kaksi peräkkäistä keskenmenoa

Ä

äippyli

Silmät suurina ihmettelijä
Heipä hei kaikille!
Nyt tuntui aika oikealle kirjoitella tänne omia kokemuksia ja etsiä vertaistukea.
Olen kokenut kaksi spontaania varhaista keskenmenoa peräkkäin, molemmat rv 6+. Ensimmäisen km:n jälkeen tärppäsi heti, mutta sitä onneakaan ei sitten kauaa kestänyt.
Meillä on yksi lapsi, 1v 3kk, joka sai alkunsa ilman mitään ongelmia. Kovasti toivottaisiin neidillemme pikkusisarusta!
Molemmat km:t ovat olleet henkisesti todella rankkoja. Nyt kun aikaa n. kk edellisestä, tuntuu mieli jo paremmalta, toivoakin tuntuu jo hieman jostain löytyvän tulevaisuuden suhteen. Eniten tässä tilanteessa juuri onkin surua aiheuttanut se epätietoisuus ja epätoivo siitä, saadaanko enää lapsia.
Vertaistuki tuntuu tässä tilanteessa todella tärkeältä.
Neuvolasta en ole saanut kummankaan km:n yhteydessä yhtään mitään tukea. Sillä hetkellä kun km on juuri tapahtunut, ei yhtään lohduta se, että terveydenhoitaja muistuttelee, että "kyseessä on ollut hyvin varhaiset viikot!", "moni ei edes tiedä olleensa raskaana noilla viikoilla!", "Sinullahan on jo yksi lapsi", "keskenmenot ovat hyyyvin yleisiä" jne jne..
Sen olen myös huomannut että läheisimmätkään ystävät eivät täysin ymmärrä, kun eivät itse ole tätä kokeneet.
Mieheni kanssa olemme surreet km:ja melko eritavalla. En odotakaan, että hän voisi ymmärtää miltä se tarkalleen minusta on tuntunut.
Onneksi aurinkoinen ja energinen tyttäremme on pitänyt hymyn huulilla kaikesta huolimatta!
Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia vastaavista tilanteista ja toki myös siitä, miten on kahden peräkkäisen km:n jälkeen käynyt seuraavissa raskauksissa! Mistään en löytänyt tuoreempaa kuin noin vuoden vanhoja ketjuja aiheesta..
 
Moikka!

Täältä tätä vertaistukea löytyy...
Mulla on ollut kaksi peräkkäistä. Tarinaa löytyy Varhaisen keskenmenon ja Keskeytyneen keskenmenon alta... En enää tähän ala koko stooria kertaamaan.

Keskeytyneen jälkeen meni aikansa ennen kun menkat alkoi ja kierto tasaantui. Tais olla kahdet menkat ennen kun tulin uudestaan raskaaksi. Eli aika nopeesti. Tämä onni päättyi sitten vielä nopeemmin kun ensimmäinen... 

Oon kanssa huomannut, että aika yksin tän asian kanssa on. Ei sellaiset ihmiset ymmärrä, jotka eivät oo samaa kokeneet. Toisaalta, kun oon avoimesti omistani puhunut, niin on löytynyt monta ihmistä, jotka on kokeneet saman! Keskenmeno on niin henkilökohtainen juttu. Mulle siitä puhuminen on ollut suht helppoo, osa toipumisprosessia.
Varsinkin ekan jälkeen olin ihan hajalla. Yritin olla töissä, mutta oli pakko hakea saikkua ja nukahtamislääkkeet. Mies otti ekan kerran myös tosi raskaasti. Oli työreissulla, mutta tuli mun tueksi kotiin ja pysyi monta viikkoa. Tekee siis reissutyötä.  
Toisella kerralla olin aika yksin. Mies ei päässyt kotiin, kun oli just vaihtanut työpaikkaa. Puhelimessa toki tuki parhaansa mukaan. Ystävät myös... Neuvolaan asti en tän toisen raskauden aikana vielä ehtinyt ottaa yhteyttä. Ekassa kysyivät, että onko kaikki ok ja kertoivat mihin kriisikeskukseen kannattaa ottaa yhteyttä, jos siltä tuntuu. Se oli siinä. Sairaalan gyneltä sain jonkun lukupaketin.

