Jutteluketju
- Ketjun aloittaja Vargynja
- Aloituspäivämäärä
Itse koen nämä kaikki rentouttavaksi. Vesi on elementtinä rentouttava.
Kyselen ihan aidosta mielenkiinnosta @Emp tuosta omakehusta. Kuulun niihin ihmisiin, joiden itsetunto ja -luottamus on ollut melkein koko iän lähes pyöreä nolla. Nyt näin neljänkymmenen molemmin puolin olen onnistunut vähän saamaan päähäni iskostettua tiedon siitä, että esim. osaan oman työni ja olen saanut siinä pieniä onnistumisia. Sitä kautta löysin tervettä itseluottamusta. Mieleenikään ei tulisi kehua itseäni silti siitä. Mistä tulee ekana ajatus omakehusta, kun puhutaan itseluottamuksesta?
Aloin vähän pohtia tätä omakehua ja hyvää itsetuntoa. Varmaan osittain Suomalaista kulttuuria, kun itsensä kehumista pidetään pahana. Niinhän sitä on opetettu. Ei saa olla ylpeä, onni laitettava vakan alle jne. Mutta varmaan hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen voisi luontevasti kertoa missä oikeasti on hyvä tai esim. iloita onnistumisista muiden kanssa. Mutta sitten sellainen itsensä jalustalle nostaminen on mielestäni vähän eri asia. Ja se voi jopa kieliä huonosta itsetunnosta = on tarve pönkittää sitä.
// Lisäyksenä vielä totean omankin itsetunnon olevan kehno. Mutta hiljalleen se on parantunut ja onnistumiset harrastuksessa on yksi asia, mikä sitä on auttanut. Mutta kyllä koen hankalaksi sekä itseni kehumisen (sitä saanut tässä töitä hakiessa harjoitella.
) että kehujen vastaanottamisen.
// Lisäyksenä vielä totean omankin itsetunnon olevan kehno. Mutta hiljalleen se on parantunut ja onnistumiset harrastuksessa on yksi asia, mikä sitä on auttanut. Mutta kyllä koen hankalaksi sekä itseni kehumisen (sitä saanut tässä töitä hakiessa harjoitella.
) että kehujen vastaanottamisen.
Pilkki24
Foorumin legenda
@Vargynja hyvää pohdintaa. Mietin asiaa aika samalla tavalla. Se omakehuksi tulkitsemisen raja onkin sitten varmaan aika kulttuurillinen.
Mie välillä unohdan, ettei itseään saisi kehua. Vastaavasti kyllä sitten samalla suoruudella kerron omista heikkouksista ja epäonnistumisistakin.
Se puolestaan tulkitaan tosi heikkona itsetuntona, vaikka itse näen, että se nimenomaan on osa hyvää itsetuntoa, että hyväksyy omat heikkoutensa. 
Mie välillä unohdan, ettei itseään saisi kehua. Vastaavasti kyllä sitten samalla suoruudella kerron omista heikkouksista ja epäonnistumisistakin.
Se puolestaan tulkitaan tosi heikkona itsetuntona, vaikka itse näen, että se nimenomaan on osa hyvää itsetuntoa, että hyväksyy omat heikkoutensa.
Itse ajattelen, että riippuu äänenpainosta ja eleistä, miten omat virheet ja heikkoudet tuo esiin, vetääkö vitsiksi ym. Jos tavallaan vain toteaa asian tyyliin "tämän asian osaan, mutta tuo ei multa onnistu millään tavalla", niin se on rehellinen lausahdus, eikä liity ainakaan huonoon itsetuntoon.Mie välillä unohdan, ettei itseään saisi kehua. Vastaavasti kyllä sitten samalla suoruudella kerron omista heikkouksista ja epäonnistumisistakin.
Mulle joskus sanottiin, että kun naurahdin silloin tällöin oman lauseeni jälkeen (oli tilanne mikä hyvänsä), niin se kertoi huonosta itsetunnosta. En tiedä.
Pilkki24
Foorumin legenda
Mie aattelen sen enemmän sillä tavalla, että mikä on se taustasyy sille käytökselle kuin se itse käytös. Sitten on erikseen se miten tulkitsemme toisia. Sitä ehkä hain tuolla kulttuurisella tulkinnalla. Toki myös oma kokemuspohja vaikuttaa toisten tulkitsemiseen.Itse ajattelen, että riippuu äänenpainosta ja eleistä, miten omat virheet ja heikkoudet tuo esiin, vetääkö vitsiksi ym. Jos tavallaan vain toteaa asian tyyliin "tämän asian osaan, mutta tuo ei multa onnistu millään tavalla", niin se on rehellinen lausahdus, eikä liity ainakaan huonoon itsetuntoon.
Mulle joskus sanottiin, että kun naurahdin silloin tällöin oman lauseeni jälkeen (oli tilanne mikä hyvänsä), niin se kertoi huonosta itsetunnosta. En tiedä.
Mutta ehkä ei kenenkään kannattaisi vetää yksittäisistä naurahduksista johtopäätöksiä toisen itsetunnosta.
Miulla on yllättävänkin hyvä itsetunto ja ylikierroksilla ollessani naureskelen todella herkästi niin omille kuin muidenkin jutuille. 
Ja omilleni vaan sen takia, että minähän olen niin vietävän hulvaton (ainakin omasta mielestäni). Mutta ihmiset tekevät välillä outoja tulkintoja. Itse purin yhtä itseäni jännittänyttä tilannetta ja nauroin omalle jännitykselleni, niin siinä keskustelussa yksi henkilö totesi tuon saman, että miulla lienee huono itsetunto. Minusta hyväitsetuntoinen ihminen on sellainen, joka pystyy olemaan sinut omien mokiensa ja heikkouksiensa kanssa. Hyväitsetuntoisella ihmisellä on mielestäni terve omanarvontunto ilman, että tarvitsee lytätä muita. Hän pitää itsestään, vaikka ei olisi täydellinen.
Suomalaiset kyllä ovat sen verran kateellista porukkaa, että helposti omista vahvuuksista puhuminen otetaan omakehuna. Miksi se onkin niin vahvana suomalaisessa ajatusmaailmassa ja kulttuurissa? Vaatimattomuus kaunistaa?