse positiivisen esimerkin, mutta lopulta neiti päättää itse. Jos joku peloistani toteutuisikin, niin se on kasvamisen paikka itselleni. Minusta ei ikinä olisi sellaiseen karttamiseen mitä Jehovan todistajat tekevät, että omiin perheenjäseniinkään ei pidetä yhteyttä jos he jättävät yhteisönsä. En tiedä mitä sellaista neiti voisi tehdä, että pystyisin olemaan näkemättä häntä. Kamala ajatus.

 

[Kyumin]

Uskonnosta muuten, itse olisin hyvin pettynyt jos poika alkaisi tosissaan uskomaan. Itse olen ateisti, enkä enää vuosiin ole kirkkoon kuulunut, riparinkin kävin vain rahan takia. Kummina olen kahdelle pojalle kun kuuluin heidän syntymän aikana vielä kirkkoon (entisen anopin toimesta, pyh mikä tollo olin.. :D), nykyisin en halua olla uskontojen kanssa missään tekemisissä. Poika kuuluu kirkkoon niinkuin isänsä, koska mielestäni uskonnontuntien käyminen kuuluu perussivistykseen, mutta toivon pystyväni opettamaan pojalle ettei niissä ole mitään todenperää (anteeksi jos loukkaan jotakuta, en halua taistella teidän kanssa asiasta.. :D). Jos pojasta tulee tapakristittyä kummempi, niin en kyllä voi sanoa varmaksi mikä on reaktioni..

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app

 

[Sophie82]

Mielenkiinnolla olen näitä juttuja lukenut, itselläni sen verran pitkä tarina tulossa että pitää saada rauhallinen hetki aikaa kirjoittaa se

Mutta vastaan tuohon uskontoasiaan sen verran että mä en kuulunut kirkkoon pitkään aikaan ja pääsyy on se että en voi vain uskoa kirkkoon ja jumalaan. Se on kaikkea sitä vastaan mitä mä tiedän (koulutukseltani) ja mihin mä uskon. Mutta tämähän on kaikkien oma henkkoht päätös ja kaikki uskovat tietenkin mihin haluavat. Mies kuuluu kyllä kirkkoon mutta ei usko siihen juurikaan. Joten mieheni suvun kauhuksi (suurin osa on hartaita katollisia) meidän poikaa ei ole kastettu eikä hän kuulu kirkkoon. Sen sijaan toivon pojalleni uskonnonopetuksena tasapuolisesti tietoa eri uskonnoista, eikä vain siitä mihin vanhemmat sattuvat kuulumaan (jos kuuluvat) ja hän saa sitten uskoa siihen uskontoon minkä kokee omakseen jos näin toivoo.

 

[Latteäiti]

Joo mä en loukkaannu siitä, että joku ajattelee eri tavoin kuin minä, muutenhan saisin kulkea herneet niin syvällä nenässä etten saisi henkeä.

 

[Kyumin]

hyvä, piti vaan varulta tarkistaa kun jotkut on näissä asioissa aika kärkkäitä :)

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app

 

[herne]

Meillä on uskonnonopetuksen suhteen sama toive kuin Sophiella, haluaisin, että poika saisi tietoa eri uskonnoista ja kun eletään kristinuskon pitkälti muovaamassa yhteiskunnassa, ei olisi haitaksi pojan tietää siitä vähän enemmänkin. Poikaa ei ole kastettu, mutta voi toki vanhempana valita uskontonsa.

Miehen kanssa emme siis kumpikaan kuulu kirkkoon. Itselläni päätös johtui siitä, etten uskonut (joskus jonnekin rippikirkkoihin tai kastetilaisuuksiin eksyessä tuli tosi tukala olo uskontunnustuksen kohdalla) enkä pitänyt itselleni oikeana valintana kuulua uskonnolliseen yhteisöön vain tavan vuoksi. En ole kuitenkaan ehdottoman ateistikaan vaan enemmän ehkä agnostikko (onkohan se nyt oikea termi).

 

[Murmeliini90]

Aion yrittää opettaa tytölle omaa arvomaailmaani ja käytösmallia ja jokaisen äidin tavoin toivon, että se sen omaksuisi, mutta mihinkään en pakota tai painosta. Kannustan itse tekeen ratkaisunsa kunhan on tarpeeksi kypsä, siihen mullekin on annettu mahdollisuus ja arvostan sitä. :) Tyttöö ei siis oo kastettu mihinkään.

Joo ruuista ja viihteestä täällä samoilla linjoilla monen kans. Makeita ei tarjoilla hyvään aikaan ja isovanhemmatkin ollaan siihen puhuttu mukaan. Myös vehnän ja lehmänmaidon aloituksen säästän niin myöhään kuin mahdollista. Me ollaan itekin räätälöity ruokavalioomme terveellisemmäks ja monipuolisemmaks iha esimerkinkin näyttämiseks.
Se päätettiin, että lastenkasvatukseemme ei kuulu lause 'mitä sä haluaisit', koska tuttavapiiriin kuuluu muutama kauhukakara, jotka on aina saanu ite päättää ja valita ruuat ja vaatteet jne. Seurauksena naurettavan paljon nirsoilua. Joustavuus, johon on taivuttava, ei oo samaa kuin että antaisi lapselle kaiken kontrollin ja käskyvallan. Auktoriteetti on meillä.
Tämmöisiä. Me jutellaan välillä näistä, onneks ajatellaan suurimmassa osassa asioista samalla tavalla ja ollaan samoilla linjoilla. Yksityiskohtaisemmin käydään läpi aina uuden ikäkauden tullessa. Neiti on kyl niin temperamenttinen, että ollaan viä monta kertaa helisemässä sen kans. ':/

 

[Littlered]

^Juu, niin kuin siina Supernanny-sarjassa kerran yhdet vanhemmat kysyivat aina 3-vuotiaalta, etta mitas ruokaa tama nyt tanaan haluaisi syoda? Ja sitten jos vanhemmilla ei ollut mahdollisuuksia juuri silloin valmistaa naperon haluamaa ruokaa, niin napero veti itkupotkuraivarit ja perheen isi lahti paniikissa lahimpaan ruokakauppaan ostamaan nakkeja tms. Samaan aikaan aiti koitti rauhoitella punaisena kirkuvaa ipanaa, etta "oota kulta ihan hetki, isi tuo kohta nakkeja" ja se ipana vaan huusi nakkien peraan ja hajoitti kodin irtaimistoa.

Prkl, meilla poika tulee syomaan tasan tarkkaan sita ruokaa, mita vanhemmat tarjoavat. Joko syo sita tai on ilman.

 

[Littlered]

Ja Latteaidille, varmasti teilla on hienot mahdollisuudet saada myos tytto tykkaamaan lukemisesta, jos se on molemmille intohimona. Kun jo pienesta pitaen opettaa, etta kirjat ovat hauskoja niin mikas siina. Esimerkin voima.
Katsellaan kuvakirjoja, sitten luetaan iltasatuja, kun niiden aika koittaa. Ja joulu/synttarilahjoiksi aina mielenkiintoisia uusia kirjoja. :)