Mulla on nyt se tilanne, että koitetaan lääkkeillä avittaa tätä hommaa. Gyne tuumasi, että mun pää ei ehkä kestä enää seuraavaa menetystä. Kyllähän näistä toipuu, mutta jotain ne aina vie mennessään. Siispä tehtiin miehen kanssa päätös kokeilla mitä tää tuo tullessaan... Perjantaina olen menossa kontrolliin. Pakko on vaan uskoa ja luottaa, että pikkuinen vielä jaksaa pysyä matkassa. Ikävä kyllä menettämisen pelko tulee näiden kokemusten jälkeen olemaan valtava :(. Yhteisiä lapsia meillä ei ole, miehellä 10 vuotias poika.
 
 
Täällä on juuri tänään selvinnyt että kohdussa ei ollut mitään, piti olla 7+4. Heinäkuussa oli edellinen kkm/tuulimuna. Yksin sitä asian kanssa jää, se on tullut huomattua.  Nyt odotellaan jos tämä menisi spontaanisti kesken, kun ei nyt oikein tiedä mikä edes on ollut.

Meillä raksudet on olleet clomifen avitteisia, kuulemma lisäisi riskiä tällaiseen.  No ei kait auta kuin seuraavaa yrittää sitten kun taasen voi.

Koettakaahan jaksaa!
 
Kurja juttu :(. Jaksamista sinne!

Clomifenillä mennään täälläkin... Ei naurata kyllä yhtään. Lisäks siitä tulee sivuoireitakin, onneks ei pahoja kuitenkaan.

Piti tosta miehestä sanoa vielä... Se on semmonen, että ei haluais jauhaa samoja asioita miljoonaan kertaan. No, mitäpä sitä on tässä nyt muuta tullut tehtyä?! Siihen se tuntuu välillä tuskastuvan. Ja taas tulee sellanen olo, että toinen ei välitä. Vaikka asia ei todellakaan ole niin. Mulla on tarve kerrata asioita ja käsitellä niitä sitä kautta. Se ilmeisesti ajattelee, että ne on kertaalleen käsitelty ja nyt on helpompi jatkaa eteenpäin. Varmaan asiaa pahentaa sekin, että puhutaan yleensä puhelimessa. Mies kun on 2 viikkoa aina putkeen pois. Haluis olla aina ahdistuksen iskiessä mun tukena, mutta kun ei voi :/. Ja sillonhan se ahdistus yleensä iskee, kun on yksin kotona. Onneks mulla on koirat pitämässä mut liikkeessä!
Uskon kyllä, että ei oo kiva kuunnella mua. Viimeisin porun aihe on ollut se, että meidän ensimmäisen laskettuaika olis ollut 21.12. Sen ajatteleminen tietty laukas mussa taas yhdenlaisen ahdistuksen poikasen... Musta tuntuu, että suurin osa miehistä ei todellakaan ajattele asioita. Ainakaan läheskään niin paljoo ja niin tunteella, kun me naiset ;). 

Että tämmönen vuodatus :D. Huomenna saan miehen kotiin ja taas vähän helpottaa, kun pääsee kainaloon :).
 
Melkein samoilla kuukausilla mennään JMH. Yritystä nykyisen kanssa 01/2011. Clomit mukaan 04/2012, kkm 07/2012 ja nyt tämä mikälie onkaan 12/12.

