Virppu: Ihania nuo Regian ohjeet! Pitää katsella vielä tarkemminkin, mutta voi olla, että jotain noista "joutuu" jossain vaiheessa ottamaan työn alle! Woolia pitäis varmaan itekin jossain vaiheessa ostaa :)
Kiva puapru kun tulit mukaan! En minäkään varmaan ihan vielä ala neulomaan, mutta voihan sitä tosiaan ideoita jakaa ennen kuin varsinaisen työn aloittaa. Meidän vauvat alkaa kuitenkin suhteellisen nopeasti tarvitsemaan villavaatteita, kun pari kuukautta oletetusta syntymäajasta on jo talvi.
Itse olen suunnitellut tehdä peiton isoäidinruuduista. Silloin kun tämän lankainnostukseni muutama vuosi takaperin sain, niin sain omalta mummulta, äidiltä ja tädiltä ja myös anopilta hänen omia sekä hänen äitinsä ja anoppinsa jämälankoja, joista aloin tekemään isoäidinruutuja. Kun niitä virkkailin, tuli jo silloin mieleen, että kun molempien puolen suvusta olen niitä langanjämiä saanut, niin olisi ihana tehdä niistä peitto omalle pienokaiselle. Ruutuja olen tehnyt aina silloin tällöin ja niitä on jo vauvanpeittoon ihan kiitettävä määrä. En ole vain osannut päättää, että teenkö niistä vauvanpeiton ja säästänkö muita ruutuja mahdollisesti hänen jälkeensä tuleville lapsille, vai teenkö heti ihan täysikokoisen peiton, jota lapsi voi käyttää isompana ja aikuisenakin. Ajatuksia?
Oma äitini ja mummuni tekee edelleen paljon käsitöitä, ja veikkaanpa että kun uutinen heille julkistetaan, niin sieltä tulee myös kyselyjä, että mitä vauvalle voisi tehdä :)