Ens kiertoon (sitten kun vuoto joskus tullut, nyt sitä odotetaan hetken aikaa et tulis luonnollisesti) sit tupla clomite ja Lugesteron vielä lisäksi. Katsotaan miallinen hormonihirvio minusta tulee :D

Meil mies ei kans ymmärrä. nauraa vaan et laita vaippa kun menet kaupungille et jos se vuoto alkaa. Muka huumoria... ei mulle sopivaa tähän tilanteeseen kyllä. 
 
Iltaa. täälläkin löytyy vertaistukea, miehen kanssa yritettiin 2v ennen kuin eka alkoi tekemään tuloa ja ois ollut jussi vauva mutta pariviikkoa ennen joulua todettiin tuulimunaksi rv.11+4 joulua ei sitten vietetty. tasan 8kk jälkeen alettiin odottamaan helmivauvaa ja kesä men onnellisesti mutta sekään ei riittänyt pikkanen oli kuollut rv 7+4 ja olin kantanut sitä 5vko tietämättä mitä oli käynyt aloitettiin kemiallinen tyhjennys mut ei auttanut ja joutu kokemaan päänsisäisen h''''tin  viikko men ja sit kaavintaan mikä helpotti aikapaljon masennukseen mutta kiva oli mennä takaisin töihin missä asiakkaina kävi oottavia äitejä.Kätilö tsemppas ,että 3 kerta toden sanoo ja niin kävi 10 kk päästä aloin 3 kerran odottamaan ja päivä kerrallaan olen mennyt kun saa pelätä kokoajan että tää pikkanen otetaan taas meiltä pois ja hyvin on mennyt iso tytöntyllerön pitäis 3kk päästä syntyä,mut sitä varjostaa raskausajan diabetes ja mahdollisuus raskausmyrkytykseen.no ainakin saan hyvää hoitoa noihin muihin mutta jännitykseen ei löydy mitään.

Tälläinen stoori tuli . Tsemppiä teille kaikille ja älkää antako periksi itse melken annoin.
 
Moi. nyt pidetään peukkuja,että pikkanen pysyy loppuun asti mukana.
Ja osanotot menetyksistä,mutta nyt näyttää kohallasi loistavalta ja toivotaan hartaasti kaiken menevän hyvin.

 
Mä alotin clomit perjantaina. Tarkotus myös tukea Lugesteronilla. Aikasemmin kirjotin virheellisesti sivuoireita. Mutta eikös ne oo haittavaikutuksia? :(

Emmuliini kiva tietää, että sulla on tärpännyt :). Meillä muillakin on vielä toivoa... Tsemppiä kovasti loppuodotukseen. Hyvin se menee, kun on tähänkin asti mennyt!

Niian: Miehet!!! Mutta ilmankaan ei voi elää ;D.
 
Ryhmä ikävä kyllä kolahtaa täälläkin, eli samanlainen tarina pitkälti täälläkin takana.
Eli ensimmäisestä keskenmenosta tulee uutena vuotena vuosi ja toinen oli elokuussa. Kokemuksenne tuntuivat tutuilta, toisen keskenmenon jälkeen olin ihan rikki, sain onneksi muutaman kerran keskusteluapua psykiatriselta sairaanhoitajalta. Keskustelua auttoi, tuntui ainakin että joku kuunteli ja sai purkaa pettymystään.

äippyli: Oletpa sinä saanut huonoa kohtelua keskenmenojesi yhteydessä. Miten neuvolassa voidaan puhua tuollaisia? Huhhuh! Kun soitin neuvolaan peruakseni seuraavan aikani niin minut yhdistettiin omalle neuvolatädille jonka ehdein toisessa raskaudessa tavata kaksi kertaa ja hän jutteli pitkään kanssani. Harmi kun tasalaatuista palvelu ei saa joka neuvolasta. :(

JMH: Minullakin mies on reissuhommissa. Tämän toisen keskenmenon jälkeen tuli kyllä kotiin niin nopeasti ja oli todella rikki, mutta silti urhoollisesti tuki minua. Vieläkin tulee kyynel silmään kun muistan kuinka lohduttomalta elämämme silloin tuntui. Samaan aikaan miehen veljen perhe sai lapsen. Oli kyllä ristiriitaista. Meillä mies on sanoo samaa, että ei jauhettaisi samoja asioita, vaikka antaa kyllä minun puhua kun puhun. Tosin hän aina nykyään jaksaa muistuttaa kuinka meidän pitäisi elää eteenpäin eikä jämähtää odottamaan, että uusi raskaus alkaa. Oikeassa silti on, mutta kun se olisikin niin helppoa.

Niian: Tekin olette kauan yrittäneet huonolla menestyksellä. Meillä yritys alkoi 3/2011. Kohta kaksi vuotta...:(

JMH ja Niian: Mihin te käytätte noita Clomifenejä? Voisiko niistä olla apua raskautumiselle? :)

emmuliini: Tarinasi oli kannustava. Koita nauttia loppuraskaudestasi!
 
Hei pikkutonttu! Kurjaa kuulla että sielläkin samanlainen tapaus ja vielä pitkä yritys takana :( Onneksi olet saanut purkaa ajatuksiasi, se auttaa kuitenkin valtavasti jaksamaan eteenpäin. 

Neuvolan toimintaa kyllä ihmettelen suuresti. Jotenkin kuvittelisi että olisi juuri heidän osaamisaluettaan kohdata keskenmenon kokenut asiakas. Terkkarin sanat olivat itselle siinä tilanteessa kuin veitsen kääntöä haavassa. Vaikka ymmärränkin sen, että tuossa tilanteessa, varsinkin toisen perättäisen keskenmenon jälkeen on todella vaikea löytää sanoja, jotka lohduttaisi. Olisin toivonut, että hän olisi edes antanut minulle aikaa ja mahdollisuuden puhua tilanteesta ja tunteistani. Hän ei sanallakaan edes kysynyt että miten jaksan, mahdollisimman nopeasti vain lopetti puhelun.

Onko kukaan lukenut kirjaa Syntymätön:
http://www.booky.fi/product.php?id=9789516074477&book_id=9789516074477
Ajattelin itse jostain koittaa hankkia.

Meillä nyt tilanne siis se, että edellisestä km:sta aikaa kohta kuukausi. Gynekologi, jolla kävin silloin sanoi että ei ole toisenkaan km:n jälkeen mitään näyttöön perustuvaa faktaa, siitä että pitäisi pitää taukoa seuraavan tärpin yrittämisessä. Nyt ei olla mitenkään aktiivisesti yritetty mutta ei olla myöskään ehkäisyä käytetty. Nyt eletään siis taas kerran piinaavia päiviä ja odotellaan että miten käy. Kovin toiveikas olen, mutta toisaalta pettymystä lieventäisi kyllä kovasti se, että ihan hyvä varmasti että elimistön antaisi palautua sillä lailla että välissä olisi ainakin se yksi normaali kierto ennen seuraavaa raskautta. En tiedä kuinka todennäköistä se edes olisi että kaksi kertaa peräkkäin tulisi perättäisten km:jen jälkeen heti raskaaksi.. 
 
äippyli: Kyllä neuvolatädillä pitäisi olla empatiakykyä pelkästään sen verran, että osasi tukea keskenmenon kohdanneita asiakkaita. Niitä kun on surullisen paljon. Itsellä oli silloin siaraalassa tyhjennyksessä tympeä hoitaja josta jäi myös inhottava kokemus, mutta juurikin keskustelu tämän psykiatrisen sh, kanssa helpotti sitäkin kokemusta. Toivon silti hartaasti, etten koskaan  joudu asioimaan sielä naistentaudeilla enään. :(
Minulla oli tuo ja moni muu kirja lainassa viimeisen keskenmenon jälkeen. En kokonaan lukenut mitään, kun en itkemättä montaa "tarinaa" eli kokemusta keskenmenonsta saanut luetuksi. Kirjojen lukeminen pahensi oloani entisestään joten minulle ne eivät sopineet, mutta kaikki me käsittelemme asiaa niin eritavoin. Toivotaan, että kaikilla meillä seuraava raskaus sujuu onnellisesti loppun asti. <3 Voimi sinne!
 
Pikkutonttu mun tapauksessa clomifeniä ihan munarakkulan vahvistamiseen. Kun kerran tuun raskaaks suht helposti, mutta sitten menee joku pieleen. Koitetaan siis tukea sitä alkua, että munasolu olis mahdollisimman vahva hedelmöittyessään...
Tänään kävin gynellä, joka oli vähän ihmeissään... söin clomia kp3-7 1kpl päivässä. Nyt munarakkuloita on sitten tosi paljon! Maanantaina uudestaan tsekkaan mikä on tilanne. Jos eivät oo vähentyneet, niin tulee yhdyntäkieltoa, ettei "käy huonosti". Kaksosiin täällä olis varauduttu, mutta ei enempään... Että semmosta, maanantaina taas vähän viisaampana, ehkä?
 
Mä olen kans kuullut et tuolla clomilla on tuo riski et kypsyy liikaa ja sit tulee kielto. Aika karua sekin. mulla on tärpännyt kahdesti, kumpikin toisella clomikierrolla. sitten vaan jotain menee mönkään ja käy taas ikävästi. siksi tulee se toinen lääke sitten siihen kp 15 jälkeen nyt.
Tässä vieläkin odotellaan sitä kunnon vuotoa... ruskeata limatuhrua tulee mut se kunnon vuoto puuttuu yhä. Ei auttanut edes kuuden tunnin shoppailu kävelyt äitin kanssa tänään asiaan. Raskausoireita pieniä on, joten karua odotella väistämätöntä. jos ei ala maanataihin mennessä, soitto lekurille
 
Hei,
Olin vielä pari viikkoa sitten ensi vuoden heinäkuun odottajissa, mutta itsenäisyyspäivän iltana alkoi kovat kivut ja vuoto, joten se taas siitä odotuksesta :( 
Me alettiin miehen kanssa suunnittelemaan perheenlisäystä viime keväänä, ja pillerit jäi maaliskuussa pois. Heinäkuussa raskaustesti näytti plussaa. Miehelle kertoessa hän ei ollutkaan iloisesti yllättynyt, vaan ilmoittikin ettei halua lasta kuitenkaan. Uhkasi erolla  ja halusi aborttia, adoptiota, mitä vaan kunhan ei vauvaa. (käsittämätöntä, koska oltiin ihan yhdessä ilman minkäänlaista painostusta asiasta päätetty, siis yrittämisestä saada perheenlisäystä) Olin ihan pihalla enkä osannut iloita raskaudesta ollenkaan. Vähitellen mies kuitenkin rauhoittui ja sopeutui tilanteeseen. Jossain vaiheessa alkoi tulla vatsakipuja ja ihan pientä rusehtavaa vuotoa, en kuitenkaan saanut neuvolan kautta aikaa varhaisultraan. Niin sitten odottelin siihen viikon 11 jälkeiseen ultraan, ja siellä selvisi, että oli tullut keskenmeno.(tämä tapahtui syyskuun 7. pvä) Mies lohdutti ja sanoi että yritetään uudelleen. Kysyin että onko hän nyt varma asiasta, ja kuulemma oli. No, marraskuun alkupuolella sanoin miehelle, että on ihan sellanen olo kuin olisin raskaana. Mies sai taas samat friikkikohtaukset kuin viimeksikin... Tein samantien testin, mutta oli negatiivinen, ja sanoin miehelle, että aloitan sitten pillerit kun seuraavat menkat alkaa, että ei tästä tule mitään jos toinen on noin epävarma...Mutta nepä menkat ei alkaneetkaan ja pari viikkoa tuosta ekasta testistä eteenpäin näyttikin jo plussaa. En kuitenkaan halunnut tässä vaiheessa kertoa vielä miehelleni että olenkin raskaana, halusin hiukan aikaa itselleni ja mahdollisuuden tälle uudelle raskaudelle. Nyt kun sekin meni kesken, mies ei tiedä ja luuli että mulla oli ihan tavalliset menkat, sain ihan yksin kärsiä tällä kertaa.... En tiedä mitä tässä pitäis tehdä jatkossa....
 
Voi Jomael, ei kuulosta kivalta ollenkaan :(. Oot joutunu kestään jälkimmäisen ihan yksin. Sulla on varmaan tunteet aika sekasin nyt. Voimia! 
Meillä oli pientä vääntöä sillon, kun jätin pillerit pois. Oli sovittu, että ne jää pois, kun mun avioero on selvä. Sit se olikin miehen mielestä liian aikaista. No, seuraavassa kuussa jätin. Mies pelkäs silloin lähinnä sitä, että tärppää ihan heti... Nykyään, jos mulle iskee epävarmuus lapsen tekemisestä, niin mies on heti tsemppaamassa ja sanomassa, että mehän ei nyt luovuteta! Toi epävarmuus on varmaan keskenmenojen jälkeen täysin normaalia?!

Eikä luovutetakaan. Tänään gynellä kaikki näytti olevan ok. Munarakkuloiden määrä vähentynyt huomattavasti. Kolme niitä siellä näkyi ja todennäköisesti suurin on hetkenä minä hyvänsä valmis. Tänään teen elämäni ensimmäisen ovulaatiotestin... Nyt annetaan mennä ihan luomuna, jätetään Lugesteronit seuraavaan kertaan jos sellaista tarvitaan. Ajatukset melko sekasin kyllä.
 
jomael ja muut kyl ootte hirveit joutun kokee täytyy sanoo. iteki tiedän tuon tunteen ku ei ole oikeestikaan tukea. 10/11 tuli plussa testii ja kerroin miehelleni joka innostu iha valtavast, kerto porukoillensa uutiset, 11/11 tuli outo olo ja kipui, menin naistenklinikalle hesas ku oltii käymäs suomes no lääkäri totes kylmän kliinisest et oon raskaana mutta lapsi ei tule syntymään elävänä, viikko siitä ja vuoto alko ku lähin verikokeist joissa seurattii hcg:ta ultra ja pahoittelut sekä sanat ala yrittää vaikka samantien. mies ei osottanu tukea ku ei ymmärtän milt tuntuu, äippä oli tyytyväinen ku meni kesken. maaliskuussa menkat myöhäs, raskausoireit ja kun oltii ilosia et vihdoin raskaana ni alko supparit ja vuoto ku oltii asioilla vuosin ku niagara, ei mua taaskaa ymmärretty eikä tuettu, tuli vaa et eihä se ees ollu lapsikaa viel. toukokuus kolmas plussa ja iloisia kerrottii perheelle, kesäkuus tuli rv 7 pientä vuotoa viikon ja käytii sairaalas mut kieltäytyivät tutkimast, heinäkuun lopulla mentii uudestaa kipujen ja vuodon takia ja lääkäri totes että oli kuollut rv7. elokuus kaavinta ilman mitää kivunlievityst yöllä ensiavus. eipä tullu mitää tukea liiemmi silloinkaa pahoittelut vaan ja lause et ois aukassu suutas kellee ni ei ois näin käyny jne... tuliha sitä vähä syyllistetyn leimaaki vähä mut lopulta mies tajus ettei pidä syyllistää vaan tukea. vuosin lokakuun loppuun asti ja alko verenhukka olee sitä luokkaa et oli lähel etten ois päätyn sairaalaan (tääl eivät kyl tee liiemmi mitää, tuli väärä diagnoosiki ja meinasvat et leikattava, tappelin lääkärin kans joka lopulta teki ultran marraskuus ja oliki kohtu puhdas onneks)
nyt tuli 12/12 taas plussa jonka esikoinen itseasiassa ennusti mulle ennen ku epäilin raskautta. käytii viime ti ultras ja siel annettii heikko ennuste, joko keskeytyn tai varhasemmas vaihees ku oletettu. no ylihuomen saan lopullisen tiedon miten kävi. joko menossa rv6+ tai rv 5+ nyt mikäli pienokainen siellä kohdussa kasvaa eikä olekaa menny kesken.
 
Mitäs tänne kuuluu?

Mä tikuttelin ma-ma enkä saanut positiivista ovistestiä aikaseks :(. Pe-su kyllä oikeella puolella alavatsassa melkosia tuntemuksia... Ja tissejä on juilinut ja tänään taas oikeella alavatsassa. Pakkohan se oli yrittää, josko tärppäis, vaikka testit ei toivoa antanutkaan. Nyt sitten ei auta kun odottaa mitä tapahtuu. Huomenna pitäis käydä labrassa ottaan verinäyte, josta tsekataan keltarauhashormoni. Jos gyne vaan saa lähetteen laitettua ajoissa... Käyn eri paikkakunnalla gynellä, mut labraan meen tietty täällä kotikunnassa. Mies lähti tänään taas kahdeks viikkoo töihin, tosi kurja olo! 


 
 
Täällä odotellaan yhä sitä kunnon vuotoa, eipä ole näkynyt. Yritin soitella jo jorvin päivystykseen, mtu sanoivat et odotellaan seuraavaan arkipäivään ennen kuin mietitään mitä tehdään. Tämä arkipäivä on sit huomenna. Aamulla siis soitto sinne, onhan tässä melkeen kolme viikkoa odoteltu kunnon vuotoa, pientä rusehtavaa limaa vaan tulee koko aika :(
 
Kurjan pitkä odottelu sinulla :(   Mulla edellinen tuli vasta lääkkeillä ulos, nyt viimeksi itsestään. Tällä hetkellä mies on sitä mieltä, että jatketaan yrittämistä,(sain vihdoin kerrottua siitä keskenmenosta) joten kai sitä sitten yritetään...Ollaan kuulolla, jaksamisia teille kaikille <3
 
Niin muuten, kun noista neuvolakokemuksista oli puhetta, niin mulla on ihan kamala neuvolatäti :D Muutettiin sen syyskuisen keskenmenon jälkeen toiselle paikkakunnalle, eli Turkuun, ja jännitti hieman, että millanen ihminen siellä on odottamassa, kun uusi raskaus oli siinä vaiheessa, että oli tulossa tuo eka käynti...No, heti kun astuin sisään ovesta, vaistosin jotenkin että nyt ei kemiat kohtaa, en tiedä mistä se johtui, se vaan väreili ilmassa :D Siinä sitten haastattelun aika alkuvaiheessa sanoin, että kun on just ollut keskenmeno, ja sitä ennen v.2007 myös keskenmeno, entisestä neuvolasta sanottiin, että saisin sieltä kautta alkuraskauden ultran jos haluan. No täti ilmoitti samantien, että "kaupunki ei kustanna mitään ylimääräisiä ulrareissuja, se on se kaksi kertaa ja se on siinä" Voitte kuvitella varmaan että ei edesauttanut juurikaan meidän suhteen kehittymistä neuvolatädin kanssa :D Ja nyt kun tuli keskenmeno, niin ainoa asia minkä hän sanoi, oli että hän peruu sitten sen nt-ultran ja verikokeet, koska muuten saan sakkomaksun perumattomasta ajasta. Ei mitään muuta,that's it, voitteko kuvitella! Naurettava ihminen, arvatkaa kuinka paljon huvittaa mennä sinne jos uudestaan tulen raskaaksi....
 
Takaisin
Top